Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fred Vargas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fred Vargas. Näytä kaikki tekstit

2.2.2019

Fred Vargas: Kalmankuoriaiset

Fred Vargas 2017. Ranskankielinen alkuteos Quand sort la recluse. Suomentanut Marja Luoma. Gummerus 2018. 464 sivua. Kirja kirjastosta, kuva kustantajan.

Fred Vargas on lukuisten palkintojen voittaja ja hänen teoksiaan luetaan ympäri maailman. Eikä ihme: kuten kirjoitin kolme vuotta sitten hänen teoksistaan, lempeä huumori, syvä inhimillisyys ja vanhat legendat ovat se, mikä saa teokset erottumaan massasta. Komisario Adamsberg -mysteerit ovat tosiaankin omalla tavallaan tunnistettavia ja on ihailtavaa, miten Vargas on pystynyt pitämään sarjansa yksilöllisen laadukkaana vuodesta toiseen. Kalmankuoriaiset on yhdeksäs suomennettu Adamsberg-dekkari.

Kolme vuotta sitten totesin myös, että sarjan kolmas osa on se, jossa minullekin jo kovin rakkaiksi käyneet henkilöhahmot alkavat muotoutua ja asettua paikoilleen. Niinpä tässä yhdesännessä teoksessa voi luottaa siihen, että apulaiskomisario Danglard toimii kuin internetin hakukone, Estalére muistaa millaisena kukin juo kahvinsa, Froissy on velho tekniikan kanssa ja Retancourt on edelleen murharyhmän monitaitoinen jumalatar. Metsän puu. Shiva, jolla on kahdeksantoista käsivartta. Jean-Baptiste Adamsberg luotsaa joukkoaan yhtä sumealla logiikalla kuin ennenkin, mitä kaikkien voi olla vaikea sietää. Yhteenotoilta ei vältytä, mutta ryhmän väliset siteet ovat ihailtavan vahvat. Adamsberg osaa hyödyntää kunkin vahvuuksia kuin paraskin nykyaikainen esimies.

Jos Vargasin teosten lempeys ja inhimillisyys syntyy hahmojen kautta, samaa ei voi sanoa teosten rikoksista. Niissä on raakuutta ja epäinhimillistä historiaa. Vargas ei kuitenkaan mässäile väkivallalla tai takaa-ajoilla, vaan rikollisia lähestytään taidokkaan pehmeästi kuin Neiti Marple aikoinaan. Kirjailijan arkeologitausta - kulkutauteja ja keskiajan luita! - näkyy hänen tavassaan punoa tarinoita, joiden pauloihin on ihana antautua. Kalmankuoriaisissa pureudutaan muun muassa muinaisiin erakkonaisiin, hämähäkkien elämään, surullisenkuuluisan orpokodin poikiin ja Magalhaesin merimatkaan kohti Amerikkaa - ihan vaan vertauskuvallisessa mielessä.

Adamsbergin aivoissa pyörivät pikkuruiset hiilihappokuplat vaihtavat paikkaa, kohtaavat toisensa ja törmäävät, kun jo kolmas vanhus kuolee erakkohämähäkin puremaan. Tapauksissa on juuri sellaista mahdottomuutta, joka ei jätä komisariota rauhaan. Kolmea vanhaa miestä yhdistää lapsuus orpokodissa ja niin kutsutussa erakkohämähäkkijengissä. Mitä pojat ovat tehneet? Onko heidän perässään joku joka janoaa kostoa? Murharyhmä penkoo ja penkoo, ja lopulta useiden junamatkojen, pyrenneläisessä ravintolassa nautittujen keittojen, niityn alta kaivettujen jäännösten, ikävän lapsuusmuiston ja miellyttävien kohtaamisten jälkeen sumu alkaa hälvetä, ja murharyhmän alus seilaa kohti oikeita leveyspiirejä.

En osaa sanoa, miksi juuri ranskankieliset paikan- ja miksei ihmistenkin nimet tekevät lukukokemuksesta entistä herkullisemman. Niitä vaan on ihana maistella! Fred Vargasin teoksissa on muutenkin erittäin hieno ja monitasoinen kieli, jota jaksaa lukea hitaasti nautiskellen. Kiitos suomentaja Marja Luomalle, että kielen herkkä vire välittyy niin upeasti!

