Frances Hodgson Burnet: Kadonnut prinssi

Frances Hodgson Burnet: Kadonnut prinssi, alkuteos The Lost Prince, 1915 Suomentanut Toini Swan, NTK nro 8, neljäs painos 1975, sivumäärä 265.

Kirja alkaa Lontoon rähjäisiltä kujilta, jonne 12-vuotias Marko Loristan on isänsä kanssa muuttanut. Marko on tottunut jatkuviin muuttoihin maasta toiseen, Markon isä kertoo, että he ovat samavialaisia, ja heidän sydän sykkii Samavian puolesta, kuten Samavian puolesta ovat heidän miekkansa, katseensa, ajatuksensa, henkensä ja elämänsä. Marko ei saa paljastaa, että on Samaviasta, eikä Marko saa puhua maan kieltä. Isän kertoman tarun mukaan, Samaviassa oli viisisataa vuotta sitten ahne kuningas, joka ajoi toimillaan maan sekasortoon, ja yritti surmata kruununprinssi Ivorin, joka pääsi pakenemaan ja ehkä maanpakoon. Pian uusi kuningas syöstiin vallasta ja surmattiin, ja ahneet vallanpitäjät vaihtuivat usein. Samavian laillinen monarkkiFedorovitshin kuningassuku näyttää kadonneen, ja vallasta kamppailevat Maranovitshit ja Jarovitsihit. Samavia on uutisotsikoissa Lontoossakin, missä Marko havaitsee kuninkaan linnassa samaviaa osaavan ihmisen, ja kadulla raajarikkoisen pojan Rotan, joka tuntuu tietävän Samavian asioista. Hän ystävystyy Rotan eli Jim Ratcliffin ja hänen kumppaniensa kanssa, jotka myös tietävät Samaviasta. He perustavat salaisen "puolueen" Liiton ja leikkivät sotaa.

Frances Hodgson Burnet on kuuluisa lähinnä tyttökirjoistaan Salainen puutarha ja Salainen puutarha joka kertoo pojasta, sekä kirjasta Pikku lordi jossa on hieman samanlainen asetelma. Tämä tarina päättyy Markon ja Rotan saapuessa Samaviaan. Kirjan jännite onkin, kuka on kadonnut prinssi, ja miten mahdollinen vallanvaihdos voi toteutua.

Juonipaljastuksia älä lue
Rotta muuttaa Loristaneille, kun hänen juoppohulluisä kuolee. Rotta tottuu Loristanin perheen tavoille, ja harjoittelee kainalosauvoilla kävelyä, ja kertoo näkemyksistä tunkeutua Samaviaan. Samaviassa riehuu sisällissota, jossa maranovitshiläiset ja jarovitsihiläiset kamppailevat kruunusta. Kadonnut prinssi on löytynyt, fedorovitshiläiset suunnittelevat prinssin paluuta, jota taas muut ryhmät yrittävät estää. Marko joutuu urkkijoiden vangiksi, mutta pelastuu vankeudesta paljastamatta tietoja. Marko ja Rotta saavat tehtäväkseen välittää salasanomaa pisin Eurooppaa määrätyille yhteyshenkilöille, urkkijat ovat heidän kannoillaan ja Markolla on heistä harmia. Kaksikko kokee huikeita seikkailuja, kun Marko välittää valituille henkilöille viestin: "Lamppu on sytytetty". Ranskasta, Itävaltaan, ja Unkariin, tie vie lopulta Samaviaan, missä Marko näkee aseseppien täyttämät luolat täynnä aseita, ja viimeinen viesti papille. Pojat palaavat kotiin, mutta isä on poissa, ja Samavian "valekuningas" Mikael  Maranovitsh on surmattu. Tässä isänmaallisessa tilanteessa Loristanien  vuokraemäntä rouva Beedle ahdistelee, niinkin vähäpätöisellä asialla kuin vuokralla, jonka samavialaiset lupaavat kärttyisästi joskus maksaa. Samaviassa taistelut etenevät, ja uutiset kertovat, että prinssi on palannut, ja kruunataan kuninkaaksi. Marko ja Rotta matkustavat uudestaan Samaviaan, ja kruunupää on Markon yllätykseksi hänen oma isänsä, ja hän on nyt prinssi.

Teos Kadonnut prinssi kasvaa loppua kohti kuvaukseksi vallanvaihdosta, ja Markolla on oma osansa asiassa. Markon isä pitää paljon piilossa suojatakseen poikaansa urkkijoilta ja itseltään. Loppuun asti hänelle ja lukijalle on epäselvää kuka on prinssi, mutta oli siis Marko.

****
Frances Hodgson Burnett (1849 - 1924) oli englantilainen kirjailija, Kadonnut prinssi on hänen laajasta tuotannosta viimeisimpiä, ja luultavasti viimeinen, joka on suomennettu. Minusta se sopii lapselle edelleen varsin hyvin ja miksei kyyniselle kirjabloggaajallekin, vaikka kirja on toisaalta ennalta arvattava ja kliseinen, mutta lapsi ei ole lukenut ennen tällaisia kirjoja, eli on huikea seikkailu.
Olen blogannut hänen kirjoistaan
Pikku prinsessa
Salainen puutarha
Pikku lordi
Näistä kaksi ensimmäistä ovat loistavia ja Pikku Lordi ja Kadonnut prinssi ovat teoksia joista myös  kyyninen kirjabloggari pitää.

Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain

Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain, An Oldfashioned Girl 1870, suomentanut Lyyli Reijonen, WSOY 1975, sivumäärä 283.

Louisa M. Alcottin teos Tytöistä parhain on herttainen, mutta varsin perinteisiä arvoja pönkittävä. Tarina alkaa, kun bostonilainen sisaruspari Fanny ja Tom kinastelevat. Fannyn luo tulee vierailulle Polly -niminen maalaistyttö, joka on tarinan sankari: tytöistä parhain. Shawnit asuvat äveriäästi Bostonissa, Fanny Shawn nuoresta iästä huolimatta on jo nuori neiti. Kuusitoistavuotiaaana hän on kuin pieni aikuinen ja päiväperhostelee ja tapailee (viattomasti) keikaripoikia. Tom, joka on 14-vuotias on ilkikurinen pikkupoika, joka on täynnä kepposia. Polly, jonka oikea nimi on Mary Milton, on 14-vuotias ja tottunut työhön ja omien tarpeidensa sivuuttamiseen muiden hyväksi.

Tarina on kirjoitettu kahdessa osassa. Ensimmäinen kestää Pollyn kuuden viikon vierailun ajan, jonka kuluessa hän eheyttää perhettä. Perheen äiti on hermoheikko tyhjästä valittaja eli "rouva Shaw oli hermostunut kärsimätön invalidi, joka vähän väliä tarvitsi jotain", isä on etäinen liikemies, joka hellittelee Fannya, ja on äreä ja poissaoleva Tomin suhteen. Polly tulee paremmin toimeen Tomin kanssa, jonka kanssa laskee mäkeä. Tom saa polkupyörän isältään Pollyn avustuksella, ja Tom kaatuu ja loukkaantuu. Tässä vaiheessa isäkin havaitsee, että kappas vaan hänellä on poika.

Tarinan kuluessa Polly kuvataan sis uhrautuvaksi pyhimysmäiseksi hahmoksi, joka on köyhä ja nöyrä ja vielä köyhempien ja vähäosaisten äänitorvi ja auttaja. Shawnin isoäiti ihastuu Pollyyn, kuten lapsellisella tavalla myös Tom. Tosin Tomin mielestä tytöistä ei ole mihinkään, Pollyn mielestäkin Tomin tuntemista tytöistä ei ole juuri mihinkään. Siksipä Fannyn kanssa Pollylla on vaikeaa, mutta tyttökirjamaiseen tapaan, hänen kanssaan on välienselvittely Fannyn luettua Pollyn tunnustuksellisen päiväkirjan. Rypyt oikenevat ja Fanny reipastuu.

Shawnin perheen kuopus Maud kuvataan rumaksi ja puhevikaiseksi ja hänen puheviastaan revitään huumoria. "Ei pitäisi najjata naujamaan" toteaa Maud sivulla 37. Minusta ei pitäisi jepiä huumojia puhevioista. Maud jääkin vanhaksi piiaksi, vaikka havittelee romaanin toisessa osassa Pollyn veljen "kättä".

Romaanin toinen osa tapahtuu kuutta vuotta myöhemmin, kun Tom ja Polly ovat 20-vuotiaita. Pyhimysmäinen Polly rahoittaa veljensä Willin opintoja antamalla soittotunteja. Tom keikaroi ja on kihlautunut itseään vanhemman Trixin kansa. Pissis-Trix on hyvin pinnallinen ja halveksii köyhiä. Hänestä köyhien pitää pysyä lestissään, pukeutua säkkiin ja olla hiljaisesti nöyriä. Polly puolestaan on valistuksen ja köyhän avun kannalla. Polly ja Trix ottavatkin yhteen, sillä Polly ja Tom ovat rakastuneita toisiinsa. Pollyyn on rakastunut myös etevä ja verevä ja kaiken lisäksi myös rikas Sydney.

Romaanin suurin käänne tapahtuu varsin lopussa eli Tom munii asiansa saamalla yliopistosta potkut ja velkaantumalla, isäkin ajautuu konkurssiin, rikas on muuttunut köyhäksi, vapaaherran pitää hankkia rahaa ja känsiä sekä vielä kärsiä. Vasta ruumiillinen työ kasvattaa Tomista aikuisen miehen.

Alcott osoittaa näin, että kasvaminen voi tapahtua vain työnteon avulla. Fannykin on 22-vuotiaana täydellisen kyllästynyt ja leipääntynyt, mutta joutuu nöyrtymään ja kasvamaan.

Tyttökirjamaiseen tapaan lopussa saadaan tuplahäät.

Vaikka tämä teos ei yllä Alcottin parhaimpien teosten tasolle, on tämä hyvin kiinnostava. Alcott, joka itse tienasi leipänsä kirjoittamalla, marssittaa estradille naiskirjailija Kate Kingin, joka puhuu kirpeästi kansansuosiosta, jota hänen mukaansa pitää kavahtaa, koska se sokaisee silmät, aiheuttaa virheitä ja on oikullinen. Tämä on julkaistu vuonna 1870, suosittu Pikku Naisia ja sen ensimmäinen jatko-osa ilmestyivät vuosina 1868 ja 1869. Muutenkin Alcott arvostelee (aiheestakin) penseää ja torjuvaa suhtautumista työssäkäyviin naisiin. Alcott kuvaa hyvin hienostoneitejä. Neidit keimailevat koreasti kuusitoistavuotiaana kuin pienet aikuiset. Käännöksessä puhutaan aikuisista. Minusta keimailu ei ole aikuista, sillä aikuisen toiminnan tunnusmerkki on vastuu. Tässä neidit tosin vain päiväperhostelevat ja tapailevat sangen viattomasti keikaripoikia  eli eivät sentään niin kuin ehkä nykyisin syntisesti yöperhostele, eivätkä nauti alkoholia ja yökköstele.
****

Aino on blogannut tästä vuonna 2012 näin.

*****
Yhdysvaltalainen naiskirjailija Louisa May Alcott (1832 - 1888) on tunnettu parhaiten teoksestaan Pikku Naisia, sekä sen jatko-osista Viimevuotiset ystävämme, Pikkumiehiä sekä Plumfieldin pojat

L.M Montgomery: Sara ja kultainen tie

L.M Montgomery: Sara ja kultainen tie, The Golden Road, 1913, suomennos Sisko Ylimartimo ja jälkisanat, sivumäärä 263.

Sara Stanley on teini-iässä, mutta hänellä on vielä lapsen tarinat. Hänen kaveripiirinsä kuuluvat Beverley King, serkku, joka on myös tämän tarinan kertoja, sekä Cecily, Felix ja Felicity King, Dan, Sara Ray ja Peter Craig. He asuvat Kanadassa Prinssi Edwardin saarella. Beverley siis on tässä pojan nimi, joka minulle selvisi vasta puolen välin jälkeen.

