Tulossa: A Couple of Little Things (Food Camp Finland)

Marije Vogelzang kertoo Lampa-salissa aiemmista teoksistaan.

Yllättävät vapaapäivät mahdollistavat osallistumisen myös päiväsaikaan järjestettyihin tilaisuuksiin, joten muutama viikko sitten kävin ravintola Olon Lampa-salissa kuulemassa Food Camp Finlandin pressiä heidän Helsinki Design Weekille tuomastaan Marije Vogelzangin teoksesta A Couple of Little Things. Teos tullaan esittämään samaisessa salissa ja yleisö osallistuu siihen ruokaillen.

Esityksen ainutlaatuisesta luonteesta siitä itsestään ei paljastettu juuri mitään, vaan tilaisuudessa keskityttiin lähinnä kertomaan Vogelzangin aikaisemmista töistä ja food designin eli ruokailumuotoilun historiasta. Sen verran kuitenkin tiedetään, että teos tulee pohjautumaan sotalapsiteemaan ja ottamaan kantaa tämänhetkiseen pakolaisongelmaan. Lampa-salissa esillä oleva Pekka Paikkarin valtava Historian kerrostumia -taideteos tullee myös keskustelemaan teoksen kanssa, sillä se on tehty kiitollisuudenosoituksena Ruotsin kansalle yli 80 000 sotalapsen vastaanottamisesta.

Ruokailumuotoilu tai food design oli itselleni täysin vieras termi ja toi mieleen lähinnä opintoihini liittyvän molekyyligastronomian. Vogelzangin aikaisemmissa teoksissa on ollut kuitenkin kyse aivan muusta kuin kemiasta ellei sitten siirretä ajatusta luonnontieteistä ihmisten välisiin suhteisiin. Itseäni kosketti erityisesti tilaisuudessa esitelty teos Eat Love Budapest, jossa romaninaiset ruokkivat yleisöä ja kertoivat samalla omasta elämästään ja tarjoilemaansa ruokaan liittyvistä muistoista. (Teoksesta kertovat videon voin katsoa Youtubesta, suosittelen.) Vogelzangin ajatukset ruoasta ja ruokailutilanteen merkityksestä ja ihmissuhteista olivat huikean kiinnostavia ja inspiroivia, mahtavaa että tällaista taidetta voi tehdä.

Tilaisuuden lopuksi nautimme lounasta ravintola Olon tarjoilemana ja jos A Couple of Little Thingsin ruoka tulee olemaan mitään sen kaltaista, olen tyytyväinen. Toivotan tässä samalla Food Camp Finlandin tervetulleeksi suomalaiselle kulttuurikentälle ja omaan tietoisuuteeni. Ruoka ja taide ovat asioita jotka kiinnostavat, joten odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea porukka saa tulevaisuudessa aikaiseksi.

A Couple of Little Things tulee siis olemaan yksi syyskuisen Helsinki Design Weekin tapahtumista. Esityksiä on kolmena iltana (6.-8.9.) kolme kappaletta kunakin, liput ovat jo myynnissä Tiketissä.

Lavalta: Murhaava illallinen (Gurmee Teatteri)

Ensi-illan tunnelmaa 8.10.2015. Kuva: Johannes Wilenius

Rautatientorille on noussut taas hetkeksi melkoisen mittavan kokoinen teltta. Mustan kankaan alla näytellään lokakuussa Gurmee Teatterin Murhaava illallinen fiinin ruokailun ohessa. Kolmen ruokalajin illallinen väliaikaisessa teltassa kuulostaa lähtökohtaisesti hieman hasardilta idealta, mutta epäilykset sai heittää heti romukoppaan. Jo eteistila on sisustettu komeasti punaisen ja mustan sävyillä ja musiikki soi. Itse ruokasali puolestaan huokuu klassista eleganssia modernein koristein. Itseäni viehättivät erityisesti jokaisen pöytäryhmän yllä olleet uniikit lamput, jotka on suunnitellut Latvian kansallisteatterin lavastaja Aigars Ozolinš.

Murhaavan illallisen idea on yksinkertaisen herkullinen. Illan aikana nautitaan kolmen ruokalajin illallinen, keittiömestarina Matti Jämsen, ja samalla päästään näkemään kolmen näytöksen verran teatteria. Mistään perinteisestä lavashow'sta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Murhaava illallinen tapahtuu samaisessa ravintolasalissa vieraiden keskellä eivätkä kaikki pöydissä istuvatkaan taida olla aivan viattomia.

Juonellisesti illallisella päästään hyppäämään kyytiin suljetun huoneen mysteeriin. Tilaisuudessa ollaan paljastamassa salaperäisen taiteilijan Hermes Mansun uusinta veistosta. Silmäätekeviä on saapunut paikalle ja tunnelma on juhlava. Äkkiä valot kuitenkin sammuvat ja niiden taas syttyessä joudutaan huomaamaan murhan tapahtuneen. Tapaus on selvitettävä viipymättä ja syyllinen löydettävä. Juonta en tohdi avata sen kummemmin, mutta ainakin meidän pöytäseurueessamme veikkailtiin innokkaasti syyllistä ja motiiveja. Kokonaisuutena tarina ei ole päätähuimaavan originelli, mutta ruokailun kumppaniksi se sopi erittäin mainiosti ja oli taiten tehty.

Diana Leesalun käsikirjoittama esitys oli Seppo Honkosen ohjaama ja Gurmee Teatterin sivuilla Honkonen kertoo päässeensä valitsemaan itse rooleihin sopivat näyttelijät. Itse ainakin kehun valintoja kovasti, sillä pääsin itse asiassa näkemään montakin kovasti arvostamaani näyttelijää illallisella esiintymässä. Toki näyttelijöiden tunnistaminen yleisön joukosta antoi itselleni hieman osviittaa illan kulusta, mutta ei se haitannut kyllä laisinkaan. Koska esityksen sivustolla ei roolitusta mainita pysyn itsekin siitä nyt hiljaa, mutta sanottava on että oiva roolitus, kiitos.

Koko konseptin kattaakseni lienee paikallaan myös sanoa ruoasta sananen. Alkupalaksi tarjoiltiin kylmäsavustettua lohta osteri- ja pähkinävoimoussen kanssa ja pääruoaksi ylikypsää possunkylkeä, haudutettua selleriä ja persiljaselleripyreetä. Jälkiruoaksi oli uuniomenamoussea puolukkavaahdolla ja vaniljajäätelöllä ja se oli ehdottomasti suosikkini, jälkkäri-ihmisiä kun olen. Ei sillä, myös alkuruoka ja pääruoka olivat oikein maukkaita, ihan oikeaa laadukasta ravintolaruokaa vaikka "kenttäolosuhteissa" oltiinkin. Ainoan miinuksen annan alkupalan syvästä lautasesta, sillä onnistuin hutiloimaan osan moussesta lautasen reunoille ja sieltä sitä oli tavattoman vaikea pyydystää takaisin haarukkaan.

Matti Jämsenin herkuista pääsee nauttimaan Rautatientorin tiloissa enää lauantaina 10.10. kahden näytöksen verran. Koko tapahtuma ei kuitenkaan ole ohi, sillä Gurmee Teatteri siirtyy marraskuussa Suvilahteen ja silloin keittiömestarina toimii Jouni Toivanen. Liput Gurmee Teatteriin maksavat 69 euroa sisältäen sekä ruoan että kulttuurielämyksen.

Lämmin kiitos Gurmee Teatterille bloggarikutsusta tilaisuuteen!

