Runokirjajoulukalenteri: luukku 17 – Paavo Haavikko: Talvirunoja

Seitsemännessätoista luukussa hidastetaan ja lasketaan kierroksia joulukiireiden keskellä.

Talvirunoja on Paavo Haavikon (1931–2008) runokokoelma vuodelta 1990, ja sen runot liikkuvat kuoleman ja lopullisuuden teemoissa. Aika kuluu, kaikki vääjäämättä loppuu. Valitsin runon, jonka voi lukea kuoleman kuvauksena, mutta josta löydän talvelle ominaista hiljentymistä ja sisäänpäin kääntymistä:


”Alan nukkua talviunta

Painan kielen hammasriviä vasten,
      hengitän pitkään, hitaasti, pidän
tauon, hengitän kolmitahtisesti, niin
      kohta alan nukkua talviunta.”

Minulle runo välittää sitä tunnelmaa, kun pimeä vie voimat, ulkona pakastaa ja tekisi mieli vetäytyä kunnon unille karhun tavoin. Asettautua kerälle, hakea makoisa asento, keskittyä hengitykseen ja nukahtaa. Herätä keväällä virkistäytyneenä.

Runossa talviunille käydään kieli hampaita vasten, aivan kuin loppurentoutukseen joogassa. Kuolleen miehen asento, savasana, palkitsee harjoituksen jälkeen. Se rentouttaa kehon ja mielen ja johdattaa joskus maittaville unille. Toisaalta runon hengenvetojen rytmi tuo mieleen rauhoittavat hengitysharjoitukset ja meditaation.

Ajatus lämpimästä pesästä ja totaalisesta, pitkästä levosta on joillekin kauhistus, mutta kaltaiselleni uneliaalle päiväuni-ihmiselle haavekuva. Koska olen iltavirkku ja aamuntorkku, joka on viimeiset kolmekymmentä vuotta yrittänyt sopeutua aamupainotteiseen elämänrytmiin ensin koulussa ja sitten töissä, siinä aivan onnistumatta, on unesta tullut minulle aika herkkä asia. Uni, unettomuus ja unirytmi ovat kuin politiikka tai uskonto, joita koskevia keskusteluja yritän välttää vähänkään vieraiden ihmisten kanssa.

Vaikka ihmisen fysiologia ei salli oikeaa talviunta, voi silti höristää korviaan ja kuulla, kun talvi antaa luvan pysähtyä. Aina ei tarvitse kukoistaa ja suorittaa, vaan voi hakeutua mukavaan istuma-asentoon ja hengittää kolmitahtisesti. Sisään, ulos, tauko. Sisään, ulos, tauko.

Art House 1990. 74 s.
Lainasin kirjastosta.
Kansi: Eero Heikkinen.

César Aira: Aaveet (1990) & Kirjailijakokous (1999)

Alkuteokset: Los fantasmas & El congreso de literatura.

Suomentaja: Anu Partanen (2013).

Kustantaja: Siltala.

Sivumäärä: 245.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: M-L Muukka.

Osuipa taas hämärä kirja kohdalleni! Tässä yhteisniteessä on argentiinalaisen César Airan kaksi pienoisromaania: Aaveet ja Kirjailijakokous. Molemmissa tarinoissa on outoja elementtejä, jotakin kummallista. Pienoisromaanit voisikin luokitella maagiseksi realismiksi. Murakamin myötä olen oppinut pitämään tästä tyylisuunnasta, joka todella haastaa ja leikittelee lukijalla.

Aaveet kertoo hiostavan kuumasta uudenvuodenaatosta Buenos Airesissa. Chileläisistä siirtolaisista koostuva joukko rakennusmiehiä rakentaa kerrostaloa, ja heidän perheensä asuvat samaisessa keskeneräisessä talossa. Asuntoihin niiden valmistuessa muuttavat hyvätuloiset käyvät työmaalla tarkastuskäynnillä juuri uudenvuodenaattona. Samalla chileläiset valmistelevat tarjoomuksia illan juhlaa varten.

