Nannan II puolikas lukumaraton: Keltainen maraton

Jälleen on aika uppoutua lukemiseen ihan toden teolla: aion viettää seuraavat noin 12 tuntia tiukasti kirja kädessä. On puolikkaan lukumaratonin aika!

Opuscolo-blogin Valkoisen kirahvin innoittamana tälle keltaiselle matkalla. Tämänkertainen maraton poikkeaa edellisistä kohdallani siinä, että nyt luen yhden tiiliskiven, en monta ohukaista kirjaa.

Maratonkirjani on paljon suitsutettu sveitsiläisen Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ostin kirjan omaksi, koska en malttanut jäädä kirjaston jonoon odottelemaan ja koska puolivakavissani kerään Tammen Keltaista kirjastoa.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on saanut rutkasti julkisuutta, ja siitä on kirjoitettu paljon blogeissakin. Kirjasta ovat ehtineet blogata esimerkiksi Katja, Norkku,  Amma, Emmin, Booksy ja Sonja. Silmäilin näitä arvioita, mutta kovin tarkkaan en muiden bloggaajien tekstejä vielä lukenut, etten tietäisi kirjasta etukäteen liikaa.

Silmäilyistä mieleeni jäi monia kuvailuja uppoutuneista lukuhetkistä ja luonnehdintoja hyvin kirjoitetusta ja mukaansa imaisevasta lukuromaanista. Yllätykselliseksikin kirjaa kuvailtiin. Moni mainitsi, että kirja on kepeä ja viihteellinen ja ihmetteli sen julkaisemista kunniakkaassa Keltaisessa kirjastossa. Mielenkiintoista – nyt lähden selvittämään, mitä minä tästä paksukaisesta pidän.

Tänään samaan aikaan maratonia tahkoavat tahoillaan ainakin Valkoinen kirahvi ja Suketus.

Kello on nyt klo 08:00 ja alan lukea. Luen noin 12 tuntia, tai kunnes kirja on luettu. Lukutahtini on tyypillisesti noin 60 sivua tunnissa, joten taukoineen urakka saattaa venähtää pidemmäksi. Päivitän tätä postausta ja blogini Facebook-sivua päivän mittaan fiiliksen mukaan. Tervetuloa seuraamaan maratonia!

* * *

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (2012)

Alkuteos: La vérité sur l’affaire Harry Quebert.

Suomentaja: Anna-Maija Viitanen (2014).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 809.

Mistä minulle: ostin uutena.

 

* * *

Aikaa kulunut: 2 tuntia 30 minuuttia

Luettuja sivuja nyt: 120

Sää suosii maratoonaria: lähdin matkalle aamuauringon lempeydessä. Kaunis sää voi olla jollekulle haitta maratonilla, mutta minulle aurinko käy mainiosti. Maratoonaan mökillä, ja poutasäällä täällä on lukupaikkoja huomattavasti enemmän.

Alkumatka taittui aamukahvin voimalla. Nyt jatkan taas jokusen tunnin, sitten olisikin lounastauon paikka. Mitään erikoisherkkuja en maratonille pystynyt varaamaan, kun keksin osallistua koitokseen vasta eilen. Ja täältä saaresta ei noin vain kaupassa käydäkään. Niillä siis mennään, mitä kaapissa on. Onneksi olen saanut säästeltyä vähän karkkia tänne viikon puoliväliin saakka, joten lukunameja löytyy, jos alkaa urakka tympiä.

Ennen lukemisen aloittamista aamulla hieman huolin siitä, miten viihdyn koko päivän yhden kirjan kanssa. Mitä jos se on minusta ihan kuraa? Onneksi huoleni oli turha, sillä Dickerin teksti alkoi vetää heti ensimmäisiltä sivuilta.

Päähenkilö on ensimmäisen kirjansa vuosi sitten julkaissut Marcus Goldman, joka nyt tuskailee valkoisen paperin kammon kourissa: uusi romaani ei ota syntyäkseen. Jaksan innostua kirjailijasta kirjan päähenkilönä, vaikka monien mielestä se on aika kulunut asetelma. Toinen keskeinen henkilö on niin ikään kirjailija, Harry Quebert, joka oli Marcuksen opettaja yliopistossa ja jonka uran huippuvuosista on jo aikaa. Marcus ja Harry ystävystyivät yliopistossa, ja Harry valmensi Marcusia kirjailijaksi.