Olin tilaisuudessa Ja kaikkea muuta -blogin Minnan kanssa, käyhän kurkkaamassa Minnan bloggausta täältä.

Lavalta: Rakkauspuhebrunssi (PuheNyt / Mad House)

Rakkauspuheen kylkeen sopii vohveli.

Jos nukkuu yöllä vähän, kannattaa seuraavan päivän menot valita tarkkaan. Onneksi PuheNytin Rakkauspuhebrunssilla sai vain istua ja syödä ja kuunnella lempeää rakkauspuhetta. Ihan vaaleanpunaiseksi pumpuliksi ei kuitenkaan mennyt, vaan rakkaudessa oli myös sisältöä.

PuheNytin Rakkauspuhetta-tapahtuman tavoitteena oli toimia vastapainona vihapuheelle. Saunavuorojen, rakkauspuhebrunssin, myytinmurto-työpajan ja puhekaraoken kautta haluttiin puhua rakkaudesta ja rakastumisesta, lisätä suvaitsevuutta ja ymmärrystä, keskustella. Brunssilla puhujina kuultiin kirjailija Elina Hirvosta, kansalaisaktivisti Maryan Abdulkarimia, Ujuni Ahmedia, äänitaiteilija Juha Valkeapäätä, Puistofilosofia-tapahtuman Antti Sorria, toimittaja-muusikko Mari Vesalaa sekä neljää mainiota nuorta Kallion ilmaisutaidon lukiosta.

Puhujien moninaisuudesta voi päätellä, että myös näkökulmat vaihtelivat vaikka taustalla vilkkuikin ajatus rakkaudesta. Lavalla puhuttiin muun muassa rakkaudesta ruokaan, oman itsensä rakastamisen tärkeydestä, kohtaamisista, joissa on saanut yllättyä, kaipuusta, uskalluksesta kokeilla ja tehdä asioita joita rakastaa, toisten ihmisten hädän ymmärtämisestä, rakkaudesta maaseutuun ja paljosta muusta. Brunssin ääressä oli hyvä jäädä pohtimaan ja omaksumaan kuulemaansa ja likimain viisi tuntia kului yllättävän nopeasti.

Koska keskityin kuuntelemisen lisäksi lähinnä syömiseen ja neljään kupilliseen kahvia, en tehnyt lainkaan muistiinpanoja. Mieleen jäivät kuitenkin esimerkiksi mainio kalliolainen nuori mies (olit mainio, vaikket päässytkään vetämään leukoja ennen esitystä!), Mari Vesalan kuvaus vangoghinkeltaisesta maisemasta maaseudulla, osittainen paluu Juha Valkeapää 50 yrs -esityksen tunnelmiin, ajatus siitä että sunnuntaikin on päivä, toive siitä että ihmiset uskaltaisivat enemmän ja että muistaisi olla avoin yllättäville kohtaamisille.

Kiitos PuheNyt, Mad House ja ravintola Lämpö. Jatkakaamme tästä.

Missäs tänään syötäisiin? - testissä Extemporen yllätysillallinen

Kaikkeen sitä tulee lähdettyä. Kuva: Eero Tiainen

Kulttuurin lisäksi asia jolle harvoin sanon ei on ruoka. Ei ollut siis vaikeaa vastata kyllä, kun Extemporelta tuli kyselyä että haluaisinko lähteä testaamaan alkuvuodesta lanseerattuja yllätysillallisia. Tapaamispäiväksi sovittiin maanantai-ilta ja tapasimmekin Hakaniemessä Extemporen toimitusjohtajan Eero Tiaisen ja muun muassa Henkisesti rikas -blogia kirjoittavan Leilan. Ravintolassa tapaisimme vielä seuraan liittyvän toimittajan.

Lähdimme sitten vaeltamaan kohti kohdetta, josta meillä ei ollut mitään tietoa. Yllätys oli iloinen, kun saavuimme Kolmannelle linjalle ja otimme tiukan käännöksen sisään ravintola Kolmos3n ovista. En ollut itse kyseisessä ravitsemusliikkessä aikaisemmin syönyt, mutta jotain hyviä huhuja olin kyllä kuullut.

Yllätysteemaa jatkoimme sitten, että valitsimme vain pääraaka-aineen (liha/kala/kasvis) ja odotimme mitä tuleman pitää. Jos yllätysillallista hankkii verkkosivuilta itselleen, kerrotaan ilmoituksessa valittavissa olevat pääraaka-ainevaihtoehdot ja jotain ravintolan tyylistä. Minä lähdin kalalinjalle ja pöytäseurueen muut jäsenet valikoivat itselleen lihaa ja kasvista. Annokset saapuivatkin pöytään piakkoin ja itse sain eteeni kuhaa tomaattikastikkeen, simpukoiden ja juurisellerin kera. Kuha on lempikalojani, mutta sellerin kanssa vähän epäröin enkä olisi annosta varmasti itse listalta tilannut. Yllätys oli kuitenkin iloinen, sillä annoksen makukokonaisuus toimi todella hyvin ja kaiken lisäksi ruoka oli aseteltu todella kauniisti.

Jälkiruokaa ei myöskään unohdettu ja seurueellemme kannettiin pöytään yhteisesti nautittavaksi neljää eri jälkiruokaa. Herkkusuuna voin todeta, että kaikki olivat erittäin hyviä! Kaksi Kolmos3n sekamelskaa sisälsivät muun muassa ihanaa suklaamoussea ja raparperisorbettia, suloisesta kiposta löytyi tavattoman hyvä tiramisu ja suolaisesta puolesta vastasi muutama huolella valittu lähialueen juusto. Kyllä oli hyvää!

Extemporen tarjolla olevia yllätysillallisia voi selata täältä ja valita avainsanojen ja hinnan perusteella itselleen sopivimman. Alennusta ravintolan normaalihinnoista on keskimäärin 30% ja hankkimalla samoin tein useamman paikan saa varauksen toki samaan pöytään. Yllätysillallisia voi myös hankkia lahjaksi.

Itse tässä jo pohdin, että missä välissä tätä ehtisi kokeilla itse. Usein sitä tuppaa suuntaamaan niihin samoihin ravintoloihin, joten tätä kautta pääsisi suhteellisen vaivattomasti uusien elämysten äärelle. Tai sitten voi löytää uusia kantiksia, sillä Kolmos3en aion kyllä palata uudelleen.

Kiitokset Extemporelle mahdollisuudesta päästä mukaan ruokailemaan! Kurkkaa myös Leilan bloggaus samaisesta ruokailusta.

Richard C. Morais: Herkullinen elämä (kirjana ja elokuvana)

Oi Ranska ja ranskalainen ruoka. Tässä escargots Le Petit Chatelet'ssa.

Blogatin kautta sähköpostiin pärähti taas kampanjaa, tällä kertaa koskien Richard C. Moraisin Herkullinen elämä -kirjaa (WSOY, 2012) ja siitä tehtyä elokuvaa joka tulee ensi-iltaan huomenna 29.8. Mietin, että viitsiikö sitä nyt ottaa lisää luettavaa lukupinoon mutta elokuvan yhtenä tähtenä komeileva Helen Mirren käänsi pääni ja tässä sitä nyt ollaan.

