Juuse Tamminen: Salamiin voittajat

 

Juuse Tamminen: Salamiin voittajat, WSOY 1952,  Nuorten toivekirjasto 13 1957, sivumäärä 235. Kansikuva Alf Danning.

Juuse Tammisen nuorten kirja Salamiin voittajat jatkaa persialaissotien historiaa teoksesta Ensimmäinen Marathon. Persialaissotia käytiin ennen ajanlaskun alkua Persian ja Kreikan kaupunkivaltioiden kesken vuosina 499 eaa - 448 eaa. Persialaisilla oli materiaali- ja miehistöylivoima, mutta Kreikkaan pääsy maateitse oli hankalaa, mutta merelläkin tapahtui haaksirikkoja. Lisäksi persialaisten piti erikseen varmistaa huoltoreitit,  sen he tekivät valtaamalla alueita ja sotasaaliina vaadittiin hevosia, ruokaa ja orjia. Persialaisten sotajoukot koostuivat monista kansallisuuksista (tämän kirjan mukaan).

Salamiin voittajat kertoo Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden ja Persian Xerxeen yhteenotosta.  Xerxes tai suomalaisittain Kserkses oli Persian kuningas vuosina 485 eaa - 465 eaa. ja Xerxes halusi kukistaa Kreikan ja tämä sotaretki oli kostona tappiosta Marathonissa 490 eaa.

Kirjan alussa kuvataan Themistokleen pyrkimyksiä varustaa ateenalaiset laivoilla, kolmisouduilla, koska hän aavistaa, että persialaiset ovat pian hyökkäämässä. Themistokles (525 eaa - 460 eaa) oli ateenalainen poliitikko, joka kannatti laivaston rakentamista, ja yhteistä puolustautumista. Hellas koostui kaupunkivaltioista, joten yhtenäiseen puolustukseen tarvittiin kaikkien kaupunkien suostumusta. Sparta ja Ateena kilpailevat johtajuudesta, muita kaupunkivaltioita olivat Korinthos, Aigina, Plataia, Megara. Ateenan valtio sai tuloja hopeakaivoksista, joiden tuottoja jaettiin kansalaisille. Themistokles ehdotti kansankokouksessa tulojen ohjaamista laivojen rakentamiseen. Themistokles saa ajettua tahtonsa läpi. Hän lisäksi tietää uusista hopeasuonista. Varustautumisella on kiire, sillä persialaiset Xerxeen johdolla suunnittelevat hyökkäystä. Persiassa on maanpaossa Spartan karkoitettu kuningas Demaratus, joka hautoo kostoa, mutta ilmoittaa ovelassa kirjeessä Spartaan, että Xerxes on hyökkäämässä. Taulun kaiverrus on peitetty vahalla. Spartan kuningatar Gorgo keksii ottaa vahat pois ja näkee viestin.

Themistokleella on kuitenkin ongelma organisoida puolustus tai saada muut itsenäiset kaupunkivaltiot mukaan ponnisteluihin. Kreikan kaupunkivaltiot oli itsenäisiä, ja yhteistyöstä pitää sopia erikseen kansankokouksissa. Themistokles saa sopimuksen aikaan, mutta joutuu antamaan maajoukkojen johdon spartalaisille, mutta haluaisi johtaa merijoukkoja. Kirjan yksi kantava teema on helleenien valtioiden eripuraisuus. Eripuraisuus on myös ateenalaisten poliitikkojen välillä. Laivaston rakentamista vastustanut Aristeides on karkoitettu Ateenasta. Marathonissa torjuntavoitto saavutettiin hopliittien eli maajoukkojen avulla, nyt ratkaisu tapahtuu merellä, ja siellä persialaisilla on ylivoima ja  Xerxes jyrää maalla, saavuttaa ensin voiton Thermopylain taistelussa, jossa Leonidas oli vähäisten joukkojen kanssa puolustuksessa, missä persialaiset yrittävät tulla salaisen solan läpi. Arvaan, että Juuse Tamminen on ammentanut tietoa Herodotoksen (484 eaa - 425 eaa) historian kirjoista, joista loppuosan (VII, VIII ja IX) kirjat tarkastelevat persialaisten sotaretkiä Kreikkaan. Suoraa lainausta Herodotoksen suomennetussa painoksesta on Delfoin oraakkelin ennustukset, joista tässä Leonidasta koskeva:

