Josephine Tey: Murha lippuluukulla

Josephine Tey: Murha lippuluukulla, alkuteos The Man in the Queue,1929, suomentanut Kristiina Drews 1984. WSOY, Sapo-sarja 286. sivumäärä 271.

Kirjan alussa kuvataan tungeksivaa jonoa Woffingtonin teatterin edessä, kaikkia kiinnostaa musikaali Etkös tiennyt? jonka pääosissa ovat ihana neiti Ray Marcable ja Golly Golan. Yht'äkkiä lippuluukulla mies lyyhistyy maahan, ja huomataan, että miehen selkään on painettu kahvaa myöten koristeellinen stiletti.

Scotland Yardin komisario Grant ottaa tutkinnan ohjat käsiinsä, hän kuulustelee silminnäkijät ja  musikaalin väkeä. Oikeuslääkäri analysoi murhaajan voimakkaaksi vasenkätiseksi ja voima viittaisi, että on etsittävä miestä. Kuollut mies oli taas vaaleatukkainen, ruskeasilmäinen, hoikka ja keskimittainen. Hänellä on hyvät mutta kuluneet vaatteet. Miehen taskussa on armeijan vanha revolveri, joka on ladattu. Kukaan ei tunnista miestä, kadonneeksi ilmoitettujen tuntomerkit eivät täsmää vainajaan. Miehellä ei ole hallussaan mitään, mikä ilmaisisi hänen henkilöllisyyden. Kuolemansyyn tutkimus ei anna lisävaloa. Miehen hautaamiseksi lähetetään nimettömässä kirjekuoressa viisi viidenpunnan seteliä eli 25 puntaa, setelien jäljitys ei tuo suoraa ratkaisua.

Tämä on hyvä dekkari mutta dekkari, jonka rakenteessa ja ratkaisussa on jotain sellaista, mitä muissa dekkareissa ei ole. Sen vuoksi tätä ei voi juurikaan avata ratkaisun suhteen. Jotain voin kirjoittaa. Komisario Grant on syntynyt Keski-Englannissa, ja hän on isän puolelta skotti. Grant on poikamies, asuu vuokralla. Vuokraemäntä rouva Field uskoo Jumalan johdatukseen. Grant on tarmokas, mutta tuskailee tutkinnan hidasta etenemistä. Todellisuudessa tutkinta kestää vain kaksi viikkoa. Vainajan henkilöllisyys selviää, hän on vedonvälittäjä Bert Sorrell, ei rikosrekisteriä. Hänen kirjurinsa Lamont lähtee käpälämäkeen Skotlantiin. Josephine Tey oli itse skotti. Hän kuvaa skotteja sivulla 99: "Ovat kuin skotit. Niillä on keskinäiset kahinansa, mutta jos joku ulkopuolinen törmää siihen kuin heimoveljet koko maailmaa vastaan". Poliisi onnistuu selvittämään, että Sorrell ja Lamont ovat asuneet leskirouva  Everettin luona. Rouva Everett on kotoisin pohjois-Skotlannista, Ylämailta, jonne Grant lähtee 'kalareissulle' Finley-joelle. Skotlannin matkaa kuvataan tarkasti. Grant  menee pohjoiseen Invernessiin, mutta paikka on Skotlannin länsirannikolla Carninnishissa, tosin kuvitteellinen paikka vuonon pohjalla, kylässä on majatalo ja kirkko ja muutamia taloja. Maisema on kuin maalaus. Paikallispoliisi ajaa polkupyörällä ja paikkailee pyöränkumeja.

