Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

Miranda Cowley Heller 2021. Englanninkielinen alkuteos The Paper Palace. Suomentanut Tuulia Tipa. Tammi 2022. Pokkarissa 453 s. Ostin omaksi. Kuva kustantajan.

Tämä romaani ehti odottaa vuoroaan yöpöydälläni jo melko pitkään. Nyt kun suurin osa lukuhaasteista on tälle vuodelle paketoitu, pystyin valitsemaan kirjan ilman mitään tavoitteita ja tämä sopi siihen oikein mainiosti. 

Elle on viettänyt Cape Codin Paperipalatsissa, perityssä kesäpaikassa omat lapsuutensa kesät ja nyt hän viettää siellä kesälomaa oman perheensä ja äitinsä kanssa. Kesäpaikka on muistoja täynnä, kerrostuma eri aikakausia ja ihmisiä. Siellä kesäpäivät noudattavat omaa kaavaansa ja omia lakejaan. Ympärillä on mielikuvitusta ruokkiva luonto, lammet ja merenranta, hiekka, metsäpolut, kilpikonnat ja pesukarhut. Mikä tekee tästä kesästä muista poikkeavan?

Romaani elää kahdessa aikatasossa, joista toinen käy tunti tunnilta läpi tämänhetkistä kesälomapäivää aamuyön tunneista seuraavan päivän aamuyöhön. Toisessa tasossa keritään aikaa Ellen lapsuudesta aikuisuuteen: lomat Cape Codissa, äidin miehet ja avioerot, sisko ja velipuoli, muutto Lontooseen, aviopuolison tapaaminen ja aikuistuminen. Se mitä tämän kesän lomapäivässä tapahtuu, selittyy lapsuudenaikaisilla tapahtumilla ja ihmissuhteilla, joten lukijan on tiedettävä taustat.

Päällisin puolin Ellellä on kaikki: ihana brittimies, terävä äiti ja kolme suloista lasta, lomaparatiisi ja ystäviä. Ystäviin kuuluu myös Jonas, Ellen lapsuudenystävä, omituinen pikkupoika joka alkoi eräänä kesänä kulkea Ellen perässä joka paikkaan ja joka teini-iässä todisti onnettomuutta, josta vain hän ja Elle tuntevat syyllisyyttä. Lapsuudenaikainen ihastuminen kantaa keski-ikään saakka ja yhtäkkiä Ellen on valittava täydellisen aviopuolison ja Jonasin välillä. 

Paperipalatsia kuvittelee takakannen tekstin perusteella kevyeksi ja romanttiseksi ihmissuhderomaaniksi, mutta ihan sitä se ei ole. Muutaman vuosikymmenen takaista onnettomuutta edelsi jotain, mitä Elle ei voi unohtaa. Hän ei ole kertonut siitä koskaan kenellekään muulle kuin Jonasille, ei äidilleen eikä siskolleen.  Synkän salaisuuden lisäksi perheessä on muitakin haamuja, jotka vaikuttavat sukupolvesta toiseen. Äidinkin lapsuudessa on mörköjä, jotka ovat vaikuttaneet häneen kasvattajana ja naisena.

Ellen oman, varsin perinteisen ja tervehenkisen ydinperheen vastapainona romaanissa on runsaasti herkullisia esimerkkejä rikkonaisista ihmissuhteista, eroista, yhteen palaamisista, lasten ja isovanhempien välisistä siteistä, keskenään riitelevistä arvomaailmoista ja etenkin teini-ikäisten läpikäymistä tunnekuohuista. Pidin kovasti myös dialogista, jossa oli huumoria, älykkyyttä ja eräänlaista tilanneherkkyyttä. Erityisesti yläluokkaisen brittimiehen ja tissuttelevan anopin välinen hellä kuittailu oli upeaa. Hyvin kuvattua oli myös lasten ja nuorten kaipuu tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, tai vain tarve lähteä pois. Vähän enemmän jäin odottamaan Anna-siskon kuoleman jättävää aukkoa, mutta ehkä Ellen tarinassa oli sydänsuruja ilmankin.

Dialogi ja perheen kirjava historia oli ainakin minusta kiinnostavampaa ja huomattavasti terävämmin kuvattua kuin se tunnekuohu, jota Elle kokee nyt tänä kesänä. Siitä huolimatta hyvin vetävä ja mukaansa tempaava romaani, jossa kesäisen ympäristön lämmin seesteisyys hautoo sisällään konflikteja ja traumojen aineksia. Romaanista myös blogeissa Kirsin Book Club ja Amman lukuhetki. 

Pip Williams: Kadonneiden sanojen kirja

Pip Williams 2020. Englanninkielinen alkuteos The Dictionary of Lost Words. Suomentanut Tuulia Tipa. Into 2023. 455 s. Lainasin kirjastosta. 

Miten omaperäinen tarina, ja miten tärkeä näkökulma sanakirjojen laatimiseen! Australiassa asuvan tutkija Pip Williamsin esikoisromaani on kivunnut julkaisuvuonnaan New York Timesin bestseller-listalle ja näyttelijä Reese Witherspoon on valinnut sen kirjakerhonsa kuukauden kirjaksi. Tässä on täsmäluettavaa kaikille sanoja rakastaville.

