Alkuteos: Fröken Julie. Ett naturalistiskt sorgespel.
Suomentaja: Helena Anhava (1988).
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 127.
Oma arvio: 2/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Oi ja voi, blogitauko venähti sitten ihan kuukauden
mittaiseksi, ja sekös harmittaa. Iso gee on vienyt voimani kirjoittaa tai lukea
mitään muuta kuin graduun liittyvää. Viimeiset teoriaväännöt ovat nyt paperilla
ja reilun viikon päästä tuo ihanan kamala projekti vihdoin valmis. Tiedossa on varmasti
vielä unettomia öitä ja viime hetken paniikki, mutta juuri tällä hetkellä olo
on jokseenkin luottavainen: valmista tulee ja vieläpä ajallaan.
Blogihiljaisuus on nyt siis onnekseni rikottu! Palaan
porisemaan lukemisistani kirjoituksella Strindbergin näytelmästä Neiti Julie, jolla osallistun myös
Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen. Näytelmän koko nimi on Neiti Julie: naturalistinen murhenäytelmä ja sen on suomentanut Helena Anhava.
 |
| Kuva: www.bookcrossing.com |
Näytelmän tapahtumat sijoittuvat juhannusyöhön, kreivin kartanon
keittiöön. Henkilöitä on kolme: kreivin tuleva perillinen Julie ja palvelijat
Kristin ja Jean, jotka ovat pari. Juhannusta juhlitaan tanssien ja juoden, ja vire on hersyvän iloinen ja toiveikas. Julie on vastikään purkanut kihlauksensa ja alkaa juhannusyön kuplivassa tunnelmassa flirttailla Jeanin kanssa. Kristinin väsähdettyä Julie ja Jean jatkavat illanviettoa, vaikka se ei olekaan soveliasta. Yöttömän yön hurmassa tapahtuu jotakin, minkä voisi tulkita näytelmän käännekohdaksi.
Näytelmä kommentoi erilaisia rooleja ja valta-asetelmia.
Yhtäältä on kahtiajako herrasväkeen ja palvelijoihin, toisaalta naisiin ja
miehiin. Siinä, miten herrasväki käyttää määräysvaltaansa palvelijoitaan kohtaan,
ei ole mitään ihmeellistä, kuten ei myöskään siinä, että miehen sana on
näytelmän maailmassa selvästi painokkaampi kuin naisen. Mielenkiintoiseksi
valtakysymykset tulevatkin sitten, kun osat vaihtuvat.
Öisten tapahtumien jälkeen Julie ei enää olekaan Jeanin
yläpuolella, vaan roolit ovat päinvastaiset. Julien kunnia katoaa siveyden ja puhtauden
mukana; hänestä tulee langennut nainen. Rakkaus vaihtuu vihaan ja inhoon, ylemmyys alemmuuteen. Nämä
suuret kontrastit ja muutokset ylikorostuvat väistämättä, sillä näytelmän
puitteet ovat niin suppeat (keittiö, yksi yö, kolme henkilöä). Valtapeli päättyy loppuratkaisuun, joka on naturalistisen rappiollinen.
Neiti Julie ei uponnut minuun lainkaan. Vaikka kuinka yritin pitää mielessäni
näytelmän iän, niin minua vaivasi jatkuvasti epäusko. Kaikki henkilöt olivat
toinen toistaan ärsyttävämpiä enkä oikein saanut mistään henkilöhahmosta otetta.
Suomennoksen kieli sen sijaan oli paikoin erittäin kekseliästä ja osuvaa. Siitä
yksi lisäpiste.