Grant lounastaa pappilassa, missä toimittajaksi tekeytynyt Lamont syö. Sivistyneen seurustelun jälkeen Grant yrittää pidättää Lamontia, mutta tämä heittää pippuria kasvoille, ja lähtee metsään karkuun, alkaa vimmainen takaajo, joka päättyy veneilyyn, ja Lamontin aivotärähdykseen. Lamont ei kuitenkaan ole syyllinen mihinkään, Grant ottaa miehen kiinni, mutta ei usko pohjimmiltaan hänen syyllisyytensä, eikä paikallinen neiti Dinmont, joka tulee Lontooseen vangitsemisoikeudenkäyntiinkin. Lamontin pidätys kuitenkin jouduttaa monin tavoin tutkintaa. Vainajan tavarat löydetään, ja sieltä löytyy ratkaisevia esineitä ja loppu on yllättävä.

Josephine Teyn Murha lippuluukulla on nokkela dekkari, jossa Scotlandin Yardin komisario Alan Grant on aluksi väärillä jäljillä, kunnes oikea syyllinen ilmaantuu maisemiin.

*****
Dekkareistaan tunnettu kirjailija skotti Josephine Tey (1896 - 1952) oli oikealta nimeltään Elizabeth Mackintosh. Hänen kirjoittama dekkari Ajan tytär on äänestetty vuonna 1990 parhaaksi "mystery novelliksi". Kunnianosoitus on tullut rikoskirjailijoilta (Crime Writers' Association). Josephine Tey  kirjoitti tarkastaja Grant dekkareita viisi, ilmeisesti vain kaksi on suomennettu.

Josephine Tey: Ajan tytär

Josephine Tey: Ajan tytär, The Daughter of Time 1951, suomentanut Antero Manninen, WSOY 1956, SaPo n:o 18, sivumäärä 240.

Josephine Teyn Ajan tytär on nerokkaan erilainen ja loistava dekkari. Tutkittavat "murhat" ovat tapahtuneet puoli vuosituhatta sitten, mutta päättelemällä voidaan historian vääryyksiä oikoa ja kuninkaiden kruunuja kiillottaa tai sädekehiä himmentää. Dekkarissa Scotlandin Yardin komisario Alan Grant on sairasvuoteella avuttomana. Hän on pudonnut rosvojahdissa lattialuukusta, rampa jalka, tärähtänyt selkeä estää liikkumisen, ja häntä uhkaa pitkästyminen. Ajan kuluksi hän on katsonut kattoa ja pohtinut algebraa.

Näyttelijä neiti Marta Hallard käy vierailuilla ja on huolestunut kun lukeminenkaan ei Grantille maistu. Alan Grant kuitenkin kiinnostuu Rikhard III:n kuvasta. Rikhard III (1452 - 1485) oli kuninkaana vuosina 1483 - 1485, jonka jälkeen kuninkaaksi tuli Henrik VII, hän hallitsi 1485 - 1509. Rikhard III on sikäli merkittävä kuningas, että hänen kuolemaansa päättyy Ruusujen sota, ja hän oli viimeinen York ja viimeinen Plantagenet. Rikhard III:sta on tehty historiassa raaka kuningas ja hänen on väitetty hänen murhauttaneen veljensä Edvard IV:n alaikäiset pojat (arviolta 9- ja 12-vuotiaat). Marta kannustaa Grantia löytämän ratkaisun ratkaisemattomaan ongelmaan, Grant tutkiikin ongelmaa monelta eri puolelta ja pyytää uusia lähdeteoksia. Grant tutkii sekavia sukupuita, joita on kirjassakin kuvattuna kaksi, ja selvittää vallantavoittelun vaiheita, huhuja ja asiakirjoja ja mahdollisia tosiasioita. Hän saa avukseen liikemiesisäänsä "paossa" olevan amerikkalaisen Brent Carradinen, joka aikoo kirjoittaa kirjan asiasta, on hänen "alibinsa". Järkeilyt etenevät ja Grant tekee taulukonkin Rikhard III:n ja Henrik VII:n mahdollisuuksista, motiiveista ja muista seikoista murhien suhteen tavallaan "pro et contra" -tarkastelun eli murhien puolesta ja vastaan. Grant päätyy johtopäätökseen, että Henrik VII (Tudor) raivasi tieltään kaikki yorkit ja mahdolliset vallantavoitteilijat. Lisäksi Henrik VII nai poikien siskon Elisabetin ja sulki heidän äitinsä luostariin. Rikhardin suhde veljeen oli rehti, eikä hän ollut vallan tavoittelija, hänen maineensa oli hyvä hallitusaikanaan, mutta sen jälkeen se mustattiin, ja Grantin mukaan sen suoritti sir Thomas More ja eräät muut, jotka eivät olleet edes aikalaisia, vaan olivat lapsia Rikhard III:n hallitusaikana. Kaikki oli kuitenkin Henrik VII:n intressissä. Koulujen historiankirjoissa Rikhard III:sta on tehty lastenkamarien kauhu, jolla oli kyttyräselkä ja käppyräkäsi, näillekään väitteille Grant ei saa vahvistusta.

