Keskellä virtaa Kongo on Helsingin Sanomien toimittajan Sami Sillanpään matkakertomus Kongojoelta, joka virtaa tuhansia kilometrejä läpi Afrikan ja laajan Kongon. 1700 kilometrin mittainen matka kestää noin kuukauden syksyllä 2020 ja kulkuvälineenä on ensin proomu, sitten puukanootti. Matkaseuranaan hänellä on Viktor Anasa, monikielinen ystävä ja opas, toimittaja Liselott Lindström sekä tietysti lukuisa joukko paikallisia. Kirjaa kuvittavat valokuvat matkan varrelta.
Matkan aikana toimittaja tapaa kirjavan joukon ihmisiä, joille Kongojoki on merkittävä kulkuväylä ja elinympäristö. Proomulla matkustaa perheellisiä, yksinäisiä, urheilijoita, sotureita ja liikemiehiä, eikä kenelläkään ole kiire, sillä matkalla Kisanganin sisämaakaupungista kohti pääkaupunki Kinshasaa ei ole aikatauluja. Koskaan ei voi tietää, kauanko pysähdykset kestävät ja mitkä ovat olosuhteet. Kun seikkailijat vaihtavat proomun puukanoottiin, seuraa on vähemmän, mutta luonto tulee lähemmäksi. Ahtaan ja haisevan proomun kaoottisuus vaihtuu rauhalliseen virtaan ja eksoottisen kasvillisuuden läheisyyteen. Valtavan leveä joki ei kuitenkaan ole aina helppo kulkuväylä.
Sillanpää täydentää matkakertomustaan Kongon surullisella historialla Belgian Leopoldin väkivaltaisista vuosista kohti nykypäivän väkirikkautta. Vuosikymmeniin mahtuu riistoa ja sortoa, poliittista epävakautta ja itsenäistymistä, kehitystä ja kehittymättömyyttä. Monessa mielessä Kongo jumittaa edelleen eikä pääse itse nauttimaan valtavista rikkauksistaan. Kongolla on yllättävän suuri rooli esimerkiksi nykyään niin tarpeellisen koboltin louhinnassa, minkä vuoksi se voisi olla vauraampi, mutta siirtomaavuodet heijastuvat maan kehitykseen edelleen.
Yllättäen Kongossa on ollut myös suomalaisia, joista kahden kohtaloista Sillanpää kertoo enemmänkin, tamperelaisen Aleksander Mäntysen, joka teki töitä joella, sekä niin ikään tamperelaisen Saga Roosin, joka meni naimisiin höyrylaivakapteenin kanssa. Rakennustyöt ovat vetäneet Kongoon työntekijöitä pohjoisesta ja Kongojoki on tietysti ollut heillekin elinympäristö ja elinehto. Valitettavasti entisaikojen höyrylaivat ovat jo muisto. Sillanpäällä on muitakin kiehtovia yksityiskohtia, kuten Kongon yhteys Japanin atomipommeihin tai Picasson kubismiin!
Kiehtovinta kaikessa ovat ehkä kuitenkin jokivarren asukkaat ja heidän kulttuurinsa. Kongojoen varrella on paljon pieniä kyliä, joiden ihmiset eivät ole kuulleetkaan koronasta, sillä nettiä ei ole, kännykkäverkot ovat olemattomia ja uutiset kulkevat hitaasti vettä pitkin. Vastaan tulee koulupuvuissa melovia lapsia, hyväntuulisia suurperheiden äitejä, kalastajia ja cassavaleipää myyviä isoäitejä. Joku kertoo väritettyä totuutta diktaattori Mobutu Sese Sekosta, toiset pakenevat maan itäosien sotia, monet matkaavat toiveikkaina Kinshasaa kohti, sääntöjä ei aina ole tai niitä ei noudateta, ja ulkomaalaisiin suhtaudutaan epäluuloisen uteliaasti. Valtavien metsien ja veden ääreltä saapuminen pääkaupunkiin on tunteita herättävää. Kongon asukasluku kasvaa nopeaa vauhtia, mutta edes jokapäiväistä leipää ei riitä ihan kaikille.
Kirjasta myös blogissa Paljon melua kirjoista. Sijoitan kirjan Helmetin haasteessa kohtaan 33: Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan. Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteessa tämä sopii kohtaan 8: tropiikissa. Goodreadsin haasteesta kuittaan kohdan 36: A book related to flora and fauna. Maailmanvalloitukseen saan tästä yhden uuden maan lisää!
