Ulla Prami (toim.): Joogaruoka: opettajien parhaat reseptit (2017)

Kansi: Eevaliina Rusanen.

Kustantaja: Bazar.

Sivumäärä: 136.

Oma arvioni: 2/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Värikäs kansi houkuttelee tarttumaan Ulla Pramin toimittamaan kirjaseen, johon on koottu lähinnä suomalaisten joogaopettajien parhaita reseptejä. Kasvispainotteinen ruokavalio kuuluu joogaperinteeseen, joten on luontevaa yhdistää nämä kaksi asiaa kirjaksi. Kaikki kirjan reseptit on jaoteltu vegaanisiin, vegetaarisiin, munattomiin, gluteiinittomiin, maidottomiin ja raakaruokiin.

Värikylläisen kannen avattuani koin suuren pettymyksen: kirjassa ei ole yhden yhtä kuvaa valmiista annoksista, raaka-aineista tai valmistusprosesseista. Kaikki ruokaohjeet on esitelty vain tekstimuodossa. Ruokakuvitus puuttuu, mutta kirjan sivuilla on esitelty mustavalkoisin piirroksin asanoita astangajoogan ensimmäisestä sarjasta. Ihan kiva idea, mutta ruokakirjan kohdalla pitäisin tärkeämpänä houkuttelevaa annoskuvitusta. Harva kuitenkaan harjoittaa joogaa keittokirjan avulla, mutta ruoanlaitossa siihen liittyvistä kuvista on usein apua, jos ei muuten niin inspiraation lähteenä. 

Kuskussalaatti ja Virabhadrasana B.

Mukana on myös suomalaisille vieraampia ruokia, kuten Shak panir ja Kedgeree, joiden ulkonäöstä ainakaan minulla ei ole ilman googlailua tietoa. Olisi hyvä tietää, millaista ruokaa sitä onkaan tekemässä, mihin kannattaisi pyrkiä. Kuvien puute on myös sikäli erikoista, että kirjan monet ohjeet, kuten hedelmämandala tai uunijuuresmandala, kuulostavat valokuvauksellisilta. Piirrokset kannessa eivät riitä.

Odotin tältä kirjalta paljon, sillä idea on mitä mahtavin. Onkin harmillista, että toteutus ei mielestäni toimi, eikä kirjaa lukiessa herahda vesi kielelle. Tässä opuksessa jää täysin sivuseikaksi se, että ruoka on myös esteettinen elämys. Voisin sanoa, että ulkonäkö on ruokakirjan kohdalla puolet sisällöstä: parhaimmissa tapauksissa tekisi mieli syödä kirjan sivuilla olevat annokset ja kirjaa lukiessa alkaa miettiä, minkä ruoista ottaa kokeiluun ensimmäisenä. Nyt aloin etsiä muita joogaruokakirjoja. 

Mia Takula: Elämäni vegaanina: 14 ihmistä huipulla (2017)

Kansi: Elina Salonen.

Kustantaja: Into.
Sivumäärä: 252.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Suomessa eletään jonkinlaista kasvisruokabuumia, ja nyt tammikuussa tuhannet ihmiset osallistuvat vegaanihaasteeseen. Haasteen innoittamana luin tämän Mia Takulan vastikään ilmestyneen tietokirjan Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla.

Vegaani on kasvisyöjä, joka välttää kaikkea eläinperäistä. Ruokavaliosta jäävät tutumpaan lakto-ovo-vegetaristiseen kasvisruokavalioon verrattuna pois myös kananmunat ja maitotuotteet, eikä vegaani myöskään käytä esimerkiksi nahkatuotteita tai villasta valmistettuja vaatteita.

Tarinansa jakaa myös kirjailija Antti Nylén.

Takulan kirjoittamassa kirjassa neljätoista vegaania kertoo tarinansa. Haastatellut avaavat omia syitään elämäntavalleen ja kertovat muun muassa, miten veganismi näkyy arjessa.

Kirja rohkaisee ja rikkoo myyttejä. Mukana on monia urheilijoita, ja heidän tarinoidensa myötä lukija vakuuttuu, että myös urheilun huipulla tulee loistavasti toimeen vegaanisella ruokavaliolla. Vegaanisuus kun ei tarkoita vain papuja ja porkkanaa tai pelkkää kieltäytymistä, sillä nykyisellään monipuolisia vegaanisia vaihtoehtoja on hyvin tarjolla.

Kirjan tarinoiden kautta hahmottuu hurja muutos, mikä asenteissa ja kasvisruoan saatavuudessa Suomessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Nykyään marketeista saa ostettua esimerkiksi monenlaisia papuja, kasvimaitoja ja jopa vegaanisia eineksiä, eikä vegaanina elävän tarvitse enää reissata vaikkapa tofun perässä erikoisliikkeisiin. Koskaan aiemmin ei ole ollut niin helppoa olla vegaani kuin nyt, vaikka haasteita ruokavalio ajoittain tuo, ainakin aloittelijoille. Totuttelu ja rutiinien löytäminen vie aikaa, mutta niinhän on kaikkien elämänmuutosten kanssa.