Herkullinen elämä vie lukijan ravintolamaailman syövereihin. Hajin perhe joutuu traagisten tapahtumien seurauksena muuttamaan pois Intiasta ja päättää lähteä etsimään onneaan Eurooppaan. Kylmä Iso-Britannia ei tuo onnea perheelle, joten matka jatkuu Ranskaan ja lopulta Hajit asettuvat Lumiéren kylään, jonne he perustavat intialaisen ravintolan. Perheen poika Hassan päätyy ravintolan pääkokiksi, mutta uusi ravintola ei suinkaan ilahduta rouva Mallorya, joka pitää tien toisella puolella hienostunutta hotelliravintolaa Le Saule Plereuria. Ravintoloiden välille syntyy kränää, mutta vähitellen hommassa alkaa olla jo molemminpuolista arvostusta ja loppuu jääköön lukijan koettavaksi.

Kirjan takakannessa sitä kehuu arvostettu kokki Anthony Bourdain ja mikä ettei, kirja tuntuu antavan varsin realistisen kuvan ravintolamaailmasta (ainakin jos sitä vertaa Bourdainin omaan Kitchen Confidentialiin). Vaikka ensisijaisesti kirjassa kerrotaan Hassanin tarinaa, on ruoka vähintään yhtä suuressa osassa kuin miehen kasvutarina. Ranskalaisen ruoan ystävänä myös haikailin kovasti kirjassa esiteltyjen ruokalajien perään ja toisaalta houkuttelemaan alkoi myös intialainen cuisine.

Herkullinen elämä toimii hyvin hyvän mielen ruokaromaanina. Loppupuolella kirja vaipuu hieman surullisempiin sävyihin ja komiikkaa on vähemmän, mutta toisaalta lopputulos on kuitenkin valoisa kuten arvata saattaa. Leppoisa kirja siis.

***

Tapojeni vastaisesti kävin kuitenkin katsomassa elokuvan ennen kuin olin lukenut kirjan kokonaan. Aikataulu nyt vain meni hieman sekaisin, tässä tapauksessa se ei silti välttämättä haitannut laisinkaan. Elokuva oli nimittäin sen verran erilainen kuin kirja, että varsinaista spoilaantumista ei päässyt tapahtumaan. Ohjaaja Lasse Hallström on valikoinut kirjasta herkullisimmat osiot ja muokannut niitä mielensä mukaan saaden aikaan sympaattisen hyvänmielenelokuvan.

Lyhyesti sanottuna Herkullinen elämä oli, miestäni lainaten, gastronomista erotiikkaa. Ruokakohtauksissa käytettiin paljon lähikuvia ja hidastuksia. Esimerkiksi kohtaus jossa rouva Mallorya esittävä Helen Mirren ja Hassanin roolissa nähty Manish Dayal valmistavat omelettia, oli ruoanlaiton ihannoinnissaan lähes huvittava. En siis suosittele katsomaan elokuvaa nälkäisenä.

Hallström oli myös lisännyt käsikirjoittaja Steven Knightin kanssa elokuvaan lisää romantiikkaa ja huumoria ja muuntanut Hassanin kasvutarinan varsin erilaiseksi mutta suloiseen elokuvaan sopivaksi. Kirjan surulliset pohjavireet jäivät vain sivunuoteiksi ja esimerkiksi perheen alkutaival Intiassa jätettiin lähes kokonaan käsittelemättä. Ratkaisu ei kuitenkaan ole välttämättä huono, sillä nyt elokuva toteuttanee tehtävänsä saaden katsojat hyvälle mielelle.

Roolitus on oikein onnistunut. Aina ihastuttavan Mirrenin ja taitavan Dayalin lisäksi mieleen jäivät muun muassa Hassanin isän roolissa nähty mainio Om Puri ja suloinen Charlotte Le Bon Margueriten roolissa. Margueriten hahmosta olisi kyllä minun ja miehen mielestä voinut saada irti enemmänkin, sillä nuoressa ranskattaressa oli kyllä potkua.

Kirja ja elokuva olivat siis molemmat leppoisia välipaloja, hyvää mieltä aiheuttavia ja nälkää kasvattavia. Pitäisiköhän avata taas se ranskalainen keittokirja, oui?

Myös Pihin naisen elämää -blogissa oli luettu kirja ja katsottu elokuva, siellä elokuvasta pidettiin enemmän.

Sekä elokuvan että kirjan tarjosi Nordisk Film.

Richard C. Morais: Herkullinen elämä (The Hundred-Foot Journey, 2008)
WSOY, 2012. / BON-pokkari, 2014. 336 s.
Suomentanut: Marja Helanen
Kansi: Dreamworks II Distribution CO.

Herkullinen elämä / The Hundred-Foot Journey.
Ensi-ilta Suomessa 29.8.2014

Lue ja syö: Pannukakkua Muumien tapaan

Juhannuksena luettu Janssonin Vaarallinen juhannus aiheutti sen, että juhannusleipomiset vaihtuivat lennossa sitruunamarenkipiiraasta pannukakkuun. Jotta pannarista vielä tulisi mahdollisimman muumimainen, kaivoin esiin aina luotettavan, Sami Malilan kirjoittaman Muumimamman keittokirjan (WSOY, 1993).

Emma ei vastannut. Hän katsoi juustoon... Hän kurkotti käpälänsä ja pisti juuston taskuunsa. Sitten hänen katseensa liukui eteenpäin ja pysähtyi pieneen pannukakkupalaan.
- Se on meidän! pikku Myy huudahti ja hyppäsi istumaan pannukakun päälle.
- Ei noin saa käyttäytyä, nuhteli Mymmelin tytär. Hän siirsi sisarensa pois, harjasi pannukakun ja piilotti sen liinan alle.

***

Muumien mukaan pannari valmistuu siis näin:

4 kananmunaa
1 l maitoa
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria

Kaada kulhoon maito, kananmunat, sokeri ja suola ja vatkaa kevyesti.
Lisää vehnäjauhot vähitellen sekoittaen, esimerkiksi kierrevatkaimella vatkaten. Anna taikinan turvota noin 10 minuuttia.
Kuumenna uuni 200-asteiseksi.
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Kypsennä pannukakkua uunissa noin 30 minuuttia, kunnes se on kauniin ruskea.
Tarjoile pannukakku lämpimänä esimerkiksi tuoremarjojen, hillojen ja kermavaahdon kera.

***

Tällä reseptillä pannari onnistuikin oikein hyvin, tosin paistoaika oli reippaasti yli puolen tunnin. Syynä tosin saattaa olla jokin uunin säätö, sunnuntaiaamuna sitä ei aina muista tarkistaa ovatko kaikki nappulat oikeilla kohdilla. Mutta hyvin maistui.

Muumimamman keittokirja on muutenkin ihan huikea reseptikokoelma. Muumipapan kesäsima, johon tulee raparperia, oli ihan hitti viime kesänä ja usea resepti vielä odottaa kokeiluaan. Sisällysluetteloon on myös ystävällisesti merkitty helpot reseptit iloisella pikku Myyn kuvalla.

Kuvituksena opuksessa on käytetty Janssonin piirroksia ja reseptien lomaan laitettu niihin liittyviä tekstipätkiä Muumi-tarinoista. Reseptien avulla voi siis myös fiilistellä lempitarinoitaan ja muistella kaikenmoisia sivuhahmoja.

Loppukaneettina sanottakoon, että on se kiva olla ns. aikuinen kun voi sunnuntaiaamiaiseksi syödä pannukakkua eikä kukaan sano siihen vastaan.

Lue ja syö: Skonsseja Didde-mummin tapaan

Luin viikolla Kjell Westön upean Leijat Helsingin yllä. Siinä Rikun Didde-mummi tekee aina kesäisin skonsseja, kun viili on päässyt vanhenemaan maakellarissa. Olen itse suuri skonssien ystävä ja nämä kohdat inspiroivat minut leipomaan niitä pitkästä aikaa.

