Olipas erikoinen romaani! Olen pitänyt kovasti Høegin teoksista, kuten Nainen ja apina tai Susanin vaikutus. Tämä romaani on kuitenkin selvästi eniten scifiä noihin kahteen muuhun verrattuna, vaikka tiettyä omituisuutta Høegin romaaneissa tuntuu olevan usein. Nyt tuntuu siltä, että kirjasta kertominen on vähän vaikeaa, sillä siinä oli elementtejä joita en ihan ymmärtänyt.
Henkilöhahmo, jonka nimi sattuu olemaan sama kuin kirjailijan, tapaa Lisan, neuropsykologin, sillä Peterillä on huoli ystävästään Simonista, joka on taas kerran yrittänyt itsemurhaa. Lisa ei heti muista sitä, mutta Peter, hän ja Simon olivat läheisiä ystäviä kolmekymmentä vuotta sitten, 7-vuotiaina. He kävivät samaa päiväkotia, jossa he ystävystyivät ja jossa he löysivät keinon auttaa toisiaan eräänlaisten unien kautta.
Lisa perehdyttää Peterin neuropsykologiseen menetelmään, jossa tutkija pääsee mukaan potilaansa tunteisiin ja ajatuksiin: Olemme kehittäneet neuropsykologiaa ratkaisevan askeleen eteenpäin. Sellaiseen vaiheeseen, missä ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa on mahdollista aloittaa aito tieteellinen keskustelu siitä, mitä tietoisuus on. Lisan ja Peterin kokeissa potilaiden kanssa he pääsevät käsiksi niin Simonin kuin monien muidenkin ihmisten tietoisuuteen, mutta myös tilaan, jota he veikkaavat ihmiskunnan yhteiseksi tietoisuudeksi.
Vähitellen Peterin kertoessa muistoja ja yksityiskohtia lapsuudesta Lisa alkaa muistaa. Hänen, niin kuin monen muunkin, muistoja blokkaa trauma, jonka hän koki noin 7-vuotiaana. Siksi hän ei ole pitkään aikaan muistanut elämäänsä ennen sitä. Lasten leikeissä, havainnoissa, muistoissa ja yhteisessä tietoisuudessa on jotain ihmeellisen taikavoimaista ja maijapoppasmaista. Sellaista kykyä joka tuntuu luontevalta nimenomaan pienille lapsille, jotain mitä aikuisen on vaikea ymmärtää.
Lisan työssä yritetään auttaa mieleltään järkkyneitä potilaita, jotka ovat jonkin trauman vuoksi alkaneet kertoa itsestään tarinaa, jonka vangiksi he ovat jääneet. Sama on uhkana myös Simonilla, jonka unet ovat olleet niin voimakkaita, että hän on jäänyt niiden lumoon eikä halua enää jatkaa elämää. Simon ja tämän pikkusisko Maria menettivät äitinsä hyvin pieninä ja vain unessa äiti on mahdollista nähdä. Monien muiden potilaiden traumat liittyvät seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja väkivaltaan ja niitä on niin paljon, että ihmettelen, miten Peter ja Lisa selviävät itse niistä koettuaan ne potilaiden silmien ja tunteiden kautta.
Hyvin erityislaatuinen lukukokemus ja vaikuttava romaani, joka piti hyvin otteessaan, vaikka välillä jouduin hidastelemaan ymmärtääkseni kaiken. Romaanissa on neuropsylogian ja traumaattisten kokemusten lisäksi runsaasti lämpöä, turvallisuutta huokuvia hahmoja ja yhdessäoloa, luottamusta ja toivoa.