Lasten puuhista kerrotaan herttaisesti. Uudenvuotena Peter lupaa ettei koskaan juo, vaikka ei ole siis vielä koskaan juonutkaan. Hieno lupaus. Lihava Felix ajattelee lopettavansa omenoiden syönnin, koska epäilee, että omenat lihottavat. Tuskinpa. Felix on minusta reipas ja reilu kaveri.

Tarinaa viedään etenpäin paljon Saran kertomin tarinoin. Lisäksi lapsille tapahtuu kaikkea jännittävää. Tullessaan Mattie-serkun tyköä myrsky yllättää ja kaverukset eksyvät ja joutuvat kylän noidan Peg Bowenin tyköön, mitä he yrittivät välttää.  Peg antaa suojaa ja ruokaa ja antaa pisteliäitä, mutta tosia luonnehdintoja lapsista ja aikuisista. Kalustus on outo, talossa on pääkallo ja täytettyjä eläimiä myös täytetty apina. Lapset tulevat toimeen lopulta kaikkien kanssa myös Pegin. Ihastumisia käsitellään jonkin verran. Cyrus on varsin ihastunut Cecilyyn, jolta leikkaa kiharankin. Tunne kuten alempaa ilmenee ei ole molemminpuolinen.

Montgomerylaiseen tapaan tarinassa vietetään  kahdet häät ja yhdet hautajaiset, tosin vain perheen kissa kuolee. Kirjassa myös teurastetaan siipikarjaa markkinoille. Sara Raylla on tiukka äiti ja tytöllä on syyliä. Mitään kiusaamista tai kaksinkamppailua tai pätemistä ei esiinny, vaan teos on minusta hyvinkin eheä.

Sara ja kultainen tie -teoksen hauskin tapahtuma on minusta kuvernöörin vaimon vierailu. Lapset pitävät seuraa naiselle, jota he luulevat kuuroksi Eliza-tädiksi. He lörpöttelevät valokuvien henkilöistä pisteliäitä huomioita, "hän meni neljättä kertaa naimisiin"  tai "hän sinnittelee hengissä, koska hän pelkää, että hänen miehensä menee uusiin naimisiin". Itse kuvernöörikin saa muutaman luonnehdinnan. Lapsille tapaus selviää vasta rouvan poistuttua, ja kuvernöörin vaimo lähettää postia ja on ottanut asiat huumorilla ja kutsuu lapset kylään. Nainen on kerrankin kuullut rehellisiä luonnehdintoja, politikon vaimona saa varmasti kuulla paljon muunneltua totuutta.

Lapset toimittavat reippaasti Meidän Lehteä. Se on minusta varsin kekseliäs, vitsikäs ja oivaltava, kaikkine rosoineen. Kirjassa on lehdestä kaikki ilmestyneet numerot.  Hiuskiehkura aiheutti muutaman ilmoituksen lehdessä.
Kadonnut - varastettu tai hukattu - sydän. Löytäjää pyydetään palauttamaan se Cyrus E. Briskille, pulpetti 7, Carlislen koulu.
Kadonnut tai varastettu: Ruskea, noin kolme tuumaa pitkä tuuman paksuinen hiuskiehkura. Löytäjä palauttanee sen neiti Cecily Kingille, pulpetti 16, Carlislen koulu
Etikettipalstalla kysytään, miten menettelen kun nuori mies varastaa minulta hiuskiehkuran? Vast: - Kasvata lisää tukkaa.

Minusta Sara ja kultainen tie on toisaalta herttainen kirja, siinä on ihastuttavia tarinoita, mutta toisaalta se on hyvin surumielinen. Kirja kuvaa lapsuuden viimeistä vuotta. Sara Stanley on lähdössä isänsä kanssa Pariisiin, Beverly sisaruksineen Etelä-Amerikkaan. Beverlyn tekstistä ilmenee, että Cecilia kuolee varsin pian, hän onkin sairastellut.

Blogiarvioissa (poikkeuksen tekee ainakin kirjan sankarin kaima Sara, joka kehuu kirjaa eikä syyttä) on pidetty kertoja Beverlyä näkymättömänä ja lapsiin on liitetty ikävähköjä adjektiiveja. Minusta lapset ovat lapsia omine vahvuuksineen ja pikku vikoineen. Minusta lapset olivat herttaisia ja reippaita. Kertojan pitääkin antaa muille tilaa eikä päsmäröidä itse. Myös käännöstä ja kirjoitusvirheitä on arvosteltu. Minusta kirjoitusvirheet olivat tarkoituksellisia, useimmat olivat Meidän Lehdessä. Jokainen rutisija voi alkaa itse kääntää kirjoja, Sisko Ylimartimo oli suoriutunut urakasta hyvin ja jaksanut kirjoittaa vielä mukavat jälkisanatkin.

Sara ja kultainen tie on jatko-osa Montgomeryn Sara, tarinatytölle, jonka lukeminen ei minusta ole edellytys tämän jatko-osan lukemisille. Alkuosassa selvitetään serkusten asema. Sara Stanleyn äiti Felicity on kuollut. Hän on Bevin täti. Myös Bevin äiti on kuollut. Isä on joutunut lähtemään töihin Rio de Janeiroon, joten Beverley ja Felix-tädin ja sedän luo "sukukartanoon". Sara asuu Roger-sedän ja Olivia tädin luona, Felix ja Beverley Alec-sedän ja Janet-tädin luona, joilla on lapset Felicity, Cecily ja Dan.

Sekä The Story Girl että The Golden Road ovat luettuina Gutenbergissä englanniksi, linkit palveluun ovat kirjan nimissä, suosittelen kuuntelemaan on hyvä harjoitusta esimerkiksi lukiolaiselle ja yläkoulussa ja niille, jotka haluavat harjoitella sitä kääntämistä. Tekstimuodossa kirjaa en Gutenbergistä löytänyt.

Ainon hieno bloggaus löytyy täältä (katso kommentti)

(Olkoon tämä Naistenpäivän bloggaukseni, tänään piti tulla Alistar MacLeania, mutta miehet voivat odottaa viikon lisää).

Anni Polva: Tiina ja Tiina epäilee Juhaa

Legendaarinen Tiina-kirja-sarjan avaus nimellä Tiina on julkaistu vuonna 1956. Tiina-kirjoja on kaikkiaan 29. Ostin muutaman Tiina-kirjan kirpparilta. Osan 1 ja osan 7. Olin lukenut aiemmin viidennen osan  Tiina ei pelkää, vuodelta 1960.

Anni Polva: Tiina, 1956, tämä painos 1989, 135 sivua, kansi: Maija Karma
Tiina-kirjasarja alkaa, kun Tiina perheineen muuttaa kaksikerroksiseen taloon. Tiinalla on Veli, isä ja äiti. Pihapiirissä vaikuttavat ainakin Elvi, Leila, Kalle ja toiseksi päähahmoksi kirjoissa kohoava Juha. Muutto on vaikea, varsinkin Leila ja myös Juha kiusaavat Tiinaa, joka joutuu lunastamaan paikkansa kaveripiirissä. Tiina on reipas tyttö. Hän miltei päihittää Juhan hiihtokilpailussa ja pääsee miltei kaatumatta vaarallisen hyppyrimäen. Sukset ovat silppuna, mutta Tiina on lunastanut paikkansa. Tiinan tekee mieli luistella, mutta luistimetkin puuttuvat. Hän ostaa romukaupasta luistimet (saa lopulta ilmaiseksi) ja luisteluretkillään pelastaa pikkutytön avannosta. Perheen juoruämmä on Veli, joka raportoi äidille Tiinan tappelut ja avantoseikkailut. Tiinan urotekoja seuraavat usein kommellukset. Milloin Tiina polttaa pohjaan puuhellalle jättämänsä hernekeiton ja siansorkat, milloin hän tulee vaatteet rikkinäisenä kotiin jouduttuaan tappeluun. Tiina puolustaa sekä koiria että kissoja eläinrääkkäykseltä, mutta vaatteet aina revitään. Kirjassa Tiina myös sairastaa ja leikkaa lyhyeksi tukkansa.

Koulussa Tiina on kolmannella luokalla. Muuton yhteydessä koulu vaihtuu, 1950-luvulla oli vuoroluku, mutta Tiina menee aamuvuoroon. Tiinan perhe on minusta köyhä, ja puuroa ja velliä syödään, ilmeisesti vain isä on töissä. Asunto-osake on ostettu velaksi ja  Tiina suunnittelee isän rahahuolien takia töihin menoa, mutta käy isän työpaikan pomolle puhumassa raha-asiat selviksi.

Tiinassa on ainesta sankariksi. Juhan käsitykset naisista ja tytöistä ovat minusta hieman kangistuneita. Hänellä on harhainen käsitys miesten ylivertaisuudesta, ja omasta erinomaisuudestaan. Hän on minusta astetta ärsyttävämpi kuin hienohelmainen Leila.

Tiinaa välillä harmittaa, mutta silloin hän virkkaa "lankaa", sanallisista virkahduksista pahimmat  ovat "Voi mantelipiparkakku" ja "Voi piparminttupastilli".

Anni Polva: Tiina epäilee Juhaa, 1962, tämä painos Karisto 1982, kansi Maija Karma, sivumäärä 159. Kirjasarjan seitsemäs osa.

Tiina epäilee Juhaa, koska Juhan taskusta putoaa kirje Tuulalta, joka alkaa Juha Kulta. Kirjan loppupuolella episodi toistuu, mutta kun loppuun päästään selviää Tiinalle, että kysymys on vain serkusta, joka on tyrkky. Ainakin tämän kirjan lopussa Juhan ja Tiinan sydämet läpättävät tasatahtiin. Tiinan kotielämä jatkaa samaan malliin. Kastiketta ja kaalilaatikkoa syödään ja Tiinan veri vetää jääkiekkokentälle, jossa tulee otsalle kamala kuhmu. Leila houkuttelee pihan lapset tanssikouluun, johon lähtee myös Tiina, jonka isä maksaa kurssin. Tanssikoulutouhun kuvaus on kuin lastentarhasta. Tiina potkii kavaljeereja nilkkaan, kun Juhaa tanssittavat toiset tytöt. Kalle, toinen pihan köyhä, ei käy tanssikoulua, mutta Elvi antaa hänelle kotona yksityisopetusta. Elvillä on vastuu myös pikkusisaruksistaan.

Lapset ovat kahden kolmentoista ikäisiä, minusta tanssin aika on hieman myöhemmin. Kumman kaunaista ja mustasukkaista touhu kuulostaa. Tiinaa harmittaa tytöt permanenteissaan, korkokengissään ja korvakoruissaan. Tiinalla onkin monesti paha mieli. Ensimmäisessä kirjassa tunteita käsiteltiin virkkaamalla, nyt kutomalla.

Juha ja Tiina tappelevat koko ajan. Juha antaa Tiinalle erään riidan jälkeen lohdutukseksi vettyneen budapestin. Tiina laittaa sen yöksi tyynynsä alle, ja äiti saa aamulla lakanapyykkiä. Yleisemmin Juhan ja Tiinan välisiä riitoja ratkotaan ensin mykkäkoululla ja sitten antamalla toisille lumipesuja tai hiihtämällä kilpaa.