Suurin piirtein samaan aikaan kun ukkonen vihdoinkin jyrähtää ja Didde antaa maakellariin vietyjen viilien vanhentua tehdäkseen niistä skonsseja, suurin piirtein samaan aikaan kun ensimmäiset viileät yöt saavat helteen väistymään Pulavedellä, New Yorkin poliisi piirittää ja ottaa vangiksi Son of Samin.

Minulla on vakiokäytössä äidin ihana skonssiresepti, mutta päätin Didden tapaan käyttää taikinassa hapantunutta viiliä eli minun tapauksessani piimää ja päädyin etsimään uutta reseptiä. Sopiva ehdokas löytyikin täältä.

***

Skonssit piimällä (neljälle)

3 dl piimää tai maustamatonta jogurttia
75 g voita
6 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola. Viipaloi voi palasiksi ja sekoita se nyppien taikinan kanssa muruiseksi massaksi.

Sekoita joukkoon piimä ja tee taikinaksi. Älä vaivaa liikaa.

Jaa taikina neljään osaa ja leivo pyöreiksi kakkusiksi halkaisijaltaan noin 12-15 cm. Vedä skonsseihin viillot ristikkäin ja pistele haarukalla.

Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoile lämpiminä.

***

Minä tietenkin menin itse heti peukaloimaan reseptiä. Grahamjauhoja ei löytynyt leivontalaatikosta, joten käytin 2 dl vehnäjauhoja, 3 dl ruisjauhoja ja 3 dl luomuvehnäjauhoja. Lisäksi piimän määräkin jäi hieman vajaaksi, joten hulautin joukkoon smetanaa. Ja ihan hyvin onnistui näinkin.

Söimme skonssit aamiaiseksi ja yhden tällaisen jättiskonssin jälkeen ei kyllä ollut nälkä. Uhrauduin kuitenkin ja söin vielä puolikkaan makeilla lisukkeilla eli smetanalla ja mansikkahillolla. Hyvää oli, teen myös uudelleen.

Pikaisempaan leivontaan suosittelen myös äidin mainiota reseptiä, joka menee näin:

Äidin skonssit

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa tai vettä
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
50 g voita / 0,5 dl rypsiöljyä
1 rkl hunajaa

Sekoita kuiva aineet keskenään.
Lisää neste ja voisula, sekoita nopeasti taikinaksi. Jos jää kovin löysäksi, voit lisätä vähän jauhoja.
Leivo pyörylöiksi pellille ja pistele. Näitä tulee 8 pientä tai neljä isompaa.
Paista 250°C 10-15 min.

Itse käytän tässä taikinassa usein rypsiöljyä, se tuntuu jotenkin vaivattomammalta.

Kaunista helluntaita kaikille!

Lue ja syö: Siilin eleganssin glutofee

Luin viime kesänä Muriel Barberyn pidetyn Siilin eleganssin (Gummerus, 2010) ja siinä lukiessani kiinnostuin myös kirjassa kerrotusta ihanasta kakusta, glutoffeesta. Kuten silloisessa jutussanikin mainitsin, onnistuin internetin syövereistä löytämään tietoa, että glutoffee olisin elsassilainen kugelhopf-kakku.

- Teen perjantai-iltana glutofeen, hän ilmoittaa hetken mietittyään.
Glutofee on tahmea elsassilainen kakku.
Mutta Manuelan glutofee on myös suussa sulavaa. Se mikä elsassilaisissa tuotteissa on raskasta ja kuivaa, muuttuu Manuelan käsissä tuoksuvaksi mestariteokseksi.
- Ehtisittekö tosiaan? minä kysyn.
- Totta kai, hän sanoo ihastuksissaan. - Ei tule sellaista päivää, etten minä ehtisi tehdä teille glutofeeta!

Aitoa kugelhopf-kakkua saa leipoa monta tuntia, sillä sen tekemiseen kuuluu muun muassa monta kohotusvaihetta. Minä päätin hieman oikoa mutkia ja kokeilla löytämääni pikakugelhopfin reseptiä. Linkin takaa löytyy alkuperäinen resepti, tässä minun suomennokseni:

Nopea Kugelhopf (glutoffee)

Kakku sopii noin 25 cm halkaisijaltaan olevaan "kuivakakkuvuokaan".

n. 225 g voita
1 cup sokeria
5 munaa
3,5 cup jauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 cup maitoa
1 cup sultana-rusinoita
1 tl raastettua sitruunan kuorta
1 tl vaniljauutetta
tomusokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka.

Yhdistä sokeri ja voi suuressa kulhossa. Lisää munat ja vatkaa. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää seos ja maito ensimmäiseen kulhoon ja sekoita kunnes tasaista. Lisää rusinat, sitruunan kuori ja vanilja.

Laita taikina vuokaan ja paista 40-50 minuuttia. Jäähdytä ja koristele tomusokerilla.

Omat muunnokseni

Meidän kaapistamme ei löytynyt kultaisia rusinoita eikä edelleenkään sitä vaniljauutetta, joten käytin tavallisia rusinoita ja vaniljasokeria, jonka sekoitin jauhoseokseen.

Paistoaikaa meni 50 minuuttia ja taikina päästi sisästään todella paljon nestettä, jonka vippasin lopulta pois vuoasta. Ilmeisesti olisi kannattanut odottaa paistamisen jälkeen hetki, että neste olisi imeytynyt kakkuun mutta ei siitä kuivaa tullut kuitenkaan.

Kerrankin keksin hyvän tavan tomusokeroida kakku!

Meillä mies on yleisesti ottaen enemmän kuivakakkujen ystävä, mutta nyt asetelma kääntyi päälaelleen. Minä pupelsin kakkua varmaan viikon (säilyi foliossa hyvin), maku oli parhaimmillaan noin toisen tai kolmannen päivän kohdalla.

Ja glutofeeta: pörheän yönsinisen silkkipaperikomeuden sisältä paljastuu innoituksen vallassa syntynyt upea elsassilaiskakku, viskitartaletteja, niin ohuita että niihin tuskin uskaltaa koskea, sekä reunoilta ihanasti ruskistuneita mantelilastuja.

***

Tämä kakkujuttu saa myös kunnian olla Kujerruksia 400. postaus! Toivottavasti näitä tulee vielä monta sataa lisää. Ja samalla tämä on toinen osallistumiseni Lurun syötävän hyvään Lue ja syö -haasteeseen.

Lue ja syö: Jogurttikakkua ranskalaisittain

Elizabeth Bardin Lunch in Paris on tarina vieraassa maassa elämisestä ja sinne sopeutumisesta. Toisaalta se on myös kirja rakkaudesta ruokaan ja Ranskaan. Kirjan jokaisen luvun perässä on myös reseptejä, joten osittain opus voitaneen luokitella myös keittokirjaksi. Olen kirjoittanut kirjasta enemmän täällä ja lisäksi kirjalla on ihanat kotisivut, josta löytyy lisää reseptejä.

Opuksen resepteistä muutama on jo noussut meidän taloudessamme suursuosikiksi ja monta herkkua on vielä kokeilematta. Miehen lemppari taitaa silti tähän mennessä olla jogurttikakku, joka on ilmeisesti melkoisen yleinen jälkiruokapöydän herkku Ranskassa ja jonka leipominen onnistuu lapsiltakin.


