Liikkuvaa kuvaa: The Lego Movie (2014)

Warner Bros etc.

Ystävänpäivän leffatarjonta ei näyttänyt kovin hempeältä, joten valitsimme vähiten ahdistavan ensi-illan ja painuimme katsomaan The Lego Movieta (2014). Suomenkielistä nimeä Lego elokuva en osaa käyttää, koska välilyönteineen se kuulostaa jotenkin surulliselta.

Odotukseni olivat elokuvan osalta aika nollissa, traileri nyt oli sentään näyttänyt ihan hauskalta. Näiltä pohjilta olikin sitten mahtavaa uppoutua kunnianhimoisesti ja rakkaudella tehtyyn animaatioon.

Tarina alkaa siitä, kun täysin järjestelmään sopeutunut tavallinen keltanaamainen Emmet löytää rakennustyömaalta pièce de résistancen. Tämä vapauden palanen on ainoa asia, jolla voidaan estää pahaa Lord Businessta toteuttamasta suunnitelmiaan. Luvassa on siis eeppistä seikkailua, joka yhdistelee sujuvasti matrixmaisuutta, huumoria, supersankareita ja tietysti siinä on paljon, paljon legoja. Juonikuviota ei sen kummemmin kannata availla, koska yllätyksiä riittää ja niistä nauttiminen on suuri osa elokuvan viehätystä.

The Lego Movie paahtaa eteenpäin kuin viimeistä päivää ja on aivan yhtä energinen kuin tunnusbiisinsä Everything is awesome. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää. Elokuvan jälkeen olo oli vähän jyrän alle jäänyt, mutta hyvällä tavalla. Biisi looppaa päässä kuin viimeistä päivää ja on pakko sanoa siipalle vielä n:nnen kerran, että olipa hyvä elokuva.

Animaatio on tehty viimeisen päälle ja kaikki on rakennettu legopalikoista. Oli kyseessä sitten vesi tai tuli, siihen on palikka. Elokuva osaa myös nauraa itselleen, kritisoida yhteiskuntaa ja sen kummallisuuksia orwellmaisesti sekä jopa piikitellä hieman jopa itse lego-firman tiettyjä periaatteita.

Kokonaisuutena The Lego Movie oli oikeastaan, no, loistava. Se on hauska, värikäs, ovela ja tyylillä tehty. Hahmot ovat mainioita, palikoiden historia on otettu huomioon ja juoni on kerroksellisuudessaan erittäin hieno. Lisäksi ainakin englanninkieliseen versioon on valittu mainioita ääninäyttelijöitä hurmaavasta Morgan Freemanista sähäkkään Elizabeth Banksiin.

Menkää ihmeessä katsomaan. Sopii lapsille ja aikuisille, sopivasti toimintaa, vähän jännitystä (muttei pelottavuuksiin asti), viittauksia kulttuurikentällä suuntaan jos toiseen, toimivaa huumoria ja hyvä tarina.

Onkohan meillä muuten legoja jossain?

Liikkuvaa kuvaa: Viisi legendaa 3D (Rise of the Guardians)

Elokuvan juliste : Dreamworks

Muutama päivä ennen joulua kävimme miehen ja miehen 7-vuotiaan kummitytön kanssa katsastamassa Dreamworksin uusimman animaation, Viisi legendaa (Rise of the Guardians). Elokuvassa Mörkö eli sänkyjen alla asusteleva painajaisten aiheuttaja, on kyllästynyt olemaan syrjitty ja näkymätön. Niinpä hän päättää vallata ensin lasten unimaailman Nukkumatilta ja loppujen lopuksi saada aikaan maailman, jossa lapsia pelottaa koko ajan.

Tämähän ei tietenkään sovi suojelijoille, eli Joulupukille, Hammaskeijulle, Pääsiäispupulle, Nukkumatille ja uusimmalle suojelijalle, Pakkasukolle (Jack Frost). Neljä alkuperäistä suojelijaa ovat valmiina taisteluun millä hinnalla hyvänsä, mutta Pakkasukko on hieman pihalla: miksi juuri hänestä tuli suojelija ja miksi lapset eivät näe häntä?

Oikeastaan Viisi legendaa on siis Pakkasukon kasvutarina, mutta samalla se on hieno ja jännittävä seikkailu, jossa peiliin pääsevät katsomaan alkuperäiset suojelijat kuin lapsetkin. Saadaanko maailma vapautettua Mörön ikeestä, miten käy suojelijoille, uskovatko lapset enää satuihin ja löytääkö Pakkasukko sisäisen sankarinsa?

Animointi oli kaunista, Dreamworksilta tuttua laatua. Kävimme katsomassa elokuvasta alkuperäiskielisen version ja nopeasti lukeva 7-vuotiaskin pysyi kuulemma oikein hyvin juonessa mukana. Ääninäyttelijöinä kuultiin muun muassa Alec Baldwinia, Jude Law´ta, Isla Fisheriä ja ihanaa Hugh Jackmania, hyvin toimi. Myös suomeksi puhutussa versiossa vaikuttaisi olevan ihan kovia nimiä mukana, eli toiminee myös niin.

