Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapio Koivukari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapio Koivukari. Näytä kaikki tekstit

5.5.2024

Fríða Ísberg: Merkintä

Fríða Ísberg 2021. Islanninkielinen alkuteos Merking. Suomentanut Tapio Koivukari. WSOY 2023. 279 s. Lainasin kirjastosta.

Olen niin tyytyväinen kun sain pitkästä aikaa luettua kirjan loppuun saakka. Olen tahkonnut viime viikkojen ajan kolmen romaanin kanssa, eikä alkuun mikään niistä lähtenyt vetämään. Olisi varmaankin ollut parempi taktiikka yrittää vaan eteenpäin yhden kanssa sen sijaan että aloitin uusia, mutta onneksi tämä Merkintä sai minut vihdoin puolelleen, ja keskityin parin päivää siihen.

Lähitulevaisuuden Islannissa odotellaan äänestystä siitä, pitäisikö merkintä eli myötätuntotesti ottaa virallisesti käyttöön. Sen suosio on kasvanut, ja sen käyttö on levinnyt sen alkuperäisestä ideasta huomattavasti laajemmalle. Ihmiset käyvät testissä ja jos se menee läpi, he antavat merkitä itsensä. Samaan ovat päätyneet myös monet yritykset ja taloyhtiöt. Merkityillä henkilöillä on paremmat mahdollisuudet työelämässä, asuntomarkkinoilla ja vähitellen kaikilla elämän osa-alueilla.

Uusi tekniikka sulkee merkitsemättömiä ulkopuolelle. Heistä tulee vähempiosaisia, heitä jää työttömäksi ja heidät eristetään omille asuinalueilleen. Väkivalta, mielenterveysongelmat ja päihteidenkäyttö lisääntyvät, vaikka alkuperäisenä ideana on ollut nimenomaan taata laajat psykologi- ja muut tukipalvelut sitä tarvitseville. Yksi merkitsemättömistä nuorista on Trístan, joka kokee että hänen ainoa mahdollisuutensa päästä elämässä eteenpäin on ehtiä ostaa asunto ennen valtakunnallista äänestystä. 

Jos myötätuntotestistä ja merkinnästä tulee kaikille pakollinen, mitä se tarkoittaa niille, jotka eivät pääse siitä läpi? Lähestyvä kansanäänestys kuumentaa tunteita puolin ja toisin. Sitä ajava psykologi Óli kipuilee avioliitossa, jossa hänen vaimonsa on eri kannalla. Joku vainoaa häntä, ja vainon kohteeksi on joutunut myös nuori opettaja Talvi, joka näkee työssään perheiden toisaalta ihailevan, mutta myös pelkäävän testin tuloksia ja julkisia listoja. Alkujaan hyvää tarkoittava psykologinen koe on muuttamassa Islantia valtioksi, joka jakaa kansan kahtia.

Alkuun Merkintä tuntui hieman epäselvältä ja siitä oli haastavaa saada otetta, mutta kun päähenkilöt tulivat vähitellen tutuiksi, lähestyvä kansanäänestys ja sen mahdolliset vaikutukset alkoivatkin kiehtoa. Merkintä on onnistunut dystopiatarina aiheesta, joka voisi olla periaatteessa mahdollinen. Siinäkin näkyy yksilönvapautta korostavien näkemysten ja yhteisöllisen vastuunkannon välistä juopaa, kuten nyky-yhteiskunnassa tuntuu olevan. On niitä, jotka painottavat talouskasvua hyvinvoinnin ainoana mahdollistajana, ja niitä, jotka pelkäävät ettei apua ja tukea riitä jatkossa kaikille tasapuolisesti.

Ísberg kirjoittaa paikoitellen erikoisella tavalla melkein kuin ajatuksenvirtana, ja näkökulmien vaihtuessa tekstin tyylikin vaihtuu. Trístanin luvuissa teksti on puhekielisempää, siinä vilisee englanninkielisiä sanoja ja ajatus on poukkoilevampaa, kun taas Ólin luvuissa teksti etenee loogisemmin, perinteisemmin. Välillä on myös kahden naisen välistä kirjeenvaihtoa, mikä ei ihan asetu muun tarinan sekaan, mutta on itsessään mielenkiintoinen keskustelu ystävyydestä ja sen sallimasta toraisuudesta. Kokonaisuutena hyvin ajatuksia herättävä teos!

16.6.2019

Dekkariviikko: Yrsa Sigurdardottir: Perimä

Yrsa Sigurdardottir 2014. Islanninkielinen alkuteos Dna. Suomentaneet Tapio Koivukari ja Tuula Tuuva-Hietala. Otavan Seven-pokkari 2017. 412 sivua. Oma ostos.

