Teatteri Jurkka
Käsikirjoitus ja ohjaus: Aleksi Holkko ja Hanna-Kaisa Tiainen
Pukusuunnittelu ja lavastus: Timjami Varamäki
Valo- ja äänikonsultit: Olivia Pohjola ja Viljami Lehtonen
Näyttämötekniikka: Saku Kaukiainen
Näyttämöllä: Milka Ahlroth, Aleksi Holkko, Hanna-Kaisa Tiainen ja Timjami Varamäki
Työpaikallani kirjastossa vedän kollegani Paulan kanssa Marcel Proust -lukupiiriä, jossa luemme Kadonnutta aikaa etsimässä -kirjasarjan. Aloitimme urakkamme viime syyskuussa ja pian koittavassa toukokuun tapaamisessa käsittelemme suomennoksissa mitattuna seitsemännen osan loppua. Alun perin seitsenosaisen sarjan suomennos koostuu kymmenestä niteestä.
Tässä keväällä Paula alkoi puhua kirjan pohjalta tehdystä näytelmästä, joka pyörii Teatteri Jurkassa. Pakkohan se olisi mennä katsomaan! Kun liput oli jo lunastettu, meille selvisi, että kyse olisi kolmannen osan dramatisoinnista. Jotenkin olimme luulleet, että näytelmä käsittelisi koko kirjasarjaa, mutta nyt kyse olisi nimenomaan kolmososasta. Tuntui ihan luonnolliselta ajatukselta, että kymmenen kirjaa olisi puristettu yhteen näytelmään, koska Proustin kohdalla kaikki on mahdollista.
Kutsuimme edellisessä lukupiiritapaamisessa mukaan kaikki lukupiiriläiset ja lämpiössä huomasimme, että neljä lukupiiriläistä oli ostanut liput samaan näytökseen. Ranskalaiseen tyyliin kaikki katsojat ohjattiin paikoilleen, ja päädyimme yläriviin vieretysten.
Intiimiys korostuu välillä katsomossa ikään kuin yleisön joukossa istuvassa Marcelissa, jonka rooliin Hanna-Kaisa Tiainen istuu luontevasti. Marcel on juuri niin herkkä, kärkäs, totinen ja pikkutarkka kuin olin hänen kirjaa lukiessani mieltänyt olevan.
Kirjassa merkittävä tapahtuma on Marcelin ensimmäinen teatterissa käynti. Marcel odottaa näkevänsä mahtavan la Berman esittävän Faidraa ja hekumoi ajatuksella. Hän kuvittelee esityksen olevan jotakin niin tajunnanräjäyttävää, että todellisuus on pettymys. Jurkan näytelmässä näyttelijät pistävät Marcelin koville hänen kritiikistään: tämä on herkullisesti toteutettu! Suruvireiseen Marcelin hahmoon olisin kovin mielelläni syventynyt vieläkin enemmän.
Näyttelijöiden omat henkilöhistoriat nivoutuvat yhteen Proustin klassikon kanssa. Eritoten näytelmä on läpileikkaus Milka Ahlrothin näyttelijänurasta. Lavalla nähdään roolien kavalkadi, ja myös näyttelijä roolihahmojen takana. Ahlroth on kokemuksensa turvin näytelmän kivijalka.
Koin antoisaksi sen, ettei Proustin kirjaa ollut yritetty siirtää näyttämölle liian orjallisesti. Kirjasta oli poimittu jatkokäsittelyyn tiettyjä kohtauksia ja teemoja, kuten erilaiset illuusiot, identiteettipohdinnot ja sukupuoliroolit. Näistä käsikirjoittajat ja ohjaajat Holkko ja Tiainen olivat tehneet omaa tulkintaansa ja linkittäneet sitä nykypäivään. Kirjasarjaa tahkonneena pidin kuitenkin siitä, miten itse kirja oli läsnä esityksessä: siitä luettiin otteita pitkin esitystä.
