Olen niin tyytyväinen kun sain pitkästä aikaa luettua kirjan loppuun saakka. Olen tahkonnut viime viikkojen ajan kolmen romaanin kanssa, eikä alkuun mikään niistä lähtenyt vetämään. Olisi varmaankin ollut parempi taktiikka yrittää vaan eteenpäin yhden kanssa sen sijaan että aloitin uusia, mutta onneksi tämä Merkintä sai minut vihdoin puolelleen, ja keskityin parin päivää siihen.
Lähitulevaisuuden Islannissa odotellaan äänestystä siitä, pitäisikö merkintä eli myötätuntotesti ottaa virallisesti käyttöön. Sen suosio on kasvanut, ja sen käyttö on levinnyt sen alkuperäisestä ideasta huomattavasti laajemmalle. Ihmiset käyvät testissä ja jos se menee läpi, he antavat merkitä itsensä. Samaan ovat päätyneet myös monet yritykset ja taloyhtiöt. Merkityillä henkilöillä on paremmat mahdollisuudet työelämässä, asuntomarkkinoilla ja vähitellen kaikilla elämän osa-alueilla.
Uusi tekniikka sulkee merkitsemättömiä ulkopuolelle. Heistä tulee vähempiosaisia, heitä jää työttömäksi ja heidät eristetään omille asuinalueilleen. Väkivalta, mielenterveysongelmat ja päihteidenkäyttö lisääntyvät, vaikka alkuperäisenä ideana on ollut nimenomaan taata laajat psykologi- ja muut tukipalvelut sitä tarvitseville. Yksi merkitsemättömistä nuorista on Trístan, joka kokee että hänen ainoa mahdollisuutensa päästä elämässä eteenpäin on ehtiä ostaa asunto ennen valtakunnallista äänestystä.
Jos myötätuntotestistä ja merkinnästä tulee kaikille pakollinen, mitä se tarkoittaa niille, jotka eivät pääse siitä läpi? Lähestyvä kansanäänestys kuumentaa tunteita puolin ja toisin. Sitä ajava psykologi Óli kipuilee avioliitossa, jossa hänen vaimonsa on eri kannalla. Joku vainoaa häntä, ja vainon kohteeksi on joutunut myös nuori opettaja Talvi, joka näkee työssään perheiden toisaalta ihailevan, mutta myös pelkäävän testin tuloksia ja julkisia listoja. Alkujaan hyvää tarkoittava psykologinen koe on muuttamassa Islantia valtioksi, joka jakaa kansan kahtia.
Alkuun Merkintä tuntui hieman epäselvältä ja siitä oli haastavaa saada otetta, mutta kun päähenkilöt tulivat vähitellen tutuiksi, lähestyvä kansanäänestys ja sen mahdolliset vaikutukset alkoivatkin kiehtoa. Merkintä on onnistunut dystopiatarina aiheesta, joka voisi olla periaatteessa mahdollinen. Siinäkin näkyy yksilönvapautta korostavien näkemysten ja yhteisöllisen vastuunkannon välistä juopaa, kuten nyky-yhteiskunnassa tuntuu olevan. On niitä, jotka painottavat talouskasvua hyvinvoinnin ainoana mahdollistajana, ja niitä, jotka pelkäävät ettei apua ja tukea riitä jatkossa kaikille tasapuolisesti.
Ísberg kirjoittaa paikoitellen erikoisella tavalla melkein kuin ajatuksenvirtana, ja näkökulmien vaihtuessa tekstin tyylikin vaihtuu. Trístanin luvuissa teksti on puhekielisempää, siinä vilisee englanninkielisiä sanoja ja ajatus on poukkoilevampaa, kun taas Ólin luvuissa teksti etenee loogisemmin, perinteisemmin. Välillä on myös kahden naisen välistä kirjeenvaihtoa, mikä ei ihan asetu muun tarinan sekaan, mutta on itsessään mielenkiintoinen keskustelu ystävyydestä ja sen sallimasta toraisuudesta. Kokonaisuutena hyvin ajatuksia herättävä teos!
