Tässä kapteeni Nemo on sukeltamassa kohti hyvin paksua bedlingtoninterrieriturkin merta.
Olen eräänä teinikesänä innostuksissani lainannut kirjastosta Jules Vernen Kapteeni Nemon, lukenut siitä ensimmäisen sivun ja jättänyt sen sitten jämäkästi kesken. Tämä asia on vaivannut minua nyt jo aika monta vuotta, joten päätin vihdoin korjata tilanteen ja hankin Twenty Thousand Leagues Under the Sean (1870). Tämä oli siinä mielessä hyvä veto, että aiemmin lainaamani Nemo sattui olemaan vain osa tarinaa, joten ilmankos se ensimmäinen sivu ei tehnyt kummemmin järkeä kun kyseessä oli kuitenkin suomennosten kolmas osa.
Luonnontieteilijä professori Aronnax lähtee retkikunnan, johon kuuluvat muun muassa hänen uskollinen palvelijansa Conseil ja kanadalainen valaanpyytäjä Ned Land, mukana jahtaamaan suurella höyryaluksella merillä nähtyä kummallista hirviötä. Onnettomuuden seurauksena koko kolmikko joutuu veden varaan, mutta onni on myötä ja heidät pelastetaan ihmeelliseen sukellusveneeseen, jota kipparoi mystinen kapteeni Nemo. Omia salaisuuksiaan varjeleva kapteeni ottaa vieraansa mukaan mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin merten valtakuntiin ja matkan varrella nähdään yhtä ja toista. Sukellusveneen miehistön tavoitteet eivät kuitenkaan liity vain luonnontieteiden edistämiseen ja Aronnax kumppaneineen joutuu pohtimaan vakavasti haluavatko he todella jäädä Nautilukselle ja olla osa Nemon suurta suunnitelmaa.
Pääjuoneltaan Twenty Thousand Leagues on kiinnostava. Vernen luoma sukellusvene Nautilus miehistöineen ja erityisesti sen kapteeni kutkuttavat mielikuvitusta ja seikkailut meren pohjassa ovat jännittäviä ja maisemiltaan kiehtovia. Suurin ongelma teoksessa oli kuitenkin sen raskas kertojaratkaisu, joka teki lukemisesta itselleni jaanaavaa ja paikoin jopa tylsää. Kertojana Aronnax on toki tarkkanäköinen ja tekee hyviä havaintoja, mutta hän ei ilmeisesti voi mitään luonnontieteilijän taustalleen ja paikoin saadaan viettää sivukaupalla aikaa erilaisia kaloja ja mereneläviä tuijotellen ja taksonomisesti luokitellen. Suomeksi kohdat olisivat ehkä olleet miellyttävämmin luettavissa, en nimittäin jaksanut etsiä merkityksiä tai selvennyksiä jokaiselle lajille tai sen kuvailulle. Tarinakohdat imaisivat kuitenkin taas mukaansa ja teos tuli lopulta kahlattua loppuun.
Niin on siis tämäkin "ainut koskaan kesken jättämäni teos" (en laske yöpöydällä jo pitkäänkin paluuta odottaneita tähän) kahlattu loppuunsa saakka ja lopulta ihan hyvällä menestyksellä, sillä kirjan lopun luin jännityksellä. Verne osasi selvästi luoda kiehtovia seikkailuja ja hyviä henkilöhahmoja, mutta ehkä siihen on syynsä että tämä on käsittääkseni ainut teos jossa käytetään minäkertojaa.
Teos on luettu HelMetin haasteeseen kohtaan kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken.
Penguin, 1994. 382 s.
Kääntänyt englanniksi: Mendor T. Brunetti
Kansi: Edimedia