Kaikkein omituisinta on Eevan juhlien kuvaus. Eeva on yhteiskoulun neljäsluokkalainen. Eeva järjestää juhlat tanssikoulun päättyessä. Äitinsä näyttää mannekiinilta, ja hänellä on kädessään sininen tupakka vastaanottaessaan lapsia. Juhlat ovat todella oudot. Eeva näyttää Juhalle kiväärin ja "Juha ilmestyi kynnykselle kivääri kädessä ... Minä (Eeva) opetan hajottamaan sen illalla kun muut ovat lähteneet"  Juha ja Eeva jäävätkin sitä kahdestaan hajottamaan, kun muut ovat lähteneet. Myöhemmin Juha toteaa Tiinalle, että hän ei pidä naisista, jotka pyrkivät suuhun. Eeva jakaa tehtäviä juhlissa olijoille. Leila joutuu putsaamaan lähibaarin lattian, ja tuo juhliin mukanaan paljon tupakantumppeja ja tulitikkuja. Tiina joutuu menemään kalastamaan kaupungintalon eteen kadulle.

Tämä oli omituinen kirja. Tämä on uudelleen julkaistu vuonna 1982, sen ilmaisu on aikansa elänyt. Kivääriä ei hajoteta vaan puretaan. Lapsien ei ole syytä leikkiä aseiden kanssa. Kirjassa luetellut nuolemispuheet, sängynnarinat, simpukkapuheet ja lukuisat muut olisi voitu tarkastaa ja ilmaista nykykielen mukaisesti sovinnaisella tavalla. Minulle tuli samanlainen olo kuin Polvan aikuisten kirjasta Kohtalokas lomamatka (myös nimellä Tule ja puserra). Onko tekstissä (tahaton) sivumerkitys?

Tiina-kirjat ovat silti loistavia ja varsinkin sarjan avausosa on legendaarinen. Pitkässä sarjassa tulee huteja, vaikka Tiina-sarja on siis hitti.

Näissä osissa 1 ja 7 on pääosin talvi, mutta Tiina ei pelkää (sarjan osassa 5) ollaan pelottomia kesäisissä tunnelmissa. Kuten kansikuvasta näkyy, Tiina on puussa.
*****

F.H Burnett: Salainen puutarha

F.H Burnett: Salainen puutarha, wsoy 1971, 219 sivua, jossa mukana sisällys ja sivu kirjailijasta, kääntänyt Toini Swan, alkuteos The Secret Garden 1911.

Salainen puutarha -teoksen juoni lyhyesti 
Mary Lennox, jonka isä on Intiassa virkamiehenä, jää orvoksi, kun isä ja seurapiireissä viihtyvä äiti kuolevat koleraan. Marya kuvataan rumaksi lapseksi ja kiukkupussiksi, jota intialaiset hoitajat ovat palvelleet, kun vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita seurapiireistä. Orpo Mary lähetettiin Englantiin Misselthwaite Manoriin Yorkshireen setänsä Archibald Cravenin luokse, joka asuu kolkossa kuusisataa vuotta vanhassa talossa. Marylle Craven kuvataan kyttyräselkäiseksi leskimieheksi, jonka ihastuttava vaimo on kuollut kymmenen vuotta sitten, nyt leski elää erakkona ja rouvan vaalima puutarha on lukittu.  Hemmoteltu Mary ottaa pala palalta uteliaisuutensa ja hyvän Martha-palvelijan avustamana maailmaa haltuun, hän oppii pukeutumaan, ja kiinnostuu puutarhasta. Hän ratkaisee sekä kadonneen puutarhan että piilotetun pojan arvoituksen. Puutarhan arvoituksen hän ratkaisee etupäässä itse. Myös kadonnen pojan arvoitus selviää Maryn luontaisella uteliaisuudella ja vaistoilla. Mary ja Marthan veli Dickon hoitavat ja kuokkivat puutarhan kukoistavaksi, ja reipastuttavat heikossa hapessa olevan Archibaldin pojan Colinin, jota hoitaa hänen lääkärisetänsä, ja joka odottelee mahdollista perintöä.

Tätä kirjaa pidän ehkä loppua lukuun ottamatta parhaimpana tyttökirjana, minkä olen lukenut. Ainakin tämä painii samassa sarjassa alcottien ja montgomerien kanssa. Täyden kympin kirja siis, joka on vaimoni omaisuutta.

Salainen puutarha on monipuolinen ja moniulotteinen lasten kirja. Se on ensinnäkin arvoituskirja, jossa etsitään salaista puutarhaa, joka on lukittu rouvan kuoltua. Kunnon ongelma on jaettu osiin. Mary keksii ensin, missä on puutarhan ovi, sen jälkeen hän löytää avaimen. Arvoitukseksi jää punarinnan rooli opastuksessa, ja myös se, mikä rooli Archibaldin vaimolla on tapahtumissa. Kirjan hienous on siinä, että mitään ei avata kokonaan, jokainen saa päättää, mihin uskoo. Mary ratkaisee myös talosta kuuluvan itkun ongelman, ja löytyy poika, joka ei halua elää, muttei kuollakaan. Mary ratkaisee miten elämähalu elvytetään, ja hän oppii elämästä myös itsekin.

Kirja on myös kasvatus- ja kasvuromaani, koska se tarkastelee lempeästi myös hemmotellun pikkutytön kasvua ottamaan vastuuta itsestä ja myös muista, ja olemaan aktiivinen. Tarkastellaan myös lapsen luontaisen uteliaisuuden voimaa. Mary kasvattaa ja vaalii yhdessä yorkshireläisen pikkupojan Dickonin kanssa puutarhaa. Mary myös edesauttaa itkupilli Colinin kasvua miehiseen mittaan. Raivokohtauksista ja luulosairaudesta kärsinyt kuolemaa odottava pikku tyranni saadaan ylös ja ulos ja jopa lenkille tai ainakin tekemään Dickonin lihaskuntojumppaa. Mikä on ollut silloin tärkeää? Työläislapsi ja orpo tyttö siirtomaista reipastuttavat herrasväen lapsen ja antavat hänelle eväät kunnon kasvuun! Mary saa hyppynarun (käännöksessä hyppynuora) ja se on maaginen tavara, se johtaa liikkumisen iloon, kuten jalkapallo tai kirkonrotta pojalle (tosin ei tässä kirjassa :).
Kasvatuksessa tärkeä huomio on Marthan kyky saada Mary pitämään itsestään. Mary sanoo, ettei kukaan pidä hänestä ja Martha kysyy "Mitäs itse pidät itsestäsi?" Mary ja koko palvelusväkeä vaivaa ulkonäköön tuijottaminen. Ihmetellään, kuinka kauniilla äidillä voi olla ruma tytär. Lapsen ei tarvitse olla kaunis. Lapselle ei kannata luoda ulkonäköpaineita, jokainen on tavallaan sievä. Tämä sama ennakkotuomion antaminen suistaa Colinin rautahäkkyrään ja rullatuoliin. Hän on unohdettu, odottaa kyttyrän kasvua selkään, ajattelee, että jokainen nystyrä on se tuleva kyttyrä. Hän väittää kaikkien uskovan hänen kuolemaan, keiden kaikkien? Hän eli omassa harhaisessa maailmassa kuten Siintää Sargassomeren ullakkoon lukittu Antoinette eli "hullu-Bertha". Mary tajusi pojan kasvaneen vinoon, Colin kontrolloi raivareilla ympäristöään.  Raivarit sanelevat päiväjärjestyksen, ja niitä lievennetään rauhoittavalla lääkityksellä. Raivareihin lopulta auttaa Maryn kuuntelu ja se, että raivari otetaan vastaan, muttei tehdä niin kuin toinen haluaa. Mary kasvaa itsekin ja Ben voi todeta, että Maryllä on  lapsen verta suonissa, ei kirnupiimää.

Archibaldillakaan ei ole kyttyrää selässä, hän työstää omaa suruaan ulkomailla: fyysisesti vuorilla ja henkisesti laaksoissa. Hän saa elämän syrjästä kiinni, hallinnan tunne palaa, ja hän elpyy kuten kotitalonsa salainen puutarhakin.

Lasten kirjassa pitää olla pieni ripaus taikuuden tenhoa ja lasten aktiivisuutta. Lapset kuvittelevat taikaa, mikä on harhaa, kyse on ulkoilman ja mielekkään tekemisen tervehdyttävästä voimasta. Kirjassa salaisen puutarhan kunnostamisessa auttaa Marthan reipas veli Dickon (12 v), joka on eläinten "kesyttäjä", kansikuvan mukaan hänellä mukanaan kulkevat karitsa, kesy kettu, orava ja varis, ei harakka, mikä on kansikuvassa. Dickon on nimennyt eläimet Kapteeniksi, Kuoriksi, Pähkinäksi, Hyppyjalaksi ja Nokipekaksi. Puutarhassa lentävä punarinta on myös tärkeä puutarhan ja piilossa olevan avaimen löytymisen kannalta.  Eläimet puhuvat sadunomaisesti.
Kirjan antama kuva ulkoilun, ulkoilman, työnteon voimistavasta vaikutuksesta on aito, eikä erityisen saarnaava. Colin paranee myös puhumisen ansiosta, hän jakaa ajatuksia, joku kertoo ulkomaailmasta ja Colin pystyy unelmoimaan näkevänsä puutarhaa. Luulosairaus ja todelliset kivut alkavat helpottaa. Aikuinen ymmärtää, että kliinistä sairautta ei pelkkä usko tai unelma paranna, mutta toisaalta usko siirtää Colinin valittavasta vuodepotilaasta reippaaksi pojaksi. Colin kuten Mary ovat hemmoteltuja lapsia, jotka eivät osaa alkuun edes pukeutua, ja jotka pikkutyrannien tapaan hyppyyttävät palvelija-armeijaa. Maryn koulii orpous ja Martha, ja Colinin Maryn esimerkki, puheet ja unelma puutarhasta. Colinin ja Maryn lapsuus ovat olleet yltäkylläistä, Mary tutkii talon kaappeja ja "eräässä kaapissa oli sata norsunluusta tehtyä norsua". (Kuudes luku s.45). Colin kuitenkin pystyy irrottautumaan kodin lihapatojen ääreltä ja valmistaa isälleen yllätyksen.

Salaisuuskirja
Salainen puutarha on salaisuuskirja, se kiehtoo. Maryn löytämän puutarhan yksi ulottuvuus on sen yksityisyys, se, että se on salainen. Mary pohtii uskaltaako kertoa Dickonille, uskaltaako kertoa Colinille. Hänen pitää punnita toisen luotettavuus. Molemmat pojat ovat luottamuksen arvoisia.

Salaisuuksia käsitellään monelta muultakin kannalta. Colin valittaa Marylle, että hänellä ei ole koskaan ollut salaisuutta. Hän on tavallaan itse salaisuus, tai paremminkin vaiettu aihe, ja piilotettu poika, mutta kaikki palvelijat tietävät hänestä. Dickonin mukaan tämä salaisuus on voimia vievä. Kun joku asia vaietaan näkymättömäksi, se ei lakkaa olemasta, mutta peittely syö voimavaroja. Colin on salattu, puutarha on salainen.

Puutarhakirja
Minusta tämä on myös puutarhakirja varsinkin kuvailultaan ja asenteeltaan. Mary ja Dickon tekevät oikeaoppiset toukotyöt, leikkaavat puut ja pensaat, muokkaavat maat, ja luonto hoitaa loput. Ben Weatherstaff on asialleen omistautunut puutarhuri. Hän ratkaisi salaiseen puutarhaan pääsyn samoin, kuin olisin itsekin tehnyt, muurin yli tikkailla.
***
Sara on blogannut kirjasta täällä. Saralla on ollut kuvitettu versio, jossa on upeita kuvia.
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan Anna on blogannut myös kuvitetusta painoksesta täällä.
Aino täällä.
Babylonian riippuvista puutarhoista (katso kommentit :) on blogattu täällä.
***
F.H Burnett on kirjoittanut myös loistavan Pikku prinsessa -kirjan, jonka arvio on täällä.
Salainen puutarha -teoksen loppusivuilla suitsutetaan kirjailijaa tyttönimeltään Frances Hodgson, joka muutti kuusitoistavuotiaana Englannista Yhdysvaltoihin ja alkoi jo varhain kirjoittaa. Hän avioitui lääkäri Burnettin kanssa ja sai kaksi poikaa. Francesin isä kuoli tytön ollessa pieni ja lapset osallistuivat rahan hankintaan, ja varsin varhain Frances sai kirjoittajan palkkioita.