If I’m going to make dessert on a weekday, it has to do double duty—-something comforting before bed with enough left over for breakfast or tea the next day. Yogurt cake fits the bill perfectly; it’s tender, moist, and not too sweet. This is the first cake Gwendal learned to bake. French children use the empty yogurt pot to measure the rest of the ingredients.

***

Jogurttikakku (Gâteau au Yaourt)

1 cup (n. 2,3 dl) maustamatonta jogurttia
1 cup sokeria
Iso hyppysellinen merisuolaa
1 tl vaniljauutetta
1/3 cup (n. 0,8 dl) rypsiöljyä
2 munaa
1 2/3 cup (n. 4 dl) vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 sitruunan kuori
purkillinen aprikooseja

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Levitä öljyä halkaisijaltaan n. 25 cm irtopohjavuokaan ja vuoraa vuoka leivinpaperilla.

Sekoita keskenään jogurtti, sokeri, suola ja vanilja. Sekoita kunnes tasaista. Lisää öljy taikinaan ohuena nauhana sekoittaen samalla. Lisää munat yksi kerrallaan sekoittaen voimakkaasti.

Siivilöi jauhot, sooda ja leivinjauhe keskenään ja sekoita ne taikinaan varovasti. Lisää sitruunan kuori.

Siirrä taikina vuokaan. Pilko aprikoosit ja asettele ne vuokaan päällimmäiseksi haluamallasi tavalla.

Paista uunissa noin 45 minuuttia. Valmiina kakku on kullanruskea ja siihen upotettuun hammastikkuun ei enää jää taikinaa.

Jäähdytä kakku mielellään ritilällä. Tarjoile jäähtyneenä. Kakku on parempaa seuraavana päivänä, säilytys folioon käärittynä (muoviastiassa vettyy).

Omat vinkkini

Sitruunan kuori ja vaniljauute eivät ole välttämättömiä. Myös lorauksella sitruunamehua ja vaniljasokerilla saavuttaa saman tuloksen.

Itse en myöskään niin perusta aprikoosista, joten käytän tähän yleensä persikkaa. Kirjailija suosittelee kakkua myös päärynän ja vadelmien kanssa. Vadelmia ajattelin kokeilla itse kesällä. Ja käytännössä kakkua voi varioida loputtomiin viskaamalla sekaan haluamaansa hedelmää tai vaikka maustettua jogurttia! Blogimaailmassa tätä on myös tehty paljon höystettynä karviaisilla.

***

Jogurttikakku osui ja upposi tälläkin kertaa ja kelpasi myös kylässä olleelle vieraalle. Kyläilevät koirat yrittivät myös kovasti saada oman osansa, mutta heille ei tällä kertaa tarjoiltu.

Osallistun tällä Lurun lukujen hauskaan Lue ja syö -haasteeseen.

Anthony Bourdain: Kitchen Confidential - Mestarikokin tunnustuksia

Molekyyligastronomia-koulutuksen satoa: paprikamoussella täytettyjä tomaatteja. Nam.

Olin jossain vaiheessa todella koukussa television ruokasarjoihin, joten myös Anthony Bourdainin olemus tuli sitä kautta tutuksi. Bourdainin omaelämäkerrallinen Kitchen Confidential - Mestarikokin tunnustuksia (Otava, 2001 / Seven-pokkari, 2009) opus tuli meille lainaan äidiltä ja kun mies kehui tätä niin kovasti oli minunkin tietysti luettava.

Kitchen Confidential kertoo siis Anthony Bourdainin matkasta pitkätukkaisesta ja arrogantista kokkialokkaasta arvostetun newyorkilaisen ravintolan, Les Hallesin, keittiömestariksi. Toisinaan Bourdain pysyy asiassa ja aikalinjassa pitempiä pätkiä mutta välillä hypitään tilanteesta toiseen sellaista tahtia, että minä en ainakaan pysynyt perässä missä järjestyksessä oltiin töissä Supper Clubissa, Mario'sissa tai Gino'sissa. Mutta eipä se juuri haittaakaan, sillä tärkeintä on ruoka, ruoka ja ruoka.

Bourdain ei juuri säästele sanan säiläänsä ja välillä tätä lukiessa ihan hengästyi ja mietti, että olenko minä syönyt tänään jotain pulssia kohottavaa. Meno on nimittäin melkoinen. Toisaalta Bourdain osaa myös pysähtyä kertomaan tietyllä hartaudella upeimmista ruokakokemuksistaan, joiden aikana haaveilee omista ruokarakkauksistaan ja kaipailee uusia makuelämyksiä.

Kirjan sivuilla esitellään kirjava kavalkadi melkoisia persoonia. On ecuadorilaisia tiskaajia, reippaita kondiittoreita, känsäkäsisiä isoja grillareita ja kieroja apulaiskeittiömestareita. On kirjoittamattomia sääntöjä, lakeja joiden mukaan keittiön puolella toimitaan. Nopeat syövät hitaat ja niin pois päin.

Toisinaan koristellaan annoksia persiljasilpussa ja haaveillaan tatin-tortusta. Ja toisinaan kerrotaan, miksi brunsseilla ei välttämättä kannattaisi käydä ja miksi viikonloppuisin ei kannata tilata kalaa. Ravintolamaailma ei ole mikään paikka herkälle haaveilijalle ja minä tuskin selviäisin hikisessä ison ravintolan keittiössä kovin kauaa. Toisaalta olen täysin tyytyväinen siihen, että saan näperrellä leivonnaisia omassa keittiössäni ja että aina välillä pääsen nauttimaan jonkun muun huolella valmistamasta ateriasta johonkin kivaan ravintolaan.

Suosittelen Bourdainin ystäville, ruokaa rakastaville muttei paikoin karskia kieltä kavahtaville. En suosittele luettavaksi, kun olet todella nälkäinen.

ps. Jos joku haluaa kustantaa minut Les Hallesiin syömään, lupaan kirjoittaa hienon raportin. Sähköpostiosoite löytyy tuosta sivupalkista.

pps. Bourdain on myös kirjoittanut kaksi keittiöympäristöön sijoittuvaa rikosromaania, mistäköhän niitä haalisi?

Luettu osana So American-haasteen Modern Men Writers-kategoriaa.

Anthony Bourdain: Kitchen Confidential - Mestarikokin tunnustuksia (Kitchen Confidential - Adventures in the Culinar Underbelly, 2000)
Otava, 2001 / Seven-pokkari, 2009. 317 s.
Suomentanut: Leena Nivala.
Kannen kuva: Courtney Winston.

Elizabeth Bard: Lunch in Paris

Jos minun pitäisi luetella kymmenen asiaa, joista todella pidän, joita rakastan, olisivat kirjat, ruoka ja Pariisi näiden kymmenen joukossa. Elizabeth Bardin Lunch in Paris: A Love Story with Recipes (2010) yhdistää ne kaikki.

"Welcome home, mon amour." For all my castles in the air, in this moment I felt like Gwendal had laid the world at my feet. My universe expanded and contracted at the same time. He had built me a two-room Taj Mahal.
"I already put your name on the gas bill."
How thoughtful.
"Trust me. In France, if you don't have a gas bill, you don't exist."

Lunch in Paris on tarina maahanmuuttajasta, amerikkalaisesta naisesta joka muuttaa rakkauden perässä Ranskaan. Ihana Ranska ei kuitenkaan aina ole se vanhojen elokuvien kaunis ja romanttinen maa, vaan byrokratialtaan lähes käsittämätön ja jopa elämänfilosofialtaan kummallinen omituisuus. Onneksi sentään on ihania toreja, upeita vihanneksia, erikoisia kalakauppiaita ja leivoksia. Ja tämähän on siis tositarina, tai siis elämäkerta reseptien kera.

