Savikiekolta: Pihka ja myrskyn Liikaa jotain melkein

Kuuntelussa on tämän viikon ollut Pihka ja myrsky -yhtyeen uunituore levy Liikaa jotain melkein. Levy julkaistiin virallisesti tänään perjantaina, mutta nokkelana olin hankkinut sen ennakkkoon. Niinpä se on nyt pyörinyt soittimessa sekä automatkoilla että sisätiloissa.

Pihka ja myrsky on kuusihenkinen yhtye, jota luotsaa Lasse Turunen. Yhtye sai alkunsa viime vuoden kesällä ja nykyisen kokoonpanonsa se löysi vuoden loppupuolella. Samalla porukalla yhtye alkaa nyt myös keikkailla. Yhtyeeseen kuuluvat siis nykyisellään Turusen lisäksi Heikki Marttila, Mikko Varis, Juha Mattila, Henna Helasvuo ja Jussi Turunen.

Liikaa jotain melkein on, myönnän heti, mainio levy.* Se alkaa sopivan mahtipontisesti ja pitää rytmikkään linjansa yllä läpi koko levyn. Yleisfiilis levyllä on jotenkin positiivinen, eteenpäin vievä ja nopeasti huomaan laulavani mukana kertosäkeissä. Ainut ongelma kuuntelussa oli se, että autoa ajaessa olisi pitänyt kuunnella navigaattoria mutta musiikin volyymia ei olisi halunnut laittaa pienemmälle jotta kuulisi lyriikat.

Ensikuuntelun aikana viehätyin erityisesti Kalenteri-biisiin. Se sopii kaikille meille, joilla on tapana väkertää kalenterinsa umpitäyteen ja paahtaa vähän liikaa. Polta kalenteri uunissa / käräytä kännykkäsi mikrossa neuvoo kappale. Ei hassumpaa. Myös levyn avausraita Sumun läpi on ollut ahkerassa kuuntelussa.

Musiikkianalyysitaitoni ovat täysin viihdekuuntelijan tasolla, mutta itse paikansin kuulomuistoja esimerkiksi U2:een ja mies The Arkiin. Genremäärityksiin en edes ryhdy, kokeilkaa itse. Omaltaan tämä kuitenkin kuulostaa, rytmikkäältä, hyvältä. Kaikki sanoitukset ovat Lasse Turusen käsialaa, samoin sävellykset lukuunottamatta Kalenteria jonka on kynäillyt Jussi Turunen.

Yhtyeeseen voi tutustua sen blogissa ja levyn kuunnella kokonaisuudessaan täällä. Suosittelen.

* Myönnän tuntevani kaksi yhtyeen jäsentä, mutta en kyllä kehuisi ellei olisi oikeasti hyvä.

Pihka ja myrsky: Liikaa jotain melkein
Juki Records, 2014.

Savikiekolta: Aino Vennan Marlene

Kuulin Aino Vennaa ensimmäisen kerran noin kaksi vuotta sitten Kaupunkiradion Kick-off-bileissä. Siellä Venna lauloi käsi paketissa ystävänsä säestäessä kitaralla. Ihastuin kappaleisiin ja ostimme silloisen Vennan Missing Buttons -EP:n.

Viime syksynä helsinkiläinen Aino Venna julkaisi esikoislevynsä Marlenen. Levyä hehkutettiin niin sosiaalisessa mediassa kuin Hesarissakin, myös Rumba siunasi levyä viidellä tähdellä. Seurailin levyn taivalta Vennan facebook-sivun kautta, mutta silti sain hankittua sen itselleni vasta huhtikuussa. Onneksi hyvä musiikki ei vanhene ja vaikka koen olevani hieman myöhässä tämän innostumiseni suhteen, aion silti innostua.

Venna on nimittäin muutamassa vuodessa nostanut itsensä aivan uudelle tasolle ja Marlene on hienoa kuultavaa. Syksyllä 2011 koottu bändi (Kaisu Koponen, Erick Michelsen, Joonatan Kotila ja Ville Pystynen) monipuolistavat äänimaailmaa. Vennalla on lisäksi persoonallinen, miellyttävä ääni jota kuuntelee ilokseen.

Omia suosikkejani levyltä ovat riemukkaasti soiva Electric Soul ja rauhallisen kaunis levyn nimikappale Marlene. Eikä muuten yhtään hassumpi ole mukavan rouhea Hail Mary. Laulut ovat patinoituneen oloisia ja hieman hämyisiä, niissä on jotain samaa tunnelmaa kuin Café de Abejasin kappaleissa mutta ovat joka tapauksessa omanlaisiaan. Kappaleet kertovat elämästä, rakkaudesta, vanhasta maailmasta.

