Eoin Colfer: The Reluctant Assassin (W.A.R.P. #1)

Lontoossa sataa niin viktoriaanisessa kuin nykyajassakin.

Eoin Colferin Artemis Fowl -kirjat kuuluivat ilmestyessään lempilukemistooni ja kun nyt herralta sattui ilmestymään uusi nuortenkirja piti se tietysti hetimiten varata kirjastosta. The Reluctant Assassin (Puffin, 2013), W.A.R.P.-sarjan ensimmäinen kolahti nopeasti varauslaatikkoon ja pääsikin sitten heti lukuun.

Chevie on alaikäinen FBI:n agentti, joka on passitettu Lontooseen pieleen menneen tehtävän jälkeen piilottelemaan. Hommaksi annetaan kumman kellarissa kököttävän kapistuksen vahtiminen. Samaan aikaan viktoriaanisessa Lontoossa Riley-poikaa vihitään salamurhauksen saloihin hänen oppi-isänsä, murhanhimoisen ja taitavan Albert Garrickin toimesta. Murhayritys kuitenkin epäonnistuu, tavallaan, ja Riley päätyy madonreiän kautta nykyaikaan.

Näin siis sankarimme kohtaavat, varsin räjähtävissä merkeissä. Rauhaa ei kuitenkaan tipu, sillä Riley tietää hurjistuneen Garrickin tulevan hänen perässään tavalla tai toisella. Samaan aikaan kun nuoret yrittävät päästä toisistaan selville täytyy juosta karkuun niin demonimaista Garrickia kuin agenttejakin.

The Reluctant Assassin tarjoaa siis aikamoisen kattauksen kiinnostavia elementtejä. On agentteja, taikureita, aikamatkustusta, salamurhaajia, huijareita ja veijareita. Hahmot osaavat eksoottisia taistelulajeja, ampuvat konekivääreillä ja kiemurtelevat tiukoista paikoista. Menoa ja meininkiä riittää ja näiltä osin opus onkin oikein viihdyttävä.

Kirja oli kuitenkin jollain tavalla liian, no, söpö. Elementit olivat kohdallaan, oli kivaa että päähenkilönä olivat suhteellisen tasaveroiset tyttö ja poika ja vihulainen oli kiinnostava. Ehkä kaikki oli liiankin kohdallaan, ajateltu että tästä kaikesta ne teinit tykkää ja ai että. Ja varmaan tästä olisin itsekin teininä innostunut enemmän, mutta nyt aloin vähän nihkeillä.

Luen kyllä seuraavankin osan jos sen vain sitten ilmestyessään bongaan, sillä Colferilla on joka tapauksessa taito viihdyttää. Ehkäpä luen tässä odotellessa Artemiksia uudelleen.

ps. Unohdin ottaa lainauksen kun oli muka kiire palauttaa.

Eoin Colfer: The Reluctant Assassin (W.A.R.P. #1)
Puffin, 2013. 321 s.
Kansi: Tyler Nevins

Messupäivä II, lapaset käsissä

Tämä lienee sitä messupöhinää.

Pyyhälsin toiseen messupäivään suoraan töistä, meillä oli nimittäin tänään lauantaikoulupäivä. Messuhulinassa vaelsin siis silmät ristissä.

Ajattelin mennä vielä kurkkimaan Vantaan Antikvariaattien kahden euron runsauden sarvea, mutta hiihdettyäni pöytien välissä muutaman minuutin totesin että minulla on jo kirja ja lähdin kohti väljempiä maisemia.

Saavuin täydellisesti Kallion lukion pyörittämälle Kirjakallio-lavalle, sillä ohjelmasta näin että sinnehän kapuaa kohta nuoruudensuosikkini Eoin Colfer, siis se Artemis Fowlien kirjoittaja jos ette tiedä. Kuuntelin siinä ihmismassassa sitten hetken tätä äärimmäisen sympaattista irlantilaista herraa, joka kertoi hauskoja anekdootteja. Pitäisi lukea Fowlit uudestaan ja aloittaa pian juuri kirjastosta noutamani Reluctant Assassin.

Osuuskumman ständillä kävin koputtelemassa esikoiskirjailija Janos Honkosta olkapäälle ja kiittämässä Kaiken yllä etana -teoksesta. Siitä blogissa myöhemmin lisää, mutta sanotaan että opus oli oikein mainio ja vaatinee vielä toisen lukukerran jossain vaiheessa. Tässä välissä verensokeri laski, päätin hakeaa ruokaa ja päädyin ostamaan viisi jättikokoista pullaa. Söin niistä yhden.