Bard kuvaa elämäänsä Ranskassa rehellisesti ja herkullisesti. Toisinaan juhlitaan ystävien kanssa ja välillä syödään lounasta yksin. Siinä välissä löydetään se oma boulangerie, opetellaan jonottamaan lihakaupassa oikein ja muutetaan Pariisissa useampaan kertaan.

Kannessa kirjaa tituleerataan näin: Eat, Stay, Love with a side of spiced apricots eikä vertaus kyllä ole lainkaan hassumpi. Bardin tapa kirjoittaa on hyvin samankaltainen kuin Eat Pray Loven kirjoittajan, Elizabeth Gilbertin. Tyyli on keskusteleva, vähän kuin hyvän ystävän kanssa puhuisi. Bardin kielessä tai ehkä tavassa esittää asioita oli kuitenkin jotain, joka viehätti minua paljon enemmän. Saattaa tosin myös johtua siitä, että tämän luin englanniksi ja tuon toisen suomeksi.

Ja koska kirja tosiaan sisältää reseptejä, niin pitihän niitä testata ihan käytännössä. Tässä siis dinner in Paris meidän tapaamme. Meillä testiin pääsivät Travers de Porc au Miel ja Moelleux au Chocolat "Kitu". Mies huolehti pääruoasta ja minä jälkiruoasta.

Jälkiruoka tekeytyy parvekkeella. Kiitollinen resepti siinä mielessä, että tosi helppo tehdä ja ei tarvitse paistaa heti.

Tunnelma kunnossa.

Viiniäkin löytyy, 35° South Wild Ferment Merlot (luomu).

Pääruoaksi valikoitui Travers du Porc au Miel eli uunissa paistettu porsaanpaisti hunajalla. Kaupasta ei löytynyt grillikylkiä luilla, joten tyydyimme luuttomiin. Kahden annokseen lihaa meni 400 g ja lisukkeena rosmariiniperunoita sekä kirsikkatomaatteja.

Ja täytyy myöntää, että oli niin hyvää ruokaa että nauratti. Tätä kokeillaan vielä uudestaan aivan varmasti, ensi kerralla haemme lihan hallista ja luilla. Nam. Suunnitelimme jatkoa varten myös, että tuohon lautaselle voisi lisätä esim. yrtti(rosmariini+minttu?)juliennen.

Välijuomana meillä oli ihanaa pastista, vaikka se onkin virallisesti aperitif. Kotioloissa on mielestäni ihan hyväksyttävää vähän rikkoa etikettisääntöjä (ja olimme kuitenkin asianmukaisesti pukeutuneet, miehellä oli puku ja minulla Ranskassakin käynyt musta mekko, joka näkyy yläkuvassa).

Jälkiruoaksi päätyi siis kirjan samasta luvusta Moelleux au Chocolat "Kitu". Tämän suklaakakun lisukkeeksi laitoimme nordic twistin eli Aino Hillasoiden helmi- eli lakkajäätelöä. Koska kaupasta ei löytynyt kunnollisia folio-vuokia, otin käyttöön vanhat Arabian Kosmos-sarjan kupit jotka onneksi ovat uuninkestäviä (kiitos suomalainen astiateollisuus!).

"'Kitu' is a pun," says Gwendal, with his best Humphrey Bogart squint. "It means 'which kills'."

I have discovered the French version of "Death by Chocolate".

Yllä oleva lainaus kertonee olennaisen. Tästä ei saanut ihan yhtä pahoja suklaaövereitä kuin pariisilaisen suklaakahvilan Angelican kaakaosta ja signature-leivoksesta, mutta lähellä se oli. Tässä teille kaikille hurmaavan Kitun ohje:

noin 110 g suolatonta voita

150 g tummaa (70%) suklaata

reilu hyppysellinen merisuolaa

2 munaa

2 munankeltuaista

1/4 cups (eli reilu puoli desiä) sokeria

1 rkl vehnäjauhoja

Uuni lämpiämään 230 asteeseen.

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Lisää merisuola.

Sulattaessasi vatkaa munat, munan keltuaiset ja sokeri kevyeksi vaahdoksi.

Vatkaa muna-sokeriseos lämpimään suklaa-voiseokseen. Lisää jauhot ja sekoita kevyesti.

Jaa taikina paistovuokiin.

Nämä pienet suklaakakut kannattaa paistaa joko folioisissa vuoissa (jää kuulemma paperisiin kiinni) tai hyvin voidelluissa keraamisissa vuoissa.

Kun suklaa on jaettu vuokiin, voidaan kakut jättää viileään odottamaan paistamista. Ne pitää kuitenkin saatta huoneenlämpöön ennen paistamista.

Paista 230 asteessa 7 minuuttia (ohut kuori ja täysin sula sisus) tai 8 minuuttia (hieman paksumpi kuori ja sulanut keskiosa, näin tehtiin meillä).

Tästä taikinasta 6 pientä kakkua (tai kolme Kosmos-kupin kokoista). 

Lisukkeeksi korkeintaan jotain vaniljajäätelöä tai vispattua kermaa.

Käännös on allekirjoittaneen oma.

Kirjaan jäi vielä monta reseptiä kokeiltavaksi. Itseäni kiinnostavat jälkiruokapuolelta ainakin jogurttikakku, financiers (pieniä mantelikakkuja) ja chouquettes. Eikä pastisfani voi tietenkään vastustaa peruna-papu-salaattia pastis vinaigretella. 

Lopuksi: kiitos äiti, olet paras.

Kuvassa äiti Les Deux Moulinsissa (se Amélie-kahvila) keväällä 2007.

Elizabeth Bard : Lunch in Paris A Love Story with Recipes
Little, Brown and Company, 2010.
352 s.
Kansi: Julianna Lee / Virginia Johnson

Kupista: Fratello Torrefazione osa 2 + LUX Helsinki

Juujuu, tiedetään. Kirjoitin jo tästä kahvilasta. Mutta viimeksi söin siellä vain jäätelöä, nyt kokeilin myös niitä leipiä (ja otin taas lattea).

Meinattiin kyllä ensin mennä siihen Aleksanterinkadun pienempään La Torrefazioneen, jossa on myös paahtimo, mutta siellä oli taas niin täyttä että mentiin kuitenkin Kluuviin. La Torrefazionesta saa kyllä kivasti kahvia mukaan jos jaksaa jonottaa hetken ja siellä olen maistanut ensimmäistä kertaa aivan taivaallisia sitruunacroissantteja.

Kahvista sanon sen verran, että täällä on laadunvalvonta kyllä kohdallaan. Barista kysyi, saisiko tehdä kahvimme vielä uudestaan kun maidon kanssa tuli joku ongelma. No totta kai saa. Kupit tuotiin sitten pöytään. Mies kiitteli sitä, että kahvi ei polttanut suuta vaan oli sopivan lämpöistä (ja kiittelen minäkin, sen verran monta kertaa on suunsa kahvihampaan kolottaessa polttanut). Ensi kerralla voisin kyllä vihdoin kokeilla sitä sifonikahvin juomista.

Mutta ne leivät sitten. Minä päätin ottaa sellaisen, missä oli parmankinkkua, rucolaa, mozzarellaa ja taisi siellä pestoakin pilkottaa välistä. Miehelle tuli kylmäsavulohta, versoja ja jotain. Leiväksi saisi myös ciabattaa, mutta meillä oli ihania tummempia sämpylöitä, sellaisia salmiakin muotoisia ja vähän suolaisia.