Mielenkiintoisten elämäntarinoiden ohessa on valokuvia ja ruokaohjeita. Haastateltujen persoonat tuntuvat välittyvän hyvin kuvista ja tekstistä, mutta yhtä innostunut en ole kirjan resepteistä, jotka on esitelty vain sanallisesti. Missä ovat herkullisen värikkäät annoskuvat? Tämä on kirjassa harmillinen puute, sillä mikään muu ei edistä veganismia paremmin kuin houkutteleva ruoka

Osallistun nyt tammikuussa vegaanihaasteeseen toista kertaa. Vuosi sitten haastekuukausi sujui ongelmitta ja siitä jäi useita pysyviä tapoja ja ruokalajeja arkeeni. Syön muutenkin pääasiallisesti kasvisruokaa, mutta haasteen jälkeen myös maitotuotteiden kulutukseni jäi pienelle. Esimerkiksi cappuccino on nykyään mielestäni parempaa soijamaidolla kuin lehmänmaidolla. Tartuin tässä tammikuussa haasteeseen toistamiseen ja pohdin paraikaa, josko jatkaisin tällä linjalla pysyvästi. Mieleni ja kehoni voivat paljon paremmin vegaaniruokavaliolla, ja ainoat haasteeni liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin. Onneksi nykyään vertaistukea on saatavilla esimerkiksi Facebookin vegaani-ryhmissä ja tämänkaltaisista kirjoista!

Olga Temonen: Olgan joulu (2016)

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 145.

Oma arvioni: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Näyttelijänäkin tunnettu Olga Temonen asuu perheensä kanssa Iitissä, missä hänellä on hevostila. Hän myös pyörittää miehensä Tuukka Temosen kanssa tuotantoyhtiötä ja kirjoittaa suosittua Olgan kotona -lifestyleblogia. Aiemmin häneltä on julkaistu Emäntänä Olga ja Olgan pullakirja -teokset.

Olen selaillut töissä jos jonkinlaisia joulukirjoja, mutta harvoista innostun kuten tästä kirjasta. Olgan joulu on kaunis ja selkeä kirja. Siinä pysytellään perinteisten jouluisten herkkujen äärellä eikä kikkailla turhia. Ruokaohjeet ovat yksinkertaisia, eivätkä ne vaadi kovin kummoisia kokkaustaitoja.

Yksinkertaisuus houkutteli myös minut kokeilemaan kirjan ohjeita. Ensimmäiseksi otin kokeiluun Annen piparkakut. Taikina on helppo valmistaa ohjeen mukaan, ja sen annetaan odottaa jääkaapissa seuraavaan päivään. Taikina pehmenee nopeasti huoneenlämmössä, joten jauhoissa ei kannata kaulimisvaiheessa säästellä. Piparit on hyvä jättää melko paksuiksi, jotta niiden siirtäminen pellille ei olisi ihan mahdotonta: ohjeessa puhutaan jopa puolen sentin paksuisista pipareista.

Innostuin pipareiden leipomisesta niin paljon, että luin ohjeen esittelytekstin huolimattomasti. Siinä kerrotaan näiden pehmeänsitkeiden piparkakkujen olevan peräisin Olgan lapsuudenaikaiselta hoitajalta. Öh, meillä tykätään enemmän rapeista pipareista, joten lopputulos ei aivan miellyttänyt, vaikka varmasti ohjeenmukainen olikin. Vielä ennen aattoa on suunnitelmissa leipoa joulutorttuja ja valmistaa imellettyä perunalaatikkoa kirjan ohjeilla. 

Kaikki kolme kirjasta poimimaani ohjetta ovat sellaisia, etten olisi koskaan aiemmin uskonut tekeväni niitä alusta asti itse! Kirja rohkaisee kokeilemaan ja purkaa myyttejä ”vaikeiden jouluruokien” ympäriltä.

Aikaa perinteisten jouluherkkujen valmistaminen toki vie, mutta lopputulos palkitsee. Pidän Temosen työtä pelkäämättömästä asenteesta. Hän myös uskoo omaan visioonsa. Tällainen mielikuva minulle ainakin on syntynyt satunnaisten blogitekstien, lehtijuttujen ja tämän kirjan perusteella.

Kirjaa lukiessani hieman hämmästelin kyllä sitä, miksi Temonen on ottanut kirjaan mukaan liharuokien ohjeita, vaikka hänen perheessään ollaan kasvisyöjiä. Ehkä tällä ratkaisulla on kosiskeltu sekasyöjälukijoita, joille joulu ei ole joulu ilman kinkkua?

Kirjan kuvituksesta huokuu rento ja leikkisä joulumieli. Jouluna puuhastellaan, mutta myös pysähdytään nauttimaan läheisten seurasta ja ajatuksella valmistetuista ruoista ja leivonnaisista.

