Polskit parvessa, luulet olevasi turvassa - ja sitten, eräänä ei niin kauniina päivänä, kaikki sinusta esiin noukittu ja talteen pantu loksahtaa yhteen. Tiedot täsmäävät sinuun. Sinä olet saalis, jota tänään tarvitaan.
Pauliina Susi on minulle aivan uusi tuttavuus. Halusin ehdottomasti lukea teoksen, josta olin kuullut ja lukenut pelkkää hyvää jo ennen kuin se voitti Vuoden johtolangan. Lisäksi edellisestä dekkarista tai jännäristä oli jo pitkä aika, joten tartuin Takaikkunaan juuri oikeaan aikaan, kun olin muuton jäljiltä levon ja viihteen tarpeessa.
Takaikkuna on samalla tavalla pelottavan ajankohtainen ja informatiivinen kuin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Takaikkunassa leikitellään ja pelotellaan ajatuksella, että kuka tahansa (tarpeeksi taitava velho) pystyy tarkkailemaan kenen tahansa tekemisiä, toimintoja ja kulkua, kunhan sosiaaliturvatunnus löytyy. Ja sehän löytyy.
Teoksessa on monia tuttuja jännärin aineksia. On uhrit, pahikset ja epämiellyttävät tyypit. Tunnelma tiivistyy ja takaa-ajo kiihtyy loppua kohden. Onneksi tästä järkäleestä löytyy muutakin. Esimerkiksi yksi keskeisistä hahmoista, nettilouhija, kasvaa tarinan myötä likaisesta nörtistä vastuuta kantavaksi, lämminsydämiseksi sankariksi. Isoveli valvoo -teeman lisäksi kirja esittelee niin ikään ajankohtaisia ilmiöitä kuten nimeltämainitsemattoman populistisen puolueen nousua ja skandaalinkäryisiä ministeriehdokkaita, rasismia, isän oikeuksia ja julkisen keskustelun tasoa.
Leia Laine on lähtenyt toiminnanjohtajaksi ProMen-projektiin, jonka tarkoitus olisi auttaa seksin ostamisesta riippuvaisia miehiä. Kansa kyseenalaistaa verorahojen käyttämisen kyseiseen hankkeeseen ja Leia saa sontaa niskaansa. Hänen tyttärensä, 16-vuotias Viivi, puolestaan on aiheuttanut paniikkia tuoreessa oikeusministerissä Tarmo Häkkilässä sotkemalla tämän epäilyttävään nettitaltiointiin. Pyristellessään irti nettiskandaalista Häkkilä tulee ottamaan apua vastaan taholta, jonka keinot eivät ole niitä kauneimpia. Tunnelma on paikoin hyisen painostava.
Kirja pitää otteessaan - harvoin olen ahmaissut 550 sivua parissa päivässä! Vaikka minulla ainakaan ei ensi alkuun ollut vielä hajua, kuka on vastuussa mistäkin ja kehen kannattaisi luottaa, ei hahmogalleria kasva liian suureksi eikä käänteitä ole liikaa, mikä on jännäreissä joskus suorastaan rasittavaa. Ja vaikka teoksessa käsitellään monenlaisia keskusteluaiheita, ne eivät jää ihan pintaraapaisuksi. Viivin kohtaama rasismi, keski-ikäisen naisen keskinkertaisen huono tekniikan tuntemus, nimimerkin takaa herjaaminen tai vaikkapa isän kokema holhousvääryys kulkevat osana tarinaa ilman teennäistä päälleliimaamista.
Onnea kirjailijalle palkinnosta! Kotimaisia dekkareita en ole kovin paljon lukenut, mutta Takaikkuna on varmasti palkintonsa ansainnut. Kirjasta löytyy arvioita myös vaikkapa Lukutoukan kulttuuriblogista, Kirsin kirjanurkasta ja Mari A:n kirjablogista. Kuittaan tällä teoksella Helmet-haasteen kohdan 32: kirjassa on myrsky.
