Anni Nupponen: Kauheat lapset

Totean heti alkuun, että Anni Nupposen Kauheat lapset (Osuuskumma, 2015) oli omaan lukumakuuni käytännössä täydellinen kirja. Rikkaaseen steampunkmaailmaan sijoittuvassa teoksessa käydään sotaa, tunnetaan tunnontuskia omista päätöksistä ja yritetään tehdä valintoja kun kaikki vaihtoehdot tuntuvat olevan huonoja. Dystooppista vireestä huolimatta Kauheat lapset on myös täynnä toivoa, joten se ei onnistu totaalisesti masentamaan.

Trill on muuttanut äitinsä maatilalle syknroniatautia sairastavan kihlattunsa Marikin ja tämän hoiturin Hannahin kanssa. Rauhallista eloa on silti turha toivoa, sillä hallitus ei usko Trillin äidin ratasnero Adriana Kimasin todella kuolleen ja nuuskii ympäriinsä. Yhteiskunnan tilanne ei muutenkaan ole vakaa, sillä kirjaimellisesti maan alle vetäytyneet kapinalliset yrittävät laittaa kapuloita hallituksen rattaisiin. Trill joutuu tasapainottelemaan valintojensa välillä miettien kenelle on eniten uskollinen.

Nupponen vakuutti minut jo Atorox-palkitulla novellillaan Joka ratasta pyörittää ja se oli edelleen hyvä, kun luin sen uudelleen ennen kirjan avaamista. Ilman novellin allelukuakin kyllä pärjännee, mutta toisaalta alussa ei tarinaa paljoa pohjustella. Itselleni oli helpompaa hypätä tarinan kyytiin, kun maailma ja osa hahmoista olivat jo tuttuja, ja tiesi miten tarinan alkutilanteeseen on päädytty.

Kauheita lapsia lukiessani hyrisin jatkuvasti sisäisesti onnesta. Tiedätte ehkä tunteen, jossa teksti tuntuu rullaavan kuin itsestään ja tarinaan on helppo uppoutua välittömästi? Sellaiseen pääsin itse tätä lukiessani. Ihastumisestani kirjaan kertonee sekin, että lukemisen jälkeen tilasin kirjasta itselleni oman kappaleen kotihyllyyn.

Anni Nupponen: Kauheat lapset
Osuuskumma, 2015. 183 s.
Kansi: Anu Korpinen

J.S.Meresmaa ja Markus Harju (toim.): Steampunk! Koneita ja korsetteja

Höyryä herra Wattin malliin.

Steampunk! Koneita ja korsetteja -antologia (Osuuskumma, 2012) esittelee yhdeksän monipuolista kotimaista steampunk-novellia. Höyrypunkki oli minulle aikaisemmin tuttua vain Magdalena Hain mainioista Gigi ja Henry -kirjoista, joten lisäretken tekeminen kiinnosti kovasti.

Kuoriainen kyykistyi sihisten kadun varteen. Nousin kyydistä ja maksoin kuskille, joka kosketti lakkinsa lippaa, komensi apupoikaa lappaamaan tulipesään lisää hiiltä ja nosti koneen taas jaloilleen. Raskaiden jalkojen liitokset rutisivat, kun kone nousi ja katosi toisten kadulla kulkevien kuoriaisten sekaan. Pudistin päätäni. Toisin kuin teknisemmin suuntautunut veljeni, en osannut syleillä avomielin viime vuosina tehtyjä insinööritaidon edistysaskeleita, vaan suhtauduin niihin varauksella. Hyönteisiä imitoivien koneiden lähes-elämä kammotti minua. (Magdalena Hai: Vaskimorsian)

Novellit sijoittuvat moninaisiin ympäristöihin. Suurin osa tapahtumista sijoittuu jonnekin Eurooppaan, hiilipölyisiin kaupunkeihin, joissa matkansa voi hoitaa höyrykuoriaisilla ja tehdä vierailuja Hyödyllisten esineiden museoon. Toisaalla taas ollaan jossain Pohjanmaalla, kerätään viljaa pellolta Hevostuhatjalkaisella tai paetaan lumisessa vuoristossa pikinahkoja.

Huomasin novelleja lukiessani, että nälkä kasvaa syödessä. Useampaan tarinaan jäin kaipaamaan jatkoa ja ehkä hyvä näin. Jutut eivät tuntuneet jäävän kesken, mutta hahmoihin kiintyi niin paljon että heistä olisi ilomielin lukenut enemmän. Erityisesti jään ajattelemaan J.S.Meresmaan neuvokasta ja mainiota Augustinea sekä Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää -novellin Marikkia ja Trillia. Koin jännitystä Magdalena Hain Vaskimorsiamen parissa ja ilmakorvett Jeanny Been kyydissä Shimo Shuntilan Kruunun vihollisessa.

Suomalaiseen maisemaan sijoittuneet novellit tuntuivat aluksi oudoilta, etenkin Heikki Nevalan Hevostuhatjalkainen. Myöhemmin huomasin kuitenkin ajattelevani sen miljöötä paljon ja päässäni muodostuneet kuvat novellin kojeesta olivat hurjia. Olisivatpa tehneet vaikka tästä elokuvan Härmän sijaan, se olisi hienoa se.

Nätyri antoi rautahirviön vain viedä. Masiinan koivet tallasivat peninkulmia, selkäruoto rutisi tiukoissa käännöksissä. Lokomobiili jyrisi ja möyrysi, vilja lakosi. Karheat rautasormet kahmivat korret kyltymättömän suun nieluun ja yhä edemmäs koneen mahoihin. (Heikki Nevala: Hevostuhatjalkainen)

Hieman epätasainen kokoelma tosin on, mutta siihen vaikuttanee myös se että novellit ovat niin erilaisia ja erilaisiin ympäristöihin sijoittuvia. Itse viehätyin eniten vanhaan Eurooppaan sijoittuvista tarinoista silintereineen ja protokollineen. Pääsääntöisesti kuitenkin nautin lukemastani kovasti ja nostan hattua kirjailijoille, jotka ovat luoneet näin mahtavia tarinoita ja maailmoja.

Koneita ja korsetteja toiminee varsin mainiona ensikosketuksena steampunkin monipuoliseen maailmaan. Seuraavaksi pitänee lukea se toinen julkaistu, Höyryä ja helvetinkoneita (Osuuskumma, 2013) jonka nappasin kirjamessuilta mukaani. Hammasrattaat, hiilipölyiset kaupungit ja kuparinhohto tuntuvat joka lukukerralla entistä houkuttelevammilta.

Lisää arvosteluja opuksesta löytyy Osuuskumman sivuilta.

Kiitokset sille kirjabloggaajalle, joka lähetti tämän minulle viime vuonna salajoululahjana!

J.S.Meresmaa ja Markus Harju (toim.): Steampunk! Koneita ja korsetteja
Osuuskumma, 2013. 314 s.
Kannnen kuva: J.S.Meresmaa