Nyt Harry vuorostaan tarvitsee Marcusin apua: häntä syytetään vuosikymmeniä sitten kadonneen 15-vuotiaan Nolan murhasta. Marcus uskoo Harryn syyttömyyteen ja rientää tämän avuksi New Hampshireen ja alkaa selvitellä juttua...

Luen kirjaa innolla. Se on jo saanut minut otteeseensa kuin jotkut Murakamin tai Irvingin teokset. Tästä on hyvä jatkaa!

* * *

Aikaa kulunut: 4 tuntia 30 minuuttia

Sivuja luettu: 241

Nyt jo uskallan sanoa, että tämä kirja oli nappivalinta maratonkirjaksi! Juoni koukuttaa, ja Dicker tiputtelee lukujen lopussa sellaisia cliffhangereita, että on pakko lukea vähän eteenpäin ja sitten vielä seuraava luku ja vielä seuraava...

En ole halunnut pitää hirmuista kiirettä, vaan olen välissä tiskannut ja jaloitellut koiran kanssa. Kirja on hyvä ja haluan nauttia siitä ilman kiireen tuntua. Olen myös viettänyt aikaa somessa ja seurannut muun muassa samaan aikaan maratoonaavien Valkoisen kirahvin ja Suketuksen taivalta.

Jos joku kirjaa lukematon ihmettelee tuota yllä olevaa kuvaa, niin kerrottakoon, että kirjassa luvut etenevät käänteisessä numerojärjestyksessä. Ensimmäinen luku oli 31 jne. Nyt vähän lounasta lautaselle ja sitten pian takaisin kirjan pariin. 

* * *

Aikaa kulunut: 8 tuntia 30 minuuttia

Sivuja luettu: 440

Ohhoh, tästähän kehkeytyi kunnon aurinkopäivä! Varjossa on 22 astetta, auringossa välillä jopa liian tukalaa. Onneksi pieni tuuli vilvoittaa, niin puolivarjossa on kiva loikoilla.

Kirjassa juoni monimutkaistuu vauhdilla: uusia epäilyjä syntyy ja ihmisistä paljastuu uusia puolia. Tasoja on monia, mutta näin yhtäjaksoisesti luettuna ne eivät pääse menemään sekaisin, kun koko tarina on tuoreessa muistissa.

Kirjaa on verrattu Twin Peaksiin, enkä minäkään ole välttynyt tältä assosiaatiolta. Mieleeni on tullut myös taannoinen tv-sarja Jälkiä jättämättä, jossa pohdittiin, kuka murhasi Rosie Larsenin. Pikkukaupungissa tapahtuu murha, ja sen selvittäminen nostaa esiin salattuja asioita.

Jatkan lueskelua ulkosalla, kun on näin hieno päivä. Illemmalla on varmaankin paettava hyttysiä sisätiloihin. En kyllä millään uskoisi, että olen lukenut jo yli 8 tuntia, niin nopeasti päivä on kulunut. Kahvikupposen voimalla urakka jatkuu!

* * *

Aikaa kulunut: 12 tuntia

Sivuja luettu: 607

Tuli puolikas lukumaraton juuri täyteen noin ajan puolesta, mutta jatkan sinnikkäästi lukemista. Kirjaa on vielä parisataa sivua jäljellä eikä lopun lukemista voi lykätä, niin jännäksi menee!

Täytyy ihmetellä, miten paljon Dicker on saanut mahdutettua tähän yhteen kirjaan, eikä aineksia ole silti liikaa. On rakkaustarinaa, rikostarinaa, ohjeita kirjoittamiseen, muistoja, nykyhetkeä, otteita kahdesta kirjasta ja mitä vielä unohdankaan. Kuulostaa hurjalta, mutta ihme kyllä toimii moitteettomasti.

Alan lämmittää saunaa tässä lukemisen ohessa. Ehkäpä tämän vuorokauden puolella alkaa lukumaratonini maalialue häämöttää :)

* * *

Aikaa kulunut: 16 tuntia

Sivuja luettu: 809

Tsempparikoira hyytyi alkuillasta, kohta myös maratoonari.

Maalissa ollaan! Vähän venähti tämän puolimaratonin pituus, mutta mihinkäs pakkolomalaisella kiire olisi :)

Luin lähes yhtäjaksoisesti aamukahdeksasta puolille öin, välillä tosin lepuuttelin silmiäni ja kastelin kukkia, tiskasin, saunoin...