Tämän joulukirjan arvion myötä toivotan hyvää joulua kaikille lukijoilleni! 

Maija Itkonen & Reetta Kivelä: Nyhtökaura (2016)

Kustantaja: Siltala.

Sivumäärä: 127.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Nyhtökaura: vegepäivän reseptikirja on tämän vuoden puhutuimman ruokatrendin eli nyhtökauran kehittelijöiden Maija Itkosen ja Reetta Kivelän laatima reseptikirja. Nyhtökaura on valmistettu kaurasta ja palkokasveista, ja sitä voidaan käyttää ruoanlaitossa erilaisten lihojen asemesta. Sen kerrotaan olevan proteiinipitoista ja täyttävää. Innovaatio on saanut paljon julkisuutta, eikä vähiten hankalan saatavuutensa vuoksi. Nyhtökauraa ei ehditä valmistaa yhtä paljon kuin sille olisi kysyntää, eikä sitä saa kaikista kaupoista. Somen avulla nyhtökaurasta kiinnostuneet metsästävät harvinaista herkkua ja yrittävät osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Olen ollut innoissani tästä kasvisruokainnovaatiosta siitä lähtien, kun siitä kuulin. Päätin kuitenkin, etten lähde reissaamaan nyhtiksen perässä tai ala jonottamaan sitä kukonlaulun aikaan jossakin. Sitten kun sitä saa omasta kaupasta, tavallisella kauppareissulla, niin ostaisin kokeiluun. Muutama viikko sitten  markettireissulla törmäsin nyhtökaura-apajaan ihan vahingossa. Etsiskelin kasvisleikkeleitä leivän päälle, ja nyhtökaurapaketit osuivat silmiini tapas-hyllystä (!). Pakettien löytäminen tuntui pieneltä lottovoitolta!

Nyhtökaura-kirjassa reseptit on jaoteltu eri viikonpäivien mukaan, ja jokaiselle päivälle on useampi reseptiehdotus. Esimerkiksi keskiviikon ruokalistalta löytyy perinteisiä klassikkoruokia nyhtökauraversiona, ja viikonloppuna kokataan vähän monimutkaisempia ruokia ja syödään yhdessä ystävien kanssa. Annoksia on moneen makuun, ja onpa nyhtökauraa käytetty leivonnassakin.

Ensin kokeilin valmistaa porotonta käristystä maustamattomasta nyhtökaurasta. Ohje löytyy kirjasta ja nyhtökaurapaketin kääreestä. Kokeilu oli melkoinen farssi. Odotukset olivat korkealla sekä minulla että miehelläni, ja annosten äärellä vaihdettiin paljon kertovia katseita. Pettymys oli suuri, sillä nyhtökaura ei maistunut miltään. Käriste oli epämääräistä massaa ilman suutuntumaa ja makua. 

Pistin epäonnistumisen osittain omaan piikkiini: uuden raaka-aineen käsittely vaatii harjoittelua. Toisella kertaa testiin pääsi inkiväärimaustettu nyhtis. Puolet paketista käytin wokkiin, johon tuli sekalaisia kasviksia, nuudeleita ja mausteiksi soijakastiketta ja makeaa chilikastiketta. Jestas, miten hyvää! Nyt ruoassa oli paljon makua, kiitos maustekastikkeiden. Pelkältään valmismaustettukin nyhtökaura on melko miedon makuinen.

Paketin toinen puolikas päätyi kesäkurpitsojen täytteeksi. Mökin kasvimaa tuottaa kesäkurpitsoja siihen tahtiin, että viime viikkoina niitä on laitettu lähes joka ruokaan ja pakastimeenkin hyvä määrä. Täytin puolikkaat, koverretut kesäkurpitsat nyhtökaura-kaurakerma-tomaatti-mössöllä ja paistoin uunissa. Improvisoidusta ruoasta tuli maukasta ja yllättävän täyttävää.

Ensimmäisten kokeilujeni jälkeen olen edelleen varovaisen innostunut nyhtökaurasta. Valmis, kypsä raaka-aine on helppo lisätä ruokiin loppuvaiheessa. Kuivahko koostumus tarvitsee kokemukseni mukaan jonkinlaisen kastikkeen seurakseen antamaan mehukkuutta. Myöskään mausteissa ei kannata säästellä.

Reseptikirja houkuttelee kokeilemaan uutta raaka-ainetta monipuolisesti. Se on hyvä inspiraation lähde omiin kokeiluihin. Kirjan kuvat ovat ruokahalua herättäviä ja ohjeet selkeitä. Kirjan ohjeista en voi suositella porotonta käristystä, mutta jossakin vaiheessa aion kokeilla seuraavia: täytetyt tuorepinaattiletut, paahdetut rosmariinijuurekset, yrtti-cashew-uunitomaatit ja pähkinäinen zoodelisalaatti. Luulen, että metsäsienirisotto nyhtökauralla voisi upota miehellekin!