Ihan hyvin kulkee jättipokkari bussilukemisena.
"Minkäköhän poliitikkoelämäkerran lukisi elämäkertahaasteen minihaasteeseen?"
"No olisko toi Mandela hyvä, se voisi olla kiinnostava?"
"Hyvä idea!"
Jossain määrin tällainen keskustelu tuli käytyä ja sitä myötä varasin kirjastosta Nelson Mandelan omaelämäkerran Pitkä tie vapauteen (WSOY, 1994). Leuka siinä sitten vähän loksahti, kun varaushyllyyn oli pölähtänyt 900-sivuinen järkälemäinen Bon-pokkari, mutta en sitten ruvennut pyörtämään suunnitelmia. Onneksi teos osoittautui varsin nopealukuiseksi, vaikka sen kanssa tulikin viihdyttyä aika pitkään.
Ei minulle tullut ilmestystä, ei erityistä valaistumista eikä totuuden hetkeä. Lukemattomia loukkauksia, nöyryytyksiä, ohi kiitäviä hetkiä kertyi koko ajan lisää. Ne synnyttivät minuun vihan ja kapinahengen, halun taistella kansaani kahlitsevaa järjestelmää vastaan. Ei ole mitään tiettyä päivää, jolloin olisin sanonut: Tästä lähtien omistaudun kansani vapauttamiseen. Huomasin vain tekeväni niin enkä voinut tehdä toisin.
Tämä omaelämäkerta kattaa Mandelan elämän synnyinvuodesta 1918 aina vuoteen 1994, jolloin Etelä-Afrikassa järjestettiin ensimmäistä kertaa demokraattiset vaalit. Vaaleihin kulminoitui pitkä taistelu apartheid-hallintoa vastaan ja teos kertookin Mandelan elämänvaiheiden lisäksi hyvin tarkkaan myös ANC:n eli Afrikan kansalliskongressin toiminnan historiasta. Etelä-Afrikan historia afrikaanerihallinnon alaisena on kiinnostavaa ja myös sivistävää luettavaa, sillä 90-luvun alussa olen itse ollut niin pieni ettei siellä vallinneesta tilanteesta ole ymmärrettävästi ollut tietoinen.
Mandela kirjoitti tämän elämäkerran ensimmäisen version ollessaan suorittamassa elinkautistuomiotaan Robben Islandin vankilassa. Vankilatuomion aika vie kestostaan huolimatta kirjasta kuitenkin melko lyhyen siivun. Alussa muun muassa pohjustetaan pitkään sitä, kuinka Mandela ylipäätään tuli lähteneeksi mukaan ANC:n politiikkaan eikä päätynyt sukunsa määrittämälle uralle kuninkaan neuvonantajaksi. Nuori Mandela opiskeli ahkerasti saadakseen itselleen lakimiehen paperit ja käyttikin näitä taitojaan lukuisia kertoja hyväkseen pitkän poliittisen uransa aikana.
Huomio kiinnittyi kirjaa lukiessa myös siihen, että on erikoista kuinka näinkin isossa ja suurta kansanosaa koskevassa asiassa taisto henkilöityy yhteen ihmiseen. Mandelan lisäksi poliittisia vankeja oli useita kymmeniä ja ANC:n toiminnassa mukana lukuisia muita johtohahmoja, mutta aiemmin olin kuullut heistä vain muutamasta. Henkilöityminen on ollut myös varmasti raskasta ja käsittämättömän vaikeaa ja Mandela kirjoittaakin paljon siitä, kuinka vaikeaa oli valita perheen ja Etelä-Afrikan kansan puolustamisen välillä.
Viimeisen sivun jälkeen olo on voipunut. Mandelan ja lähipiirin sekä yleisesti ottaen koko Etelä-Afrikan mustan väestön kokemukset tuntuvat kohtuuttomilta ja vaikeilta käsittää. Surullisinta kuitenkin on se, että tilanne ei ole maassa vieläkään niin hyvä kuin teoksen toiveikkaasta lopusta voisi ymmärtää. Epätasa-arvoa on edelleen ja maassa kärsitään esimerkiksi korkeasta työttömyydestä.
Teos on joka tapauksessa ehdottoman kiinnostava ja lukemisen arvoinen, mutta vaatii jonkin verran istuma- ja käsilihaksia. Poliitikkoelämäkerraksi tämä oli myös oikein hyvä valinta, sillä kiinnostus pysyi yllä koko kirjan ajan.
WSOY, 1995 / Bon-pokkari, 2014. 902 s.
Suomentanut: Heikki Älli
Kansi: Scanbox Entertainment
