Marja Björkin Poika (Like, 2013) nostaa esiin tärkeän aiheen, transsukupuolisuuden. Itse en muista ainakaan kovin monesta kirjasta lukeneeni mitään transsukupuolisuudesta, joten Björkin kirja on positiivinen yllätys ja kun teos vielä perustuu Björkin oman pojan kokemuksiin on teoksella myös uskottavuutta.
"Katso nyt Marion, Viivilläkin on hame. Ottaisit Viivistä mallia."
"Onko Marion tyttö?" Timo rupesi änkyttämään. "Onko Marion tyttö?"
Sitä se toisteli, kunnes pikkusisko tönäisi.
Timo ei tullut enää ikinä kysymään, voinko olla.
Marion eli Makke tietää jo lapsena olevansa poika. Ei siis haluavansa olla kuin poika, vaan hän kokee olevansa väärässä vartalossa. Lapsena homma vielä sujuu kohtalaisen kivuttomasti, mutta murrosiässä ongelmat kasaantuvat. Kammotut rinnat ja menkat saapuvat, ideaalisidettä kuluu ja ahdistus vie mennessään. Onneksi on myös onnea. Kavereita, jotka kohtelevat jätkänä, ihania tyttöystäviä ja loppupeleissä myös perheen tuki. Rehtori, joka muistaa juhlissa sanoa Makke eikä Marion. Tarinan kaari kulkee lapsuudesta kohti aikuisuutta.
Minulle kirjan alku oli todella koskettavaa luettavaa. Kuvaus lapsuudesta, jossa kaikilla perheenjäsenillä on paha olla, oli repivää. Erityisesti Makken ongelmat tulivat iholle: mitä tehdä kun haluaisi kaverien kohtelevan poikana, tai perheen? Miksi kukaan ei tunnu ymmärtävän, että hän on poika eikä vain leiki sellaista? Miksi ei saisi kirjoittaa rakkauskirjeitä tytöille?
Kirjan loppupuolella tunnelma vaihtui minulle hämmentävän nopeasti. Kaikki tuntui sujuvan liian yksinkertaisesti ja jäin miettimään, käykö se oikeastikin noin helposti. Vaikka mainittiinhan siellä sentään parin kuukauden jonotusajat. Tosin on nyt sanottava, että toivottavasti se oikeasti on noin yksinkertaisen oloista (siis teknisesti, en tarkoita tällä henkistä puolta), sillä pitäisihän sen olla ihmisoikeus saada elää sinä sukupuolena kuin oikealta tuntuu.
Makken tarinan lisäksi kirjassa pureudutaan myös lyhyesti uusioperhe-elämään ja isän kuolemaan. Minulle teemaksi olisi riittänyt pelkkä transsukupuolisuus, johon kirjassa suhtaudutaan ihailtavan, no, Jennin sanoja lainatakseni tavallisesti. Jokainen meistä joutuu jossain määrin pohtimaan omaa identiteettiään elämänsä aikana ja Makkella se avainkysymys oli nyt tämä.
Kansi ei mielestäni vastaa tunnelmaa kovin hyvin. Verinaarmut ilmastointiteipistä ja ahdistavat kaakelit tekevät kirjasta todella angstisen ja epätoivoisen näköisen. Loppupeleissä itse asiassa kansi ahdisti minua mikä harmitti, sillä se teki kirjan lähestymisen minulle hankalaksi vaikka aihe kiinnosti.
Poika on kirja tärkeästä aiheesta ja sen suorasukainen kieli ja nopealukuisuus tehnee siitä helposti lähestyttävän. Hatunnosto siis Björkille kirjan kirjoittamisesta, toivottavasti se antaa monelle uutta tietoa ja ehkä jopa apuakin.
Like, 2013. 215 s.
Kansi: Tommi Tukiainen
Kannen kuva: Ville Juurikkala