So I will fall in love
Even though love might fail me
But I have seen the crimes of war
Now it's peace I'm fighting for
- kappaleesta Marlene

Olen kuunnellut levyä varmaankin eniten silloin, kun olen tehnyt töitä. Marlene on siinä mielessä sopivaa taustamusiikiksi, että se ei säikyttele korvia vaan soljuu miellyttävästi ja auttaa ajatuksia rullaamaan eteenpäin. Toki levy on parhaimmillaan silloin, kun sitä todella vain kuuntelee ajatuksen kanssa. Mainitsen tämän taustamusiikkiaspektin lähinnä siksi, että melko harva levy toimii minulla tällaiseen tarkoitukseen.

Aino Venna Café Mascotissa maaliskuussa 2011.

Aino Vennasta saa lisätietoa (ja lisäksi muutamia kappaleita voi kuunnella) hänen kotisivuiltaan täältä. Kappaleita löytyy myös youtubesta omalta kanavaltaan. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Lisäksi toivon pääseväni vielä jossain vaiheessa kuulemaan Vennaa yhtyeineen livenä, tähän mennessä kun keikat ovat olleet itselleni hankaliin aikoihin. Mutta kyllä minä vielä.

ps. Laitan artistin erinomaisuuden piikkiin myös sen, että kaivellessani EP:tä kodin syövereistä löysin samalla kauan kadoksissa olleen The Capital Beatin A Greater Fire -levyn. Kiitos!

Aino Venna: Marlene
Stupido-Records, 2012.

Savikiekolta: Väkevää tahnaa Juha Pekka Tapani Heikkiseltä (ja niin edelleen)

Kuulin Juha Pekka Tapani Heikkisen soittoa ensimmäisen kerran elokuussa 2011 Lepakkomiehessä. Nuorella miehellä oli meininki kohdallaan ja iloiset kappaleet jäivät pitkäksi aikaa päähän soimaan. Keikalta tuli silloin hankittua JPTH:n esikoispainatus Babyshower-EP, jota tulikin kuunneltua ahkerasti.

Viime syksynä sitten sähköpostiini ropisi tiedote, jossa kerrottiin että Juha Pekka Tapani Heikkisen on tarkoitus Ja niin edelleen -yhtyeensä kera kerätä rovot kasaan julkaisua varten Mesenaatti-palvelun kautta. Tokihan sitä oli siis osallistuttava. Vaivaisella 15 eurolla sai varmistettua itselleen fyysisen kopion levyä, kiitoskortin ja joko sisäänpääsyn levynjulkkarikeikalle tai levyn toimituksen kotiovelle.

Millainen se levy sitten on?

Ihan mielettömän hyvä. Lätyltä löytyy viisi Väkevää tahnaa EP:n biisiä ja tämän lisäksi vielä kolmen kappaleen mittainen Babyshower Bonus. Erityisesti levyn nimiraita jää takaraivoon rallattelemaan ja töitä tehdessä levynkuuntelu aiheuttaa epämääräistä joraamista. Koska olen todella huono määrittelemään musiikkityylejä pihistin porukan facebooksivuilta genremääritykset:

neoklassinen trubaduurirock, singer/songwriter, rock, pop, punk, iskelmä, folk, ysäritekno

Näillä siis mennään. Juha Pekka Tapani Heikkisellä on mahtava meininki ja hyvä fiilis välittyy näin digitaalisestikin. Livenä olen kuullut JPTH:tä ainostaan akustisella kitaralla säestettynä, levyllä yhteistyö Ja niin edelleen -porukan eli Jere Kolehmaisen ja Timjam Ikiliikkujan kanssa toimii mainiosti. Selvästi soittaminen on tyypeistä kivaa ja hyvä mieli tarttuu.

Oma suosikkini lienee levyn kakkosraita KreBaamaan tai ainakin se aiheuttaa eniten hillitöntä heilumista työpöydän ääressä. Kertsissä on myös helppo laulaa mukana. Vaikka en teekään toimistotöitä on tähän pääntyhjennysmentaliteettiin helppo samaistua.