***Tämän bloggauksen kirjoitin ex-tempore, ohjelmoituna tämän vuoro olisi ollut syksymmällä, editoin ainakin virheet pois, kun joudan***

Anni Polva: Tiina ei pelkää

Anni Polva: Tiina ei pelkää, Karisto 1971, viides painos, 168 sivua, ensi painos julkaistu 1960.
Tiina on reipas tyttö, joka asuu konttoristi-isän, äidin ja Veljen kanssa. Hänellä on Elvi niminen ystävätär, ja Leila, joka on nirppanokka, joskin Tiinallakin on tunteensa: "Tiina murjotti... hän (äiti) kielsi Tiinaa panemasta puolikenkiä jalkaansa... Äiti antoi Tiinan murjottaa, sillä hän tiesi, että tytön huono tuuli ei kestäisi kauan". Alussa puhutaan vaatteista, mutta Tiina on järkevä tyttö, eikä mangu muotivaatteita kuten Leila. Yllä olevassa lainauksessa näen koko teoksen suurimman oivalluksen. Tiina saa murjottaa, ja pian Tiina on taas toimintatarmoa täynnä. Äiti ei anna periksi, ei hyvittele pahaa oloa.

Tiina viihtyy Juha-nimisen reippaan pojan kanssa. Tiina on noin 11-13-vuotias. Juhan kanssa he pyöräilevät Juhan Ingeborg-tädin luo, joka on vanha ja hieman vainoharhainen. Kun tädiltä vielä katoaa kaulanauha, saa siivooja rouva Lehtinen tuta, mitä on köyhän osa, kun jotakin katoaa. Juha ja Tiina selvittävät varkautta. Juoneen punoutuu "taulukauppias Blomqvist", joka ajaa punaisella autolla ja puristelee Tiinaa, kun he ovat Juhan kanssa liftanneet autoon, sekä rouva Lehtisen tyttären tytär lonkkavaivainen seitsenvuotias ujo ja taiteellinen tyttö. Kun taulukauppias käy toistamiseen Ingeborgin luona ja varastaa kultaiset korvakorut, ihmettelin. Olisi kannattanut vohkia kerralla talo tyhjäksi.

Isän työpaikalta katoaa tavaraa, ja yllättäen "Blomqvist" on isän työkaveri, ja lopussa paljastuu että Blomqvist on täysi mulkvist, ja varastanut firmastakin tavaraa, ja aikoo murtaa vielä läksiäisiksi kassakaapin. Sitoo paikalle nuuskimaan tulleet Juhan ja Tiinan, mutta Tiina ei pelkää, ja lopussa konna joutuu telkien taakse.

Pidin tätä kirjaa monin paikoin varsin asenteellisena, mutta mukavana ajankuvana. Tytöillä pitää olla hame, ja korkokengät eivät kuulu tytölle. Polvan tekstin mukaan suurin piirtein mitään ei kannata tehdä: ei istua puussa (Tiina putoaa), ei ajaa pyörällä rinnakkain (auto töytäisee), ei käydä uimassa (olivat toisen rannassa), ei liftata, ei puhua vieraiden kanssa (puhuivat poliisin kanssa). Liftaamisesta olen kyllä samaa mieltä. Lopussa Juha ja Tiina sen sijaan saavat toikkaroida varkaan perässä, joka minusta on astetta vaarallisempaa kuin puussa istuminen.

Kaikkitietävä kertoja vie tarinaa eteenpäin. Juha on täydellinen herrasmies, ja Tiina on kiltti tyttö, joka leipoo ja pilkkoo puita. Isä, äiti, Veli ja Tiina muodostavat harmonisen ja ehjän ydinperheen, joka rajoillaan luo turvallisuutta ja vakautta.
***
Tiina ei pelkää on viides Polvan Tiina-sarjasta, joita lienee peräti kolmekymmentä. Tämä on julkaistu vuonna 1960, sarjaa kirjoitettiin 1956-1986. Tiina sarjan ykkösosasta Tiina sekä Tiina epäilee Juhaa olen blogannut täällä.

Anni Polva (1915-2003) oli tuottelias kirjailija Tiina-kirjojen lisäksi löysin 45 romaanin nimeä ja kolmisen kymmentä nuorten kirjaa. Muu tuotanto on vuosien 1945 - 1993 välillä julkaistu.

Rauha S. Virtanen: Ruusunen

Rauha S. Virtanen: Ruusunen, WSOY, 1968, Toinen painos, 18 lukua 269 sivua, jossa yhden sivun sisällys. Teos on vaimoni, joka suositti kirjaa, siitä tehtyä sarjan vilkuilin, mutta romaani on paljon parempi.

Rauha S. Virtanen Ruusunen on jopa runollinen, rimmaa hyvin. Kirjan kansi on minusta myös kaunis.

Teoksen päähenkilö on Niina, joka on seitsentoistavuotias, ja jolla on omakotitaloperhe: isä ja äiti, ja kaksi pikku siskoa Tuire ja Susanna Lähde. Vanhemmat antavat vanhan talonsa vuokralle äidin ystävättärelle Annariitalle, jolla kirjalija-aviomies Antti Rannikko ja lapsi Petri, joka on alle kouluikäinen. Naapurissa asuu Veijo Kumpulainen, joka on ihastunut luokkatoveriinsa Niinaan. Tuire on hieman lätkässä Veijoon, Niina ei erityisemmin. Niinan muitakin luokkatovereita luetellaan, kuten besserwisser Aulikki. Niina on novellisti ja minusta haaveilija, mitä kuvaa Niinan  rakkauden haaveet "kun se kerran syttyisi, oli oleva ikuista ja ehdotonta, ja sellaista jota aikuiset eivät myöntäneet olevankaan" s.6. Tämä on minusta ehkä rakkauden ydin, mutta haaveena ehkä vaarallinen. Joka asiassa on oltava ehtoja, tai rajoja, mihin tahansa ei voi suostua. Rakkaus- ja ihastusmisteemaa käsitellään hyvinkin paljon sekä omia ja ympäristön suhtautumista asiaan. Jakaisin kirjan teemat selvästi kahteen osaan. Toisaalla on yhteisön normit, mikä ihannoi tavallista keskiluokan elämää, mihin kuuluvat vanhempien uusi omakotitalo, perheen malli, koulun käynnit ja työpaikat, sekä uralla eteneminen, toisaalla on nuoren neidon haaveet, haihattelut, ja rakastuminen renttuun runoilijaan, jossa näkee vain "Olafur Karasonin herkkyyttä", kun taas pikkusisko näkee "miehessä" vain ketjupolttajakirjailijan ja vaimonsa tuloilla elävän apurahanynnyn, joka hakee seuraa Niinasta. Niina on otollinen "uhri", kirjailijan urasta haaveileva neito, joka metsästää kirjailijoiden nimikirjoituksia (s.12 Eeva-Liisa Manner ja Väinö Linna), ja jota lapsellinen ukkomies kutsuu Ninotskaksi. Kaiken liehittelyn jälkeen todetaan Niina voi mielessään todeta "minä rakastan sinua" s.153.

Rauha S. Virtanen kuvaa rakastumisen etenemistä aluksi omenavertauksin.
Antti antaa Niinalle omenan, joka on hapan ja raaka ss. 59-60, samalla tuodaan Paratiisi-vertaus, joten näen kohdan olevan alleviivatun. Varsinkin kun sivulla 76 Antti ojentaa Niinalle kypsän omenan! Antti hakee Niinasta kuuntelijaa, kun kotona ilmeisesti sellaista löydy. Sivuilla 146- 148 Antti poimii omenan Niinalle, ja se on jo ylikypsä. Tulee talvi ja symbolitasolla valkoinen matto peittää omenapuut, jotka ovat Niinan tunteet, jotka hän hautaa piiloon, sekä omien että myös ympäristön paineiden vuoksi. Antin uraputkivaimolla Annariitalla on jäänsiniset kylmät silmät, jotka jäädyttävät loputkin tunteet. Itse asiassa näin paljon muitakin vihjeitä, jotka ovat joko tarkoituksella tai tahattomasti kirjoitettu osoittamaan suhteen kehittymistä. Pitkään edes tarkoituksellista suudelmaa ei vaihdettu, mutta henkisellä tasolla suhteella oli minusta merkitystä ainakin Niinalle jo alusta asti. Teoksessa näen muutenkin aika voimakasta vihjettä kiellettyyn. Antti lukee Niinan tekeleitä, ja "Antti menee Niina vuoteen luo ja mutisi -oikea Ruususen sänkykin!", mitään ei tapahdu, mutta pidän vihjettä jo liiankin selvänä. Pidän Niinaa ikätasoisen mukaisena naiivina. "Väärinymmärretty" runoilija, jolle vaimo ei anna tukea, ja joka vähän kehaisee Saarnaaja-novellia, niin johan rakkauden poreet pulpahtelevat pintaan. Rauha S.Virtanen vaihtaa omenavertaukset tuleen kylmän talven jälkeisessä huuman keväässä.

Rauha S. Virtanen on virtuoosi. Ainoa asia, joka minua haittaa on vihjeiden liiallinen esille tuonti, mikä rasittaa myös toista teemaa eli keskiluokkalaisen perheen uraputkiarkea. Perheen vanhemmat ovat töissä Pirtamon trikootehtaalla, jonka Pirtamekkoja verrataan jopa  jopa Marimekon tuotteisiin, ja Pirtamon menestykseen eteen vanhemmat uhraavat työaikaansa. Vaurautta kuvaa omakotitalo, toisaalla kirjalijan perhe asuu vanhassa talossa vuokralla, alisteisena, poikansa Petri käy katsomassa tv:tä herrasväen kanssa. Isä sodan käynyt myyntimies kärkkyy johtajan paikkaa, jolloin äiti -tämä meni minulta yli- haaveilee kotiäidin urasta, jotta lasten ei tarvitsisi enää lämmittää puolivalmisteita. Hieno päämäärä, mutta Niina on jo tällöin oltava 18-vuotias, ja Tuirekin jo miltei aikuisuuden kynnyksellä. Jos lapset ovat pärjänneet näin pitkään puolivalmisteiden lämmityksellä, miksi jättäytyä pois töistä tekemään kotirouvan ansiokasta uraa, kun lapset ovat jo isoja. (Arvostan toki kotiäitejä, oma äiti oli kotona, mutta ihmettelen ajankohtaa kotiinjäämiselle). Lähteen perheen äidin mukaan hänen palkkansa on säästänyt Niinan alemmuuskomplekseilta. Toisaalta Lähteen perhe on alkuun hyvin pullantuoksuinen, kotityöt jaetaan, leivotaan, kukkia istutetaan ja puolukoita säilötään. Abiturientit Niina ja Veijo laskevat algebraa eli "aljaa" ja menevät penkinpainajaisiin, ja vanhemmat varoittavat väkijuomien vaaroista.

Toisaalla kun Niina haihattelee ja pusuttelee, Tuire myös kirjan keskiössä oleva pikkusisko oireilee voimakkaastikin. Oireilussa on kummallista se, että toisaalta Tuire kapinoi systeemiä vastaan, mutta tuomitsee ja kärsii erityisesti Niinan puolesta. Tämä on minusta kiinnostavampi juonilanka kuin nynnyn kirjailijan lemmenluritukset.

Teoksessa on hienoja ajanmerkkejä. Puhutaan Beatlesistä, Twiggystä, Jimi Hendrixistä ja jostain Sonny ja Cheristä, josta suomalainen versio on Sonni ja Siiri. En ole tutustunut Rauha S. Virtaseen, mutta minusta vaikuttaa hienovaraiselta humoristilta. Esimerkiksi erään rasavillin pojankoltiaisen nimi oli Raittisen Eero, siis Eero Raittinen, eli luultavasti sen aikainen idoli. (on esiintynyt jo ainakin vuonna 1966). Petristä käytetään termiä "metelikeskus".

