Lyhytarvioihin pääsi tällä kertaa mukaan kovin sekalainen sakki kirjoja:
Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (2011)
Alkuteos: Rien ne s'oppose à la nuit.
Suom.: Kira Poutanen (2013).
Suom.: Kira Poutanen (2013).
Ranskalainen kirjailija Delphine de Vigan on kirjoittanut
äidistään vangitsevan ja koskettavan romaanin. Huomasin usein lukiessani
palaavani katselemaan lumoavaa kansikuvaa. Kansi on yhtä tummanpuhuva kuin
tarinakin: äidin elämää leimasivat lukuisat salaisuudet ja häilyvä
mielenterveys. Äiti teki lopulta itsemurhan, mikä jätti jälkeensä kysymysten
tulvan. Vigan onnistuu välittämään lukijalle tyttären hämmentyneen ja tietoa
etsivän näkökulman. Kirja imaisi
minut niin maailmaansa, että luin sen liiankin nopeasti. Saatan hyvin
palata tämän tarinan pariin joskus uudelleen.
* * *
Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta (2009)
Alkuteos: Ce que je sais de Vera Candida.
Suom.: Ville Keynäs (2011).
Suom.: Ville Keynäs (2011).
WSOY 284 s. Kirjastosta lainattu. |
Tässä on toinen huikean hienoa ranskalaisen kirjailijan teos, jonka luettuani olin sanaton. Kyseessä on mukaansatempaava tarina
kolmen sukupolven naisista, joiden elämäntarinoissa on paljon tummia sävyjä. Vera Candidaa näyttää odottavan samansuuntainen kohtalo kuin hänen äitiään ja
isoäitiään eli synnyttää lapsi, jonka isästä ei ole varmuutta. Vera nousee kuitenkin
vastustamaan kohtaloaan ja lähtee pois kotisaareltaan. Hotkaisin kirjan
sellaisella vauhdilla, ettei siitä jäänyt tarkkoja mielikuvia. Lukukokemuksesta
jäivät päällimmäisinä mieleen vahvat naiset ja väkevä tunnelma.
* * *
J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (1998)
Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets.
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (1999)
Lukija: Vesa Vierikko.
Lukija: Vesa Vierikko.
Kansi: Mika Launis. Kesto: 11 t 26 min. Kirjastosta lainattu. |
Harry Pottereiden kuunteleminen äänikirjoina jatkui. Toinen vuosi Tylypahkassa tuo Harrylle ensimmäistä enemmän kouluhaasteita, ja opiskelukiireiden lisäksi stressiä aiheuttaa tieto, että salaisuuksien kammio on avattu. Jästiperheiden lapsia vainotaan, ja heitä aletaan löytää kangistettuina. Harryn hyvä ystävä Hermione on myös vaaravyöhykkeellä, sillä hänen vanhempansa ovat jästejä.
Kuuntelin kakkososan heti sarjan aloituskirjan perään. Nyt hahmot olivat jo minulle tuttuja ja osasin odottaa tietynlaista kaavaa: kirjassa kuvataan yhden lukuvuoden ajan Harryn, Ronin ja Hermionen elämää, johon mahtuu opiskelun lisäksi jokin hurja seikkailu ja vaaratilanteita.
* * *
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (1999)
Alkuteos: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban.
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (2000).
Lukija: Vesa Vierikko.
Kansi: Mika Launis. Kesto: 14 t 39 min. Kirjastosta lainattu. |
Aiempien kirjojen tapaan myös kolmannessa Harry Potter -romaanissa Harry ystävineen ajautuu seikkailuihin
ja hankaluuksiin. Tällä kertaa vastustajana on Azkabanin vankilasta karannut vaarallinen
vanki, Sirius Musta. Seikkailun tuoksinassa Harry saa tietää enemmän taustastaan,
vanhemmistaan ja heidän salaperäisestä kuolemasta. Kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää, ja lukijakin yllättyy useaan kertaan. Hahmoista paljastuu uusia
piirteitä, ja kuolemanuhka on jälleen vahvasti läsnä.