On muuten ehkä suloisin kiitos-kortti ikinä. Kiitos! <3

Osaan Väkevän tahnan biiseistä pääsee tutustumaan Soundcloudin kautta. Myös Babyshower EP on kuunneltavissa sieltä, suosittelen erityisesti Digi-digiin ja Kaloripommiin tutustumista. Ja jos tykästytte, niin tukekaa ihmeessä ja hankkikaa lätty myös omaa levyhyllyänne koristamaan.

Väkevää tahnaa on muuten ensimmäinen Suomessa kokonaan yhteisörahoituksella tuotettu levy ja se oli yksi Mesenaatti-sivuston pilottiprojekteista. Oli hienoa olla mukana mahdollistamassa tämän levyn tuottamista. Ainut mikä jäi harmittamaan oli se, että en päässyt levynjulkkarikeikalle koska olin Ukkosmaineen vastaavalla. Onneksi sekin keikka oli pirun hyvä, mutta odotan silti kovasti näkeväni myös tämän poppoon livenä.

JPTH We Love Helsingin Soivassa korttelissa syyskuussa 2012.

Lavalta & Savikiekolta: Ukkosmaineen Pallosalama

Minun ja Ukkosmaineen historia alkaa vuodesta 2008, jolloin minulle ehdotettiin lähtöä yhtyeen keikalle. Menin nettisivuille ja kuuntelin Mansikkakauden ja tiesin heti, että tämä on nähtävä.

Nyt neljä vuotta myöhemmin Ukkosmaine on julkaissut viidennen levynsä, Pallosalaman. Meillä uutta levyä odotettiin kovasti, sillä levyltä jo paljastetut raidat Askel ja Niin sen pitikin mennä kuulostivat hyvältä. Etenkin Niin sen pitikin mennä -kappaleen viimeiset rivit tuntuvat juuri nyt oikealta. Myös levyn avaus- ja nimiraita Pallosalama on saanut jo oman musiikkivideonsa ja sekin onnistuu herättämään minussa hyviä fiiliksiä tämän elämän suhteen. Vai mitä sanotte kappaleen lopetuksesta?

Minä pidän silmät auki
vaikka häikäisee
minä pidän silmät auki
koskaan en enää pelkää elää

Kun elää itse jonkinlaista ruuhkavuotta, osuvat levyn muutkin muutosaiheiset biisit hyvin oman elämän fiiliksiin. Kappaleet jäävät myös mukavasti soimaan päässä, mutta eivät ärsyttävän korvamatomaisesti vaan pikemminkin jukeboksina. Itselläni looppasivat erään työpäivän aikana mainiot Titanicin keulassa ja Karkauspäivä peräkanaa ja se toimi.

Mies ehti jo tituleerata Pallosalaman omaksi suosikki Ukkosmaine-levykseen ja itsekin alan vakavasti kallistua siihen suuntaan. Levy on nimittäin ihan älyttömän hyvä. Se kuulostaa siltä, miltä Ukkosmaineen pitäisikin kuulostaa ja onnistuu lisäksi yllättämään.

***

Eilen lauantaina 23.3. olin puolestaan kuudennella Ukkosmaine-keikallani Semifinalissa. Vaikka yhtyeen musiikista voi nauttia myös kotona, on tämä bändi sellainen joka täytyy myös nähdä livenä. Ukkosmaineen keikalta nimittäin ei voi poistua kuin hyvällä tuulella.

Lauantain keikalle kuultiin useampi biisi uudelta levyltä, mutta ei unohdettu myöskään vanhempaa tuotantoa. Yleisö sai toiveensa Salamaponin soidessa ja sekä Hälytys! että 80200 ovat kappaleita joissa on hyvä laulaa mukana. Ainut miinuspuoli lieneekin se, että keikoilla meinaa kadota myös se oma ääni kun yrittää laulaa mukana kaikissa biiseissä.

Lavashow on energinen ja ainut ongelma siinä on se, että ympäri lavaa sinkoilevasta diskotähdestä on käytännössä mahdoton ottaa tarkkaa kuvaa. Illan parhaan kommentin kuulin järjestysmieheltä, joka keskusteli takkijonossa edessäni olevan Ukkosmaineen keikalle ensimmäistä kertaa olleen naishenkilön kanssa. Järjestysmies totesi, että nämä Ukkosmaineen keikat ovat siitä kivoja kun on mahtava katsoa yleisön olevan ihan pähkinöinä. Niinpä.

Kiitokset siis Klaus Thunder ja Wilhelm Meister, teidän musiikkinne tekee hyvää!