Teoksessa on osin vanhahtavaa kieltä. Äiti puhuu, että Niina on "abitura", nykyisin puhutaan abiturientista (sana mainittiin kerran abitura useammin) tai vaan abista. Abitura on feminiinimuoto, vastaava maskuliinimuoto olisi abiturus, eli onko Veijo siis abiturus. (Sana tulee latinasta ja sen futuurimuodosta vast'edes lähtevä).

Toisaalta teos on myös hyvin moderni, puhutaan ulkonäköpaineista. Niinalla on silmälasit ja Ritvalla luokkakaverilla on piilolasit, puhutaan tyttöjen kiusaamisesta, lävistettävistä korvakoruista ja voi kamalaa ripsiväristä! Niinan isä käy tennistunneilla. Modernin vastapainona on konservatiivinen paatos. Äiti ajattelee Niinan suhteessa sitä, mitä Pirtamon tehtaan johtaja ajattelee miehensä kasvattajan taidoista ja sitä, että Antti panee halvalla sitä, mitä Pirtamot arvostavat. Mitä Pirtamot arvostavat lienee raha ja yrityksen menestys. Ekonomi Töyry Pirtamon trikootehtaalta on varsin reipas mielipiteissään, lienee lainaa Täällä Pohjantähden alla teoksesta. Vanhoillisuutta edustaa myös Tuiren rippikoulutuumat, ja rippilahjoista puhuminen, ja uskonnosta puhutaan muutamia kertoja. Tuire on jäämässä luokalleen, ja se on myös häpeä keskiluokan nousukkaille, "onneksi" niin ei käy, ja isäkin ylenee, ja kaikki kiharat oikenevat, joten mukava uraputki voi jatkua..

Tuire oireilee myös koulukiusaamalla. Yllättävää kuvauksessa on hänen temppujensa suora teho, ja ryhmän kääntyminen häntä vastaan. Nykyisin koulukiusaaminen on hienovaraisempaa, ja yleisempää on, että ryhmä kääntyy kiusattua vastaan, ei puolustamaan häntä. Kukaan ei halua olla kiusattu, siksi kiusattua ei yleensä tueta vaan kiusaajaa.

Kun Niinan suhde tulee käsittelyyn "Ruusunen" -perhe antaa oppitunnin konfliktien käsittelystä
"Äiti voihki ja vaikeroi" s.217 ja "vaikeroi ja itki" s.218.
"Isä puristi käsiään nyrkkiin ja kiroili hiljaa" s.217

Mikä on erityisen pahaa "suutelivat keskellä katua" ja mitä pitäisi tapahtua "Ihmiset eivät saa tietää mitään". Isän kunniaksi pitää sanoa, että äidin kerrottua hänen entisen heilan olevan ministerin, kaveri pystyi olemaan provosoitumatta. Kirjan eräs sanoma lieneekin, että heilastelut ovat nuorena sallittuja, mutta pidemmälle ei ole syytä mennä eikä päästää.

Minusta hieno kirja ja siinä on paljon kohtia, joita tekisi mieli avata enemmän, mutta minusta juoruilu on myös yhtä iso ongelma, kun kahden ihmisen suudelmat. Itse en ainakaan ole levittänyt kenenkään suuteluita eteenpäin. Ne ovat kahden ihmisen asia. Tai tässä tietenkin lemmenkipeän lurittajan vaimolla ja Petri-pojalla voisi olla sananen sanottavanaan. Rakkaus kasvoi talven aikana juuri siksi, että se salattiin ja haudattiin. Nykyinen meno on parempi, kaikki on julkista ehkä liiankin. Teoksessa paheksutaan myös lävistettyjä korvakoruja ja turhaa meikkiä.  Minusta jos joku haluaa meikata, siitä vaan tai olla meikkaamatta. Meikkaaminen on parempi kuin feikkaaminen, mitä kirjassa ansiokkaasti tehtiin. Kaksin käsin pidetään kulissia pystyssä, vaikka hampaat irvessä.

Loistavasti kirjoitettu tyttökirja, joka antaa pullantuoksuisen ajankuvan manselaisen uraputken tavoittelusta. Ydinperheen onnea ilmestyy rikkomaan retku runoilija, joka onneksi painuu takaisin Ranskaan. Pienen rakkausryöpyn jälkeen kulutusyhteiskunnan rattaat voivat pyöriä ilman moraalisia ongelmia.

Rauha S. Virtasen (s.1931) sanat sen sijaan kasvavat miltei myyttisiin mittasuhteisiin.

***

Raskaan sarjan bloggauksia tästä teoksesta on monia esimerkiksi

Sinisessä linnassa Maria näin

Lumiomenan Katja näin

***
Minusta kiinnostava on myös Saran bloggaus täällä, josta lainaus tässä:
"Antti ja Niina eivät tee sitä, vaikkakin Antti aivan viimeisillä sivuilla kantaa Niinan jo sänkyyn"  tämä Saran mainitseman kohtaus on hyvin merkittävä sanojen tasolla, kuten seuraavassa ilmenee "Antti otti Niinan rajusti syliin. ... Kun Antti heittäytyi hänen viereensä, hän jäykistyi ... ja kun Antti suuteli häntä",  ... En jatka pidempään lainausta mutta järjestämällä eräät sanat uudestaan, kaikkea ei ole lainauksessakaan,  kohtauksesta olisi saanut toisenlaisen sellaisen, jossa olisi menty loppuun asti, nyt mitään ei siis (onneksi) tapahtunut ja se oli Niinan tahto. Niina kasvaa ja tajuaa elämän realiteetit, mutta Antti jää henkiseksi kääpiöksi. Niinalle jää sydämeen haava, jota sitten saa työstää jatkossa.

Luin Louisa M Alcottin teoksia noin vuosi sitten ja Sara vinkkasi seuraavaa Plumfieldin poikien kommentissaan: "Mutta seuraavaksi Jokke, kun siltä tuntuu, niin olisi mahtavaa jos tutustuisit meidän omaan suomalaiseen alcott-montgomerylaiseen Rauha S. Virtasen tuotantoon".
Rauhalla on tosiaan paljon samaa. Ydinperhettä arvostetaan. Myös virheet sallitaan, kunhan ruotuun palataan, Niinan haihattelut ja pusuttelut, sekä Tuiren oikuttelut. Työt pitää tehdä, ja koululäksyt lukea. Viina on rähinävettä, ja avioliiton kultainen rengas sitoo miehen naiseen. Tämän yhden kirjan perusteella sanoisin, että Rauha S. Virtanen uskoo uraputkeen enemmän kuin rapakon takaiset kollegat, mutta yhteiskunnallinen tilanne on aivan toisenlainen.
Rauha S Virtasen Lintu pulpetissa -teoksen arvio on täällä.

Ethel S. Turner: Seitsemän sisarusta ja Sisarusten varttuessa

Ethel S. Turnerin Seitsemän sisarusta, NTK, 1974 , 170 sivua, 22 lukua, Laila Järvisen suomentama tyttökirja. Australiasta alkukielellä Seven little australians.

Kapteeni Woolcottin australialaisperheessä on vilinää ja vilskettä. Perheessä on seitsemän sisarusta, joista vanhin on Meg 16 vuotta, Pip on 14 vuotias poika, Judy on 13 vuotias poikatyttö, Nell on kymmenvuotias enkelikasvo ja mallilapsi, Bunty on kuusivuotias, Pallero on nelivuotias  ja nuorin on uusiovauva Kenraali. Taloa kutsutaankin Hyrskynmyrskyksi. Perheen isä on kapteeni, joka on läheisessä varuskunnassa töissä. Isän ensimmäinen vaimo on kuollut ja uusiovaimo Ester on vasta 20-vuotias ja jo yhden oman lapsen äiti. Lapsista viisi on tyttöä ja kaksi poikaa.

Teoksessa on parasta suurperheen arjen kuvaus. Lapset ovat pääosin kotona, ja kahnauksia esiintyy, mutta niiden yli päästään järjellä ja välittämisellä. En ole lukenut muistaakseni australialaista kirjallisuutta, enkä juuri tämän tyyppistä nuorten kirjaa, ja lukeminen kannatti.

Ajan tapaan isä on tuikea ja heiluttaa ahkerasti ratsupiiskaa ja kuri on kovaa, mutta epäoikeudenmukaista. s.105 ”Puhu totta tai pieksän sinut henkihieveriin, sanoi kapteeni … tarttuen Esterin piiskaan  .. ei se minun syyni ollut …Senkin halveksittava heittiö, huusi hänen isänsä iskujen välissä .. pieksän tämän valehtelemisen …viuuh, viuuh …”. Isä hakkaa kuusivuotiasta poikaansa, vaikka poika ei valehdellut ja sivulla 109 ”Bunty on epärehellinen pieni lurjus. Häpeän tunnustaa häntä pojakseni”. Kysymys oli lähinnä siitä, että krikettipallo oli vierinyt hevoshakaan, ja hevonen astunut sen päälle. Kapteenin suhtautuminen Judyyn on myös yhtä joustamatonta, ja johtaa ei-toivottuihin reaktioihin. Vanhemmat sisarukset ja nuori vaimo joutuvat kantamaan kotitöistä suuren osan, isä ei näihin osallistu.

Monissa tämän ajan lasten kirjoissa keppi paukkuu tai piiska heiluu, esim. Tom Sawyerin seikkailut. Asia pitää ottaa ajan merkkinä. Onneksi ruumiillinen kuritus on nykyään pois kitketty, ja tilalle on saatu muita kasvatusongelmia, joita voi käsitellä tyttö- ja poikakirjoissa, kuten curling-vanhemmuus tai helikopterivanhemmat. (Aamupäivällä isä voisi soittaa kouluun lapsen erikoistoiveista ja huomioon ottamisesta, ja illalla äiti sitten puhuu lapsen ykköskentän paikan puolesta. Parin vuoden päästä poika lopettaa pallopelit ja vaihtaa punttisalille, lopettaa lukion, menee töihin ja suorittaa vuoden päästä iltalukion ja pääsee kauppakorkeakouluun ja viiden vuoden päästä väitelee tohtoriksi, siinä on hyvä nuorten kirjan aihe :)
Lukuunottamatta tätä ruumiillista kuritusta, pidin kovasti kirjasta. Tytöt ja pojat saivat olla lapsia Turnerin tapa kertoa kommelluksista, oli aitoa ja välittävää. Tarina oli elämänmakuinen. Uusioäiti Ester välitti lapsista, samoin kuin hänen vanhempansa lammasfarmilla teoksen lopussa. Teoksessa lapset tekivät parannuksen ja kotitöitä, jotka johtivat entistä pahempaan kaaokseen, Meg yrittää pienentää uumaansa ja kiristää korsettiaan pintaliitokaverinsa painostuksesta. Meg tutustuu myös poikiin ja treffien maailmaan, lopussa tapahtuu se tyttökirjojen vakiotragedia, ja yksi on joukosta poissa. Koska äiti on jo toisella puolella, lohtua on olemassa.

Pidin kirjasta piiskanheilutusta lukuunottamatta. Olettaisin teoksen soveltuvan ala- ja yläkouluiässä.