Päivän viimeisenä kiekauksena hiihtelin pressitiloihin, jonka auditoriossa Atena-kustannus ystävällisesti järjesti kirjabloggaajille tapaamisen Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa. Näin maagisen realismin ja herran kirjojen ystävänä ei tapahtumaa tietenkään voinut jättää välistä.

Kivasti siellä sitten jutusteltiin kirjan tekoon liittyvistä sattumuksista, kirjabloggaamisesta, blogeista yleensä ja muusta mukavasta kustannustoimittajan johdolla. Tunnelma oli oikein leppoisa, kirjabloggaajia oli paikalla muutamia kymmeniä ja tapahtuma alkoi villisti tarjoilupöydän romahtamisella. Siivoojan reaktio oli ottaa tilanteesta kännykkäkuva.

Kiitoksia Atenalle messulipusta, terkut kaikille teille kanssabloggaajille jotka näin ja nyt minä menen nukkumaan!

Eoin Colfer: Hiuskarvan varassa

Minä olen ollut nyt kirjastolakossa. Se ei ole mennyt kovin hyvin.

Yksi viimeisimpiä sortumisiani tapahtui, kun tutkin kirjaston uutuushyllyä. Hyllyllä nökötti Eoin Colferin uutuus, Hiuskarvan varassa (WSOY, 2011; Plugged 2011). En olisi varmaankaan lainannut kirjaa kannen perusteella, mutta sitten näin sen taglinen. Jos pidit Artemis Fowleista... kasva jo isoksi. Minä todella pidin Artemis Fowl - kirjoista siinä yläasteikäisenä. Joten olihan tämä luettava. Enkä muuten edes ottanut tätä siitä bestseller-hyllystä, vaan varasin koska se keltainen bestseller-tarra ei näytä kuvissa hyvältä.

Olen ollut huonommassakin kunnossa, mutta en viime aikoina. Jos oikein muistan, siedin aikoinaan tappeluja samalla tavalla kuin nuori mies sietää viinaa. Saatoin jatkaa koko yön ja pärjäsin silti töissä aamulla. Nyt ähkin joka askeleella ja kävelen kuin luuni olisi tehty lasista. Olen telminyt sekä Bonzon, tonnikalaleipätyypin että Faberin gorillojen kanssa, ja se on vaatinut veronsa. Ei olisi mikään ihme, jos elinaikani olisi huomattavasti lyhentynyt yksinomaan niiden rähinöiden takia.

Daniel McEvoy on neljääkymmentä lähestyvä, irlantilainen ja entinen sotilas, joka tekee portsarin hommia uhkapeliklubilla Cloistersin kaupungissa New Jerseyssä. Kun McEvoyn ihastus listitään klubin parkkipaikalle ja hänen vähintäänkin epäilyttävä lääkäriystävänsä Zeb katoaa, on soppa valmis. Sotketaan mukaan korruptoituneita poliisiseja, vinksahtanut lakimies, höyrähtänyt yläkerran rouva, irlantilainen mafiapomo ja hiuslisäkkeitä niin meillä on käsissämme Hiuskarvan varassa.

Tyylistä tulee eniten mieleen myös viime vuonna suomennettu Hugh Laurien Järein asein. Hupia revitään eniten McEvoyn ja hänen päässään kommentoivan Zebin, siis Aave-Zebin, välisistä keskusteluista. Tai pikemminkin kettuilevat toisilleen sen minkä ehtivät. Colferin kirjoitustyyli on sujuvaa, teksti menee eteenpäin kuin juna ja vauhdikkaat tapahtumat seuraavat toisiaan joten tylsä tätä lukiessa ei varsinaisesti tule vaikka kirja tuntuikin hämmentävän pitkältä pituuteensa nähden (266 sivua).

Colferin ensimmäinen vanhemmalle yleisölle suunnattu kirja ei siis ole lainkaan hassumpi. Siinä on kuivaa irkkuhuumoria, vauhdikasta menoa ja ihan pätevä juoni. Poskettoman mykistäväksi murhamysteeriksi (kuten takakannessa lukee) en tätä luokittelisi, mutta varsin meneväksi jännitysromaaniksi kyllä.

Suosittelen leppoisaksi lomalukemiseksi, pään tyhjennykseen, juminpoistoon.

Eoin Colfer : Hiuskarvan varassa (Plugged, 2011)
WSOY, 2011. 266 s.
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää.
Kannen kuvan suunnittelu: Leander Baerenz.

Nappaan kirjalla pisteen So American - haasteen osavaltiot-alahaasteesta New Jerseyllä.