Tsekatkaa yhtyeen nettisivut ja facebook-sivut. Seuraavat keikat Tampereen Telakalla 28.3. ja Kuopion Henry's Pubissa 30.3.

Savikiekolta: Café De Abejasin Mascot Moth

Café De Abejas Kaupungintalolla.

Ihastuin Café De Abejasin musiikkiin viime syyskuussa, kun kuulin heitä We Love Helsingin Soivassa korttelissa. Duo esiintyi tunnelmallisesti Helsingin Kaupunginmuseon toisessa kerroksessa ja lumoutuneena kuuntelin useamman ranskalaista chansonia muistuttavan kappaleen.

Mascot Moth soveltuu oivallisesti niin ajatukselliseen kuunteluun kuin taustallekin. Rauhallinen rytmiikka esimerkiksi siivittää työntekoa mukavasti, mutta musiikki toimii myös kynttilän valossa illalla. Kun kappaleita kuuntelee ajatuksella pääsee musiikin mukana johonkin savuiseen kapakkaan, jossa naiset eivät ole viattomia eikä lasien täytteenä ole mehua. Levyllä lauletaan sekä englanniksi että ranskaksi, molemmat kuulostavat hyvältä.

Omat suosikkikappaleeni levyltä taitavat olla (I'd Teach You How to) Fly sekä One Man's Sweetheart, joka hurmasi minut jo syksyllä. Kappaleet ovat tarinavetoisia ja paljon puhutaan rakkaudesta, tai ainakin rakkauden vierestä jos ei muuta. Tunnelma on savuisen synkkä muttei masentava.

Laulajatar Laura Reunasella on kaunis ja käheä ääni ja instrumentoinnista vastaava J.W.Ralli vastaa taustan värityksestä. Kitaramelodiat soivat kauniisti ja tekevät kappaleista sopivan yksinkertaisia, mutta silti maailmaltaan rikkaita. Kappaleet jäävät päähän kaikumaan, mutteivät ärsyttävästi.

Erityisihastelut täytyy antaa myös levyn kotelolle, jollaista en ole aikaisemmin nähnyt. Kolmiulotteiseksi avautuva kotelo tarjoaa levyn suoraan käteen ja on vielä kaiken lisäksi esteettisesti kaunis.

Levynjulkaisutilaisuus järjestetään huomenna salakapakkatyylisesti ravintola Suolassa. Itse en harmillisesti pääse paikalle, mutta toivottavasti pääsen duon keikalle lähitulevaisuudessa.Yhtyeen hienot sivut löytyvät puolestaan täältä.

Kiitos Café de Abejasin duolle upeasta levystä, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Ihanaa, että Suomessa tehdään tällaista(kin) musiikkia.

Café De Abejas: Mascot Moth
Livegraphy, 2013.

Savikiekolta: Koskelaisen Bola Bola

Koskelainen Samettiklubilla 9.3.2012

Marraskuun 2012 alussa julkaistiin mainio Koskelaisen esikoisalbumi Bola Bola ja kävin hakemassa levyn meille kotiin X.stä eilen. Sitä ennen levyä oli jo huudatettu kotona ahkerasti Spotifyn kautta. Olen aikaisemmin kuullut Koskelaisen musiikkia Samettiklubilla ja muutamalla keikalla. Facebook-sivuilta löydetty kuvaus luonnehtii artistia näin:

Kaupunkiäänet, meren tuoksu, aamuöinen mukulakivikatu ja grillihodarin liiat mausteet; muotiliikkeet ja kirpputorit, oluthuoneet ja karaokebaarit, kauppahallit ja kansanjuhlat, asiallinen ja asiaton oleilu, ihmiset ja ideat, mennyt ja nykyinen. Koskelainen.

Minulle Koskelainen on kaupunkimusiikkia, sellaista jossa kaikuu Helsinki. Kallion kadut, raitiovaunut, kahvikupit, hämyiset oluthuoneet ja baarit, ilta-auringossa kylpevät puistot. Tällä hetkellä korvaa miellyttävät ehkä eniten kappaleet Sataa ja Ohitustie (kappaleen voi kuunnella linkin takana).

Sataa / johan nyt ropisee
tulee niskaan ja vintillä kopisee
Sataa / huuhtoutuu huoli
pisaroiden viemää / eilinen kuoli

Sataa on minulle jollain tavalla äärimmäisen lohdullinen ja piristävä kappale. Sen kuuntelemisesta tulee hyvä mieli ja kertosäe jää pian mieleen. Ohitustie puolestaan tuo mieleen aurinkoisia muistoja lapsuuden kesistä ja siitä, kun ala-asteella eräänä tehtävänä oli laskea ohikulkevan tien automääriä.


