Alunperin vuonna 1959 julkaistusta, 1920-luvun juutalaisyhteisöstä kertovasta pienestä romaanista ja eräänlaisesta muistelmateoksesta tuli menestys, kun se löydettiin ja julkaistiin uudelleen vuonna 2014. Jo ilmestyneet postaukset ja muu kirjan saama huomio saavuttivat minutkin ja kirja pääsi yöpöydälläni ohi monen muun.
12-vuotias Gittel kasvaa varsin värikkään ja toraisan suvun vesana isoäitien, setien, palvelijoiden ja serkkujen keskellä. Gittelin vanhemmilla on taipumusta ajautua välirikkoon tasaisin väliajoin, jolloin tytär äiteineen matkustaa Antwerpeniin isoäidin taloon. Antwerpenin juutalaisyhteisössä juoruillaan, spekuloidaan, ennustetaan tulevaa, solmitaan salaliittoja ja mielistellään laskelmoivaan tapaan. Gittel ei ole enää mikään pieni tyttö, mutta kuitenkin niin nuori, ettei pysy aina mukana näissä monimutkaisissa juonitteluissa eikä ymmärrä aikuisten kieltä. Tarkkanäköisyydestään huolimatta tyttö sortuu vielä lapselliseen naiiviuteen ja antaa käyttää itseään hieman hyväkseenkin.
Aikuisena oleminen merkitsi: valehtelemista, pahan puhumista, rahahuolia ja mahakipuja.
Gittelin maailmassa taiteilla on suuri rooli. Naapurin sedän luona ja isän kanssa museoissa hän tutkii maalaustaidetta ja keskustelee siitä ikäisekseen hyvin taitavasti. Ihana Lucie antaa hänelle flyygelinsä käyttöön. Gittel soittaa ja harjoittelee ahkerasti tullakseen jonain päivänä kuuluisaksi taiteilijaksi. Aikuisten ystäviensä rinnalla hän kulkee pitkin Antwerpenin katuja ja paneutuu arkkitehtuuriin. Tällaisten kulttuuristen viittausten lisäksi romaaniin mahtuu runsaasti juutalaisyhteisön omia tapoja ja vanhoja perinteitä.
Sadan vuoden takaisen keskieurooppalaisen, arvostetun ja jokseenkin yläluokkaisen perheen elämässä on tietysti paljon sellaista jossa kaikuu menneisyys. On tarkkaa, kuka kenenkin kanssa liikkuu, mistä syystä puoliso valitaan, kenellä on palvelijoita tai kenet kutsutaan juhliin. Kuitenkin 12-vuotias Gittel on monella tavalla hyvin ajaton lapsi. Kirjailija kuvaa taitavasti sitä hämmennystä, mitä lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa eläminen aiheuttaa. Monet tytölle tuolloin tärkeät asiat ovat hyvin ikuisia. Eräänlaisena kasvutarinana romaani on sekä hauska että koskettava, kun Gittel oppii elämästä ja ihmisistä.
Simonsin kerronta on paikoin ihanan leikkisää ja humoristista, joskin välillä uuvuin nopeisiin käänteisiin ja pikaisesti kerrottuihin tarinoihin. Lisäksi romaani sisälsi niin valtavan määrän sukulaisia ja muita tuttuja, etten aina muistanut kaikkia hahmoja tarinan nopeassa tempossa. Kokonaisuutena kirja jättää kuitenkin raikkaudessaan ja hienoisessa omalaatuisuudessaan hyvän maun. Hienoa, että menneisyydestä nousee pieni teos, joka pärjää runsaan kirjatarjonnan keskellä niin loistavasti ja erottuu edukseen!
Arvioita voi lukea myös blogeista Lukuisa, P. S. Rakastan kirjoja, Lumiomena ja Tuijata. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
