Pitää aloittaa ihmettelemällä sitä, miksi en lukenut Virginia Woolfin Mrs. Dallowayta silloin lähes kaksikymmentä vuotta sitten, kun Tunnit julkaistiin suomeksi ja olin ihastuksissani. Olin tietysti tietoinen teosten välisistä yhtäläisyyksistä, mutta miten vähän tiesinkään. Nyt kun olen lukenut molemmat - peräkkäin - olen vielä enemmän ihastuksissani. Ja onneksi Tuntien lukemisesta on jo niin kauan, että saatoin aloittaa lähes puhtaalta pöydältä.
Entä jos se hetki päivällisellä - se harmonia, se pieni täydellisyys - olisi kyllin? Entä jos päättäisi ettei halua sen enempää?
Tuntien (joka muuten on (Mrs. Dallowayn työnimi!) juonta tai episodimaista rakennetta on tässä turha käydä läpi, toivon että se on mahdollisimman monille tuttu teos. Elokuvakin oli hyvin onnistunut. Hauska yksityiskohta on se, kun romaanin Clarissa, jota elokuvassa näyttelee Meryl Streep, on ihan varma, että näki kyseisen näyttelijän kurkistavan asuntovaunusta ulos jollakin Manhattanin kujista. Tuntien ja Mrs. Dallowayn välisiä yhtäläisyyksiä onkin sitten paljon enemmän, ja oli ihanaa, miten ne yllättivät ja huomauttivat olemassaolostaan pienellä viiveellä. Cunningham on käyttänyt Woolfin teosta rohkeasti hyväkseen, mutta se tapahtuu niin hienovaraisella ja hurmaavalla otteella, ettei voi kuin ihailla.
Romaanien päähenkilöt - Clarissat - lähtevät itse ostamaan kukkansa, valmistautuvat illan juhliin ja elävät kumpikin oman maailmansa seurapiirielämää. Kolmenkymmenen vuoden takaiset ihmissuhteet, päätökset ja tunteet väijyvät molempien mielessä, kun vanha ystävä poikkeaa yllättäen. Siinä missä New Yorkin Clarissa kokee kuoleman läheisyyden konkreettisesti omassa päivässään, Lontoon Clarissalle se on vain etäinen uutinen - ratkaisu, johon Cunninghamin Virginia Woolf päätyy kirjoittaessaan Mrs. Dallowayta. Kuolema, ikääntyminen ja eletyt vuodet ovat voimakkaasti läsnä molemmissa romaaneissa, tietynlainen kaiho ja olemassaolon pohdinta, samoin kuin oman lapsen kasvun ja itsenäistymisen ihme.
Tuntien päähenkilöistä kolmas, Mrs. Brown, kokee samanlaista ulkopuolisuuden ja epäonnistumisen tunnetta kuin romaanin Virginia Woolf - kenties myös se oikea. Naiseen, vaimon rooliin ja äitiyteen kohdistuvat odotukset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Naiset tarkkailevat itseään, tekemisiään ja tunteitaan piinaavan hellittämättömästi. Molempien päivään kuuluu epäsopiva (?) suudelma, jonka lataus on ehkä todellisuutta suurempi. Siinä on jotain samaa minkä Clarissakin koki nuoruudessaan. Mrs. Brownilla on pieni poika, johon äidin tekemiset ja ratkaisut vaikuttavat vielä vuosikymmenien päästä New Yorkissa.
Voi hyvänen aika. Luulen, että luen Tunnit taas jonain päivänä ja löydän siitä lisää. Läheskään kaikki ajatukset eivät mahdu yhteen blogipostaukseen. Pidin kovasti myös Cunninghamin Tunteja edeltäneistä romaaneista Koti maailman laidalla ja Samaa sukua. Kolmen romaanin hahmoista löytyy samanhenkisyyttä, itsensä etsimistä, hyväksynnän hakemista, homoseksuaalisuuttakin. Valitettavasti näiden kolmen jälkeen ilmestyneet teokset eivät enää sitten niin sykähdyttäneet. Mutta Virginia Woolfia pitää lukea jonain päivänä lisää!
Haasteet: Helmetissä tämä sijoittuu tietysti kohtaan 33: Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan. Romaani on Kirjahyllyn aarre ja se sopii myös Lukemattomat naiset -haasteeseen. Lisää blogipostauksia: P. S. Rakastan kirjoja, Kannesta kanteen ja Sallan lukupäiväkirja.
