Näytetään tekstit, joissa on tunniste Åsa Larsson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Åsa Larsson. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Åsa Larsson & Ingela Korsell: Nidstången (Pax #1)


Finlandssvensk läsutmaningen on edennyt minulla nyt miten sattuu ja aikataulut paukkuvat joka suuntaan, mutta olen edelleen sinnikkäästi mukana vaikka kuukausihaasteista jäljessä olenkin. Kesäkuun kirjana oli joka tapauksessa aikanaan en fantasybok som inte verkar innehålla några drakar joten painelin etsintähommiin Tikkurilan kirjaston lasten- ja nuortenosastolle. Useamman lohikäärmepitoiselta vaikuttavan teoksen seasta käteen tarttui Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin yhdessä kynäilemä teos Nidstången, siitä näes muistelin Hublasta lukeneeni ja kirjailijoistakin toinen oli tuttu.

Nidstången aloittaa Mariefredin kaupunkiin sijoittuvan Pax-sarjan. Alrik ja Viggo ovat erinäisten käänteiden myötä päätyneet asumaan sijaisperheeseen Mariefredissä, mutta joutuvat heti ensimmäisinä koulupäivinä vaikeuksiin. Alrikin kolttosia päästään onneksi hyvittämään läheiseen puutarhaan, mutta puutarhanhoitajilla Magnarilla ja Estridillä on poikien varalla mietittynä muuta kuin kitkemistä. Ennustuskortit nimittäin ovat luvanneet vanhan kirjaston puolustajiksi avustajia ja näyttää uhkaavasti siltä, että nuoresta iästään huolimatta Alrik ja Viggo ovat nämä odotetut pelastajat. Teoriaa tukee kovasti se, että joku selvästi haluaa pojat pois Mariefredistä ja äkkiä.

Mytologia ja taikuus yhdistyvät kutkuttavasti ja minun lukumakuuni sopivan jännittävästi. Täytyy myöntää, että jätin kirjan lopun lukematta illalla kun pelkäsin että näen turhan levottomia unia. Kerronta on toimintapainotteista ja henkilöhahmoihin saadaan tässä osassa vasta pintapuolinen kosketus. Toisaalta osia sarjaan on ilmestynyt jo kahdeksan, joten oletettavasti taustoja syvennetään kirjojen kuluessa. Oikeastaan tässä tapauksessa pidän ratkaisusta, sillä tarina nappasi heti mukaansa ja hahmoista annettiin kuitenkin sen verran tietoja että heihin sai hieman tutustua ja uteliaisuus heräsi.

Kerrontaa syventävät Henrik Jonssonin sarjakuvamaiset kuvitukset. Tyyli sopii hyvin kirjan tunnelman ja pidin Jonssonin kynänjäljestä muutenkin. Työhistoriassa miehellä on muun muassa DC:n Batmanin piirtämistä enkä lainkaan ihmettele, jälki sopii varmasti hyvin myös supersankarihommiin.

Ruotsin suhteen kirja oli palkitseva ja samalla paikoin haastava luettava. Peruskieli rullasi siis mukavasti, mutta fantasiaulottuvuus toi sanastoon sellaisia termejä jotka eivät aivan niin helposti kääntyneet. Esimerkiksi nidstångenille en vieläkään keksinyt sopivaa suomennosta, vaikka merkityksen löysinkin lopulta googlailemalla ja wikipedian artikkelisivujen kieliä vaihtamalla. Nopealukuinen tämä joka tapauksessa oli, sillä tarinaa ei ole turhia pitkitetty. Pieni miinus lopun cliffhangerista, jonka toki ymmärrän, julkaistiinhan sarjan toinen osa samaan aikaan ja täytyy myöntää että itseäkin alkoi heti himottaa toisen osan käsiinsaaminen.

Hippasen ihmettelen, että sarjaa ei ilmeisesti ole suomennettu yhden yhtä osaa, menevän kauhupainoitteisen fantasian luulisi iskevän suomalaiseenkin lukijakuntaan. Suosittelen mahdollisesta kielimuurista huolimatta testaamaan, itsekin joutunen hankkimaan seuraavia osia kirjastosta.

Åsa Larsson & Ingela Korsell: Nidstången (Pax #1)
Bonnier Carlsen, 2014. 142 s.
Kansi ja kuvitus: Henrik Jonsson

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Åsa Larsson: Uhrilahja


Mainion Åsa Larssonin uutuuskirjaa sai odotella useamman vuoden, edellinen sarjan osa julkaistiin vuonna 2008. Onneksi Uhrilahja (Otava, 2012) ei pettänyt toiveita.