Itse kuulen Koskelaisen musiikissa kaikuja Suurlähettiläistä ja Seminaarinmäen mieslaulajista, jotka molemmat ovat minulle rakkaita yhtyeitä (kiitos taas miehelle, joka epämääräisistä vihjeistä ymmärtää mitä yhtyeitä tarkoitan kun oma muisti ei toimi). Semmari-fiiliksiä kaikuu minulle erityisesti Kellot -kappaleessa. Ja viimeistään silloin, kun Kaljankaatotarinassa soitetaan huuliharppua, olen myyty. Tästä minä pidän.

Bola Bolan kaikki kappaleet ovat Koskelaisen käsialaan lukuunottamatta kappaletta Katutyttöjen laulu, jonka on säveltänyt Häiriö ja sanoittanut Herra Ylppö.

Tätä levyä voi suositella isosti. Kuunnelkaa, ihastukaa, tunnelmoikaa.

Bola Bolaa voi tilata esimerkiksi levykauppa X:stä ja keikkatietoja sun muuta löytyy esimerkiksi facebook-sivuilta ja blogista. Levyn kuuntelu onnistuu myös Spotifyn kautta. Vanhempia kappaleita voi myös kuunnella soundcloudissa.

ps. Juuri löysimme levyltä piiloraidan! Ihana!

Savikiekolta: Skip Zone

Skip Zone August Rockissa elokuussa 2011.

Easy going folk rock from Helsinki Finland. Peace, love and good vibes!

Niin lukee Skip Zonen facebook-sivun kuvauksessa ja laitoin lauseen tännekin kun en sitä paremmin osannut sanoa. Sopivan hipahtavalla kuusihenkisellä kokoonpanolla on hyvä meininki ja heitä on ilo kuunnella livenä, mutta niin myös levyltä.

Myönnän itse olevani enemmän country- kuin folk-tyttö eikä Skip Zonen musiikki sopisi minulle jokaiseen mielentilaan kuunneltavaksi. Parhaiten se sopii minulle kirkkaisiin aamuihin tai sadesumuisiin iltapäiviin, iltamusiikiksi se passaisi kotona mutta ajamiseen tarvitsisi myöhäisellä ajalla jotain poljennoltaan tiukempaa. Skippareiden musiikki tuo minulle mieleen lämpimät kesäillat, nurmikon vasten paljaita sääriä ja lämpimän tunteen siitä, että on hyvässä seurassa. Oma suosikkikappaleeni EP:ltä on Hanging Over Me.

Yhtyeen kokoonpanoon kuuluu kaksi kitaraa (Pyry Suomala ja Aaro Syrjänen), (kontra)basso (Teemu Vainio), urut ja muut kosketinsoittimet (Mikko Aspelin), rummut ja perkussiot (Mikael Tiittanen) sekä ajoittainen huuliharppu (Maria Pääkkönen). Kappaleet kynäilee pääosin Pyry Suomala ja hän myös huolehtii omalta osaltaan laulusta. Toista lead-laulupaikkaa pitää Maria Pääkkönen ja Pyryn ja Marian äänet soivatkin mukavasti yhteen. Koko yhtye soittaa leppoisasti ja hyvällä fiiliksellä, eniten pidän itse urkuosuuksista.

Skip Zone Libértessa kesäkuussa 2012.

Jos omistaisin avoauton, kuuntelisin Skippareita kruisaillessani maaseudulla tai rannikolla. Myös pyöräily kesäisessä illassa tavoittaa saman tunnelman. Toisaalta levy toimi myös mainiosti ajaessani viileänä alkusyksyn aurinkoisena aamuna autolla töihin, vielä paremmin olisi varmaan toiminut pyörällä ajellessa.

Suosittelen lämpimästi. Skip Zonen ensimmäisen EP:n voi kuunnella kokonaisuudessaan ilmaiseksi soundcloudissa ja keikkatietoja kannattaa väijyä yhtyeen facebook-sivuilta. Seuraavat minun tietooni tulleet keikat ovat 15.9. We Love Helsingin Soivassa korttelissa ja 26.9. paikassa Semifinal. Levystä on myös otettu uusi painos ja sitä voi tilata yhtyeeltä.