Ethelin käsitys matematiikasta on merkillepantava. s.20  ”Kapteeni   .. nyt hän ei olisi pystynyt laskemaan desimaalimurtolukuja ja toisen asteen yhtälöitä” Mikä on desimaalimurtoluku? on olemassa desimaaliluku esim. 0,6 ja vastaava murtolukuna 3/5, mutta mikä on desimaalimurtoluku, ei voi olla kovin monimutkainen asia. Nämä käydään Suomessa alaluokilla läpi. Toisen asteen yhtälön ratkaisukaava on täysin mekaaninen, ja se käydään läpi viimeistään lukiossa, mutta vaillinainen toisen asteen yhtälö otetaan haltuun neliöjuuri –käsitteen yhteyssä Suomessa jo yläkoulussa. Alkukielellä " He examined them with his head on one side. He was rather proud of them, seeing he had utterly forgotten now how to work decimal fractions, and could not have done a quadratic equation to save his life".

Ranskan yksityistunteja arvostellaan, opeteltavat lauseet eivät ole kovinkaan käytännöllisiä. Tämä lainaus on gutenbergistä, jossa teos on alkukielellä
"to learn how to inquire, in polite French, 

"Has the baker's young daughter the yellow hat, brown gloves, and umbrella of the undertaker's niece?" And twice a week, after they had answered irrelevantly, "No, but the surgeon had some beer, some mustard, and the dinner-gong," 
eli onko leipurin nuorella tyttärellä keltainen hattu, ja ..."




Luin jatkoksi Turnerin Sisarusten varttuessa. TaskuSet-kirja n:0 34, 1975, 159 sivua ja 25 lukua, sen on sujuvasti suomentanut myös Laila Järvinen.

Meg on nyt 21-vuotias, eli viisi vuotta edellisen kirjan tapahtumista on vierinyt. Meg on varaäiti ja parsii poikien sukkia. Pip tupruttaa sikaria ja Johnilla on vaikeuksia poikakoulussa. Sisarusten välit ovat rakkaudesta rakoilla, rosoa on, mutta toisesta välitetään. Nell tulee neidin ikään, ja pidentää, kuten Meg aikoinaan, mekkoaan. Nykyteineillä lienee toisenlainen haave! Eräs kirjan haasteista on päästä selville kenestä puhutaan, englanniksi ovat termit she ja he, suomeksi jokainen on vain hän. Kuopusta kutsutaan Kenraaliksi, Jumboksi ja Rupertiksi, ja ristimänimi on Peter, lapsi Ester on joko Essie, Poppet, Pallero .... Essien puhevioilla aikaan saadaan huumoriakin "Tenkin luljut" s. 29.

Pojilla on poikien ongelmat. Bunty (John) joutuu karkaamaan kotoaan "merille" väärien syytösten vuoksi, hänen krikettipallonsa (taas!) hajotti ikkunan ja lasikaapin, mutta hän ei varastanut rahaa. Poika karkaa, ja pikkusisko Poppet menee puhumaan rehtorille varkaudesta. Rehtori Burnham piti geometrian tuntia neljännelle luokalle sadalleviidellekymmenelle silmäparille, eli hieman suurempi luokkakoko kuin nykyisin. Australiassa oli normaalia, että ihmiset tekevät töitä, kuten Pipkin aikoi kosaistuaan ompelijatarta, mutta Meg heittää jarrua suunnitelmiin, morsio-ompelijatar luopuu Pipistä ja saa kattilakauppiaan. Ylkä yllättää ja seurustelee pian jo toisen neidin kanssa. Meg yrittää jarrutella myös Nell-siskoaan, joka tykästyy naapurin nousukasneiteihin, ja saa siitä basillipenaltin, jonka joutuvat kärsimään toiset. Valitettavasti viileä viikatemies niittää yhden hahmoista, mutta loppu on suhteellisen onnellinen.

Keppi-kapteeni ja Ester-vaimo ovat sivuroolissa, ja he ovat lopussa Intiassa komennuksella ja kulttuuriin tutustumassa, mutta palaavat paikalle loppuluvussa.

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin avausosasta, minusta tämä sopii vanhemmalle, ja toki tyttöjen ja poikien vanhemmille yhtä lailla, ei minusta ollenkaan lapsellinen kirja, vaan elämänmakuista ja -tuntuista. Molemmissa kirjoissa ihastutti oikea asenne lapsuuteen, aikuisuuteen ja elämään.
--

Ethel S Turner oli australialainen kirjailija, joka eli 1872-1958, Ethel syntyi Englannissa, ja hän kasvoi suurilapsisessa uusioperheessä, kirjailijasta on elämänkerta englanninkielisessä wikipediassa.

Nämä teokset on julkaistu Turnerin uran alkupuolella

Seitsemän sisarusta, Seven Little Australians (1894)

Sisarusten varttuessa, Family at Misrule (1895)

Kirjat ovat vaimoni. Ensin mainittu kirja on Gutenbergissä, toista ei ole.

Pikku prinsessa, F H Burnett

Luin tyttökirjan Pikkuprinsessa NTK painoksena vuodelta 1974. Takakannen mukaan se on kahdeksas painos 58. tuhat, eli tarkoittaako tämä kappalemäärää, on aika huikea! Teoksessa on 191 sivua 17:ssa luvussa ja se on kirjoitettu vuonna 1909, eli teos on yli sadan vuoden ikäinen. Kuinka monta äitiä ja isoäitiä ja näiden äitiä on teoksen lukenut. Monta! (kuinka monta isää??)

Päähenkilö Saara Crewe on Intiassa palvelevan kapteenin ainoa tytär, jonka ranskalainen äiti on kuollut. Isä vie Saaran Englantiin neiti Minchinin tyttökouluun koulutettavaksi. Herttainen, mutta määrätietoinen haaveilija pääsee kaikkien lemmiksi koulussa, mutta Saara pitää aina heikompien puolta, mutta 11-vuotispäivänä kaikki muuttuu, rikkaus haihtui ja osa vaihtui. Vastoinkäymiset alkavat. Tämä käännekohta tapahtuu sivuilla 66-67.
Aluksi ajattelin, että onpa liian herttainen kirja, mutta myötätuulessakin Saara säilytti realisminsa, ja puolusti sorrettuja ja itseään, tuhotyttöduo Lavinian ja Jessien viha-, iva, ja kaunapuheilta. Kun kaikki muuttui Saara joutui "kotiorjaksi" ja Lavinia pääsi piireihin ja vanhapiikakaksikko Minchin ja Amelia pääsevät kostamaan, yleensä vältän sanaa vanhapiika, sanaa, jolla on huono kaiku. Tässä tätä piirrettä rivien välissä painotetaan. Minchinin ensimmäisten sivujen kuvailussa kerrotaan ulkonäöstä s.10 kookas ja ikävä, kopea ja ruma ... isot kylmät kalansilmät   .. leveä liehittelevä suu... minusta ikävästi ilmaistu, mutta kuvailu tehty tarinan käännekohdan ymmärtämiseksi. Minchin "halusi hallita ja tuntea valtansa", s.74.

Roolien käänteisyyttä pohjustetaan monesti s.51 todetaan viisaasti, että Sattumasta johtuu, etten minä ole sinä ja sinä minä. Sattumaa muutenkin käsitellään. Sattuma on minusta teoksen ja tasa-arvon ydin. Emme valitse vanhempiamme, elämä on täynnä sattumuksia. Vai onko? Heldelmätarhan Kilmenyssä puhuttiin ennaltamääräämisestä. Jos kaikki on ennaltamäärättyä, mikä on yksilön rooli? Jos sattuma määrää, miten voin toimia. Tyttökirjat vastaavat kysymykseen, säilytä optimistinen ja avoin elämänasenne, ole kiitollinen ja suvaitsevainen, sillä pärjäät. Tässä kohtalo suosii kilttiä ja urheaa ja loppua kohti satu saa upean lopun.

Ihmisten kohtelusta intialainen havaitsee seuraavaa: s.128 Koulun johtajatar, joka on ilkeä nainen kohtelee häntä niin kuin paariaa ... Paariahan tarkoittaa kastittomia, oikeuksia vailla olevia ihmisiä.

Kuka voi väittää, etteivät tyttökirjat herätä ajatuksia?!? Onko elämä ennaltamäärättyä predestinaatiota, jossa käsikirjoitus on tehty, vai onko kaikki sattumaa, vai niiden välimuotoa, voiko vain joku tapahtuma olla ennaltamäärätty. Kirja on vaimoni omaisuutta, hän on lukenut sen hieman yli kymmenen ikäisenä. Luultavasti tällöin nuori lukija ei ajattele sattuman ja ennaltamääräämisen problematiikkaa eikä paariaa, mutta teos on rivien välissä hyvin opettavainen ja raaka. Köyhän osa on ikävä, mutta köyhtyneen osa on vielä ikävämpi. Luultavasti Burnett on saanut teokseen jotakin omasta nuoruudestaan, ja minusta sanoma on luettavissa ja allekirjoitettavissa vielä vuosisadankin jälkeen. s77 Saara toteaakin Beckylle, "että olimme aivan samanlaisia kaksi pientä tyttöä vaan". Koska sekä Montgomeryn ja Burnettin teokset ovat uskonnollisia, tätä sattuma vai ennaltamääräminen -asiaa pystyy aikuinen pohtimaan, vaikka kyse on lasten kirjasta. Burnett liputtaa tosiaan sattuman, ja siksi myös oman käytöksen ja yritteliäisyyden puolesta. Puhuttaessa paariasta hän viitannee kastittomien kohteluun, Saarahan on Intiassa syntynyt. Tässä on yhteys omien tekojen vaikutuksesta siihen osaan, jonka joutuu kokemaan syyn ja seurauksen lain perusteella noin yksinkertaistaen. Saara on tässä suhteessa esimerkillinen, hän sekä rikkaana että köyhänä auttoi aina hädänalaisia ja vielä köyhempiä, ja nälissäänkin antoi ruokansa vielä nälkäisemmille, ja se oli myös avaintapahtuma uuteen parempaan kohtaloon, Burnettin kirjassa on siis lohdullinen loppu.

Ajaton loistava tyttökirja dramaattisine juonen käänteineen. ja hyvä aina lopulta voittaa!

L.M Montgomery Hedelmätarhan Kilmeny

Voitin Saran kirjat -arvonnasta teoksen Hedelmätarhan Kilmeny, jonka on kirjoittanut L.M Montgomery vuosisata sitten jatkokertomuksena, mikä näkyy teoksen rakenteessa selkeinä lukuina. Tarina päättyy sivulle 182, ja sen jälkeen on avattu tarinan syntyhistoriaa.

Tarinan päähenkilönä on Eric Marshall, joka 24-vuotiaana valmistuttuaan aikoo suunnata liike-elämään. Alussa hän käy dialogioa tutun lääkärin David Bakerin kanssa. Sattumusten jälkeen hän päätyy Prinssi Edvardin saarelle opettajaksi. ... Hän asettuu vanhan pariskunnan luo asumaan. Herttainen pariskunta taustoittaa luvuissa paikkakunnan menneisyyttä ja asukkaita. Luonnon kuvaus on erityisen kaunista. Käyskennellessään kauniissa hedelmätarhassa hän näkee vielä kauniimman tytön soittamassa viulua. Tarinassa on paljon samaa kuin elokuvassa Piano, sekä novellissa Näkymätön lapsi. Enemmät juonipaljastukset jätän, mutta totean, että nuoren rakkauden, ja sen esteiden voittamisen teemoissa liikutaan, myös lapset joutuvat kärsimään "vanhempien synneistä". Yhtäläisyyksiä Anna -kirjoihin on siskon ja veljen kasvattama orpo (ei otto?) lapsi, ja opettajuus..

Googlen haun ykkönen Minervankustantamon teksti sen jälkeen bloggareista on Sinisen linnan kirjasto, eli nimi on montgomerylainen enne, ja seuraavaksi ponnahti Leena Lumi. Näissä on hyvät bloggaukset.

Erityisesti minua viehätti romaanin rauhallinen kuvaileva arkipäivän asioihin paneutuva kuvaus, kiireettömyys, ja iättomuus. Rauhaisaa on, vuosisata sitten ei kännykkä soinut, facebookia ollut, mutta juorut kulkivat. Jatkokertomuksen vuoksi luvut olivat ehyitä ja kokonaisia. Miljöön kuvaus oli vivahteikasta, ainoa miinus oli erääseen sivuhenkilöön liitetty ennakkoluulo.