Mies pohti samalla teoriaa, että sisältääkö jokainen leipä aina pettymyksen. Täytettä kun on lähtökohtaisesti keskellä aina muhkeiten ja keskikohdan jälkeen leipä on sitten ikään kuin alamäkeä. Ratkaisin asian syömällä leivän päädyt ensin, mutta ei kuulemma saisi närppiä. Höh. Yritä sitten nauttia leipäsi maksimaalisesti.

Kymmenen minuutin henkisen painin jälkeen taivuin vielä hakemaan tiskiltä yhden pallon ihanaa veriappelsiini - sorbettia (a lá Sweet Life). Yksi kolmen euron pallo riitti meille kahdelle ihan kivasti pieneksi jälkiruoaksi.

Lähtiessä barista tuli vielä kysymään, että oliko kahvi hyvää. Oli se. Kiitos.

Ja Fratellon nettisivut edelleen täällä.

***

Kahvireissun päätarkoitus ei silti ollut tällä kertaa kahvi, vaan päätimme nyt olla kulttuuritietoisia kansalaisia ja käydä katsomassa LUX Helsinki - tapahtuman valoteokset. Selvästi taas ajoissa liikkeellä, teokset kun olivat viimeistä päivää esillä maanantaina 9.1.

Ja olivathan ne teokset ihan hienoja. Eniten pisteitä minulta saivat hämyistä Hesperianpuistoa valaisseet moni-ilmeiset valaisimet. Tulishowkin olisi varmasti ollut hieno, mutta kylmä ja kauppojen aukioloajat sunnuntaina rajoittivat ja se jäi nyt sitten tällä kertaa näkemättä. Tässä nyt joka tapauksessa muutamia kuvia.

Kakkuisaa kirjatorstaita

Ihan ensimmäiseksi on nostettava esiin tänään todella paljon ilahduttanut uutinen, eli mahtava Rakkaudesta kirjaan - palkinto joka jaettiin tänään kirjamessuilla viidelle upealle bloggaajalle. Onnea Hanna, Hanna, Salla, Penjami ja Jessica! Lainaan tässä vielä ihanaa Kirjainten virrassa - Hannaa, joka pisti fiilikselle oivat sanat:

Tämä on oikeasti huikeaa senkin takia, että tämä on kollektiivipalkinto meille kaikille kirjabloggaajille ja blogikeskusteluihin osallistuneille, sillä nyt verkossa sinkoileva vilkas kirjakeskustelu on noteerattu.

Onnea siis meille kaikille bloggaajille!

Olen juhlinut tänään myös muissa merkeissä sillä täytin tänään vuosia. Ihana mies vei minut Fredrikinkadun Kakkugallerian kakkubuffettiin. Jaksoin urheilla viisi ja puoli palaa (suklaaunelmaa ei vaan enää pystynyt popsimaan kokonaan). Suosikeiksi selviytyivät mustikkatartaletti ja ihana sitruunamarenkipiirakka (kuvassa limeherukkakakun kanssa). Lounaan skippaaminen kannatti mutta vähitellen alkaa jo kaivata oikeaa ruokaa. Keittiössä valmistuu ainakin sieniohratto.. 

Lahjaksi sain, yllätys yllätys, kirjan, mutta uniikin sellaisen. Omistan nyt kauniin mustakantisen The Short Stories of Jonathan Carrollin, jonka mies oli käynyt painattamassa ihan itse. Aika <3

Nämä lyhyet tarinat voi muuten lukea tai ladata täältä jos joku kiinnostui.

Niin ja niistä kirjamessuista vielä. Itse ehdin paikalle vasta sunnuntaina mutta jos joku on siellä vielä silloin pyörimässä niin ehkäpä törmäämme! (onhan siellä sunnuntaina vielä jotain, onhan?)

Ihanaa lokakuista viikon loppua kaikille! Ja mahtavaa kansainvälistä nallepäivää!


(ai niin ja mainittakoon vielä että saatan nyt taas aktivoitua tuolla opiskelublogini puolella, jos jotakuta kiinnostaa!)

Muriel Barbery: The Gourmet (suom. Kulinaristin kuolema) + ajatuksia ruoasta

Olin kuullut tästä kirjasta monesta eri paikasta, nähnyt kuvia ja lukenut muutaman arvostelunkin. Ihana Hanna lainasi tämän minulle aikoja sitten ja nyt viimein pääsin uppoutumaan tähän.

Muriel Barbery raottaa kirjassaan The Gourmet (käännetty englanniksi 2009, suomeksi julkaistu Gummeruksen toimesta 2011) ovia kahteen minua kiinnostavaan aiheeseen, ruokaan ja Ranskaan. Pierre Arthens, arvostettu ruokakriitikko on kuolemaisillaan. Ainut asia, joka tätä intohimoisesti ainoastaan ruokaan suhtautuvaa miestä vaivaa on jokin unohtunut maku.

I am going to die and there is a flavour that has been teasing my taste buds and my heart and I simply cannot recall it. I know that this particular flavour is the first and ultimate truth of my entire life, and that it holds the key to a heart that I have since silenced.

Niinpä lukija pääsee makumatkalle tämän mahtavat Maîtren mukana, matkalle läpi tuoksujen, suutuntumien ja hetkien. Hetkiä ravintoloissa, puutarhoissa, matkoilla ja kotona. Barberyn on itse rakastettava ruokaa voidakseen kirjoittaa näin maukkaasti, makuhermoja kiusaavasti, hyvin ranskalaisesti erilaisista ruoista vihanneksista sorbettiin ja leivästä kalaan.

Tämän viimeisen henkisen ristiretken ohella pääsemme kurkistamaan kriitikon lähellä olevien mieliin, tunteisiin. Millainen oli muiden silmissä tämä asialleen niin täydellisesti omistautunut kulinaristi? Kuinka hänen perheensä, kissansa, lääkärinsä, työhuoneessa oleva Venus-patsaansa suhtautuivat häneen. Kuva vanhasta miehestä rakentuu hiljalleen pienistä paloista. En sanoisi, että olisin samaistunut herra kriitikkoon mutta ehkä ymmärsin jotain siitä intohimosta, määrätietoisuudesta ja tunsin jotain lämmintä häntä kohtaan.

Oh yes, I know all that. I know that they're all unhappy because nobody loves the right person the way they should and because they don't understand that it's really their own self they're cross with.

The Gourmet on matka ruoan maailmaan ja on silti paljon enemmän. Jokainen lukija voinee löytää tämän pienen kirjan syövereistä sen jonkin itseään koskettavan asian. Mutta palatakseni ruokaan.. Tätä lukiessani tulin pohtineeksi paljon makuja, unohtumattomia hetkiä ruoan kanssa, joita olen itse kokenut.

Minä rakastan ruokaa. Niin moni muukin. Olen nyt viettänyt sopivasti kaksi päivää opettajien täydennyskoulutuksessa, jonka aiheena on molekyyligastronomia. Tämä projekti liittyy graduuni. Tieteelliseltä kalskahtavasti nimestään huolimatta molekyyligastronomian perusideana on, että joku tekee jossain ruokaa jollekin, ja se ruoka nautitaan yhdessä. Kyse ei ole siis niinkään pelkästä kikkailusta ruoanlaiton kemialla, vaan siitä että haluamme tehdä entistä parempaa ruokaa. Hieno suomalainen näkökulma molekyyligastronomiaan löytyy Anu Hopian blogista. Hopia on molekyyligastronomian uranuurtaja Suomessa ja on ilo tehdä tällä hetkellä yhteistyötä hänen kanssaan.

