Han Kang: Ihmisen teot

Kansi: Tom Darracott.

Gummerus 2018. 230 s.
Suomennettu englanninnoksesta Human Acts (2016).
Koreankielinen alkuteos ilmestyi vuonna 2014.
Suom. Sari Karhulahti.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.


Helmet-lukuhaasteen kohta 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa sopii täydellisesti kuvaamaan suhdettani eteläkorealaisen Han Kangin tuoreeseen suomennokseen Ihmisen teot. Sain kirjan kustantajalta jo tammikuussa ja siitä lähtien olen siirrellyt sitä kotonani eri kirjapinoihin: välillä se on odottanut lukuvuoroaan yöpöydällä, välillä jakkaralla lukunojatuolini vieressä. Yhdessä vaiheessa se seilasi ruokapöydällä kesäkukantaimien ja ruokailuvälineiden kaaoksessa. Aina vain jäi kirja avaamatta. Kirjan kiinnostavuudessa ei lukemisen viivästyminen ollut kiinni. Minua vain pelotti liikaa.

Alkujaan kiinnostuin Ihmisen teoista, koska kirjailijan edellinen suomennos Vegetaristi oli minulle niin hämmentävä lukukokemus. Tässä romaanissa aiheena olisi Gwangjun opiskelijaprotestit 1980-luvulla ‒ totesin, etten tiedä aiheesta juuri mitään, mutta haluaisin.

Miksi sitten kauan odotetusta uutuuskirjasta tuli tummanpuhuva mörkö, jota en halunnut aloittaa ja jonka kansikin alkoi tuntua vastenmieliseltä? Tärkein syy varmaankin oli, etten päässyt lukemaan kirjaa vailla ennakkoluuloja ja -odotuksia. Lehtiartikkeleista, kritiikeistä ja blogiarvioista silmiini pomppivat pahuus, verilöyly, kuolema, teurastus. Mielikuvitukseni villiintyi, enkä ollut varma, haluanko altistaa itseäni tällaisille kauheuksille. Mitä enemmän kirjasta luin, sitä enemmän jutut lietsoivat pelkoani. Vihdoin lukuhaluni palasivat, kun kuuntelin Sivumennen-podcastin jakson, jossa puhuttiin kirjasta. Erityisesti minua alkoi kiinnostaa se, että kirjassa on seitsemän eri näkulmaa tapahtumiin ja niistä viimeinen on kirjailija Han Kangin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat eteläkorealaiseen Gwangjun kaupunkiin, vuoteen 1980. Opiskelijat osoittavat mieltään diktatuurista sotilashallintoa vastaan. Väki kerääntyy mielenosoituksiin, ja kapinalliset valtaavat hallintorakennuksen. Armeija hyökkää mielenosoittajien kimppuun raa'asti. Karkuun juoksijoita ammutaan, useita pidätetään. Kuulusteluun joutuminen tarkoittaa kidutetuksi päätymistä. Kyseessä on lahtaus ja ajojahti. Armeijan tappamien mielenosoittajien ruumiit täyttävät lähistön koulun salin, jossa omaiset käyvät etsimässä lähimmäisiään.

Mielenosoituksista, kansannousun verisestä kukistamisesta ja julmuuksien seurauksista kerrotaan siis useasta eri näkökulmasta. Ääneen pääsevät esimerkiksi kansannousussa kuollut poika, Dong-ho, ja hänen ystävänsä ja äitinsä. Viimeisenä ajatuksiaan avaa kirjailija, joka ainakin muistuttaa paljon Han Kangia. Koska pariinsataan sivuun on mahdutettu seitsemän kertojaa, asento vaihtuu tiuhaan. Näkökulmatekniikka toimii, ja tulkitsen omaa lukemistani niin, että juuri tämän vaihtelun ansiosta kirja ei ollut minulle liian raskas.

Siinä missä Han Kangin edellinen suomennos jäi minulle etäiseksi enkä saanut siihen otetta, tämän kirjan kanssa sellaista ongelmaa ei ollut. Ihmisen teot on niin dokumentaarinen ja realistinen, ettei eksymisen vaaraa ole. Han Kang on itse kotoisin Gwangjusta, ja hänen perheensä muutti Souliin juuri ennen kansannousua. Tapahtumat ovat olleet vahvasti läsnä Han Kangin koko elämän ajan, vaikka se ei koskettanutkaan suoraan hänen sukulaisiaan. Gwangjun tapahtumat ovat koko kansakunnan kipupiste ja surun aihe ja alkanut merkitä kaikkea pakkokeinoin eristettyä, lyötyä ja tuhottua, kaikkea korjauskelvottomaksi runneltua. 

Romaanilla on vahva yhteys historiallisiin tapahtumiin, vaikka se on fiktiota. Mielestäni tämänkaltaiset todellisiin, traumaattisiin tapahtumiin perustuvat romaanit ovat kaikessa kauheudessaan tärkeitä. Yksi syy siihen, miksi luen, on juuri tässä. Haluan tuntea paremmin sen maailman, jossa elämme, myös sen historian ja kaikki sen sävyt.

Kannattaa lukea myös Ompun, Main, Tuijan ja MarikaOksan bloggaukset kirjasta.

Han Kang: Vegetaristi (2007)

Kansi: Christopher Brand.

Suom. Sari Karhulahti (2017).
Alkuteos: The Vegetarian.
Kustantaja: Gummerus.
Sivumäärä: 230.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Oma arvioni: 3/5.