"Teilt', oi Spartan aukeatanterisen asujoilta, suuren, mainion kaupungin joko Perseun pojat kaatavat, tai jää kaihoamaan Lakedaimonin ääret kaattua valtijataan, jok' on Herakleen sukukantaa. Ei näet estää voi väki sonnin, ei jalopeuran vainoajaa, väki Zeun häll' on, eik' estyvä ennen lie, kuin raastanut jommankumman on kappalehiksi." (Lainattu teoksesta Herodotoksen historia-teos VII-IX, kääntänyt suomeksi Edvard Rein).

Spartan kuningas Leonidas I katsoo tämän tarkoittavan itseään, ja puolustaa Thermopylain solaa valiomiestensä kanssa, ja sitoo Xerxeen joukkoja, Leonidas miehineen kuolevat. Xerxeen joukot valtavat Ateenan, joka on evakuoitu lukuunottamatta Akropoliin temppeliä, jossa on  niukka mutta sitkeä puolustus. Xerxeen joukkio valtaa temppelin ja tappaa puolustajat. Themistokles on kutsunut Aristeidesin maanpaosta, ja hän saa osallistua taisteluihin. Xerxes on kärsimätön, hän haluaisi lopettaa sodan pian, joukkojen huolto vaatii viljaa, jota on vaikeampi hankkia Kreikasta, kuin Persiasta. 

Themistokles vie poliitiikkaansa läpi, ja laivasto on Salamiissa, jonne persialaiset hyökkäävät. Vimmaisessa meritaistelussa kreikkalaiset vievät voiton, ja persialaiset menettävät kolmasosan laivastostaan. He peräytyvät, kuten itse Xerxeskin. Persialaisten joukkoja jäi johtamaan Mardonios, joka ehdottaa rauhaa ja ehtona on  liitto. Kreikkalaiset eivät suostu, ja persialaiset lyödään 479 eaa Plataiain taistelussa. Salamiin taistelu käytiin 480 eaa.

Nikomakhe, Themistokleen tytär, menetti rakastettunsa Kleonin Ensimmäisessä Marathonissa ja lähtee rintamalle ja palatessaan tajuaa, että sodassa on uhrinsa, ja pystyy päästämään irti surustaan.

Juuse Tammisen nuorten romaani Salamiin voittajat on kelpo kuvaus persialaissodista, ja ihmiskunnan sotaisuuden jatkomosta. Miksi sotia käydään, vaikka ne luovat kurjuutta ja kuolemaa? 

*****

Juuse Tamminen (1888 - 1962) oli kansakoulunopettaja, mutta kirjoitti tukun kirjoja. Nuorten toivekirjastossa julkaistiin neljä historiallista teosta eli  Ensimmäinen Marathon (no:5), Salamiin voittajat (no:13), lisäksi Varjagien aarre (no: 49) ja  Rapolan kuninkaan vangit (no: 61). 

Jan Ivar Billow: Sininen Naamio

Jan Ivar Billow: Sininen Naamio, Blå Masken, suomentanut Veera Roos, WSOY Punainen sulka 1960, sivumäärä 168.

Jan Ivar Billow (1904 - 1994) oli ruotsalainen kirjailija, tämä Sininen Naamio on Aaveprikaatin jatko-osa. Kirjassa eletään aikaa ennen televisiota, ja tietenkin ennen älykännyköitä ja internettiä.