Tämä kirja voisi minusta olla jopa koulun lukuohjelmassa, tai vastaava muu teos.

Eräitä pikku huomioita:
1. Kysymys ennaltamääräämisestä eli predestinaatio-opista. Se on eräissä kristillisissä haaroissa "vallalla". Tässä puhutaan naimisiinmenosta..
s.17 "Miksi et jätä tätä jumalten haltuun, minne se oikeastaan kuuluukin? Luulin, että uskot lujasti ennaltamääräämiseen David". No tiettyyn määrään asti ...
Tämä on kiinnostavaa, miksi käytetään termiä jumalten (gods), koska gutenbergistä, luin, että alkukielellä. "Why don't you leave this on the knees of the gods where it properly belongs? I thought you were a firm believer in predestination, David." "Well, so I am, to a certain extent," said David cautiously.

Kilmeny lukee muuten ahkerasti Raamattua, ja Eric käy kirkossa, joten tämä kyllä minua ihmetytti, mutta lienee sanonta?

2. Eräs mies pisti elämän risaiseksi vaimonsa poissaollessa, s.39  "poltti tupakkaa salissa, valvoi yhteentoista asti lukemassa roskaromaaneja" eli alkukielellä He smokes in the parlour and sits up till eleven o'clock reading dime novels." lieneekö dime tässä käsitettävä lantiksi, minusta romaanin hinta on nykyään sivuseikka!

3. Kilmeneyn kasvot olivat soikion muotoiset, eli kauneusihanteena lienee tällaiset kasvot? Kilmeneyn profiili oli neitseellinen ja valkoinen.s.69  Tätä hieman kummastelin, eikö iho tai hipiä ole valkoinen ja olemus neitseellinen? alkukielellä "He could only see her profile, virginal and white"

Tekstilainaukset gutenbergistä täällä.

Tämä on laskelmieni mukaan kahdessadas postaus :)

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat, Wsoy.

Louisa M. Alcott: Plumfieldin pojat on viimeinen osa neliosaisesta kertomuksesta, jossa aiempia osia ovat Pikku naisia, Viimevuotiset ystävämme ja Pikku miehiä.

Pikku naisten tarinassa Marchin perheeseen kuuluvat äiti ja sisällissodassa ollut isä, ja tyttäret ikäjärjestyksessä vanhin eli Meg, Jo, Beth ja Amy. Naapurissa asuu isoisänsä kanssa Laurie. Marchit ovat köyhtymässä tai köyhtyneet, mutta Laurie on varakas. Lapsista Beth on menehtynyt ja tämä tarina kertoo lähinnä muiden tytärten lapsista. Varakkaisiin naimisiin päätyi tytöistä Amy, joka minusta on lopulta reippain tytöistä ja sai siis Laurien. Jo avioitui  professori ”Fritz” Bhaerin vanhan pedagogin kanssa, poikia heillä on kaksi eli Rob ja Teddy. Meg eli Margaret on mennyt naimisiin John Brooken kanssa, joka on ollut Laurien kotiopettaja. Megillä on kaksoset Daisy ja Demi.

Tämä Plumfieldin pojat -teoskappale on vaimoni, se on vuodelta 1969 uudistettu ja lyhennetty (?!) suomennos 210 sivua ja Marchin perheen tarinan viimeinen osa. Alkukielellä teos on nimeltään Jo's boys, joka minusta on osuva napakka nimi. Suomentajia on peräti kaksi eli Elma ja Aarni Voipio, eli taas eri suomentajat. Minusta eräissä paikoissa suomennos ei ole ehkä tätä päivää vaan jättää väärinymmärryksen mahdollisuuksia, mutta minusta teos ja  uomennos ovat muuten aivan loistava.

Vanhat ajat ovat takana ja kymmenen vuoden kuluttua Jo tarkastelee kasvun hedelmiä. Pojat ja tytöt ovat löytämässä paikkansa ja elämänkumppaninsa, ja osa avioituu, osa ei. Trio opiskelee lakia, Nan ja Tom suuntautuvat lääketieteeseen, Nat jatkaa viulunsoittoa ...

Minusta tällä tarinalla on paikkansa, sillä teoksessa kerrotaan miten kaikkien käy lopulta.

Teemat ovat hyvä kasvu, puutarhurina kasvattaminen ja eräitä arkipäivän viisauksia:

s. 14 Parasta, ettei odota mitään, sillä nuoret kulkevat omia polkujaan. Tässä myös peilataan tätä puutarhurivertausta kasvatukseen ja hyvän kodin merkitystä, ja rakastavien henkilöiden esim. orpo-poika Danin kohdalla, jossa maaperä on ollut varsin karu.

s. 15 Demillä on kolme henkivartijaa -hyvät periaatteet, tyylivaisto ja viisas äiti, luulin, että puhutaan tytöstä, mutta Demi on koko nimeltään Demijohn.

Luvussa kolme on kiinnostavaa Jon kirjailijan ura ja innokkaat fanit, koska sehän on selvästi Alcottin oma tarina, mistä hän kirjoittaa ss. 30-31  ..kunniahimoiset unelmat oli tuottanut katkeran pettymyksen. Sen sijaan tämä vaatimaton kertomus, joka oli kyhätty muutaman dollarin toivossa joutui odottamatta myötätuuleen ...kovia sanoja, kun selvästi on puhe teoksesta Pikku naisia. Pitääkö teoksen olla niin kunniahimoinen, että normaali tyttö tai poika ei sitä ymmärrä. Minusta monet klassikot ovat varsin yksinkertaisia juoneltaan. Esimerkiksi Nalle Puh on varsin yksinkertainen teos, mutta kerroksittainen loistava jopa filosofinen Milnen hengentuote. Tästä huomiosta seuraa kaksi asiaa: esikoisromaani voi olla puuttellisista taidoista huolimatta kirjailijan paras teos, jos aihe on osuva, on ollut oikea flow-tila.

Alcottin viisaudet jatkuvat
Amystä: "olla hyvä puoliso ja äiti uhraamatta omia erityislahjojaan" s.19

Danin kohtalo ei ollut mukavimmasta päästä, mutta hänen yhteydessään otetaan kantaa intiaanien reservaattikysymykseen, ja kannustetaan taistelemaan sorrettujen puolesta

Naisten äänioikeuden puolesta myös puhutaan kuin myös naisten ja kaikkien ihmisryhmien oikeudesta koulutukseen.

s. 70 Jo selittää

”hymyillä rakkaudelle, joka ei auennut nupustaan …

Ajatteletko noin, kysyi Nat

En, vastasi Jo"

Tämä on minusta tärkeää, miksi vanhemmat selittävät sydämen (teoksessa monesti tulehtunut elin!) asioista, joihin eivät itse usko. Jo on viisas kun uskaltaa sanoa, ettei usko siihen, mutta Nat on viisaampi kun uskalsi kysyä.

s.76 "Tulen mainiosti toimeen villipetojen kanssa, mutta ihmiset ärsyttävät minua hirvittävästi". Dan tekee minusta virheen myöhemmiin siinä, että sekaantuu toisen kaverin pelaamiseen, ja tekee siitä oman taistelunsa, mutta toisaalta maksaa siitä ison hinnan!

s.175 puhutaan herra Fröbelistä, minulle oli vielä vuosi sitten epäselvää, kuka oli herra Fröbel, mutta lastentarhan "keksijästähän" on kyse ja  Fröbelin palikatkin lienee nimensä hänestä keksineet!

Viimeinen Jon viisaus päättäköön Jokken retken Alcottilaiseen maailmaan
s 208 " Katuva syntinen tuo enemmän iloa kuin kymmenen vanhurskasta"

Alkukielellä koko kohta, josta näkyy, että kääntäminen on onnistunut kuitenkin kohtalaisen hyvin.
'Ach, we can but sow the seed and trust that it falls on good ground. I planted, perhaps, but you watched that the fowls of the air did not devour it, and brother Laurie watered generously; so we will share the harvest among us, and be glad even for a small one, heart's-dearest.'
'I thought the seed had fallen on very stony ground with my poor Dan; but I shall not be surprised if he surpasses all the rest in the real success of life, since there is more rejoicing over one repentant sinner than many saints,' answered Mrs Jo, still clinging fast to her black sheep although a whole flock of white ones trotted happily before her.


Tämäkin loistava teos on amerikan englanniksi gutenbergissä. josta lopun lainaus on poimittu.

Suositan kaikille myös miehille alcottislaiseen tyttökirjamaailmaan tutustumista.

Hellevi Salminen: Sanovat Allisoniksi

Luin suomalaisen tyttökirjan eli Hellevi Salmisen Sanovat Allisoniksi. Päähenkilö on Tarja, joka asuu toimittaja-kirjailijaäidin ja Mauri-insinööri-isäpuolen kanssa. Kotona on myös kaksoissisarpuolet. Tarjaa sanotaan koulussa Allisoniksi, kyse on koulukiusaamisesta, Allson on teoksen mukaan Peyton Placen keskiviikkosarjan hahmo?

Juoni: Tarjan elämää ja perhettä kuvataan. Tarja käy oppikoulua, kenties jopa lukiota. Tarja tapaa sattumalta rinnakkaisluokan Pentin. Tarja on aika perinteinen tyttö, mutta Pentti on Maurin mukaan kommunisti, joka vaahtoaa 1970-luvun hengessä chekevaroista ja castroista, mutta on autokauppiaan ja hammaslääkärin poika. Kirja on suhteellisen elämänmakuinen, perinteinen ja minusta oikein hyvä, jotenkin ajankuva tulee hyvin ilmi, ongelmat ovat luokassa samoja kuin nykyään, on kiusaajat ja kiusatut. Jos koulussa pärjää, vinoillaan, jos on uutta vaatetta, kampausta, puhuu pojan kanssa, vinoillaan. Kukaan ei koskaan puutu. Jos et muutu, homma jatkuu, jos muutut, kiusaaminen jatkuu eri muodossa. Kirja on yli 40 vuotta vanha, sillä minulla on neljäs painos vuodelta 1972. Sivuja on 114 ja lukuja 17.

Tarja eli Allison on iis pullantuoksunen esimerkkinuori, joka hoitaa pikku kaksoset ja on kiltti ja ahkera. Pentissä eli Penassa näkyy ajan henki, hän tupakoi, ja on kiinnostunut näennäisestä maailmanparannuksesta, muistaen itse kuitenkin hankkia mankat ja moottoripyörät. Penan äiti pitää lähetystyötapaamisia ja matkustaa Israeliin, ja poika kritisoi matkoja maksun kannalta. Näsäviisaana pojalta jää kokonaiskuvio näkemättä. Paljon rahaa tuohon aikaan kului kylmän sodan ylläpitämiin varustelukustannuksiin, eikä yksittäisen ihmisen muutamaan ulkomaan matkaan. Minua hieman ärsytti penanuoren kovinkin punahenkinen puolustelu, mikä luultavasti oli ajan muotia. Tarja on puolestaan isänmaallinen konservatiivi, vaikka äiti on freelancertoimittaja ja isäpuoli amisopettaja ja insinööri ja Tarja on avioerolapsi, mutta ydinperusperheen Pena on punikki, vaikka äiti on uskovainen hammaslääkäri ja isä on äveriäs autokauppias. Aatteet aaltoilevat, ja ristiaallokkoa syntyy.

Ajan henkeä tai muuta, mutta Tarjan särkevä hammas, vain poistettiin!

