Minulla on tapana kaappailla kirjaston kierrätyshyllystä mukaani chick lit -kirjoja, koska ajattelen optimisesti että välillä olisi kiva lukea jotain todella kevyttä. Usein muut kirjat ajavat armotta näiden ohi, mutta kiitos HelMet-haasteen ajattelin että tässä Jane Greenin Avioliittoallergiassa (Loisto, 2005) olisi potentiaalia kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua -kategoriaan. Valitettavasti olin oikeassa.
Libby on lontoolainen PR-tiedottaja, joka haikailee rikkaamman elämän perään. Lyhyemmät suhteet saavat siis riittää ja sitoutumista vauhdittaa tavattu rikas pankkiiri, joka (tietysti) rakastuu Libbyyn silmittömästi. Harmillisesti jokin hurmaavassa Edissä tökkii ja Libby ei taida olla aivan päässyt yli myöskään entisestä poikaystävästään, boheemista ja ihanasta mutta toki varsin rahattomasta Nickistä, joka ei ollut valmis vakiintuneeseen suhteeseen.
Nickin ei koskaan pitänyt olla Se Oikea, herran tähden. Sen verran minäkin ymmärsin. Niinpä niin, kyllähän onnellisesti naimisissa olevat usein sanovat, ettei sitä voi heti tietää, mutta tietysti minä tiesin. Ei hän kuulostanut mitenkään väärältä -- Nick puhui äidinkieltämme hiukan paremmin kuin minä itse, mutta mikään muu ei ollut kohdallaan, mikään muu ei sopinut.
Voin rehellisesti sanoa, että arvasin jokikisen tulevan käänteen siinä vaiheessa kun olin aloittanut kirjan. Jokikisen. Olen siis ehkä katsonut ja lukenut liikaa genren viihdettä tai sitten omaperäisyys oli heitetty roskakoriin ja tyydytty toistamaan toimivia kaavoja yksi toisensa jälkeen. Lisäksi kirjassa käytetyt kielikuvat, henkilöiden luonteenpiirteet ja kliseiset käytöskuviot aiheuttivat alun hymistelyn jälkeen lähinnä ärsytystä. En siis ollut kovin vaikuttunut ja siksi tämän pikkupokkarin lukeminen saattoikin ihan vahingossa venyä helmikuulta kesäkuulle. Kiitosta pitää kuitenkin antaa siitä, että suomennos oli varsin mukiinmenevä, lähdemateriaali ei vain se kiitollisin.
Hyvän tiivistyksen tästä kirjasta löysin GoodReadsista ja jaanpa teillekin tämän kuvakaappauksen:
Että näin. En siis osaa suositella tätä kryptisesti suomennettua Avioliittoallergiaa (englanniksi Mr. Maybe) kellekään, mutta saanpahan kuitattua sen haastekohdan. Ja nyt palautan kirjan takaisin kirjaston kierrätyshyllyyn.
Karisto, 2001. (Loisto-pokkari, 2005) 396 s.
Suomentanut: Auli Hurme-Keränen
Kansi: Suomen Kuvapalvelu Oy