Esme on vasta kuusivuotias, kun Oxford English Dictionarysta valmistuu sen ensimmäinen osa. Hänen isänsä kuuluu sanakirjaa laativaan työryhmään ja leskimiehenä isä pitää tytärtään mukana pihavajassa, jossa työryhmä kokoontuu sanakirjatyötä varten. Suuren työpöydän alla Esme tutustuu pöydältä tippuviin sanoihin ja niiden merkityksiin. Myöhemmin vartuttuaan hänestä kasvaa työryhmän jäsen. Oxfordin kadut tulevat hänelle tutuiksi, kun hän toimittaa tutkijoiden asioita Oxford University Pressin, Ashmoleanin museon, Bodleianin ikivanhan kirjaston ja kotikaupunginosansa Jerichon välillä. Tässä kohtaa täytyy heti sanoa, miten ihastunut olinkaan siihen, että tarina kulkee kaupungissa, jossa olen itsekin asunut hetken. Esmen koti ei ole kuin muutaman sadan metrin päässä omasta huoneestani Jerichossa.

Suurimmaksi osaksi kirstussa oli kuitenkin pieniä paperilappusia, ei postikortteja suurempia. Osa oli nippuina, toiset irtonaisina. Niitä oli kokonainen kenkälaatikollinen, lajiteltuna aakkosjärjestykseen; kunkin kirjaimen välissä oli pieni kortti, kuin kirjaston katalogilaatikossa. Kuhunkin lappuun oli kirjoitettu sana ja sen alle lause. Joissakin mainittiin myös kirja, mutta useimmissa vain naisen nimi, muutamissa myös miehen.

Jo nuorena Esme huomaa, etteivät kaikki sanat pääse mukaan sanakirjaan. Sanojen määritelmiä etsitään lähinnä painetuista lähteistä, eli miesten kirjoittamista kirjoista ja lehtileikkeistä. Näin naisten ja etenkin työväenluokkaisten naisten käyttämä sanasto jää sanakirjatyön ulkopuolelle. Ensimmäinen Esmen talteen poimima sana on bondmaid - orjatyttö, palvelija, piika, tehtävään sidottu - eli hänen rakas Lizziensä, jonka kanssa Esme on kasvanut ja viettänyt päivänsä. Lizzie vie Esmen kauppahalliin, jossa arvokkaaksi sanojen lähteeksi osoittautuu ikivanha, rääväsuinen torimyyjä Mabel. Vuosien ajan Esme tarkkailee ihmisten puhetta ja pitää hameensa taskussa kynää ja paperia mukana valmiina tekemään muistiinpanoja.

1900-luvun alkupuolella suffragetit näkyvät myös Oxfordissa ja Esme pääsee tutustumaan heidän ajamaansa asiaan, naisten äänioikeuteen. Iso-Britannia tulee tässä asiassa paljon Suomea perässä, mutta suffragetit saavat huomiota ja Esmekin haluaa tehdä osansa naisten ja tasa-arvon eteen. Tukena omien arvojen puolustamisessa hänellä on kummitäti Ditte, Bathissa asuva itsellinen nainen, jonka esimerkki ja apu on äidin puutteessa Esmelle ja tämän isälle korvaamaton. Kirjeet Oxfordin ja Bathin välillä kulkevat tiuhaan ja kertovat naisille tärkeistä näkökulmista, mutta myös naiseksi kasvamisesta ja elämän valinnoista.

Esmelläkään ei ole kiirettä naimisiin tai perhettä perustamaan, mutta 25-vuotiaana hänelle tapahtuu jotain, mikä jättää arven koko loppuelämän ajaksi. Myöhemmin hän löytää rakkauden, vaikka ensimmäinen maailmansota tuleekin liian lähelle. Sotavuodet tuovat mukanaan paljon surua, eivät pelkästään Esmelle, vaan koko sanakirjayhteisölle, joka on nyt Esmelle kuin oma perhe. Esmen keräämistä sanoista syntyy yllättäen pieni kirja, jota luetaan vuosikymmeniä myöhemmin Australiassa asti.

Sanakirjatyön lisäksi romaani kuvaa hyvin eri taustoista tulevien naisten elämää 1900-luvun alun Englannissa. Miten niin palvelustyössä olevien kuin keskiluokkaistenkin naisten elämä on rajoitettua ja ennalta määrättyä. Esmellä on onni omistaa läheisiä, jotka ovat pystyneet tekemään itsenäisiä päätöksiä, mutta miten vähän vaihtoehtoja onkaan Lizziellä, jonka elämä rajoittuu muiden palvelemiseen, tai miten paljon paheksuntaa aiheuttaa nainen, joka kiertää maata vapaana näyttelijänä ja aktivistina. Sanakirjatyötä tehneitä naisia ei huomioida vielä silloinkaan kun Oxford English Dictionary kaikessa suuruudessaan valmistuu. Entisajan elämänmenossa ihailtavaa on kuitenkin se, miten pitkään ja hartaasti sanakirjatyötä saatiinkaan tehdä - nykyajassa vuosikymmenien työ ei tulisi kuulonkaan, vaan valmista pitäisi saada murto-osassa siitä ajasta.