Mutta takaisin siihen ruokaan. The Gourmetin innoittamana haluaisin esitellä teille muutaman makumuiston, joka on minulle hyvin tärkeä. Koneella minulla on kuvia vain vuodesta 2008, joten menemme lähimenneisyyden muistoilla vaikka vanhempiakin olisi lukuisasti..

Kuvassa ankankoipiconfit nautittuna tämän vuoden huhtikuussa Pariisissa pienessä ravintolassa nimeltä Chez Marie. Ruoka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellistä, suussasulavaa, ja kruunasi matkan paremmin kuin hyvin.

Kakkuja Tallinassa. Minä olen ehdottomasti kakkuihminen, myös piiraat ja leivonnaiset käyvät. Nämä eivät olleet parhaita kakkuja joita olen koskaan syönyt. Muistettavan tilanteesta tekivät se, että kakkupaloja sai ottaa ihan luvalla kaksi ja se järjetön kollektiivinen sokerihumala, joka tästä kakkufiestasta seurasi. Good times.

 Ehdottomasti parhaita muistoja Kööpenhaminan reissulta. Illalla nälän yllättäessä hiippailimme hotellin viereiselle huoltoasemalle hakemaan hodareita, pölsellä tietysti. Hodarin syöminen pimeällä parkkipaikalla ennen palaamista hotelliin, good times jälleen.

 Rakkaudella valmistettua parsaa, aitoa italialaista parmesania ja pippuria. Vähän oliiviöljyä. Mitä muuta sitä tarvitsee?

 Erillismaininnan ansaitsee myös kahvi. Kun saa maistaa huolella keitettyä tummapaahtoista kahvia.. Joskus kardemummalla, joskus makusiirapilla, joskus pelkällä maidolla, espresso sokerilla. Aina kahvi ei ole yhtä hyvää mutta joinain hetkinä se on juuri se asia, joka kruunaa kaiken.

Niin moni muukin maku ja ruoka olisi ansainnut tulla mainituksi. Pappani tekemä itsekalastettu kuha mökkijärvestä, todella voiset ja valkosipuliset etanat, ikisuosikkini sitruunamarenkipiirakka jota teen itse, äitini tekemät täydelliset sämpylät (osaisinpa joskus minäkin tehdä niitä niin, sillä varmuudella ja huolettomuudella),  vastapaistettu munakas jossa vähän ruohosipulia, Espanjassa syömäni paella jossa oli mielettömästi simpukoita ja hiekan häivähdys, parhaat hampurilaiset joita saa Nilsiästä satamaravintola Syvärin Helmestä.. Ja kaikki ne maut joita en ole vielä maistanut.

Kaksi asiaa ovat selviä. Aion jatkaa ruoan arvostamista ja lukea Muriel Barberyn Siilin eleganssin.

Kulinaristin kuolemasta ovat kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena, Ilse/Juuri tällaista ja Susa/Järjellä ja tunteella.

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain

Tuon yhden syntymäpäivien kunniaksi leivoin eilen tosiaan sen Paholaisenkakun ja tänään vielä fetapiirakan, jotta olisi sitten jotain kivaa syötävää kun tullaan teatterista kotiin.

Ohessa kakku tarjoiltuna sankarin tyyliin, maidon kanssa. Pala näyttää yksinään vähän surulliselta, mutta oli se hyvää.

Ja pitäähän jossain olla vähän jotain miehistä, joten fetapiiraan päällä komeilee punainen Ford Farlane GT, vuosimallia 66 (ei, en tiennyt tätä mutta pakkauksessa luki niin).

Tämä fetapiirakka on myös ihan megahelppo tehdä, ja siksi se on aika usein sellainen pikainen apuatuleevieraitajaainiinneeisyölihaa-ruoka.

Fetapiiras

Pohjaan tarvitaan
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1-2 dl juustoraastetta
0,5 l vettä

Nypitään margariini jauhojen kanssa, sekaan juusto ja vesi. Vuokaan.

Täytteeksi
150-200 g fetaa
2 munaa
1 dl smetanaa
valkosipulinkynsi
(kirsikkatomaatteja, oliiveja)

Fetat (ja oliivit ja tomaatit) pohjan päälle. Sekoitetaan munat, smetana ja valkosipuli (+ mahd mausteet) ja kaadetaan täytteiden päälle. Siihen vielä vähän paprikaa.

Uunissa 200 asteessa n. 25 min

Italian ilta

Kokeilin eilen illalla tehdä vanhasta Olivia-lehdestä (10/07) löytämälläni reseptillä focacciaa eli italialaista leipää, johon tulee yrttejä ja kalamataoliiveja. Yllätin itseni onnistumalla vähintäänkin kohtalaisesti. Nyt aamulla leipä on edelleen hyvää, vähän lämmitettynä, kahvin kanssa.

Focaccia - 1 pellillinen

4 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
7,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä

Vuokaan
4 rkl oliiviöljyä
2 tl sormisuolaa
tuoretta timjamia ja rosmariinia
n. 10-15 kivetöntä kalamataoliivia

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+ 37 astetta). Lisää joukkoon hiiva, suola ja sokeri.
2. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja oliiviöljy. Alusta taikinaan loput jauhoista. Vaivaa käsin 10-15 min. Saa jäädä löysäksi ja käsiin tarttuvaksi.
3. Peitä liinalla, anna kohota 20 min.
4. Voitele 20 cm x 30 cm uunivuoka oliiviöljyllä. Levitä taikina vuokaan. Sivele leipä oliiviöljyllä, anna kohota n. 30 min. (itse käytin leivinpaperilla päällystettyä uunipelliä, voitelin leivinpaperin öljyllä)
5. Ripottele pinnalla tuoreita rosmariinin ja timjamin lehtiä ja sormisuolaa (Maldon-suola kuulemma toimii parhaiten)
6. Paista 225 asteessa n. 30 min kunnes pinta kullanruskea ja rapea.

Aurinkoisen aamun musiikkina Norah Jonesin Feels Like Home.

Leipää ja sirkushuveja

Kiireisen tiistaipäivän vuoksi päätettiin, että illalla syödään pinaattikeittoa (varsinainen keittopäivä, lounaaksi sienikeittoa). Ajattelin kuitenkin, että kylkeen olisi mukava saada jotain spesiaalia joten piipahdin Töölöntorin Kakku ja Leipä Keisarissa kysymässä, mikähän mahtaisi olla hyvä leipä kyseisen keiton kylkeen. Mukaan lähti arinaleipä.

Vielä en ehtinyt maistaa, mutta lounaan kaveriksi hankittu täysmallassämpylä ainakin pelitti sienikeiton kaverina.

Plussaa leipomolle vielä hyvästä ja ystävällisestä palvelusta.

Samalla reissulla käväisin Antikvariaatti Sangissa (Runeberginkatu 59) kurkkimassa, olisiko valikoimaan tullut uusia englanninkielisiä pokkareita. Aina välillä löytyy aarteita. Viime viikolla mukaan lähti Nick Hornbyn High Fidelity. Tänään vähän himotti Fever Pitchin elokuvakässäriversio mutta jäi kuitenkin toistaiseksi hyllyyn.

Seuraavaksi tutkimaan, mitä yllätyksiä VR tänään matkustajalleen suo. Kohti Heurekaa.