 |
| Kansi: Hannu Taina. |
Otava 1988. 362 s.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.
Tänään vietetään kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin päivää. Kirjallinen juhlapäivä on oivallinen ajankohta aloittaa Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan esittely täällä blogissa. Kuusiosainen sarja kertoo pohjanmaalaisen Hakalan suvun vaiheista sekä Suomessa että siirtolaisina Amerikassa. Suvun jäsenten elämää seurataan 1920-luvulta aina 1990-luvulle asti.
Kaavailen lukevani Pohjanmaa-sarjan tämän vuoden aikana. Luen sarjan kronologisessa järjestyksessä, eli nyt ensimmäisenä luin romaanin Uusi Jerusalem. Se olisi ilmestymisjärjestyksessä vasta sarjan neljäs osa. Mikäli suunnitelmani pitävät, Kirjakimarassa ilmestyy tämän vuoden aikana arviot sarjan muistakin viidestä osasta, jotka ovat Maan avaruus, Talvisota, Pohjanmaa, Ameriikan raitti ja Lakeuden kutsu. Päätösosasta Tuuri sai Finlandia-palkinnon.
Uusi Jerusalem kuvaa Johannes Hakalan matkaa Suomesta Kanadan kautta Yhdysvaltoihin, ja miehen oman paikan etsimistä siirtolaisena. Eletään 1920-luvun loppua, ja joukko suomalaisia miehiä on lähtenyt meren yli uuteen maahan työn perässä. Jo Halifaxiin päättyvä laivamatka koettelee matkalaisia, eikä heitä määränpäässä otetakaan vastaan avosylin, kuten he ovat luulleet. Atlantin tuolla puolen maata koettelee depressio eli lama, joka on johtanut työväen vähentämiseen, lakkoihin ja levottomuuksiin.
Johannes Hakala kertoo itse omaa tarinaansa. Minäkertojan silmin koetaan mainarin arki syvällä kaivoksessa, täiden kutina asuntolan pedissä ja kielitaidottoman siirtolaisen ulkopuolisuus uudessä ympäristössä. Johannes on englanninkielisessä ympäristössä täysi ummikko ‒ kielitaitoa ei ole. Pian hän oppii muutamia yksittäisiä sanoja, mutta esimerkiksi kaivoksella tarvittavat keskustelut käydään elekielellä. Paikallisia kutsutaan kielisiksi ja finglish värittää tekstiä. Hakala lähtee miesjoukon mukaan ampumaan muuseja, ja mainarit asuvat poorttihausissa. Sudburyn kaupunki vääntyy pohjalaisessa suussa Supperiksi. Hakalan toveri Mäen Kalle on uudessa maassa Charles McKay.
Tuuri ei juuri päästä lukijaa Johanneksen pään sisälle, vaan antaa tekojen puhua. Hakala pitää puolensa, tekee määrätyt työt, muttei ala pokkuroimaan. Viina maistuu, muttei yhtä ahnaasti kuin muille mainareille. Omapäinen Hakala seuraa hieman epäillen myös siirtolaispastorin ajamaa Uusi Jerusalem -hanketta, jonka myötä olisi tarkoitus perustaa yhteiskunta preerialle. Miehen taustasta saamme tietää vain vähän: Suomeen talollinen mies on jättänyt kaiken, kokonaisen elämän vaimoineen ja lapsineen, eikä aietta paluusta ole.
Uusi Jerusalem oli lupaava avaus Pohjanmaa-sarjalle. Minäkertojan matkassa pääsin sukeltamaan mainarin elämään ja siirtolaisen asemaan. Romaanista välittyy kirjailijan kerronnan riemu ja helppous: tarina luistaa, eikä Tuurin tunnistettava lause petä. Finglish-ilmaisut ovat hauska lisä. Seuraavilta osilta odotan tarinan etenemisen lisäksi lisävalotusta Johannes Hakalan taustaan. Toivottavasti myös suvun naiset ja muutenkin naiset saavat isomman roolin tulevissa kirjoissa. Uusi Jerusalem on nimittäin melkoinen äijä-kirja, jossa naiset ovat lähinnä piikoja poorttihauseissa tai ilotyttöjä koiratorpissa eli bordelleissa.
Miksi sitten aloin lukea Tuuri kirjasarjaa? Idean taisin saada kanssabloggaajalta: Lukijatar on lukenut Pohjanmaa-sarjaa viime aikoina. Hän on edennyt projektissaan jo viidenteen eli toiseksi viimeiseen osaan. Lukijattaren arvion tästä ensimmäisestä osasta, Uudesta Jerusalemista, voi lukea täältä.
Toki kiinnostukseeni vaikuttaa myös se, että pidän Tuurista kirjailijana. Olen aiemmissa Tuuri-postauksissani nimittänyt Tuuria kirjalliseksi tukipilarikseni. Bloggaavana lukijana tulee luettua monenlaisia teoksia, mutta Tuuri on yksi niistä, joiden luokse voin aina palata, kun kaipaan jotakin tuttua ja turvallista. Tuurin teksti tuntuu yhtä lämpimän kotoisalta kuin takkatulen loimu.
Rakkauteni Tuurin teksteihin on kehittynyt pikkuhiljaa. Kirjallisuudenopiskelijana hymistelin, kun luennoitsija hehkutti Tuuria maasta taivaisiin, mutta sympatiseerasin kurssilla vieraillutta kirjailijaa. Vielä vuonna 2013 olen kirjoittanut Taivaanraapijoiden arvioon, ettei Tuuri lukeudu omiin suosikkeihini, mutta niin vain on mieli vuosien varrella muuttunut. En toki vieläkään aina lumoudu hänen kaikista teoksistaan, mutta se ei ole este kirjalliselle faniudelle.
Palaan Tuurin pariin siis Maan avaruuden merkeissä lähikuukausina!
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 3. Kirja aloittaa sarjan. Se on myös ensimmäinen luettu Hyllynlämmittäjä.
Muita Antti Tuurin kirjoja Kirjakimarassa:
Bospor Express
Matkoilla Euroopassa
Ikitie
Taivaanraapijat
Tammikuu 18
Tenoa soutamassa
