Face it Harl. You're a certified nutzo wanted by the law in two dozen states... and hopelessly in love with a murderous, psychopathic clown.
Sarjakuvateoksen aloittaa nimisarja Mad Love, joka valottaa Jokeriin toivottomasti rakastuneen Harley Quinnin taustoja. Tarina on rakennettu todella taitavasti, se on kiinnostava ja avaa jälleen kerran sitä, kuinka kajahtunut Jokeri todella on.
Mad Love on myös voittanut erillisenä sarjakuvana amerikkalaisen Eisner-palkinnon, enkä ihmettele. Kukapa ei tuntisi henkilöä, tai olisi jopa itse käyttäytynyt samalla tavalla kuin Harley Quinn, eli rakastanut pyyteettömästi tyyppiä, joka on täysin kajahtanut eikä todellakaan ansaitse sinua. Niinpä.
Loppuosaan teoksesta on koottu lyhyempiä Batman-tarinoita, joita yhdistää se, että niitä on ollut tekemässä joko Paul Dini, Bruce Timm tai molemmat. Erikoismaininnan näistä ansaitsevat Jolly Ol' St. Nicholas, jouluspesiaali jossa nähdään Batgirl ja Clayface ja todella upea, film noir tyyliin tehty Two-Face tarina Two of a kind, jonka Bruce Timm on sekä piirtänyt että käsikirjoittanut. Harmi kyllä en löytänyt netistä yhtään hyvää ruutua tästä sarjiksesta, mutta uskokaa pois: se on upea ja todella surullinen, aitoon film noir - henkeen.
Ruutu Mad Lovesta. Bruce Timm.
Minä todella nautin Bruce Timmin piirrosjäljestä; se on mukavan pyöreä, hyvin sarjakuvaan sopiva ja todella ilmeikäs. Hahmot näyttävät sarjakuvahahmoilta, mutta tällä tyylillä niihin on saatu niin paljon persoonaa ja eloa että ihan hengästyttää. Täten Bruce Timm sai uuden fanin minusta.
Ei muissakaan piirtäjissä ole mitään vikaa, kaikki kirjan sarjakuvat ovat hienoja. En vain pääse yli Timmin kuvista; hän piirtää miehekkäitä miehiä (ks. Batmanin kulmikas leuka) ja seksikkäitä, mutta ei silti (liian) överiksi meneviä naishahmoja (ks. Harley Quinn yllä). Tämä sarjistyttö on tyytyväinen.