Luin Sigurdardottirin ensimmäistä, Thora Gudmundsdottir -dekkarisarjaa jo kymmenisen vuotta sitten pari kappaletta. En tiedä onko enempää suomennettukaan. Samaan aikaan pidin kovasti niinikään islantilaisen Arnaldur Indridasonin Erlendur-sarjasta. Islanti on pieneksi maaksi hyvin edustettuna skandinaavisessa dekkarigenressä. Perimä kuuluu Sigurdardottirin tuoreempaan sarjaan, jossa päähenkilöinä seikkailevat psykologi Freyja ja rikospoliisi Huldur. Perimän lisäksi sarjaan kuuluvat teokset Pyörre ja Synninpäästö.

Perimä käsittelee mielenkiintoista teemaa, adoptiota. Adoptiolapsilla ei ole aina ollut oikeutta saada tietää biologisten vanhempiensa nimiä, ja tässäkin romaanissa salassapidolle on hyvät syyt. Perimästä ja sen aiheuttamasta katkeruudesta kumpuavat myös rikollisen motiivit. Aiheen käsittely kuitenkin ontuu, valitettavasti. Aihe olisi erinomainen, mutta tämän teoksen motiivit surmatöihin ovat hieman kaukaa haettuja eivätkä ainakaan minulle synnytäneet sellaista tyytyväisyyden tunnetta, kuin yleensä dekkareita lukiessa, kun murhaaja selviää.

Juonesta uskallan kertoa tämän verran: Vuonna 1987 kolme pientä sisarusta revitään irti toisistaan, sillä Islannista ei löydy perhettä joka suostuisi adoptoimaan heidät kaikki. Lasten kotona on tapahtunut järkyttäviä asioita, joista vaietaan vuosikymmeniksi. Mikä yhteys tapahtumilla on nykyaikaan, jossa joku alkaa tappaa toisilleen vieraita ihmisiä erittäin raa'alla tavalla? Ensimmäisen murhan ainoa todistaja on 7-vuotias tyttö; siksi kuvaan astuu lastenpsykologi Freyja. Poliisilaitoksella tutkinnan saa johtaakseen Huldur, jonka suhde Freyjaan on vähintäänkin hankala. Mutta yhteistyötä on tehtävä. Rikoksen ympärillä pyörivien teemojen rinnalle nousee siten myös ihmissuhdesotkut, jotka eivät ainakaan tässä ensimmäisessä osassa ratkea.

Perimästä tekee vetävän toisaalta menneisyyden karmeiden tapahtumien suhde nykypäivään ja se, kuka kukin oikeasti on. Löytävätkö biologiset sisarukset toisensa ja mitkä ovat seuraukset? Kiehtova prosessi on myös lapsitodistajan kuulustelu ja lapsen mielenliikkeiden luotettavuus. Jännä rikoksiin liittyvä yksityiskohta on myöskin salakoodi, jonka nörtti radioharrastaja Karl lopulta ratkaisee, vaikka koodikielen merkitys kokonaisuuden kannalta jääkin hataraksi.

Cozy crime -dekkareiden jälkeen Perimä tuntuu hieman raa'alta, mutta väkivallalla ei onneksi mässäillä, eikä sitä ole liikaa. Jännitystä tuovat todisteiden mahdottomalta näyttävä kudelma ja lapseen kohdistuva turvattomuus. Jos rikollisen motiivit ja tekotavat tuntuvat hieman huterasti rakennetuilta, kritiikkiä saa minulta myös päähenkilöiden välinen kommunikointi. Aikuiset poliisit käyttäytyvät välillä kuin teinitytöt miettiessään kuka on milloinkin vetänyt herneen nenäänsä ja millä tavalla mököttäjää pitäisi lähestyä. En aina edes ymmärtänyt, mikä kommunikaatiossa meni pieleen ja miksi. Tarinassa oli paljon potentiaalia ja se oli koukuttava, mutta kovin korkeita pisteitä kirja ei kuitenkaan minulta saa.

Dekkariviikon viimeinen kirja menee Helmetin haasteessa kohtaan 42: Kirjailijan nimi viehättää sinua. Kyllä, islantilaiset nimet ovat ihanan erilaisia. Kirjankansibingossa kansi kuittaa kohdan "jännitys". Dekkariviikon antia voitte lukea myös mm. näistä blogeista: Kartanon kruunamaton lukija, Tulevin lukublogi, Oksan hyllyltä, Kirjasähkökäyrä, Kirsin kirjanurkka ja Luettua elämää.