Haluaisin rakentaa Helsinkiin jotakin ennennäkemätöntä, joka olisi heti kaikkien omaa. Tämä voisi olla onnistuneen julkisen rakennuksen öinen määritelmä.
Sukellus vuosiin, jolloin pääkaupunkiamme rakennettiin määrätietoisesti keisarin unelmien mukaan, Engelin piirustuksia noudattaen. Kylmä, syrjäinen ja pieni Helsinki on saanut rakentajakseen miehen, jonka suunnitelmiin keisari on Pietarissa ihastunut. Engel on kokonaisen kaupungin rakentaja, unelmiensa työssään.
Akvarelleja Engelin kaupungista on fiktiivinen yöpäiväkirja, jota Johan Carl Ludvig Engel kirjoittaa vuosina 1816 - 1840, kuolemaansa saakka. Hän kirjaa ylös havaintoja ympäristöstään, karun kivisestä kaupunginalusta, sen ihmisistä ja työstään suunnittelijana ja suunnitelmien toteuttajana. Engel on paitsi kauneutta rakastava arkkitehti ja taitava maalari, myös rakastava isä ja aviomies.
Miten kaukana toisistaan syksyt olisivatkaan, ellei olisi omenaa. Omenan tuoksu kuistilla tuo ne kaikki yhteen kohtaan.
Vaikka kaupungin rakentaminen on työ, jota monen arkkitehdin kohdalle ei osu, Engelin on vaikea nauttia elämästään. Hetkittäisiä ilon tunteita tuovat puutarha, lapset ja ajatuksissa kasvavat suunnitelmat. Hän potee kuitenkin huonoa omaatuntoa siitä, että on tuonut perheensä kylmään ja kolkkoon maahan kauaksi Berliinistä, kotikaupungista. Paluu kotiin nousee ajoittain puheeksi, mutta tänne jäädään. Työtä ei voi jättää kesken.
Engelin laaja kulttuurin tuntemus ja rakkaus taiteeseen kohottavat yöpäiväkirjamerkintöjä silloinkin kun työ tai läheisen menetys painaa harteita. Luontevinta uupunelle miehelle on olla yksin omissa mietteissään, tarkkailijana tai kynä kädessä. Merkintöjä leimaa kaipuu - koskaan hän ei tunnu pääsevän itse osaksi rakentamaansa kaupunkia.
On etsittävä näitä hiljaisia vapauden alueita. On kuunneltava kukkien hiljaisuutta, rakennusten hiljaisuutta. Täällä kivet vaikenevat kaikesta, puutkin humisevat vain lämpimään aikaan ja silloinkin peittääkseen hiljaisuutensa.
Viikilän tekstissä näkyy vahvasti hänen uransa toisaalta runoilijana, toisaalta dramaturgina. Kieli on maalailevaa, kaunista ja herkkääkin, mutta toisinaan sitä värittävät Engelin sarkastiset huomiot ympäristöstään, kelvottomista ihmisistä tai merkittävästä roolistaan. Sinänsä ilmavaa tekstiä on mukava lukea ja ajatus soljuu kevyesti eteenpäin, vaikka muistiinmerkinnöt eivät kevyitä olisikaan. Suru ja huoli ovat välillä kuin teräviä piikkejä.
Akvarelleja Engelin kaupungista on taitavan runollista proosaa, mutta myös helmi arkkitehtuurin ystäville. Minulle tuli yllätyksenä, miten paljon Engel on päässyt vaikuttamaan myös Helsingin ulkopuoliseen rakentamiseen - sikäli kuin jääräpäiset maalaiset sen sallivat. Vanhojen talojen rakastajana koin lähes fyysistä nautintoa arkkitehtuurisista yksityiskohdista ja rakennusten kohoamisesta, siitä miten kirkontekijän tärkein oppi on piirtää kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.
Viikilän teos on niitä harvoja, joihin saatan palata myöhemminkin, pieni ajatus kerrallaan. Niin puhtaan hiottuja ja oivaltavia hänen kauniit lauseensa ovat. Kirjaa ovat lukeneet jo moni, kuten vaikkapa Elina, Sara, Katja, Tuija ja Kaisa. Sijoitan sen Helmetin haasteessa kohtaan 19: Kirjan päähenkilö on unelmatyössäsi. Lisäksi saan siitä pisteen New To You Reading Challengeen. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
