Tämä kirja on kummitellut mielessäni jo monta vuotta, sillä huomasin sen suosion Englannissa vielä kesällä 2017, vaikka kirjan ilmestymisestä oli jo pari vuotta. Ostin pokkarin Oxfordista, kadotin sen jonnekin, ja nyt kun suomennos ilmestyi, laitoin kirjan varausjonoon. Olen aikaisemmin lukenut Deborah Levylta romaanin Uiden kotiin (2011) ja kun virkistin muistiani postaukseni avulla, huomasin että teoksissa on todellakin jotain samaa: kuuma aurinko, näennäinen toimettomuus, tiheä tunnelma, seksuaalisuus ja arvoituksellisuus.
25-vuotias Sofia saapuu äitinsä kanssa Espanjan Almeríaan pieneen kylään. Äiti kärsii sairaudesta, jolle ei ole löytynyt diagnoosia eikä lääkitystä. Äiti, Rose, kävelee huonosti, suhtautuu kaikkeen negatiivisesti ja teettää tyttärellään kaiken. Almeríaan he ovat tulleet tohtori Gómezin klinikan vuoksi. Hoito klinikalla on kuitenkin jotain muuta kuin mitä he odottavat.
Hämähäkki ei ollut vaihtanut paikkaa verkossaan, eikä ampiainenkaan ollut liikkunut. Minulla ei ole enää minkäänlaista ajantajua. Julieta Gómez tiesi nyt salaisuuksia, ja vaikka minä olin kertonut hänelle joitakin niistä, useimmat olivat Rosen lapsuuteen liittyvä tunnustuksia. Äidin luut olivat lääketieteelliset tutkimukset kohteina, mutta kaappiin piilotettuja luurankoja tutkittiin toisella tavalla.
Välimeren meduusat polttavat rakkoja Sofian ihoon, kesä on kuuma ja sisämaan tiet pölyisiä. Viikot Espanjassa antavat Sofialle mahdollisuuden taukoon ja itsetutkiskeluun, mutta tunnelma on turhautunut ja katkera. Sofian on mahdoton irtautua äidistään ja tämän vaatimuksista. Rannalla hänen haavojaan hoitaa mustapartainen Juan ja rannalla hän tapaa myös arvoituksellisen Ingridin, itsevarman saksalaisen, jonka suudelma ei jätä rauhaan. Viikot Almeríassa ovat kipeän fyysinen koettelemus, mutta myös mahdollisuus tutustua omaan seksuaalisuuteen ja kykyihin.
Ennen kaikkea viikot ovat kuitenkin kipeää kasvua, rohkeutta ja itsenäistymistä. Vaikka Sofia hylätään välillä, hän löytää itsestään kauneutta ja sitkeyttä, joka pakottaa lopulta myös äidin ulos neuroottisuudesta ja itsekeskeisyydestä, ja Sofian lamaannuttavasta taikapiiristä. Sofian ja Rosen Espanjan-matka on kuin hämähäkin seitti täynnä tuskaa ja turhautumista. Kerronnassa on hypnoottisuutta ja allegorioita, viittauksia myytteihin, jopa hieman surrealismia. Kirjoitin edellisestä romaanista, että kaiken yllä leijuu epätodellinen utu - niin leijuu tässäkin teoksessa.
Deborah Levyn teksti on niin omanlaistaan etten oikein edes osaa kuvailla sitä tarpeeksi hyvin. Silti lukeminen sinänsä on vaivatonta ja teksti vie eteenpäin. Tunteiden vuoristoratakaan ei tunnu raastavalta, lähinnä ehkä epäreilulta, ja kaiken yllä on jännittävää uteliaisuutta ja hieman toiveikkuuttakin. Nyt harmittaa etten löydä enää sitä alkuperäistä Oxfordista ostettua pokkaria, jotta voisin vertailla kieliä toisiinsa. Sari Karhulahti on joka tapauksessa tehnyt upeaa työtä hypnoottisen tunnelman kääntämisessä.
Vuoden ensimmäinen romaani sijoittuu Helmet-haasteessa kohtaan 31: Kirjassa on vammainen henkilö. Pohjoisessa lukuhaasteessa se saa hyllynlämmittäjän paikan (kohta 6). Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteessa etsitään tunnetiloja, ja tästä löytyy sitä varten ainakin epävarmuus, haaveellisuus, joutilaisuus, hylätyksi tuleminen, ihailu ja katkeruus. Goodreadsin vuosihaasteessa tämä menee kohtaan 30: A book set in a country bordering the Mediterranian sea.