Tässä linkit blogiaikana lukemiini Adamsberg-mysteereihin: Painu tiehesi ja pysy poissa, Hyisiä aikoja ja Neptunuksen sauva. Erityisen ihastunut olin aikoinaan teokseen Ikimetsän sydän. Kalmankuoriaisista myös blogeissa Tuijata ja Kirjojen kuisketta. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 14: Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi.

3.12.2017

Fred Vargas: Neptunuksen sauva

Lisää kuvateksti
Fred Vargas 2004. Ranskankielinen alkuteos Sous les vents de Neptune. Gummerus 2017. Suomentanut Marja Luoma. 464 sivua.

Vargasin Adamsberg-sarjan teokset ovat onneksi melkoisen itsenäisiä tarinoita, muuten saattaisi harmittaa se, miten epätasaiseen niitä on käännetty suomeksi. Neptunuksen sauva on nimittäin sarjan neljäs kahdeksasta, mutta viimeisin suomennos. Poukkoilusta kärsii päähenkilömme yksityiselämän juoni, sillä tarinassa on ollut välillä suuriakin aukkoja, mutta teosten varsinainen anti on sentään pääosin muualla.

Kuten aikaisemmissakin teoksissa (vaikkapa tämä tai tämä), nytkin Adamsbergin on pureuduttava menneisyyteen, tarinoihin ja hyödynnettävä sumeaa logiikkaansa, jotta hän pääsee selvyyteen vuosikymmeniä piinanneista talikkomurhista. Komisarion nuorempi veli joutui syytteeseen tyttöystävänsä murhasta kolmekymmentä vuotta aikaisemmin, eikä tapaus ole jättänyt Adamsbergiä rauhaan. Siksi hän jahtaa vanhaa tuomaria, joka on ollut kuolleena jo kuusitoista vuotta. Päästääkseen perille tuomarin kuviosta etsivämme on opeteltava Mahjong-pelin säännöt, tulkittava sukunimien etymologiaa ja piiloteltava kahden vanhuksen luona. Työmatka Kanadaan toisi potkua tutkintaan, ellei häntä asetettaisi syytteeseen nuoren naisen murhasta Ottawajoen rantapolulla.

Lämminhenkisissä Adamsberg-dekkareissa herkutellaan portviinillä, vaahteransiirapilla ja idiomeilla, sanonnoilla, joita Vargas ripottelee tekstiin päätähuimaavalla tavalla. Kulttuurit törmäävät Kanadassa, mutta törmäyksen hedelmät tuodaan paluulennolla Pariisiin. Runsaat kielikuvat tekevät tekstistä toisaalta hieman huvittavaa luettavaa, toisaalta ihanan kotoista ja ne antavat tarinalle mukavaa syvyyttä. Neptunuksen sauva rakastaa Pariisin kolmannentoista kaupunginosan poliiseja, laitoksen omalaatuista komisariota ja tämän työtovereita, kuten kaiken tietävää Danglardia, ihmeellisiä fyysisiä ominaisuuksia omaavaa Retancourtia tai pyöreäsilmäistä Estaleria, joiden hahmot syvenevät kirja kirjalta. Lisää väriä tuovat kanadalaiset kollegat Sanscartier, Laliberté ja poliisilaitoksen ovea vartioiva orava. Oman tunnelmansa tuovat mukanaan vanhukset joiden takan suojista Adamsberg pääsee tuomarin kannoille. Näissä dekkareissa paras anti onkin juuri hahmoissa ja heidän välisessä lämpimässä vuorovaikutuksessaan.

Jos kaipaat takaa-ajoja, rikosteknisiä yksityiskohtia tai ruumiinavauksia, tämä kirjasarja ei ole sinun. Adamsbergin tapa ratkoa mysteerit perustuu ajatteluun, asioiden mitä yllättävimpiin yhteyksiin ja arvoituksiin, joihin hänen työtoverinsa ovat tottuneet, sillä tulosta syntyy. Komisarion on saatava kävellä runsaasti, jotta hänen harmaat aivosolunsa pääsevät oikeuksiinsa. Sumean päättelyn rinnalla on toki aina joku järkevä, loogisesti ajatteleva hahmo, joka vie ajatustyötä eteenpäin. Vargasin dekkarit ovat helmiä, joita haluaa ripotella keskelle pimeää marraskuuta, valoa jota välillä kaipaa.