Vaikka mukana on tuttuja hahmoja, on niin Joulupukkiin kuin Pääsiäispupuunkin saatu uutta juttua. Esimerkiksi Pukin tontut ja jetit olivat mainioita hahmoja, samoin Pupun pääsiäismunat. Visuaalisesti kauneimpia lienivät kuitenkin Hammaskeijun keijut ja Nukkumatin unet. Tosin se täytyy myöntää, että kansallistuntoa söi hieman Joulupukin venäläinen aksentti, vaikka Pukki näin muutoin olikin mainio hahmo.

Legendat toivat myös mukavasti mieleen Bill Willinghamin Fables-sarjakuvat, esimerkiksi Mörön (Bogeyman) hahmot elokuvassa ja sarjakuvassa muistuttivat kovasti toisiaan. Lisäksi Viisi legendaa kumarsi mielestäni hieman J.M.Barrien klassikkosadun, Peter Panin, puoleen. Legendaariset hahmot alkoivat menettää elokuvassa nopeasti voimiaan, kun lapset lakkasivat uskomasta niin Joulupukkiin kuin Pääsiäispupuunkin.

Finnkinon sivuilla elokuvan ikärajaksi ilmoitetaan 7 ja pidän sitä ihan fiksuna. Meidän mukanamme ollut 7-vuotias ei ainakaan vaikuttanut jännittävän, mutta elokuvassa oli muutamia melko pelottavia kohtia ja Mörkö painajaisineen on aika hurja. Ei ollut silti myöskään liian lepsu, sillä ainakin tämä "aikuinen" viihtyi ja jännitti elokuvan aikana kovasti.

Elokuva perustuu William Joycen lastenkirjasarjaan Guardians of Childhood.

Liikkuvaa kuvaa: Brave (2012)

Copyright: Disney/Pixar

Mies ehdotti viikonlopun piristykseksi uutusanimaatio Braven katsomista. Koska Disney/Pixar on tehnyt viime vuonna varsin vakuuttavaa työtä ja koska nyt satun olemaan vannoututunut animaation ystävä oli vastaus helppo: totta kai.

Brave kertoo tarinan skottilaisprinsessa Meridasta, jonka vanhemmat toivoisivat hänen menevän naimisiin klaanien yhteenkuuluvuuden säilyttämiseksi. Pippurisella punatukalla on kuitenkin muita mietteitä: hän haluaisi vain ammuskella jousellaan ja ratsastaa vapaasti eikä suinkaan ryhtyä kuningattareksi. Tästä syntyykin eripuraa Meridan ja Elinor-kuningattaren välillä ja Merida turvautuu taikavoimiin äitinsä pään kääntämiseksi. Taika ei kuitenkaan toimi niin kuin ajateltiin (yllätys!) ja Merida joutuu vaikeaan tilanteeseen, jossa panoksina ovat sekä äidin tulevaisuus että sodan syttyminen.

Pohdimme miehen kanssa, että elokuva murtaa melkoisen tehokkaasti monet Disney-myytit. Ensinnäkin elokuvan skottiprinsessalla ylipäätänsä on äiti, ja vielä sellainen jolla on elokuvassa iso rooli. Toiseksi elokuvaan ei ole ympätty perinteistä rakkaustarinaa, mikä on virkistävää. Ja sitten vielä se, että pääosassa on tyttö. Reipas sellainen, joka todella kasvaa elokuvan aikana. Vastaavanlainen tarina on toteutettu monesti isä-poika-versiona, joten juoni ei varsinaisesti tarjoa mitään yllätyksiä, mutta näkökulma on tuore.

Minä eläydyn elokuviin yleensä vahvasti ja tämä ei ollut poikkeus: jännitin ja saatoinpa vähän niiskuttaakin. Typerät animaattorit ja käsikirjoittajat, osaavat tehdä tällaisia itkujuttuja. Kliseitä tästä toki löytyy monen monta, mutta meikäläinen on tyytyväinen näin. Ja oli tässä muuten huumoriakin, paljon, parhaimmat jutut tarjosivat varmaan Meridan kolmospikkuveljet sekä äidin persoona tässä elokuvassa.

Elokuvan suositusikäraja on 7 ja vaikuttaisi olevan oikein hyvin kohdallaan. Pelottavuusasteeltaan elokuva vastaa noin suurin piirtein Disneyn Kaunotar ja Hirviö -klassikkoa. Elokuvateatterissa ollutta noin 5-vuotiasta tyttöä pelotti selvästi vähän liikaa, mutta olisin uskaltanut viedä esimerkiksi miehen 7-vuotiaan kummitytön katsomoon.

Kävimme katsomassa elokuvan englanninkielisenä ja ääninäyttely oli todella pätevää. Kelly McDonald hoiti pääroolin oivallisesti ja Billy Connolly hoiti Emma Thompsonin kanssa mainiosti vanhempien roolit. Suomenkielisessä versiossa Meridaa näyttelee Heljä Heikkinen ja koska olen nähnyt hänet monta kertaa lavalla, uskon että hän hoitaa tonttinsa myös mainiosti.

Ennen elokuvan alkamista Pixar helli katsojia myös lyhytanimaatiolla La Luna. Yksinkertaisesti: ihana.

Brave on lyhyesti mainio (ja kauniisti toteutettu) animaatio ja Merida tuo ilahduttavan lisän Disneyn prinsessalistaan. Lisää tällaista, kiitos.

Suosittelen myös lukemaan elokuvaa käsittelevän Just Another Princess Movie -esseen The New Inquirysta. Kiinnostava ja perinpohjainen (mutta sisältää spoilereita, joista tosin varoitetaan).