Maraton oli onnistunut kirjan, sään, evästen, tsempparin ja fiiliksen puolesta. Takana on ihana, aurinkoinen lukupäivä. Nautin kirjasta joka sivulla. Nyt olen sen verran pökerryksissä lukemisesta, että säästän tarkemmat analyysit toiseen ajankohtaan. 

Kiitos koitostani seuranneille kannustuksesta! Mahtavaa, että olitte tukena!

Keltainen kesä ja huominen Keltainen (puoli)maraton

Tein tänään mahtavia löytöjä selaillessani kirjablogeja!

Ensinnäkin löysin innostavan ja juuri minulle sopivan haasteen nimeltään Keltainen kesä. Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi haastaa lukemaan kesällä Tammen Keltaisen kirjaston kirjoja. Vaikka minulla on tukku haasteita kesken ennestään, niin tähän on pakko lähteä mukaan. Suunnitelmissa oli jo ennestään lukea sarjan kirjoja kesällä, joten haaste etenee omalla painollaan.

Keltainen kirjasto on minulle tärkeä kirjasarja, sillä kerään sarjan kirjoja hissukseen omaksi ilokseni ja puolisoni kauhuksi... (Sarjaan kuuluvien kirjojen kokonaislukumäärästä ei sitten hiiskuta.) Näitä kirjoja säilytän mökillä, ja kun kesä tulee vietettyä pääasiassa mökillä, niin tämä haastehan sopii minulle mainiosti! Perustin haasteelle oman välilehden, jolta voi seurata haasteen etenemistä. Aikaa lukea Keltaista kirjastoa haasteen merkeissä on elokuun loppuun saakka. 

Toinen löytöni oli Keltainen maraton. Tämänkin takaa löytyy Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi. Ajatuksena on lukea keskiviikkona 11.6. kirjoja joko kokonaisen tai puolikkaan lukumaratonin verran. Mukaan on lähdössä Valkoisen kirahvin lisäksi ainakin Suketus. Heillä on suunnitelmissa puolimaraton eli noin 12 tunnin luku-urakka. Samaan tähtään minäkin.

Olen kokeillut lukumaratonia aiemmin yhteensä neljä kertaa: kolmesti täyspitkänä (24 tuntia) ja kerran puolikkaana (12 tuntia). Maratonit löytyvät blogistani tunnisteiden Lukumaraton ja Puolikas lukumaraton alta. Tämänkertainen luku-urakkani eroaa edellisistä siinä, että ohukaisten kirjojen pinon sijaan otan lukuun yhden ainoan kirjan, Joël Dickerin uutuusromaanin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Siinä on 809 sivua, joten luettavaa riittää. 

Huominen maratonkirjani

Parhaat ideat tulevat varoittamatta: luin maratonista tänään ja startti on jo huomisaamuna. Toimikoon tämä ex tempore -maratonpäivä lämmittelynä ensi viikolla 19.6. koittavalle Blogistanian yhteismaratonille. Täytyy virittää lukukunto kohdilleen!

Nyt hipsin valmistelemaan huomisia eväitä, jottei aikaa tuhraannu liikaa ruoanlaittoon. Sitten hyvät yöunet, niin huomenna jaksaa lukea.

Nannan puolikas lukumaraton: nuortenkirjat

Viime vuoden kesäkuussa vietin unohtumattoman vuorokauden kirjojen parissa, kun tahkosin Nannan lukumaratonia. Luin vuorokauden yhteen putkeen – tosin hieman huijasin, sillä nukuin yöllä kuutisen tuntia. Lukumaraton oli minusta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, ja suunnittelen jo innoissani ensi kesälle vuorokauden mittaista lukusessiota.

Onnistuakseen projektissaan maratoonari tarvitsee aikaa, lukurauhan ja kasan inspiroivia kirjoja. Niinpä syväsukellus tarinamaailmaan kannattaa ajoittaa lomalle. Näin ei-lomakaudella päätin hyödyntää arkivapaan ja kokeilla lukumaratonista hieman kevennettyä versiota eli puolimaratonia, joka kestäisi puolet kokonaisesta, 12 tuntia.

