Anniina Tarasova: Kuoleman kulissit

Arvostelukappale

Sen seitsemää sorttia Pietarissa

Erityisesti tänä vuonna loppuvuoden matkustelut kannattaa suorittaa nojatuolista käsin. Varteenotettavaksi matkakumppaniksi tarjoan Anniina Tarasovan romaania Kuoleman kulissit (Gummerus, 2020), jossa matkataan hikisen Kyproksen kautta hyhmäiseen Pietariin viettämään erinäisiä talven juhlia. Loskassa kahlaamisen sijaan luvassa on vauhdikasta yrityskauppasuhmurointia, alkoholijuomien kilistelyä ja hyvää ruokaa.

Gaalaillallinen Kyproksella päättyy ikävästi, kun juuri palkittu työntekijä löydetään kuolleena suihkulähteestä. Sattumuksen seurauksena Reija Wren saa kuitenkin pestin sisäisen tarkastuksen tiimissä ja passitetaan Pietariin aloittamaan amerikkalaisyritys Woilingtonin toimintaa Venäjällä mahdollisten tehdaskauppojen selvityksen muodossa. Hohdokkaaksi povailtu toimisto on tosin remontin tarpeessa, paikalle lähetetyt alaiset taidoltaan kyseenalaisia ja kaiken lisäksi päällysmieheksi ilmestyy Konstantin, jota Reija ei ollut ajatellut edellisten tunnesotkujen jälkeen tapaavansa enää koskaan. Tylsää ei siis tule.

Tutustuin säpäkkään Reijaan jo Venäläiset tilikirjani -teoksessa ja varsin samalla meiningillä jatketaan. Edeltävän teoksen lukeminen ei tosin ole välttämätöntä heittäytyäkseen Kuoleman kulisseihin, mutta toki ihmissuhdekiemurat ja sen sellaiset käynevät enemmän järkeen kun taustatietoa on enemmän.

Tarasovan kerronta pursuaa yksityiskohtia venäläisestä (ekspatriaatti)kulttuurista. Koska oma tietämykseni asian suhteen on minimaalinen, nautin näistä detaljeista kovasti. Erityisesti ruokakuvaus on herkullista (olisipa edessäni georgialainen pitopöytä) ja kuvaukset niin pietarilaisesta joukkoliikenteestä kuin kommunalka-elämästäkin ovat kiinnostavia. Harmillisesti yksityiskohtainen kuvaus tuntuu tosin toisinaan kiilaavaan varsinaisen tarinan edistämisen edelle, eli pientä tiivistämisen varaa olisi ollut kiinnostavuudesta huolimatta. Lopussa tarinan vauhti kiihtyy kuitenkin sen verran rivakaksi, että teos pitää napakasti otteessaan.

Kuoleman kulissit oli kuin pienoista ähkyä aiheuttava pitopöytä, joka kuitenkin kutsuu santsaamaan. Päästyäni kirjan kanssa kunnolla alkuun, tuli sitä luettua melkomoisella tahdilla ja viihdyin hyvin. Jos siis matka talviseen Pietariin kiinnostaa eikä varsin yksityiskohtainen sisäisten tarkastusten prosessien kuvaus pelota, suosittelen hyppäämään samppanjat kainalossa Reijan matkaan. Kippis!

Kiitokset kirjailijalle ja kustantamolle arvostelukappaleesta.

Anniina Tarasova: Kuoleman kulissit
Gummerus, 2020. 384 s.
Kansi: Timo Numminen

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani

Maistuva matka yrityssuhmuroinnin kiemuroihin

Anniina Tarasovan esikoisromaani Venäläiset tilikirjani on asenteeltaan mainio teos. Bisnesmaailmaan sijoittuva viihderomaani rikostutkinnalla ja vaarallisilla tilanteilla höystettynä on lähtökohtana kiinnostava ja kun sankarinsa on vielä jokseenkin epäsovinnainen ja rempseä nuori nainen, ovat tämän ajan hömppäkertomuksen ainekset kasassa.

Tilintarkastaja Reija Wren matkaa junalla Pietariin suorittamaan yrityksen Venäjän konttorin sisäistä tutkintaa. Suomeen jäävät sulhasehdokas Veli-Pekka ja kotimaan konttorin hermoja rassaavat ihmissuhteet. Pietarissa Reija heittäytyy yrityspapereiden kimppuun, mutta ei osaa jättää tonkimatta myöskään firman entisen juristin salaperäistä katoamista. Nämä puuhat eivät luonnollisesti kaikkia miellytä ja kapuloita lentää rattaisiin suunnasta jos toisestakin. Vastapainona tutkimustyölleen Reija kumoaa oluita, pelaa pleikkaria ja vaaniipa kulman takana myös entinen ihastus Konsta, jolla saattaa olla Reijan tarvitsemia tietoja.

Tarasovan kielenkäyttö on värikästä ja täynnänsä kuvailevia, ei ehkä kielitoimiston hyväksymiä mutta silti ymmärrettäviä sanoja. Tekstiä on miellyttävä lukea, se rönsyilee ja kuplii iloisesti ja rullaa jouhevasti eteenpäin. Toisaalta runsaus on paikoin puuduttavaa. Tekstiä olisi voinut hieman karsia ja tiivistää, sillä yli nelisataasivuisena kirja tuntui himpun verran liian pitkältä.

Kirjan vahvuus on ehdottomasti eläväinen ekspatriaattielämän ja venäläisen kulttuurin kuvaus, josta Tarasovalla onkin ensikäden tietoa. Itselleni kirjan ympäristö tai kulttuuri eivät ole erityisen tuttuja, joten nautin kovasti matkasta kaalipiirakoiden ja venäläisen byrokratian pariin.

Lukiessa mieleen palasi muistikuvia Sujata Masseyn Rei Shimura -kirjoista ja Reijassa ja Reissä onkin paljon samaa. Myös Rei sotkeutuu rikoksiin kuin vahingossa, yrittää luovia vieraassa kulttuurissa itsenäisenä naisena ja muistaakseni Rein miessuhteetkin ovat usein varsin monimutkaisia. Täytyy tosin myöntää, että vaikka Reija herättikin sinänsä positiivisia mielleyhtymiä ei hänestä aina ollut helppo pitää. Toisaalta symppasin häntä, mutta tietty röyhkeys ja leväperäisyys ihmissuhteissa hieman pänni.

Mehevän ja viihteellisen lukemisen kaipuuseen kirja sopii joka tapauksessa oivallisesti. Venäläiset tilikirjani on aistimuksia täynnä oleva matka kiinnostavaan Pietariin ja sen monimutkaisiin bisneskuvioihin ja Reija on oivallinen opas, jos ajoittainen krapulahuuruisuus ja säätäminen ei ota liikaa kupoliin.

Kulttuuri kukoistaa -blogissa suositellaan tätä lällyviihdettä välttäville, Luetut lukemattomat -blogissa kirja puolestaan todettiin liian juonivetoiseksi mutta kehuttiin silti miljöön kuvausta.

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
Gummerus, 2018. 469 s.
Kansi: Sanna-Reetta Meilahti