 |
| Kannen suunnittelu: Penguin Random House UK. |
Mistä minulle: arvostelukappale.
Oma arvioni: 4/5.
Sain yllätyksekseni jo näin huhtikuun alussa kuitattua Helmet-haasteessa kohdan 23. Kirja, jota luet ulkona. Kirkkaassa kevätauringossa en voinut olla huomaamatta kontrastia, joka sään ja Emma Clinen vastikään suomennetun novellikokoelman välille syntyy. Daddyn kymmenen kertomusta pureutuvat amerikkalaisen nykyihmisen rappiokokemuksiin ja hetkiin, jolloin elämä jollakin tapaa nyrjähtää. Päivänpaistetta sivuilta ei löydy, mutta pahaenteistä tunnelmaa sitäkin enemmän.
Cline rakentaa henkilöhahmonsa kutkuttavan tarkasti ja laittaa heidät kohtaamaan vastoinkäymisiä ja ristiriitoja. He pettävät, kietoutuvat valheisiin ja salaisuuksiin sekä tuottavat toisilleen (ja itselleen) pettymyksiä. Lääkkeistä ja huumeista haetaan milloin vauhtia, milloin turrutusta. Hahmot ovat todella inhimillisiä, samalla ihmiskuva on raadollinen. Monissa tarinoissa keskiössä on ihmissuhteen rakoileminen tai muutokset perheen dynamiikassa.
Esimerkiksi kokoelman avausnovellissa Kuin valkeata joulua aikuiset lapset kerääntyvät vanhempiensa kotiin viettämään joulunpyhiä. Vanhempien koiralla on sydämentahdistin ja isä ostaa kaikille joululahjaksi DNA-testit. Perheen kipukohdat nousevat esiin, kun kudelmaan lisätään vielä vanhempien lapsiinsa kohdistamat odotukset ja kotivideoiden nostattamat muistot. Eivätkö kaikki pidäkään persimonipikkuleivistä? Minkälaista on huomata, että kaikki lapset eivät haluaisikaan viettää aikaa vanhempiensa luona?
Novelleissa on tyypillisesti jokin lukijaa vavahduttava yksityiskohta tai juonenkäänne, joka jää vaivaamaan. On näyttelijän urasta haaveileva nuori nainen, joka päätyy rahapulassa myymään käytettyjä alushousujaan. On raskaana oleva aviovaimo, jonka jäljiltä auto haisee tupakalta. Kymmenen jännitteistä ja tummasävyistä novellia perätysten luettuna kieltämättä hieman turruttaa. Aloin loppua kohden pitää tekstien väleissä päivienkin taukoja, jotta ne erottuisivat paremmin toisistaan.
Luen harvoin novellikokoelmia, ja Clinen kirjan äärellä kyllä muistin hyvin, miksi. Aina kun novellissa ehtii tutustua mielenkiintoisiin henkilöihin, se loppuu. Uteliasta lukijaa korventaa! Daddyssäkin on lukuisia taidokkaasti rakennettuja henkilöhahmoja, joiden elämänvaiheista ja eriskummallisista tavoista olisin mieluusti lukenut pidempään. Samalla arvostan Clinen taitoa luoda syvyyttä ja jännitteitä lyhyessä muodossa.
Clinen tapa kuvata henkilöitään teki vaikutuksen, joten esikoisromaani Tytöt menee kesän lukulistalle!
Helmet 2021: 23. Kirja, jota luet ulkona.
