Antonio Muñoz Molina: Kuun tuuli (2006)

Alkuteos: El viento de la luna.

Suomennos: Tarja Härkönen (2011).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 323.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Laura Lyytinen.

Eletään vuotta 1969 Espanjan maaseudulla. Kertojana on 13-vuotias vintin yksinäisyydessä viihtyvä poika, joka kaipaa jonnekin pois ja yrittää luovia murroiän myrskyissä. Poikaa kiehtovat astronauttien teot ja erityisesti Neil Armstrongin kuukävely.

Muñoz Molina kuvaa värikkäästi 1960-luvun ajatusmaailmaa, yhteiskuntaa ja maisemia. Kuulento ja televisio kuvastavat maailman ja teknologian kehitystä. Maailma muuttuu, ja niin myös kertoja. Murroikäisen pojan mielessä nämä kaksi muutosta sekoittuvat; molemmat ovat kiihottavia, jännittäviä, uusia.

Uudet asiat saavat kertojan tuntemaan vierauden tuntemuksia. Poika kokee vierautta koulussa, jossa hän jää ulkopuoliseksi. Myös oma keho on myllerryksen kourissa ja toimii ennalta-arvaamattomasti:

Kaikki on hiljaa ja huomaamatta muuttunut ilman että päällisin puolin mitään varsinaista muutosta olisi tapahtunut. Tuntuu että olen sama kuin ennenkin mutta en täysin tunne itseäni, kun katson peilistä tai tutkin muutoksia ja kasvannaisia, joita ruumiiseeni on tullut ja joita säikähdin, kun aloin huomata merkkejä niistä.

Kuten varmaan kaikki teinit, poikakin pohtii, mikä on normaalia ja käykö näin vain minulle. Välillä lukijaa melkein puistattaa, sillä niin paljon on märkää, tahmeaa, haisevaa.

Vaikka teoksessa ollaan astumassa johonkin uuteen, niin vanha maailma ja perinteet kiskaisevat aina välillä pois haavemaailmasta. Tieto ei vielä ole parin klikkauksen päässä, vaan auktoriteetit kertovat, miten maailma makaa. Koulussa opetus on tiukan katolista ja synnin pelko, erityisesti kuolemansynnin, on lamaannuttavaa.

Kertoja on loputtoman kiinnostunut avaruudesta, ja hän ahmii kirjoja tyydyttääkseen tiedonjanoaan. Hämmennystä miehenalun mielessä lisää myös se, että kirjojen tieto ja koulussa opetettavat asiat eivät tunnu osuvan yksiin. Vastakkainasettelu tieteellisen ja uskonnollisen maailmankatsomuksen välillä on niin jyrkkä, että valinta on lopulta tehtävä.

Kuva: Ricardo Martin.

Romaani on kiehtova ja runsas ajankuva 1960-luvun Espanjasta. Nuoren pojan näkökulma toimii: uusia asioita katsotaan kyselevin mielin, joten havainnot ovat yksityiskohtaisia ja tuoreita. Yksilön ja maailman muutokset rinnastuvat kiinnostavasti, samoin kuin ihmismielen mutkikkuus ja avaruuden käsittämättömyys.

Kuun tuulesta tuli minulle lukukokemus, joka paranee, kun sen antaa hieman hautua. Lukiessani kirjaa en aina pysynyt kertojan kärryillä, mutta parin viikon sulattelu on kummasti selkeyttänyt näkemystäni kirjasta.

Kuun tuuli on kuulemma Muñoz Molinan helppolukuisin teos. Niinpä jos joskus tulee tunne, että haluan haastaa itseäni lukijana, niin tiedän kenen teoksista valitsen! Kirjailijan tuotannosta nimittäin löytyy kiinnostavan kuuloisia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi hänen pääteoksekseen nimetty Sefarad. Se on tarinakokoelma, joka käsittelee muukalaisuutta ja vainottuna olemista muun muassa juutalaisten kohtaloiden kautta. Menee lukulistalle!