Ensimmäistä Potter-kirjaa kuuntelin alkusyksystä herkeämättä, mutta toisen osan tarina ei ollut mielestäni yhtä vetävä. Tämä kolmas osa palautti jälleen innon Harryn vaiheiden seuraamiseen, joten ei kai tässä auta muuta kuin jatkaa suoraan neljännen osan kanssa! Tuntuu uskomattomalta, että olen kuunnellut Pottereita tänä syksynä jo yhteensä yli 35 tuntia. Aika Harryn ja kavereiden seurassa kuluu kuin siivillä
Päädyin lukemaan amerikkalaisen Valerie Solanasin SCUM-manifestin Sara Stridsbergin ja Peppe Öhmanin kirjojen johdattelemana. Halusin nähdä itse, mistä kohutussa manifestissa on kyse.
SCUM-manifesti on ohut kirjanen, joka on täynnä painavia sanoja ja ajatuksia. Solanas
esittelee ajatuksen yhteiskunnasta, jossa ei ole miehiä. Manifestin nimi SCUM
on akronyymi ja muodostuu sanoista Society For Cutting Up Men. Provokatiivinen
ja rääväsuinen ajatelma on ymmärrettävästi herättänyt huomiota ja paheksuntaa
ilmestymisaikanaan eli 1960-luvulla. Miesvihamielisten ajatustensa johdosta
Solanas nähdään usein äärifeministinä, ja hänen manifestinsa on ollut noussut
kulttimaineeseen
* * *
Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (1997)
Alkuteos: The God of Small Things.
Suomentaja: Hanna Tarkka (1997).
Otava 384 s. Kirjastosta lainattu. |
Intialaisen Arundhati Royn romaani on täynnä Intian värejä, hajuja ja makuja. Roy kuvaa intialaista elämää tarkasti ja paikoin pilke silmäkulmassa. Tarinan keskiössä ovat kaksoset Rahel ja Estha, joiden loppuelämää varjostaa lapsuudessa sattunut onnettomuus. Menneisyyden painolasti ei hellitä. Roy kuvaa koskettavasti sisarusten suhdetta ja kaksosten lähipiirin välejä.
Roy voitti tällä esikoisteoksellaan Booker-palkinnon lähes parikymmentä vuotta sitten eikä ole sen jälkeen julkaissut kirjoja. Nyt syksyllä kuulin, että Roylta ilmestyy tulevana vuonna uusi romaani. Se menee ehdottomasti lukulistalle!
* * *
Agneta Pleijel: Fungi - romaani rakkaudesta (1993)
Alkuteos: Fungi - en roman om kärleken.
Suom. Marja Kyrö (1995).
Otava 255 s. Kirjastosta lainattu. |
Tartuin Pleijelin romaaniin työkaverin suosituksesta. Meidän kirjamakumme osuvat monesti yksiin, joten olin todella hämmentynyt Fungin äärellä. En missään vaiheessa päässyt sisään tarinaan, joka lähtee liikkeelle 1800-luvun alkupuolen Saksasta ja joka poukkoilee sitten eri puolille maailmaa. Päähenkilönä on saksalainen Franz Wilhelm, jonka isä toivoo pojasta lääkäriä. Nuortamiestä kiinnostavat kuitenkin lääketiedettä enemmän kasvioppi ja rakkauden salat. Franz Wilhelm toimii myös tarinan kertojana, hyvin rasittavana sellaisena. Kertojan katse ja jaarittelut olivat minulle liikaa. Ärsyynnyin ja turhauduin. Ja nukuin.
* * *
Antti Tuuri: Tenoa soutamassa (2009)
Kansi: Hannu Taina. Otava 192 s. Kirjastosta lainattu. |
Antti Tuurin Tenoa soutamassa on sympaattinen kertomuskokoelma kirjailijan kalareissuista. Tuuri oli pitkään ajatellut lohenpyytämisen Tenolta olevan turhanpäiväistä, kunnes hän kerran lupautui erään porukan matkaan. Lohijoki lumosi skeptisen kirjailijan. Sittemmin Tuuri on tehnyt vuosittain syksyisen kalareissun Tenon maisemiin. Kirjassaan Tuuri kuvailee kalojen pyytämistä, luontoa ja suhdettaan paikalliseen soutajaan, jonka kanssa hän ystävystyy. Välillä Teno jättää miehen ilman saalista, mutta lohien määrä ei ole ainoa syy palata joelle: "Joen soutaminen oli joka vuosi suuri elämys niin kuin hyvän ystävän pitkään odotettu tapaaminen."