Päätin jo ensimmäisen maratonini jälkeen, että seuraavalla lukumaratonillani olisi jokin teema. Olen rohmunnut töistä lainaan pikkuhiljaa pienoisen kasan nuortenkirjoja, joten teema oli helppo keksiä. Kaikenlaisia variaatioita teemalukemisesta ja lukusessioista on blogeissa kokeiltu; esimerkiksi Kirjainten virrassa -blogin Hanna on viettänyt sarjakuvapäivää.

Tässä inspiraatiopinoni, josta poimin päivän luettavat kirjat:

• Alexis Kouros: Gondwanan lapset (1997). 120 s. Lasten Keskus.
• Aleksi Delikouras: Nörtti: new game (2012). 206 s. Otava.
• John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (2006). Alkuteos: The Boy in the Striped Pyjamas. Suom. Laura Beck 2008. 206 s. Bazar.
• Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (2011). 175 s. Karisto.
• Henning Mankell: Tulen salaisuus (1995). Alkuteos: Eldens hemlighet. Suom. Marja Kyrö 2008. 198 s. WSOY.
• Kirsti Ellilä: Majavakevät (2012). Karisto. 187 s.
• Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas (2003). Alkuteos: I taket lyser stjärnorna. Suom. Nora Schuurman 2004. 239 s. Otava.

Kirjoja on reilusti, jotta voisin valita luettavaa fiiliksen mukaan. Kesän maratoniin olin tehnyt tiukemman lukusuunnitelman, mutta nyt kokeilen hieman toista taktiikkaa. Tämä siksi, etten yhtään tiedä, kauan näiden lukemisessa menee. Aikuisten proosaa luen yleensä 60 sivua tunnissa, mutta olettaisin lukevani nuortenkirjoja ripeämmin.

Tervetuloa seuraamaan, miten puolikas lukumaraton taittuu! Starttaan kymmeneltä aamulla ja maali häämöttää iltakymmeneltä. Päivitän tätä tekstiä päivän mittaan.

* * *

Alexis Kouros: Gondwanan lapset (1997). Kuvitus: Alexander Reichstein. Lasten Keskus.

Luettuja sivuja: 120.

Aikaa kulunut: 1 tunti 40 minuuttia

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Gondwanan lapset on Finlandia Junior -palkinnon voittaja vuodelta 1997. Se on Iranista kotoisin olevan Kouroksen esikoisteos, ja valokuvia ja grafiikkaa yhdistävä kuvitus on venäläisen Reichsteinin käsialaa.

Kirja kertoo pienestä linnunpoikasesta, joka yrittää ymmärtää maailmaa ja paikkaansa siellä. Lintu syntyy Gondwanan alkumantereella ja huomaa pian olevansa yksin, emo ja sisar ovat poissa. Utelias poikanen lähtee etsimään emoaan ja kohtaa reissullaan erilaisia olentoja. Lintu kohtaa muun muassa viisaan muurahaisen, mutakylpyjä rakastavan sammakon, yskivän Kanarialinnun ja munia merkkaavan ihmisen.

Tarina käsittelee lämpimästi erilaisuutta ja oman itsensä etsimistä. Lintu oppii jokaiselta kohtaamaltaan olennolta jotakin ja alkaa rakentaa maailmankuvaansa. Tämä on mielestäni mahtava kirja! Löysin sieltä kymmeniä mainioita ajatuksia ja lausahduksia, jotka täytyy kirjoittaa muistiin paremmalla ajalla.

Lukemisen puolimaraton alkoi varsin lupaavasti, tästä jatkan ilolla eteenpäin!

* * *

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (2011). Karisto.

Luettuja sivuja yhteensä: 295.

Aikaa kulunut 5 h.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Talvinen lukusessioni jatkuu toisella Finlandia Junior -palkitulla nuortenkirjalla: Huotarisen Valoa valoa valoa sai tunnustuksen vuonna 2011.

Tykästyin kertojan tyyliin heti alussa:

Kuuluisa venäläinen kirjailija Anton Tšehov käski repiä tarinan ensimmäisen sivun. Kuuluisan venäläisen kirjailijan mielestä tarinoiden alut ovat luonnonkuvausta kauheimmillaan.

                      No niin.

                      Repikää vain. Tämä on teidän kirjanne!

                      Tai kirjaston. Kirjastonhoitajat ovat kuitenkin ymmärtäväisiä tällaisissa tapauksissa.