Rebecka meni taloon Krister Eriksson aivan kannoillaan. Hän huhuili kovaan ääneen, mutta talossa oli hiljaista. Avoimet kaapinovet, ammottavat suut, jotka halusivat kertoa jotain mutta eivät saaneet sanotuksi sanaakaan.

Kiirunassa asuva syyttäjä Rebecka Martinsson joutuu keskellä murhatapausta, kun viaton tarkistusreissu kyläläisen kotiin vaihtuukin tutkinnaksi. Sol-Britt Uusitalo on murhattu väkivaltaisesti sänkyynsä ja hänen huoltajuudessaan oleva poika Marcus ei osaa kertoa yön tapahtumista juuri mitään. Vyyhtiä saapuu sotkemaan vielä röyhkeä von Post, seudun toinen syyttäjä. Hän päättää kaapata jutun Rebeckalta, koska kokee jämähtäneensä Lappiin vain siksi että se nainen saa kaikki hyvät jutut. Rebecka ei tietenkään tästä ilahdu vaan painuu samantien lomalle mutta ei malta täysin pitää sormiaan erossa koko ajan monimutkaisemmaksi osoittautuvasta tapauksesta.

Teoksen historiaan eli 1900-luvun alkuun sijoittuvassa osiossa tutustutaan nuoreen opettajattareen Elina Pettersoniin, joka muuttaa uudenaikaisten ajatustensa kanssa kaivoskaupunkina toimivaan Kiirunaan. Junamatkallaan hän tapaa Hjalmar Lundbohmin, kaupungin isännöitsijä, eikä parin välillä olekaan sittemmin pelkkää intellektuellia kiinnostusta. Ja toki tämäkin osa liittyy niin itse tapaukseen kuin tuo lisää kiinnostavaa tietoa itse Kiirunan kaupungin vanhoista ajoista, esimerkiksi Lundbohm on todellinen henkilö.

Alimpana matka-arkussa on kirjoja, jotka on kiedottu ruskeaan paperiin ja suljettu narulla.
- Siksi että ne kirjat eivät sovi kaikkien työnantajien silmille, Elina selittää niska jäykkänä,
- Katsotaanpas sitten kuinka paljon tämä työnantaja sietää, Lundbohm naureskelee, ja sitten paketit avataan yksitellen.

Uhrilahja oli minulle varsin tyylipuhdas suoritus. Larsson kirjottaa hyvin ja monen henkilön näkökulmasta niin että kerrontaan saadaan mukavaa vaihtelua. Vaikka rikoksen selvittäminen on kirjassa pääosassa, on myös henkilöhahmoille annettu tilaa kehittyä ja elää. On Kiirunan kylmä syksy, ryijymattoja, liukkaita pitkospuita ja luonteikkaita koiria. Ja sitten ruumishuoneen kalseus, tiedotustilaisuuksien kuhina, kotietsintälupien hakeminen.

En harmikseni muistanut edellisistä sarjan osista paljoakaan, lähinnä muutaman pääkohdan ja sen että Larsson kirjoittaa todella hyvin. Teksti on edelleen todella sujuvaa, henkilöt kiinnostavia ja vähitellen taas tuttuja. Välillä kyllä pänni kun ei ihan tarkkaan muistanut että mitkä tapahtumat edellisissä kirjoissa nyt olivatkaan johtaneet mihin. Uhrilahja tosin toiminee myös ihan itsenäisenä teoksenaan, jos lukija malttaa jättää aiemmista osista tehdyt vihjailut taustahälyksi.

Vaikka myös Ann Rosman on äärimmäisen taitava ruotsalainen (ihmissuhde)dekkaristi, vie Larsson silti voiton. Uhrilahja on kiinnostava, tapaus tarpeeksi monimutkainen muttei liian epäuskottava ja henkilöhahmoille annetaan riittävästi tilaa kehittyä viemättä liikaa tilaa tarinan kuljetukselta. Jos kaipaa kesäksi rikoskirjallisuutta suosittelen lämpimästi koko sarjaa.

Kiirunassa ovat viihtyneet myös ainakin Susa, Kirsi, Unni, Rachelle ja Leena.

Åsa Larsson: Uhrilahja (Till offer åt Molok, 2012)
Otava, 2012. 364 s.
Suomentanut: Kari Koski.
Kansi: Timo Numminen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...