Viime vuoden Booker-voittaja Vegetaristi herätti huomioni aiheensa ja saamiensa arvioiden vuoksi. Aloin lukea teosta viime syksynä englanniksi, mutta jätin urakan kesken, kun huomasin, että kirja ilmestyy suomeksi tänä keväänä. Sari Karhulahti on suomentanut eteläkorealaisen Han Kangin romaanin englanninnoksesta.

Vegetaristi kertoo korealaisesta naisesta nimeltä Yeong-hye, joka päättää ahdistavien painajaisten vuoksi luopua lihan syömisestä. Liha on niin keskeinen osa korealaista keittiötä, että läheiset eivät voi käsittää Yeong-hyen päätöstä. Eihän ilman lihaa voi elää?

Kirja ei ole kertomus kasvissyönnistä, vaikka päähenkilö luopuu kaikesta eläinperäisestä ruokavaliossaan. Vegetarismia keskeisemmäksi nousee naisen oikeus omaan ruumiiseensa ja mielenterveyden horjuminen. Yeong-hye alkaa muistuttaa kasvia ja luulee lopulta selviävänsä pelkällä vedellä kasvien tavoin.

Vaikka Yeong-hye pitää päänsä ympäristön painostuksesta ja hurjista seuraamuksista huolimatta, hän ei itse pääse kertomaan vaiheistaan. Kirja koostuu kolmesta osasta, joissa jokaisessa eri kertoja valottaa suhdettaan Yeong-hyeen. Äänessä ovat vuorollaan aviomies, lanko ja sisar. Perheenjäsenten silmissä radikaali päätös vaikuttaa heidänkin elämään, jokaisen tavallaan.

Tunnelmaltaan romaani on tummanpuhuva. Jotkin kohtaukset ovat inhorealistisia: Han Kang kuvaa esimerkiksi pakkosyöttämistä, raiskauksen ja itsemurhayrityksen. Jouduin pitämään lukutaukoa jo ensimmäisen osan luettuani, koska lukeminen ahdisti. Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän hämmennyin, sillä Han Kang vie tarinaa koko ajan oudommaksi. Hämmennyksen lisäksi Vegetaristi kiehtoo omalaatuisuudellaan ja hurmaa kielellään. Se on hyvin ruumiillinen ja paikoin maalauksellinen.

Vegetaristista lisää esimerkiksi näissä blogeissa: Lumiomena, Tuijata, Yöpöydän kirjat, Kirsin Book Club, Luettua elämää.

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (2008)

Alkuteos: Ommarul putakhae.

Suomentaja: Taru Salminen (2015).

Kustantaja: Into.

Sivumäärä: 209.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Ninni Kairisalo.

Erään eteläkorealaisen perheen 69-vuotias äiti katoaa Soulin metroasemalla kuin tuhka tuuleen. Isä huomaa olevansa metrovaunussa keskellä tuntemattomia ihmisiä, eikä puolisoa näy missään. Koko perheen elämä alkaa pyöriä äidin etsimisen ympärillä. Aikuiset lapset seurailevat hataria johtolankoja, tuloksetta.

Äidin katoaminen nostaa kerrankin perheen keskiöön uutteran perheenäidin, joka on aina ollut arkea pyörittävä taustavoima. Maaseudulla lapsensa kasvattanut äiti on tehnyt kaikkensa pesueensa eteen.

Äidin kädet olivat jatkuvassa liikkeessä. Äiti ompeli, neuloi ja teki taukoamatta peltotöitä. Äidin pellot eivät koskaan olleet tyhjillään. Keväällä hän istutti perunoita kyntövakoihin, kylvi salaatin, kruunupäivänkakkaran, malvan ja ruohosipulin siemeniä ja istutti chilejä ja maissia. 

Äidin kasvimaalla ja pelloilla kasvavien lajien kirjo on huima: yllä olevassa katkelmassa on mainittu vain osa. Äiti on aina huolissaan lastensa syömisestä, myöskin näiden ollessa jo aikuisia. Vuosien varrella hän on ruokkinut myös muiden perheiden nälkäisiä suita.

Katoamisen myötä äidistä paljastuu uusia puolia. Lapset huomaavat, etteivät tienneet edes äitinsä oikeaa syntymävuotta. Selvitystyö nostaa pintaan salaisuuksia ja perheenjäsenten välisiä jännitteitä. Ilman syyttelyä ja syyllisyydentuntoja etsinnöistä ei selvitä.

Kertojanääni on joissain luvuissa yksikön toisessa persoonassa, mikä ei ole aivan tavanomaisin ratkaisu. Ehkä se johtui juuri omalaatuisista kertojista tai sitten keskittymisen puutteesta, mutta välillä sain todella miettiä, kuka tässä on äänessä. Oikeastaan se ei suuresti häirinnyt lukemista, sillä tunnelma piti otteessaan.

Kirja oli minulle surumielinen lukukokemus, koska perhe on keskellä suurta tragediaa. Samalla se tarjosi kiintoisan kurkistuksen paikalliseen arkielämään, sillä eteläkorealainen kulttuuri on minulle vierasta. Shin kuvaa värikkäästi niin kaupunki- ja maalaiselämäntyylien eroja kuin sukupolvien kuilua. Herkullisesti tuoksuvat ruoat ja inhimillisyys tuovat tarinaan lohtua.

Tästä ensimmäisestä eteläkorealaisesta suomennetusta romaanista on kirjoitettu ainakin Tuijatan, Saran, Ullan, Norkun ja Kirjahillan blogeissa.