Teos alkaa vanhan kyttyräselkäisen  Korppisen eukon laittaessa rantakioskinsa kuntoon, hän tuo sinne tupakkaa, makeisia ja nuuskaa. Samaan aikaan etsivät Reiman ja Varamo tutkivat kioskivarkauksia ja komisario Uljakseen kohdistunutta ilkivaltaa. Aaveprikaatin sankari 15-vuotias Ville Koivu puhuu etsivien kanssa, jotka pyytävät apua. Etsivät ja Ville pitävät rikoskirjoja ja gangsterielokuvia huonoina, etsivät pitävät kurittomuuden syynä nykyajan houkutuksia, kuten kauppoja ja makeisautomaatteja. Ville osuu paikalle, kun Korppisen eukon kioski on ryöstetty. Ville soluttautuu nuorten jengiin, jota johtaa Kari Valkio, joka on kansikuvassa, poika, jolla on silmälappu ja arpi kasvoissa. Karin lasisilmä on kadonnut, silmä on aiemmin päätynyt Villelle. Kari polttaa tupakkaa, hänellä on kavereita, jotka kokoontuvat Karin enon  romuvarastossa. Karille on sattunut onnettomuus itse tehdyn aseen kanssa. Ville päättää esiintyä nuorisorikollisena, ja niin Sininen Naamio soluttautuu jengiin. Ville saa selville, että pojat ovat komisarion pyykkivarkauden takana, mutta eivät ole tehneet kioskivarkauksia. Pojat ryhdistäytyvät, ja perustavat Asiatoimiston ja alkavat tienata elantonsa yrittäjinä. Karin lasisilmäkin löytyy.

Kaupunkiin on tullut Mac Morrisin Sirkus Tivoli, jossa on leijonia, leijonakesyttäjä, käärmemies, taikuri, nuori tanssijatar, ja koulutettu simpassi. Sirkuksesta löytyy Karin isäkin.

Kioskivarkaudet selviävät. Osa sirkuksenväestä on ne tehneet. He ovat kouluttaneet simpanssin varkaaksi ....

Korppisen eukko saa kioskilleen lopussa sirkuksen nuoren tytön myyjäksi, kun tyttö harjoittelee kaidalla tiellä kulkemista. Mieskonnat joutuvat kalterien taa, ja simpanssin osana on jatkaa sirkuksessa.

Parasta minusta näissä kirjoissa on silloisen miljöön kuvaus ja poikien selviäminen ja rehellisyys. Juoni on osin epäuskottava (ja vähän sekava, kuten ylläoleva sepustuskin), mutta kertomuksen raameista näkee heijastuman silloiseen yhteiskuntaan ja arkeen.

Aino Harjula on blogannut tämän kirjan vanhemmasta painoksesta TÄÄLLÄ.

Ursula Le Guin: Maameren velho

Ursula K. Le Guin: Maameren velho, alkuteos A Wizard of Earthsea 1968, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY 1976, sivumäärä 227 .

Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoiden ensimmäinen osa on nimeltään Maameren velho. Tarinan miljöö on muinainen Maameri, joka on meri, jossa on lukuisia saaria, koneita eikä sähköä ole keksitty. Trilogian päähenkilö on Varpushaukka ja tosinimeltään Ged, joka mainitaan lohikäärmeiden herraksi ja tulevaksi arkkimaagiksi. Taikuus perustuu Maamerellä ihmisten, eläinten ja luonnon ilmiöiden tosinimiin sekä vanhaan kieleen, mutta myös taipumuksiin ja harjoitteluun.