Ylläoleva on siis Josephine Teyn teoksesta, jonka historiallista painoarvoa en osaa arvioida, joskin näyttö murhista ja "tosiasioista" on nykytietämyksen mukaan Rikhard III:n osalta kiistanalaista. Ainakaan kyttyrää ja käppyrää ei ollut, sillä Richardin "kalmisto" on löytynyt ja analysoitu. William Shakespearen näytelmä  (bloggaus runonurkassa täällä) on ollut omiaan tahraamaan Rikhard III:n mainetta. Jo ensimmäisessä repliikissä Shakespeare nostaa tämän ulkomuotoasian, "Niin muodoton ja rampa, että koirat mua haukkuvat, kun niiden ohi liikkaan".  Lainaukset Paavo Cajanderin suomennoksesta vuodelta 1897. Näytelmä on ikävää luettavaa. Rikhard III panettelee veljeään Georgea Edvard IV:n kimppuun ja Tyrrell junailee lasten murhat Rikhard III:n käskystä. Tyrrell toteaa lasten murhasta: "Työ verinen ja hirveä on tehty, ilettävin ja kauhistavin murha". Panettelu minusta kääntyy itseään vastaa, koska niin käppyräinen ja iljettävä surkimus, ei voisi hallita pelikenttää niin suvereenisti, kun se Shakespearen näytelmässä tapahtuu. Shakespeare on syntynyt vasta 1564, joten hän oli täysin kuulopuheiden ja "historian" varassa.

Ilmeisesti Henrik on raivannut vastustajia, mikä on yleistä ihmiskunnan historiassa. Aiemmin myös Rikhard III:n veli George oli tapettu, tämä oli tapahtunut jo aiemmin, mutta henkilöitä, jotka olisivat voineet "verisiteiden" vuoksi vaatia kruunua raivattiin pois tieltä. Murhatut lapset lienevät olleet kymmenen vuoden molemmin puolin. Heidät oli julistettu aviottomiksi ja eivät ilmeisesti uhanneet Rikhardin asemaa. Murhatut prinssit olivat Towerissa, joka tuolloin oli asuinpaikka, ei vankila niinkuin Shakespeare antaa ymmärtää. Sir James Tyrrel hirtettiin poikien tukehduttamisesta tai käskystä tehdä se, mutta ilmeisesti vasta 1500-luvun alussa. Teyn kirjassa puhutaan paljon asiakirjasta nimellä Titulus Regius, jonka hallussapidosta Henrik VII teki laittoman, eli dekkarin mukaan Henrik VII ei ollut puhtoinen. Henrik VII sai kruunun sitä paitsi ranskalaisten tuella. Asiakirjassa Edvard IV:n avioliitto julistettiin "pätemättömäksi".