Suosittelen näytelmää erityisesti kaikille, joilla on jokin suhde Marcel Proustiin: ehkä olet jo lukenut Proustisi tai vasta suunnittelet sitä, kenties olet etsinyt kadonnutta aikaa vasta yhden kirjan verran. Tai ehkä sinua muuten vain kiinnostaa tämä identiteettinsä kanssa kipuillut, sairauksien riivaama kirjailija, joka kirjoitti omasta elämästään tuhansien sivujen verran sata vuotta sitten. Vielä on muutaman näytöksen verran aikaa.
Käyn todella harvoin teatterissa, joten tämä näytelmä oli hyvää lämmittelyä kesän Volter Kilpi -kirjallisuusviikolle, jonne olen suuntaamassa heinäkuussa. Suunnitelmissani on kirjallisuusluentojen lisäksi mennä katsomaan useampaa näytelmää Kustavin maisemissa. Tämä siis tuskin jää Kirjakimaran ainoaksi teatteriraportiksi!
Osallistujien innokkuus ja sitoutuneisuus ovat yllättäneet meidät vetäjät täysin: mukana on ollut noin 15 osallistujaa joka kerta! Osallistujien toiveesta jatkamme lukupiiriä ensi syksynä ja luemme kirjasarjan viimeiset osat vuoden loppuun mennessä. Kuukausittaiset tapaamiset tuovat rytmiä ja tukea haastavan kirjasarjan lukemiseen. Proust uuvuttaa toki välillä, sen myönnän. Ryhmän tuella kirjasarjan selättämisestä tulee kuitenkin mielekästä.
Tässä keväällä Paula alkoi puhua kirjan pohjalta tehdystä näytelmästä, joka pyörii Teatteri Jurkassa. Pakkohan se olisi mennä katsomaan! Kun liput oli jo lunastettu, meille selvisi, että kyse olisi kolmannen osan dramatisoinnista. Jotenkin olimme luulleet, että näytelmä käsittelisi koko kirjasarjaa, mutta nyt kyse olisi nimenomaan kolmososasta. Tuntui ihan luonnolliselta ajatukselta, että kymmenen kirjaa olisi puristettu yhteen näytelmään, koska Proustin kohdalla kaikki on mahdollista.
 |
| Hanna-Kaisa Tiainen, Milka Ahlroth, Aleksi Holkko. Kuva: Marko Mäkinen. |
Kutsuimme edellisessä lukupiiritapaamisessa mukaan kaikki lukupiiriläiset ja lämpiössä huomasimme, että neljä lukupiiriläistä oli ostanut liput samaan näytökseen. Ranskalaiseen tyyliin kaikki katsojat ohjattiin paikoilleen, ja päädyimme yläriviin vieretysten.
Jo ennen paikoille ohjausta lämpiössä saimme ensikosketuksen tulevaan näytökseen: tutustuimme itse Marceliin, joka luonnollisesti olisi keskeisessä roolissa näytelmässä, sekä teatterin kummitukseen.
Esitys yhdistelee mielenkiintoisesti Proustin kirjasta poimittuja teemoja ja kohtauksia Teatteri Jurkan historian ja näyttelijyyden pohdintoihin. Millä putkiremontin kulut katetaan, millä maksetaan vuokra? Miten teatterin taika luodaan illasta toiseen?
Alle satapaikkainen Teatteri Jurkka on näyttelijälle täysin erilainen työympäristö kuin yli sata vuotta sitten massiivisia spektaakkeleita isännöinyt 1800-paikkainen suurnäyttämö. Jurkka on huoneteatteri, joten tunnelma on tiivis. Lava on pieni ja näyttelijät yleisöä lähellä. Näyttelijöiden eleet ja ilmeet välittyvät katsojalle vaivatta.
Esitys yhdistelee mielenkiintoisesti Proustin kirjasta poimittuja teemoja ja kohtauksia Teatteri Jurkan historian ja näyttelijyyden pohdintoihin. Millä putkiremontin kulut katetaan, millä maksetaan vuokra? Miten teatterin taika luodaan illasta toiseen?