Olen lukenut tänä syksynä poikkeuksellisen vähän tai hitaasti, mutta uskon että oikein ajoitettu Vargas antaa uutta potkua lukemiseen. Sen hän on onnistunut nimittäin tekemään ennenkin. Joululahjakirjoja hankkiessani olen onneksi huomannut, miten hirveästi on taas mielenkiintoisia teoksia, joita tekisi mieli ahmia seuraavaksi. Ehkä lukujumini siis hellittää vähitellen.

Lisää Neptunuksen sauvasta blogeista Tuijata ja Oksan hyllyltä. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

21.2.2017

Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Fred Vargas. 2015. Ranskankielinen alkuteos Temps glaciaires. Gummerus 2016. Suomentanut Marja Luoma. 481 sivua. 

Olen lukenut Vargasin kaikki seitsemän komisario Adamsberg -mysteeriä, eikä ole vielä kertaakaan tuntunut siltä, että nyt riittää. Sarjan hahmot ja komisarion tiimi ovat muotoutuneet vuosien myötä ja uusimmissa teoksissa lukija jo tietää, millaisia he ovat. Vaikka hahmot ovat tuttuja ja siten heidän tapansa toimia ennalta-arvattavaa, luovat ne teoksiin omanlaisensa, lämminhenkisen ja hykerryttävän humoristisen tunnelman. Olisin todella pettynyt, ellei Retancourt olisi vankka ja luotettava, ellei Danglard muistaisi kaikkia pieniä yksityiskohtia valkoviinin suurkulutuksestaan huolimatta tai ellei Estalére muistaisi millaisena kukin juo kahvinsa.

Tämänkertaisessa mysteerissä yhdistyvät Islannin pohjoisrannikko ja Ranskan vuoden 1789 vallankumous. Vuosikymmen aikaisemmin Islantiin lähteneen retkikunnan jäsenistä yksi löytyy kuolleena ja merkit viittaavat samaan aikaan autiolle lämpimän paaden saarelle sekä Robespierreä tutkivan yhdistyksen salamyhkäisiin kokouksiin. Kun yhdistyksen jäseniä murhataan lisää, olisi luontevaa kohdistaa tutkimukset noihin omituisiin tyyppeihin, jotka pukeutuvat valkoisiin peruukkeihin ja toistavat sanatarkkaan vallankumousajan tapahtumia. Adamsbergiä kuitenkin kutittaa eikä hän voi unohtaa Islantia. Tiimin sisäisestä kyräilystä huolimatta hän lähtee matkaan ja löytää syrjäiseltä saarelta todisteita, jotka järkyttävät kaikkia.

Kuten lähes aina, Adambergin tutkimukset vievät maaseudulle. Tällä kertaa liikutaan Pariisin ulkopuolella Le Croix´n kylässä hevostalleilla, jossa lapsena toisistaan erotetut veljekset palaavat yhteen, komisario saa syödäkseen maukkaita perunaohukaisia, variksenkakka karkoittaa kyyt ja jossa suuri villisika Marc suojelee emäntäänsä. Vargasin dekkareissa herkutellaan yksinkertaisilla nautinnoilla, sympaattisilla hahmoilla ja annetaan tilaa vanhanaikaiselle taikauskolle. Paksun teoksen sivuille mahtuu luontoelämyksiä, yksinkertaisia kyläläisiä, historiallista faktaa ja fanaattisuutta sekä runsaasti makeita viinejä. Adamsberg itse luottaa sumeaan logiikkaansa ja kävelee ajatuksenpoikasensa pintaan, sillä onneksi hänellä on tiimissään niitä, jotka hoitavat järjestelmällisyyden ja tekniikan hänen puolestaan.

Näissä dekkareissa ei herkutella vauhdilla eikä takaa-ajoilla, näissä ei perehdytä ruumiinavauksiin eikä rikosteknisiin yksityiskohtiin. Vargasin teoksissa pureudutaan pikemminkin ihmismielen arvoituksiin, menneisyyden mysteereihin ja perinteiseen, pohdiskelevaan poliisityöhön ja uskon, että näistä kirjoista voisi nauttia moni sellainenkin joka ei ole tiennyt pitävänsä dekkareista.

Lisää lukukokemuksia vaikkapa Kirsin Book Clubin Sasulta, Tuijalta, Riitalta tai MarikaOksalta. Helmetin haasteessa sijoitan tämän kohtaan 7: Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja, sillä Fred Vargas on lainannut taiteilijasukunimensä erään elokuvan hahmolta.