Alkuun gontilainen Ged on köyhä vuohipaimen Duny, jolla on luontaista loitsimiskykyä, tädiltään hän oppii muuttohaukan kutsumista. Kun kargilaiset hyökkäävät Gontiin, Ged nostattaa sumun puolustaakseen kyläänsä. Koska Ged ei osaa hallita taitojaan, hän muuttuu mykäksi. Ogion-niminen velho ottaa hänet mukaansa oppipojakseen. Ogionin opetustyyli ei pure nuoreen Gediin, hän ei näe kärsivällisyyttä, tasapainoa ja hiljaista viisautta hyveenä. Ged joutuu paikallisen lumoojattaren Osskilin tyttären pauloihin ja Ged on manaamassa vainajaa, Ogion hänet viime hetkellä pelastaa. Ogion antaa Gedin valita, jatkaako hänen opissaan, vai meneekö Roken saarelle velhojen kouluun. Ged lähtee Rokelle, ja pääsee kouluun, jota johtaa arkkimaagi Nemmerle. Koulun pyhin paikka on Henkilehto, jonne pääsevät vain pitkälle edistyneet oppilaat. Oppilaita koulussa on noin sata. Koulussa opetetaan lauluja luomisesta, vanhaa kieltä, jolla siis nimetään kohteita, sääilmiöiden hallintaa, taikatuulten nostattamista, kasvien salaisuuksia, sekä silmänkääntötemppuja ja illuusioita ja oikeita muodonmuutoksia. Ged ystävystyy koulussa  Vehka-nimisen pojan kanssa. Jalosukuinen Jaspis niminen poika kiusaa Gediä, jolla on alemmuuskompleksi. Ged opiskelee kovasti, hän on lahjakas ja ahkera, mutta toisaalta hän haluaa päteä ja näyttää. Joitain vuosia myöhemmin Jaspis hiillostaa Gediä ja haukkuu tätä vuohipaimeneksi.  Jaspiksen yllyttäessä Ged manaa kuolleen, ja synnyttää halkeaman, josta tulee varjomainen olio, joka hyökkää Gedin kimppuun. Arkkimaagi Nemmerle eheyttää maailman, ja pelastaa Gedin, mutta menettää voimansa ja kuolee. Ged on todella pitkään sairastuvalla, kunnes palaa mykkänä ja arpisena. Puhekyky ja taidot palaavat hiljalleen, mutta pahinta on, että Gediä vainoaa hänen irtilaskemansa varjo. Ged on tosin turvassa Rokella taikojen takana.

Ged valmistuu koulusta ja menee vaatimattomaan palveluspaikkaan Satasaarille. Ged on ouduksuttu, mutta arvostettu hiljaisuutensa ja arpiensa vuoksi. Yrittäessään pelastaa kalastajan lapsen henkeä (siinä onnistumatta) Ged näkee kuoleman muurilla varjonsa. Ged on kuolemassa, mutta hänen lemmikkinsä Otak nuolee tätä, ja Ged pystyy palaamaan. Ged tajuaa, että ei voi jäädä Satasaarille  ja vaarantaa yhteisön turvallisuutta. Velhoa tarvitaan etenkin lohikäärmeiden suojaksi. Ged tekee velvollisuutensa ja päättää kohdata Pendorin lohikäärmeen, jonka onnistuu "rauhoittamaan" nimeämällä tämän. Lohikäärme tarjoaa hänelle aarretta, ja varjon nimeä, mutta Ged ei lähde kaupantekoon lohikäärmeen kanssa.

Ged joutuu pakenemaan varjoaan, hän joutuu Serretin kynsiin, naikkonen on sama joka houkutteli alun alkaen Gedin manaamaan hengen Ogionin luona, jonka aikeen hän teki Rokella. Ged joutuu toistuvasti taistelemaan olemassaolonsa puolesta, ja vielä pakenemaan varjoaan. Varjo tappaa myös Gedin Otakin. Ged pakenee muuttohaukan olomuodossa ja hän palaa Ogionin luo, joka on hänen todellinen mestarinsa. Ogion muuttaa Gedin jälleen ihmisen muotoon. Ogion kehottaa Gediä käymään varjoaan vastaan, ei pakenemaan sitä.Maamerellä liikutaan vesitse, ja Gedin veneen nimi on Kaukokatse. Ged kokee haaksirikon pienelle luodolle, jossa asuvat alkeellisesti kummallinen vanha mies ja vanha nainen, he ovat olleet saarella kahden lapsesta asti (ovat karkoitettuja kuninkaallisia). Ged saa naiselta lahjan, eli sormuksen puolikkaan. Sormus on Erreth-Akben renkaan puolikas. Sitten Ged tapaa ystävänsä Vehkan, jonka kanssa hän yrittää saada pahan varjon satimeen. Lopulta Ged kohtaa varjonsa, ja onnistuu nimeämään sen.