Alle satapaikkainen Teatteri Jurkka on näyttelijälle täysin erilainen työympäristö kuin yli sata vuotta sitten massiivisia spektaakkeleita isännöinyt 1800-paikkainen suurnäyttämö. Jurkka on huoneteatteri, joten tunnelma on tiivis. Lava on pieni ja näyttelijät yleisöä lähellä. Näyttelijöiden eleet ja ilmeet välittyvät katsojalle vaivatta.
 |
| Hanna-Kaisa Tiainen Marcelina. Kuva: Marko Mäkinen. |
Intiimiys korostuu välillä katsomossa ikään kuin yleisön joukossa istuvassa Marcelissa, jonka rooliin Hanna-Kaisa Tiainen istuu luontevasti. Marcel on juuri niin herkkä, kärkäs, totinen ja pikkutarkka kuin olin hänen kirjaa lukiessani mieltänyt olevan.
Kirjassa merkittävä tapahtuma on Marcelin ensimmäinen teatterissa käynti. Marcel odottaa näkevänsä mahtavan la Berman esittävän Faidraa ja hekumoi ajatuksella. Hän kuvittelee esityksen olevan jotakin niin tajunnanräjäyttävää, että todellisuus on pettymys. Jurkan näytelmässä näyttelijät pistävät Marcelin koville hänen kritiikistään: tämä on herkullisesti toteutettu! Suruvireiseen Marcelin hahmoon olisin kovin mielelläni syventynyt vieläkin enemmän.
Näyttelijöiden omat henkilöhistoriat nivoutuvat yhteen Proustin klassikon kanssa. Eritoten näytelmä on läpileikkaus Milka Ahlrothin näyttelijänurasta. Lavalla nähdään roolien kavalkadi, ja myös näyttelijä roolihahmojen takana. Ahlroth on kokemuksensa turvin näytelmän kivijalka.
 |
| Milka Ahlroth. Kuva: Marko Mäkinen. |
Koin antoisaksi sen, ettei Proustin kirjaa ollut yritetty siirtää näyttämölle liian orjallisesti. Kirjasta oli poimittu jatkokäsittelyyn tiettyjä kohtauksia ja teemoja, kuten erilaiset illuusiot, identiteettipohdinnot ja sukupuoliroolit. Näistä käsikirjoittajat ja ohjaajat Holkko ja Tiainen olivat tehneet omaa tulkintaansa ja linkittäneet sitä nykypäivään. Kirjasarjaa tahkonneena pidin kuitenkin siitä, miten itse kirja oli läsnä esityksessä: siitä luettiin otteita pitkin esitystä.
 |
| Aleksi Holkko. Kuva: Marko Mäkinen. |
Suosittelen näytelmää erityisesti kaikille, joilla on jokin suhde Marcel Proustiin: ehkä olet jo lukenut Proustisi tai vasta suunnittelet sitä, kenties olet etsinyt kadonnutta aikaa vasta yhden kirjan verran. Tai ehkä sinua muuten vain kiinnostaa tämä identiteettinsä kanssa kipuillut, sairauksien riivaama kirjailija, joka kirjoitti omasta elämästään tuhansien sivujen verran sata vuotta sitten. Vielä on muutaman näytöksen verran aikaa.
 |
| Milka Ahlroth lukee, Marcel kuuntelee. Kuva: Marko Mäkinen. |
Käyn todella harvoin teatterissa, joten tämä näytelmä oli hyvää lämmittelyä kesän Volter Kilpi -kirjallisuusviikolle, jonne olen suuntaamassa heinäkuussa. Suunnitelmissani on kirjallisuusluentojen lisäksi mennä katsomaan useampaa näytelmää Kustavin maisemissa. Tämä siis tuskin jää Kirjakimaran ainoaksi teatteriraportiksi!