Teyn teoksessa puhutaan paljon historian sepittämisestä, lisäksi käytetään termiä Tonypandy, jolla kirjassa tarkoitetaan historiallisen tapahtuman muuntamista. Kirjan mukaan Tonypandy on paikka Walesissa, jossa kaivosmellakoita vastaan asetettiin poliiseja, jotka määräsi silloinen sisäministeri Winston Churcill. Wikipedian mukaan tosin joukkoja (troops). Joka tapauksessa kirjan väite oli se, että mellakoiden kuolonuhreja vahvasti liioiteltiin, tai niitä ei ollut. Prosessin aikana (1910-1911)  kuoli ainakin yksi kaivosmies, mutta yleisöä ei tulitettu, lainaus wikipediasta " “the commonly believed (but false) story that troops fired on the public at the 1910 Tonypandy Riot”. Grantin mukaan Ruusujen sota ei ollut niin totaalista sotaa kuin 1900-luvulla vertaa jopa Lancasterin ja Yorkin kannattajia jopa Arsenalin ja Chelsean kannattajiksi. Hieman minusta yllättävä mielipide, itse en ole historioitsija, eli en osaa kommentoida.

Kirja sivuaa myös ennustuksia ja pitää aiheellisestikin pötynä ennustuksia, että maailmanloppu "koittaisi" (olisi koittanut) vuonna 2000.

Englannin historia on kadehdittavan hyvin dokumentoitu, jopa kruunajaisluettelot ovat tallessa ja niitä tutkitaan ja tehdään päätelmiä, kuka on suosiossa ja kuka ei. Sukupuissa ovat sekä viralliset että lehtolapset. Teoksen mukaan Edvard IV ja Rikhard III olivat viimeisiä kuninkaita, jotka olivat eläneet tavallista elämää. Amatsoni on vakuuttunut Rikhard Leijonamielestä (s.1157), joka on hyvän kuninkaan (1189 - 1199) maineessa, mutta oli paljon ristiretkillä eli kymmenen vuoden kuninkuudesta osa kului ristiretkellä.

Muutama lainaus: "Maria Stuart oli kuusi jalkaa pitkä. Melkein kaikki liian kookkaat naiset ovat sukupuolisesti kylmiä. Kysy keneltä lääkäriltä hyväänsä". s.13 Grant sanoo näin ja pohtii, onko se myös Martan "järkevän suhtautumisen" takana. Grantin suhde Martaan on suora "kaverillinen", mutta täysin platoninen (päättelin tämän). Pohdin, onko tämäkin Josephine Teyltä ironiaa, kuten myös lainaus vuodesta 1603. "Mitä tapahtui 1603? Saimme skotit ikiajoiksi roikkumaan pyrstöömme". Kirjailija oli itse skotti, kuten myös Maria Stuart (1542 - 1587), jonka kirjassa todetaan yrittäneen kaupitella kruunuaan.

Kirjan nimi tulee vanhasta sananlaskusta "Totuus on ajan tytär". Toivottavasti kaikki historiankirjoituksen virheet "oiotaan".

Kulttimaine ei ole katteeton, Ajan tytär kestää ajan hammasta.
*****
Dekkareistaan tunnettu kirjailija skotti Josephine Tey (1896 - 1952) oli oikealta nimeltään Elizabeth Mackintosh. Hän kirjoitti tarkastaja Grantista viisi dekkaria, mutta tämän lisäksi vain Murha lippuluukulla on suomennettu.

Ajan tytär on äänestetty vuonna 1990 parhaaksi "mystery novelliksi". Kunnianosoitus on tullut rikoskirjailijoilta (Crime Writers' Association)
Wikipediassa on artikkeli Rikhard III:sta täällä.

Dekkarin suomentaja Antero Manninen on onnistunut hyvin ja hänellä oli valaisevia selvennöksiä sivujen alalaidassa. Etsin tietoja ja wikipedia mukaan hänen koko nimensä kuuluu Swan Ohto Antero Manninen (1907 - 2000) ja on Anni Swanin ja Otto Mannisen poika, jolla on omaakin kirjallista tuotantoa. Loistava suomennos.

Booksy on blogannut kirjasta näin.
Kirsi on blogannut tästäkin.
hdcanis on blogannut monesta Josephine Teystä täältä löytynevät kaikki, herra on lukenut kaikki alkukielellä, kadehdittava saavutus.