Tarinaa kertoo Mariia, 14-vuotias tyttö, joka kommentoi tarinaa ja opastaa lukijaa pitkin kirjaa. Eletään vuotta 1986, jolloin Tšernobylissä räjähti. Mariian kotona ollaan hiljaa eikä jaksettaisi mitään ylimääräistä. Siksi Mariia tapaa Mimiä salaa, Mimiä, joka on hänelle avain rakkauteen. 

Mimin silmissä palaa suru, ja hän on Mariian Salainen Sisar. Rakkaus, yhteinen kevät ja kesä, jaetut salaisuudet – ne ovat täynnä hallitsemattomia räjähdyksiä, jotka tuovat valoa valoa valoa. Mutta kukaan ei voi selvittää Mimin suruja, ei edes Mariia.

Valoa valoa valoa oli melkoinen lukukokemus: kaunis kuvaus rakkaudesta, mutta silti melkoisen raskas. Iloisten hetkien päällä roikkuu jatkuvasti suru, kaiken loppumista ennakoidaan jatkuvasti.

Lukeminen maistuu vielä! Tästä kirjasta jäi ahdistunut jälkimaku, saa nähdä, leimaako se seuraavien kirjojen lukemista.

* * *

Kirsti Ellilä: Majavakevät (2012). Karisto.

Luettuja sivuja yhteensä: 482.

Aikaa kulunut yhteensä: 7 tuntia 45 minuuttia.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Majavakevät kertoo 12-vuotiaasta Hillasta, joka on adoptoitu leikki-ikäisenä Kolumbiasta. Hänen rakkain harrastuksensa on tarkkailla kodin lähellä sijaitsevan lammen majavia. Tummemman ihonvärinsä vuoksi häntä kiusataan ja syrjitään koulussa. Vanhemmat yrittävät itsepintaisesti saada tyttärensä kiinnostumaan muista harrastuksista ja hankkimaan ystäviä. Majavat ovat kuitenkin Hillalle tärkeintä maailmassa, ja hän viettää niiden parissa kaiken aikansa.

Majavat oli tuotu Kanadasta. Kukaan ei ollut kysynyt halusivatko ne tänne. Hillan tilanne oli samanlainen. Hänet oli tuotu Kolumbiasta, eikä kukaan kysynyt halusiko hän asua tässä kylmässä pohjoisessa maassa.

Lammella Hilla tutustuu poikaan, joka kuvaa majavista elokuvaa koulua varten. Hankaluuksia syntyy, kun naapuri haluaisi tuhota majavien pesäpadon niiden aiheuttamien puutuhojen vuoksi.

Majavakevät oli ihan mielenkiintoinen tarina, tosin paljon lapsellisempi kuin aiemmat kaksi tänään lukemaani. Teemoiltaan se on ajankohtainen, sillä siinä on ei-syntyperäisen suomalaisnuoren näkökulma ja se käsittelee nuorten ja luonnon suhdetta. Se on selkeästi suunnattu nuoremmille kuin esimerkiksi Valoa valoa valoa, ovathan päähenkilötkin pari vuotta nuorempia. Ja pari vuotta on tuossa vaiheessa ilmeisen merkittävä ero.

Majavakevään kaikkitietävä kertoja pääsi ärsyttämään minua, vaikutti nimittäin paikotellen siltä kuin keski-ikäinen yrittäisi kuvata nuorten maailmaa siinä ihan onnistumatta.

Tämä kirja oli sopivasti hieman kevyempi kuin Huotarinen. Nyt raapaisen kokoon hieman välipalaa ja sitten valitsen seuraavan kirjan. Enää nelisen tuntia aikaa, päivä on kulunut hurauksessa!

* * *

Henning Mankell: Tulen salaisuus (1995). Alkuteos: Eldens hemlighet. Suom. Marja Kyrö 2008. WSOY.

Luettuja sivuja yhteensä: 680.

Aikaa kulunut: 10 tuntia.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Sofia on 12-vuotias mosambikilainen tyttö, jonka elämää varjostavat sisällissodan kauhut. Osa perheestä menehtyy kotikylään tehdyssä iskussa, ja Sofia pääsee pakenemaan Maria-siskon, äidin ja pikkuveljen kanssa. Työlään jalkapatikkamatkan päätteeksi he asettuvat toiselle seudulle, löytävät uuden kotikylän. Sielläkään ei ole täysin turvallista, sillä maasto on täynnä maamiinoja. Muutama sivuaskel polulta, ja Sofian elämä pirstoutuu palasiksi.

