Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerstin Ekman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kerstin Ekman. Näytä kaikki tekstit

3.7.2024

Kerstin Ekman: Suden jälki

Kerstin Ekman 2021. Ruotsinkielinen alkuteos Löpa varg. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2022.

Hurjan hyvin ajan hengessä on tämä romaani, ja miten hienoa, että asennemuutos lähtee 70 vuotta täyttävästä metsästäjästä. Ulf päättää lähteä piipahtamaan metsästysmajalleen eli vanhalle asuntovaunulleen syntymäpäivänsä aamuna. Siellä on oma rauha hengittää ja katsella metsää. On keskitalvi ja hän näkee lumessa suuren suden jäljet. Odottaminen palkitaan, sillä pian hän näkee komean suden. Kokemus on jotain mistä hän ei pysty kertomaan edes vaimolleen.

Suden kohtaaminen vaikuttaa pitkän linjan metsästäjän asenteeseen ja metsäsuhteeseen. Metsästysseuran puheenjohtajan on myönnettävä itselleen, ettei nauti enää tappamisesta. Hän alkaa kyseenalaistamaan sen, mitä hän on harrastanut 12-vuotiaasta lähtien. Ulf kaivaa esiin muistivihkonsa, joihin hän on tallentanut jokaisen kaatonsa ja metsästyskokemuksensa lapsesta saakka. Hän huomaa, että muistoja on huomattavasti enemmän kuin muistiinpanoja.

Ulfin sydän on sairas ja voimat ovat ehtymässä. Metsästysseuran puheenjohtajuus siirtyy nuoremmalla ja valitettavasti fanaattisemmalle metsästäjälle. Ulfin uudelle asenteelle nauretaan ja hän päättää ottaa etäisyyttä porukkaan. Pitkään metsänhoidon parissa työskennellyt eläkeläinen alkaa kyseenalaistaa metsästyksen lisäksi myös metsänhoidon taloudellisen näkökulman. Hän ymmärtää nyt metsän jatkuvan köyhtymisen ja luontokadon, kun lintujen laulu vähenee. 

Ulf on ajatuksissaan paljon menneisyydessä ja on itsekin siksi hämillään asennemuutoksestaan. Romaani on aika selkeä kannanotto ja sen keskiössä Ulf on ikään kuin ruumiillistuma siitä siirtymästä, jota tarvitsemme luonnon hyväksikäytöstä sen suojelemiseksi. On kirjailijalta hieno ratkaisu, että omatunto on kirjoitettu 70-vuotiaan sydämeen ja sieluun, eikä nuoremman sukupolven edustajan puheisiin tai politiikkaan. Ekman näyttää samalla, miten vaikeaa vanhoja tapoja on kyseenalaistaa etenkin alueella, jossa metsä ja metsästäminen ovat elanto. 

Romaanissa on myös sympaattista arkea kahden 70-vuotiaan suhteessa ja avioliitossa, vanhenemisen ja sairastumisten äärellä. Avioparin välinen sanailu ja kiinnostus kieleen ja kirjallisuuteen tuovat terävän lisän romaaniin. Kovin monta hahmoa pienessä teoksessa ei edes ole, mutta niistä läheisimpiä Ulfille ovat koirat. Hänen kanssaan yhtä matkaa vanhenee ensimmäinen kanssakulkija, mutta uudestakin ehditään riemuita. 

Luonnon läheisyyttä ja rikosmysteeriä on myös Ekmanin palkitussa teoksessa Tapahtui veden äärellä vuodelta 1993. Suden jäljessä rikos on ensin sivuosassa eikä Ulf ole ensin varma onko se edes tutkimisen arvoinen. Lopulta sen laajuus paljastaa surullisen esimerkin vanhoillisista asenteista ja nuoruuden hölmöilyistä. Arvostetusta romaanista myös blogeissa Kirjaluotsi, Tuijata ja Lumiomena

7.6.2016

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

Kerstin Ekman. 1993. Ruotsinkielinen alkuteos Händelser vid vatten. Otava 1995. Tapahtui veden äärellä. Suomentanut Oili Suominen. 400 sivua.

Vaikka Kerstin Ekmanin dekkari ei ole kuin 23 vuotta vanha, tuntuu kuin se tulisi jostain toisesta maailmasta. Pohjoiseen Svartvattnetin kylään sijoittuvasta tarinasta puuttuu nimittäin kaikki se, mitä kahdenkymmenen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua. Kukaan ei vielä tiedä mitään sosiaalisesta mediasta eikä kylällä huolehdita tietoturvasta. Syrjäisen yhteisön päähenkilöt eivät ole ylitehokkaita suorittajia, eikä pakolaispolitiikkaan viitata sanallakaan. Tapahtui veden äärellä on  pysähtyneisyydessään virkistävän rauhallinen ja vanhanaikainen.

Rauhalliseksi ei kuitenkaan voi sanoa teoksen hahmojen sisäistä maailmaa. Kylään on asettunut omalaatuinen sekoitus ihmisiä, jotka kamppailevat olemassaolonsa ja identiteettinsä kanssa. Aikoinaan joen varrella tapahtunut kaksoismurha jättää ihmisiin jälkensä ja vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa. Siitä, kuten juuri mistään muustakaan, ei puhuta, mutta tunnelma on ja pysyy.

Kirjan tunnelmaan vaikuttaa vahvasti myös pohjoinen luonto. Luonto on oleellinen osa kylän elämää, sillä on osuutensa tapahtumiin, ja siihen suhtaudutaan tunteella. Erämaat mahdollistavat paon, piilopaikat ja salaisuudet, mutta aiheuttavat yksinäisyyttä ja epäluuloa. Harvassa teoksessa on luonnon kuvaus niin voimakkaassa roolissa kuin tässä kirjassa:

Kolmella ilmansuunnalla hän näki tunturiselänteen, tummat kalliopahdat, mustavalkoiset, yhä lumen peittämät laet jotka olivat kuin riekonrintoja lumenlähdön aikaan, soiden vivahteikkaan vihreyden ja ruskeat rinteet jotka laskeutuivat alas kohti metsämaita. Taivas oli sinivalkoinen, ilma väreili helteisenä ketojen yllä.

Runsaasti palkintoja kerännyttä teosta ei tarvitse lokeroida "vain" dekkariksi tai jännäriksi, vaikka tarina kiertyykin vakavan rikoksen ympärille. Se on vahvimmillaan vankkaa ihmisyyden, syiden ja seurausten pohdintaa, rakkauden ja elämän tarkoituksen etsintää ja olosuhteiden kanssa jaksamista.

Juonen näkökulmasta tarinaa oli kuitenkin välillä vaikea seurata, sillä hahmoja ja paikkoja mainitaan varsinkin alkuun hyvin paljon, ja tarina kulkee useassa eri ajassa. Lukeminen vaatii keskittymistä, mutta jos siihen pystyy (minulle se taisi olla nyt hieman vaikeaa...), saa nauttia taidokkaasta kudelmasta, älykkäästä ihmismielen kuvauksesta ja ennen kaikkea pohjoisen vaikuttavasta luonnosta.

Tämän on varmasti lukenut moni, mutta arvio löytyy ainakin Mustikkakummun Annalta. Kiitos Elinalle kirjasta! Saan tästä kirjasta taas pisteen New To You Reading Challengeen :)