14.6.2016

Fred Vargas: Painu tiehesi ja pysy poissa

Fred Vargas. 2001. Ranskankielinen alkuteos Pars vite et reviens tard. Gummeruksen pokkari 2016. Painu tiehesi ja pysy poissa. Suomentanut Marja Luoma. 431 sivua.

Kirjablogeissa vietettiin viime viikolla dekkariviikkoa, mutta kirjakauppaliiton dekkariviikko jatkuu vielä 19.6. saakka. Hieman jo hätäilin, ehdinkö postata Fred Vargasista dekkariviikon aikana, mutta onneksi sitä voi viettää vielä toisenkin viikon, joten kiirettä ei ollutkaan. Kirjablogien dekkariviikon annista voi lukea blogista Oksan hyllyltä: luettuja teoksia ja muitakin aiheeseen liittyviä postauksia kertyi hurja määrä - ihanaa aktiivisuutta!

No niin, siis Fred Vargas, yksi ehdottomia suosikkejani. Miksi? Vargasin teoksissa saattaa tapahtua raakojakin murhia tai muita rikoksia, mutta sävy on lempeä ja hieman sadunomainen. Omalaatuinen komisario Adamsberg on keskeinen hahmo, mutta maustetta tuovat myös hänen yhtä lailla mielenkiintoiset työtoverinsa. Mysteerien taustalla vaikuttavat ihmisluonnolle tyypillinen kateus, katkeruus tai kosto, mutta Vargasin kirjoissa lavalle nousevat myös ikiaikaiset uskomukset, vanhat taiat tai legendat.

Painu tiehesi ja pysy poissa on kolmas komisario Adamsberg -mysteeri ja se teos, jossa myöhemmille teoksille ominaiset henkilöhahmot alkavat muotoutua. Kaikki mysteerit ovat tietysti itsenäisiä teoksia, mutta Adamsbergin pariisilainen työyhteisö kissoineen kootaan nimeomaan tässä kirjassa. Adamsberg on itse haaveiluun, sumeaan logiikaan ja pitkiin kävelyretkiin taipuvainen, epäselvä hahmo, jonka aivoituksia systemaattisesti ajattelevan työkaverin Danglardin on joskus vaikea ymmärtää. Adamsbergin tiedetään kuitenkin ratkovan rikoksia tehokkaasti, joten hänen epämääräisyydelleen annetaan tilaa.

Joss Le Guern on entinen merimies, joka on jättänyt entisen elämänsä ja herättänyt henkiin vanhan sanomien lukijan ammatin. Hän lukee Edgar-Quinetin aukiolla ihmisten hänelle jättämiä pieniä viestejä - mainoksia, ilmoituksia, rakkaudenosoituksia, julistuksia - kaksi kertaa päivässä pientä maksua vastaan. Samaan aikaan Pariisissa joku levittää ruttoa, tuota ikivanhaa, pelättyä vitsausta, ja maalaa ulko-oviin rutosta kertovia merkkejä. Mikä yhteys on omituisilla, vanhoihin kirjoituksiin viittaavilla päivän sanomilla ja kirjekuorten kautta leviävällä ruttobakteerilla?

Kaikessa epämuodikkuudessaan rutto onnistuu herättämään henkiin kauhua, joka ei ollutkaan unohtunut historian lehdille niin kuin ehkä kuvittelimme. 

Vargasin dekkareissa pointti ei ole nopeasti etenevässä juonessa yllättävine käänteineen ja takaa-ajoineen, vaan tahti on verkkainen ja päähenkilönsä tapaan hieman haahuileva. Keskiössä ovat kummalliset, suuresti inhimilliset hahmot. Monenkirjavasta sakista muotoutuu toisiaan tukeva yhteisö, joka kokoontuu päivän päätteeksi pubiin. Älykkäät kirjanoppineet ja syrjäytyneet syövät saman pöydän ääressä ja ruotivat elämän monimutkaisuutta. Näissä teoksissa ei arvoteta eikä sorruta itsestäänselvyyksiin. Lempeä huumori, syvä inhimillisyys ja vanhat legendat ovat se, mikä saa Vargasin teokset erottumaan massasta.   

Hyväuskoisuudesta on pieni askel manipulointiin, ja manipuoloinnista taas on pieni askel tuhoon. Taikausko on haava ihmiskunnan ihnossa, se on aiheuttanut enemmän kuolemaa kuin kaikki rutot yhteensä.

Kirjasta voi lukea lisää blogeista Kirsin Book Club ja Satun Luetut. Kiitos ystävälle osuvasta kirjasta - jälleen! <3