Kirjavuoteni 2023 alkaa kohtauksella, jossa natsit valtaavat Saksan lisäksi Itävallan ja Wienissä asuva kuuluisa juutalaistaustainen psykoterapeutti Sigmund Freud järjestää perheensä turvaan Lontooseen. Paitsi siskonsa, jotka eivät pääse mukaan, vaan jäävät Wieniin odottamaan sitä kauheinta mahdollista. Kun kauhein mahdollinen tapahtuu, päättyy myös Adolfinan, Sigmundia 6 vuotta nuoremman siskon elämä.
Tämä ei ole spoilausta, vaan kuljetuksista keskitysleirille kerrotaan jo kirjan takakannessa. Mutta millainen oli Adolfinan elämä ennen toista maailmansotaa? Smilevskin romaani kertoo siskosta, josta tiedetään ilmeisesti varsin vähän, kuten monista 1800-luvulla syntyneistä naisista. Teos onkin tiettyihin tosiasioihin nojaava tarina Adolfinasta ja Freudin perheestä, veljen läpimurrosta uudella tieteenalalla sekä naisista miesten holhouksen alaisena, mielenterveyden ja normaaliuden rajapinnalla.
Minusta tuntui läpi elämäni siltä kuin jonkun katse tuhoaisi olemassaoloani, ja samalla myös etsin jotakuta, joka voisi parantaa minäni rikkinäisyyden.
Sairaus varjostaa Adolfinan varhaislapsuutta eikä hän parannuttuaankaan asetu äidin ja yhteiskunnan asettamaan normaaliuteen, ei siis avioidu, ei perusta perhettä, vaan päätyy pitkäksi aikaa Pesään, wieniläiseen psykiatriseen laitokseen. Sitä ennen hänellä on lämmin suhde isoveljeensä ja kiinnostus tämän akateemisiin opintoihin. Hän saa ystäviä, jotka hänen laillaan jäävät normaaliuden ulkopuolelle joko sairauden tai liiallisen anarkismin vuoksi. Adolfinan rakkaussuhde lapsuudenystävään päätyy yksipuoliseksi ja kun mies pudottautuu Tonavaan, Adolfinan mielenterveys järkkyy ja hän ilmoittaa itse itsensä Pesään.
Pesässä hänellä on jo ystävä, kuuluisan kuvataiteilija Gustav Klimtin sisar Klara, mielenterveytensä kanssa kamppaileva naisasia-aktivisti. Naiset eivät varsinaisesti kuulu Pesän kohderyhmään, mutta laitoksen seinien sisällä heidän on helpompi hengittää kuin vapaudessa, joka jatkuvasti rajoittaa heitä ja heidän olemustaan. Kotona Adolfinalla olisi vastassa vain ilkeyksiä suoltava äiti, joka katuu että edes synnytti tyttärensä. Vuosia myöhemmin naiset päättävät lähteä Pesästä ja löytävät onneksi paikkansa niin perheissään kuin yhteiskunnassa muutenkin.
Muistin, että kerran, kauan sitten, Klara sanoi että kaikki normaalit
ihmiset ovat normaaleja samalla tavalla, mutta jokainen hullu on hullu
omalla tavallaan.
Smilevskin teos on periaatteessa hyvin mielenkiintoinen sukellus historiaan, naisen asemaan, tieteen tekemiseen ja ihmissuhteisiin. Mielenkiintoa lisää myös kahden kuuluisan aikalaisen - Freudin ja Klimtin - hahmot, joista ensimmäisen uraa ja perhettä käydään melko perusteellisestikin läpi, kun taas jälkimmäinen jää romaanissa lähinnä eksentrisyyden tasolle, herkullisen juoruilun kohteeksi. Selkeästi tämä on miehistä huolimatta kertomus aikakauden naisista ja siitä, miten pienestä laitokseen joutuminen on ollut kiinni. Sinänsä tuttu aihe eikä yllätä lainkaan, jos on lukenut vaikkapa Seilin saarelle sijoittuvia teoksia.
Kirjailijalla oli erikoinen tapa toistaa joitakin asioita pari kertaa, enkä osaa sanoa oliko kyse tarkoituksellisesta asian korostamisesta - todennäköisesti oli, sillä Smilevski on viilannut romaaniaan yli seitsemän vuotta. Toisto ei kuitenkaan mielestäni onnistunut. Freudin ja hänen sisarensa välinen filosofinen keskustelu 1930-luvulla Venetsiassa oli toinen pieni miinus; jotenkin siitä muodostui puuroa joka ei antanut minulle enää mitään. Toisaalta se oli jatkumoa keskustelulle minuudesta, onnesta ja merkityksellisyydestä, jota Adolfina kävi niin veljensä kuin Klaran ja muidenkin ystäviensä kanssa läpi elämänsä.
Pikkaraisen kirjakammi on myös blogannut tästä teoksesta. Helmetin lukuhaasteesta kuittaan tällä kohdan 37: Kirja kertoo elämäntavasta jota ei enää ole. Goodreadsin vuosihaasteessa tämä sopii kohtaan 11: A book about a person with a disability. Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteessa laitan tämän kohtaan 9: Muutos suhtautumisessa ideologiaan tai uskontoon, ja Pohjoisessa lukuhaasteessa kohtaan 15: Kirja jossa on kielletty romanssi.