Seiniä puuttuu, kaiteita ei ole, ja muutenkin ympäristö on karun betoninen. Erikoisen asuinympäristön kruunaavat kerrostalossa pörräävät aaveet. Ne näyttävät kalkkipölyn kuorruttamilta alastomilta miehiltä. Epäluonnollisuus yhdistyy kuin huomaamatta arkirealismiin:

– – avoimesta ovesta saattoi sen sijaan nähdä, että kattoterassilla heidän asuntonsa ja portaikon välissä oli tusinan verran aaveita jotka tuijottivat häntä. Mitä nuo jauhopellet tuossa tekevät? hän ajatteli ärtyneenä. – –Nyt ei sitä paitsi enää ollut niiden aikakaan. Meinasivatko ne tästedes pyöriä ympärillä vuorokaudet läpeensä?

Siinä missä lukija ihmettelee aaveiden olemassaoloa, talon asukit kummastelevat niiden toimia. Aaveet nyt vain kuuluvat taloon, mutta miten ne nyt noin toimivat? Tunnelma on odottavan painostava, ilmassa on jopa vaaran tuntua. Aaveet sotkeutuvat epäilemättä tapahtumien kulkuun, mutta miten... Vuodenvaihde on vain tuntien päässä, ja se on epäilemättä tuova jotakin mullistavaa mukanaan.

Kirjailijakokoukseen Aira on ladannut vielä enemmän kuin Aaveisiin. Kirjailijakokous kertoo intohimoisesti työhönsä suhtautuvasta kääntäjästä, joka on viime vuosien talouskurimuksen vuoksi elänyt lähinnä säästöillään. Hänen onnistuu ratkaista vuosisatoja vanhan aarteen mysteeri, ja hän rikastuu yhtäkkiä. Se ei kuitenkaan saa häntä luopumaan hurjasta suunnitelmastaan valloittaa maailma. 

Maailmanvalloitukseen miehellä on  selkeä suunnitelma: hän päättää kloonata kuuluisan kirjailijan, Carlos Fuentesin. Geenimanipuloidun ampiaisen tarvitsee vain käydä pistämässä kirjailijaa, jotta kääntäjä saisi palan tämän dna:ta. Tietenkään kaikki ei suju suunnitelmien mukaan...

Takakannen kuvitusta.
Kuva: M-L Muukka.

Ajatus Fuentesin kloonaamisesta sai hörähtelemään, sillä kirjailija on minulle ajankohtainen. Olen viime aikoina yrittänyt saada otetta tästä arvostetusta meksikolaiskirjailijasta toistaiseksi heikoin tuloksin. Aloin lukea romaania Lohikäärmeen pää, mutta kesken jäi. Ajattelin, ettei se vain ole minun kirjani ja tartuin Ineziin. Se ei päästä minua yhtään helpommalla: olen taistellut sen kanssa pari viikkoa. Sinnillä luen sen loppuun, vie se sitten kuinka kauan tahansa.

Kirjailijakokous leikittelee kirjailijuudella. Päähenkilö luo halutunkaltaista todellisuutta kloonaamalla, aivan kuten kirjailija luo todellisuuksia kirjoittaessaan. Lopputulosta ei aina voi edeltä ennustaa, se voi olla mitä vain, niin myös Kirjailijakokouksessa. 

Kirjan lieveteksti kertoo, että Aira on toiminut aktiivisena kirjailijana 1970-luvulta lähtien ja on julkaissut jopa yli seitsemänkymentä teosta. Huh! Näitä kahta pienoisromaania aiemmin on Airalta suomennettu Varamo ja Maisema. Käännösten takaa löytyy sama suomentaja, ja nekin ovat ilmestyneet Siltalan kustantamana yhteisniteenä.

Airan pienoisromaanit muistuttavat siitä, että sivumäärä ei kerro mitään kirjan lukemiseen kuluvasta ajasta tai helppoudesta. Lyhyen pienoisromaanin sulattelu voi viedä kauan. Nämä molemmat pienoisromaanit ovat luettavia ja kiinnostavia, mutta samalla outoudessaan haasteellisia. 

Airaan ovat  tutustuneet ainakin Marikaoksa ja Mikko Kaminassa.

Aira on kotoisin Argentiinasta.