Luin kirjan takakannesta, että tarina ammentaa tositapahtumista. Se on osoitus kielen voimasta ja kunnianosoitus niille, joita historiankirjoitus ei ole huomioinut. Monet sanat ovat miesperinteen vuoksi kadonneet, koska niitä ei ole painettu, ei siksi ettei niitä olisi käytetty. Suomentaja Tuulia Tipa on tehnyt hienoa työtä eläväisten ja vanhanaikaisten sitaattien ja sanojen kääntämiseksi.

Dekkariviikko: Jane Harper: Luonnonvoimat

Jane Harper 2017. Englanninkielinen alkuteos Force of Nature. Suomentanut Tuulia Tipa. Tammi 2020. 400 s. Lainasin kirjastosta/luin loput BookBeatista.

Pidin kovasti australialaisen Jane Harperin viime vuonna suomennetusta esikoisesta Kuiva kausi, joka aloittaa Aaron Falk -sarjan. Luonnonvoimat jatkaa Falkin tutkimuksia, mutta toimii erittäin hyvin myös itsenäisenä teoksena. Molemmissa teoksissa hyödynnetään erinomaisella tavalla Australian luonnon ankaria ja arvaamattomia olosuhteita.

Tällä kertaa talousrikoksiin perehtynyt Falk tutkii erästä perheyritystä, kun yrityksen työntekijöistä yksi katoaa Giralangin ylängöillä. Viisihenkinen ryhmä yrityksen työntekijöitä on lähetetty vaellusreitille viikonlopuksi, mutta vain neljä heistä palaa sunnuntaina ja hekin myöhässä. Miksi naiset myöhästyivät niin pahasti? Missä kohtaa heidän polkunsa meni hukkaan? Miksi he ovat mustelmilla, kolhuisia ja resuisissa vaatteissa?

Aaron Falkilla ja tämän parilla Carmen Cooperilla on omat motiivinsa löytää kadonnut Alice Russell, mutta loppujen lopuksi syyt ylängön onnettomuuteen löytyvät ihan muualta - lapsuusmuistojen, kateuden ja äidinrakkauden ristiaallokosta. Viidellä vaeltamaan lähteneellä naisella on muitakin keskinäisiä suhteita kuin työ. Kirjailija kuvaa hyvin heidän välisiä valtasuhteita, pyrkimystä päteä ja miellyttää, hyväksikäyttää tai alistua. Kun olosuhteet ovat rankat, rakko hiertää kantapäässä ja jano kuivaa suuta, vanhat kaunat nousevat pintaan. Tilannetta ei helpota se, että samaan aikaan Alicen teini-ikäinen tytär kamppailee sosiaaliseen mediaan karanneiden paljastavien videoiden kanssa. 

"Huijaat itseäsi. Et sinä mihinkään ole muuttunut. Olet kuka olet. Se on sinun luontosi."

Harper on rakentanut jännärin siten, että siinä vuorottelevat Falkin tutkimukset ja viikonlopun tapahtumat vuorotellen kunkin naisen näkökulmasta. Rakenne pitää lukijan koko ajan lähellä niin poliisityötä kuin naisia yhdistävää salaisuuttakin, mutta kuitenkin niin ettei ratkaisu selviä liian aikaisin - ainakaan minulle. Lukijalla on aikaa perehtyä kunkin retkelle lähteneen menneisyyteen, naisten välisiin suhteisiin, perhedraamoihin ja samalla myös Falkin omaatuntoa hiertävään isäsuhteeseen. 

"Mutta mitä jos en pysty korjaamaan asioita hänen kanssaan?" 

"Pystyt sinä. Perheenjäsenet voivat antaa toisilleen anteeksi."

Laajat eukalyptusmetsät luovat vaikeakulkuisen ja helposti eksyttävän maaston, jossa on tapahtunut ikäviä aikaisemminkin. Metsän historia kummittelee tapahtumien taustalla ja tuo tarinalle lisäpiinaa. Jatkon kannalta kutkuttavaa on se, mihin suuntaan Aaronin ja Carmenin väliset tunteet kasvavat. Ja muutenkin luen mielelläni tätä sarjaa. Kuiva kausi oli minulla mukana Espanjassa, Luonnonvoimat Yyterissä - erinomaista matkalukemista siis! 

Kirjasta myös näissä blogeissa: Luetut, Kirjarikas elämäni ja Leena Lumi. Seinäjoen kirjaston tämänvuotisessa lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 5: Kirja joka sijoittuu talveen ja Seinäjoen vuoden 2019 lukuhaasteessa kuittaan sillä uuden maan. PopSugar Reading Challenge: A book with a map (tarinassa oli useita karttoja). Helmet 13: Kirjassa eksytään.