Tarina on rankka selviytymiskertomus, jossa sodan kauhut ja mielettömyys mullistavat viattomien elämän. Sofia on 12-vuotiaaksi neuvokas ja sisukas. Vaikka hänet kaadettaisiin maahan, hän on päättänyt selvitä. Lohdun hän saa tuijottamalla tulta, josta voi löytää niin menneisyyden muistoineen kuin tulevaisuudenkin. Päähenkilön iästä huolimatta sanoisin kirjan olevan suunnattu hieman vanhemmille, sen verran rajuja asioita siinä käsitellään. 

Huh, seuraavaksi on sitten tämän puolimaratonin viimeisen kirjan aika. Ankkuriksi valikoitui Delikouraksen Nörtti. Siinä on parisataa sivua ja aikaa vain pari tuntia – katsotaan, kuinka pitkälle pääsen.

* * *

Aleksi Delikouras: Nörtti: new game (2012). Otava.

Luettuja sivuja yhteensä: 886.

Aikaa kulunut: 12 tuntia.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Sain kuin sainkin viimeisen kirjan luettua loppuun juuri viisi vaille kymmenen. Nörtti : new game on nopealukuinen, sillä kaikki sivut eivät ole täynnä tekstiä.

Nörtti on tietokonepeleihin addiktoituneen yläkoululaispojan päiväkirja. DragonSlayer666:n eli Dragon elämässä tärkeintä ovat Battlefield-peli ja kylmä Pepsi höystettynä Pantteri-karkeilla. Peliaikaa rajoittava mutsi on diktaattori ja aikuisten puuhat muutenkin aikamoista perseilyä. Pojan mielestä koulu ja mutsin valitus vain estävät hänen kehittymistä parhaaksi pelaajaksi. Kunnes kuvioihin astuu punatukkainen tyttö, jonka selittämätön käytös sekoittaa jopa peleihin keskittymistä.

Dragon teiniarki tuntuu olevan jatkuvaa törmäyskurssilla oloa. Pelaamisen lisäksi hän ajautuu kahnauksiin mutsin, koulukavereiden ja poliisienkin kanssa jääräpäisyytensä ja jatkuvien väärinymmärrysten vuoksi. 

Ja tähän loppuun vielä pientä summausta kirjavasta perjantaistani. Kouroksen ja Mankellin kirjat luin osana lukudiplomi-haastetta. Olin varannut puolimaratonille tarkoituksella reilusti kirjoja, jotta voisin valita luettavaa fiilispohjalta. Lukematta jäivät Thydellin Katon kokoinen tähtitaivas ja Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Niiden vuoro tulee vielä jokin päivä, sen verran ne kiinnostavat.

Ihan koko maratonaika ei kulunut lukemalla. Kävin koiran kanssa reippaalla lenkillä, torkahdin vartiksi sohvalle ja laitoin pari kertaa ruokaa. Mies kävi pari kertaa kotona, jolloin jäin juttelemaan hänen kanssaan pidemmäksi toviksi. Myös kirjoittaminen vei enemmän aikaa kuin viimeksi, enkä viitsinyt erityisemmin kiirehtiä tekstien kanssa.

Teemalukeminen on mielenkiintoista. Kirjoja pystyy paremmin vertailemaan, kun niillä on edes jokin yhdistävä tekijä. Jos ja siis kun seuraavan kerran tähän urakkaan ryhdyn, koostan lukupinkan jonkin teeman mukaan. Hyväksi ratkaisuksi osoittautui sekin, että kirjoja on reilusti, niistä voi sitten päivän mittaan valita.

Suurin ero edelliseen lukusessiooni on lukuympäristössä. Nyt luin sisällä joko ruokapöydän ääressä tai sohvalla istuen tai maaten. Kesällä mökillä lekottelin laiturilla ja vaihtelin usein lukupaikkaa, valinnanvaraa kun oli. Molemmat kokeilut ovat olleet omasta mielestäni onnistuneita. Erilaisia, mutta inspiroivia: lukemishimo sen kuin yltyy!

Kerran puolessa vuodessa on juuri sopiva aikaväli heittäytyä tähän hieman kaheliin lukupuuhaan!