Maameren velho -kirja käsittelee aika perustavan laatuisia aiheita ja teemoja. Nuoruuden ylpeys, epävarmuus ja näyttämisen halu hallitsevat Gedin nuoruutta. Maltti ja järki unohtuvat, kun on halu tehdä näyttäviä asioita, tulla nähdyksi ja olla kuuluisa. Häpeä omasta syntyperästä ajaa Gediä myös näyttämään muille. Ged käsittelee ylpeyksissään voimia, jotka olivat pahoja, ja joita hän ei pystynyt hallitsemaan. Tämä teema toistuu Maameren tarinoissa varsinkin kolmannessa osassa, eli oven avaaminen on helpompaa kuin se sulkeminen. Ged häpeää koulussa sitä, mitä on, eli että on ollut vuohipaimen. Maamerellä todella suuret ihmiset ovat vuohipaimenia, tässä osassa Ogion, ja aivan päättöosassa Toinen tuuli, itse Ged paimentaa taas vuohia.

Tuntemalla hahmon todellisen nimen pystyy sitä Maamerellä käsittelemään. Kirja ei ole niin kepeä, mutta opettaa nöyryyttä. Kirjassa on ne samat elementit, kuin muissakin Maameren tarinoiden osissa. Ne, joilla on voimaa, kantavat suurimman vastuun, ja taakan. Voimakkaita ihmisiä ei välttämättä tunnista voimakkaiksi. On myös mahdollista menettää voimansa. Jokaisessa osassa tarkastellaan elämän ja kuoleman rajaa sekä maailman eri elementtien tasapainoa.

Luin tämän osan nyt neljännen ja ehkä jo viimeisen kerran, teos on paljon parempi kuin muistinkaan. Le Guinin kirjat ovat hienompia kuin niistä kirjoitetut bloggaukset, tämäkään ei minusta ole sellainen postaus, kuin sen haluaisin olevan. Eri ikäisenä kirjasta löytyy uusia asioita ja kerroksia, tällä kertaa tajusin tarinan eri näkökulmasta, kun 14.vuotiaana.  Atuanin hautaholvit on Maameren tarinoiden kakkososa, jossa  Ged etsii Atuanin hautaholvista Erreth-Akben renkaan rauhanriimun yhdistäjää eli renkaan puolikasta. Nuori papitar Arha, jonka oikea nimi on Tenar, pitää käännyttää ja Varpushaukan pitää uinuttaa uneen Nimettömät ja ratkaista Nimettömien labyrintti. Pääpaino on kuitenkin Tenarin tarinalla ja sillä, että moni voima on näkymätön. Vaikka voimaa ei suoraan havaitse, se on kuitenkin olemassa ja vaikuttaa.

Kolmas kirja on nimeltään Kaukaisin ranta -teoksen vastustajan nimi on Cob. Ged ja Arren taistelevat Cobin kanssa maailman tasapainosta. Trilogian perään on kirjoitettu vielä kaksi kirjaa, Tehanu ja Kertomuksia Maamereltä, josta viimeisein osa on Toinen tuuli.
*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Ursula Kroeber Le Guin (1929 -2018) on kuulu scifi- ja fantasiakirjailija, jonka kuuluisin teos on Pimeyden vasen käsi. Pienoisromaanista Haikaran silmä olen blogannut täällä ja Maanpakolaisten planeetta täällä.