Kirja käynnistyy lukukauden alkupuolella, ja loppuu seuraavan lukuvuoden alkuun. Kirjassa kuvataan Tarjan äidin nuorten kirjan kirjoitusta, Tarjan koulua, viatonta seurustelua ja elämää pikku episodeja, ja muuttoaikeista Helsinkiin puhutaan. Taustalla riehuu Vietnamin sota ja Lähi-idän tilanne kuohuu ja kytkennästä Palestiinaan saadaan jännitystä aikaan, joskin kyse on väärästä hälytyksestä. Kirja päättyy mistä alkaakin, eli syksyiseen kouluun Vinoilut sattuvat edelleen Tarjaan, mutta Pena on onneksi vielä mukana, ehkä pari särmää hiottuna ja muutamaa vaahtokuplaa vähempänä.

Pidän kirjan antina ajankuvan tallentumista sivuille. Eikä ongelmat ole niin erilaisia kuin nyt, on bileitä punssilla ja pillereillä, vatsahuuhtelua, uutisissa sotia, nälänhätiä, luonnonkatastrofeja, lentokonekaappauksia ja arjessa koulukiusaamista ja rahapulaa ...  Puhutaan kotitalouksien velkaantumisesta, tv:n, auton  ja muun tavaran tuputuksesta. On avioero, ja lapsi ei näe isäänsä.

Mutta Tarja on yhtä pullantuoksuinen pehmo tyttö kuin 2000-luvun Hämeen-Anttiloiden Nietos -sarjassa. Tällaisia tyttöjen pitää ollakin :) Ongelmahan tulee siitä, että kaikki eivät pysty täyttämään tätä standardia, esimerkiksi tasapäistävän, pitkäkestoisen ja raa'an koulukiusaamisen vuoksi. Tupakointi 1970-luvulla oli sallittua, ongelmana ei pidetä Pentin tupakointia ja välikaljan juontia. Rivien välistä pojille sallitaan enemmän kuin tytöille, jota mallia en itse pidä tasa-arvoisena. Nuorten elämä ja pulmat ovat yhä samoja. Nuorten maailmaa on muuttanut nykyiset iPodit, ja internet, enää ei kahviloissa ole slovaria, eikä leffassa niin usein käydä. Kännykkä on muuttanut vielä enemmän, kaikki ovat periaatteessa tavoitettavissa. Ilmeisesti ennen piti tehdä treffit, jonne oli syytä saapua ajoissa, ei ollut mahdollista ilmoitella myöhässä olojaan kännykällä.

Teoksen tytöt ovat minusta perinteisiä suomalaisia eli  Tarja (Allison) ja äiti, muut tytöt ovat suhteellisen normaaleja. Pojista ei voi sanoa samaa: Pena on minusta vaahtoava tyhjänpuhuja, ja Mauri hyvää tarkoittava, mutta liian suuren tilan ottava isäpuoli.

*****
Hellevi Salmisen (s.1941) myöhäistuotantoa on Samuel ja Kekkosen puku

Louisa M. Alcott: Pikku naisia, WSOY, 1973



Kirjan kannen kuva, siirsin kirjan nimen alareunasta

Louisa M. Alcott: Pikku naisia, WSOY, 1973

Louisa M Alcottin teos Pikku naisia on takakannen tekstin mukaan kuolemattomia tyttökirjoja. Teos kertoo ajasta, jolloin Marchin perhe elää köyhyyden kurimuksessa naisten kesken, isä on USA:n sisällissodassa Pohjoisen puolesta taistelemassa. Sijoitan siis teoksen 1860-luvun alkuun. Tapahtumat kattavat yhden vuoden joulusta jouluun, jonka aikana koetaan köyhyyttä, annetaan ja saadaan apua, osallistutaan seurapiireihin, varsinkin Amy käy koulua ja joutuu koulukiusauksen kohteeksi, luistellaan heikoilla jäillä ja sairastellaan ja lopulta vanhin tytöistä eli Meg avioituu. Luettuani vaimoni omistaman kirjan, voin todeta sen olevan loistava tyttökirja, ja myös kuolematon teos, jonka kuuluisi olla edelleen koulujen lukuohjelmassa.
Tähän kirjaan on Alcott kirjoittanut kolme jatko-osaa, joista olen blogannut eli Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä, ja Plumfieldin pojat.

Kirja alkaa napakasti, heti kerrotaan tytöt ja heidän ominaisuutensa.

"Christmas won't be Christmas without any presents," grumbled Jo, lying on the rug.

"It's so dreadful to be poor!" sighed Meg, looking down at her old dress.

"I don't think it's fair for some girls to have plenty of pretty things, and other girls nothing at all," added little Amy, with an injured sniff.

"We've got Father and Mother, and each other," said Beth contentedly from her corner.

Jo on minusta päähahmo reipas tyttö, hänen sisaruksiaan ovat hieman pedantti Meg, joka on vanhin ja ujo Beth ja kuopus pippurinen ja vaalea Amy. Luulin, että kirja on siirappia ja kasvatusohjeita, mutta minusta teos on muutakin, siinä on enemmän elämänmakua kuin pelkässä kasvatusoppaassa. Esimerkiksi Amy osoitti todellista ilkeyttä polttamalla Jon kirjan, oli kirjassa vakavaa sairautta ja haavoittumista ja eriarvoisuuden kuvausta.

Alcotin maailma on selkeä ja ehyt. On tytöt ja tyttöjen maailma. Naapurissa asuu vain kaksilahkeisia, vanha herrasmies, ja nuori herrasmies Laurie, joka on kertomuksen orpo hyvis, joka on välillä vähän tuhmiskin. Pieni muistutus Alcotille, pojat eivät ole näin kilttejä ja huomaavaisia kuin Laurie. Alcott omaa varsin voimakkaita mielipiteitä myös englantilaisista, joka selviää krokettiottelun kuvauksessa, missä Fred huijaa, ja joutuu sen tunnustamaan.

Kirjan teemana on paljon raha, sen puute, käytöstavat ja Korkeamman kunnioitus ja ohjaus, mutta myös kasvatus. Tärkeä on myös, että rakkaus on parempaa kuin rikkaus. Alcott antaa tyttöjen langeta väärään käytökseen kerta toisensa jälkeen, ja he oppivat virheistään kantapään kautta. (Velttoilu -> Vitsaus -> Viisastuminen). Tämä teema toistuu monesti ja koko ajan. Kasvatetaan, annetaan yrittää ja erehtyä, ja sitten opitaan. Alkaen luisteluonnettomuudesta, shampajan juonnnista kureliiveissä ... Äiti lopuksi sitten kertoo ja ymmärtää. Minusta äidin neuvot ovat hyviä, paitsi en ole samaa mieltä oman vihan, suuttumuksen ja muiden voimakkaiden tunteiden patoamisesta. Ei minusta ole tervettä padota tunteitaan, ei niitä tietenkään kannata purkaa väärinkään. Ulkokultaisuuttakin arvostellaan, ja korostetaan rakkautta ennen rikkautta … Korkeamman kunnioitus tapahtuu jokseenkin ilman kirkossa käynnin kuvailua!

Ohje juoruihinkin loistava. "Ole viisas, älä toista typerää juttua", joka tässä tapauksessa oli ilkeä juoru tai arvelu.

Tytöt ovat mukavia, itse asettaisin heidät järjestykseen Jo, Beth ja Amy ja lopuksi kontrollifriikki Meg. Tyttöjen maailma on minulle osin outo, en ymmärtänyt tätä pukujuttua, mikä oli musliini tai karttuuni -kangas? Kangas kuin kangas, tässä komppaan Alcottia, joka vielä sivaltaa Jo:n kaupunkireissun kuvailussa. "Hän huomasi, että hienoilla vaatteilla on oma viehätysvoimansa, joka tehoaa erääseen ihmisluokkaan ja takaa heidän kunnioituksensa". Myöhemmin Lauriekin ”haukkuu” Jon hepenet! (olen itse samaa mieltä kuin teos, mutta en seuraavasta). Laurien (siis poika) tarvitsee vapautta, eikö tyttö siis tarvitse vapautta. Tytöillä oli "lepää ja leiki" kokeilu, joka päättyi velttouteen ja Lauriella oli sentään kuusi palvelijaa.

Kirja alku oli jo aika opettavainen jouluvellit viedään köyhälle s.20 "astuvat köyhän viheliäiseen huoneeseen särkyneet ikkunat" ...tässä vaiheessa ajattelin, että laittakaa pahvit ikkunoihin, mutta laittoivatkin kankaat ja naapurista tulee sitten kiitokseksi tästä uroteosta jouluateriat ja Uuden Vuoden kutsut. Kirjan kuluessa uhrataan koulunkäynti, letit ja monta muuta omien läheisten ja periaatteiden vuoksi. Pickwick kerho lienee Dickensin peruja ja heidän lehti oli oikein mukavaa luettavaa.

Kerronnassa välillä kaikkitietävää, välillä minä, välillä me, esimerkiksi:

”Emme huoli kuvailla, mitä tämän jälkeen tapahtui” tai ”Jätän lukijan arvattavaksi”

s.30 on hyvä kuvaus Uuden Vuoden kutsuista. Käherryshän meni pilalle, Jon puku on palanut, Meg tanssii liian pienillä kengillä ja nyrjäyttää nilkkansa.

Meg on kotiopettaja ja  Jo on seuraneiti, annetaan kuitenkin  työnantajasta jokseenkin huono kuva. Tytöillä on koulussa kiellettyjä karkkeja, Amy kärytetään, opettaja lyö, äiti ottaa pois koulusta. Jo kieltää Laurielta Nedin seuran. Nämä kaikki ovat minusta voimakkaita kannanottoja

Parhaita kohtia on Bethin käytös.
s 70 Beth kiittää pianosta. ”sillä rakkaus karkoittaa pelon ja kiitollisuus voittaa ylpeyden”

Draaman luonti on loistavaa, kirjan henkilö luulee kuumekuolemaa, todellisuudessa ei ole kuumekuolemaa. Eräs päätös on EI, mutta kun täti March aikansa säätää, EI muuttuu KYLLÄksi

Hieman yksioikoinen kirja, mutta erittäin hyvä :)

--
Lopuksi pienehkö käännöskukkanen

"Don't mean to have any. It's fun to watch other people philander, but I should feel like a fool doing it myself," said Jo, looking alarmed at the thought.

s244:lle Tyyni Haapasen käännös—Kiitoksia vain ei tarvita. On vitsikästä katsella toisten ihmisten rakastelua, mutta olisin hullu, jos itse rupeaisin, sanoi Jo hätääntyneenä jo pelkästä ajatuksesta,   

En itse asiassa osaa itsekään kääntää, mutta Jon tuntien puhuttaneen ehkä vain kuhertelusta.

***
Tästä on tehty 1994 filmi Pikku Naisia, jossa Jo:ta esittää itse Winona Ryder, legendaarinen Susan Sarandon on äitinä ja filmi on varsin kirjan mukainen, mutta kattaa miltei pari tuntisena myös kakkoskirjan viime vuotiset ystävämme, missä professori Bhaeria esittää Gabriel Byrne, joka esiintyi sarjassa Terapiassa Paul Weston-nimisenä

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet. WSOY 1968, Alkuteoksen nimi Anne of Green Gables 1908, Hilja Vesalan suomennos, 281 sivua ja sisällys.

L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet  kertoo orvon punatukkaisen haaveilevan tytön Anna Shirleyn tulosta Prinssi Edvardin saareen, Matthew ja Marilla Cuthbertin, lapsettomien veljen ja siskon tyköön, he "tilasivat" pojan, mutta tyttö tuli, ja he aikovat lähettää ympäristöstään haltioituneen tytön takaisin.  En ollut ennen lukenut tyttökirjaa ja täytyy sanoa, että tämä Annan nuoruusvuodet oli todella hyvä. Tämä on englanninkielisessä klassikkolistassa Anne of Green Gables, ja suomalaisessa on L.M Montgomeryn  Pieni Runotyttö.

Olen katsonut joskus Anna Ystävämme tv-sarjaa, ja täytyy tunnustaa, että se on korkeatasoinen, mutta minusta kirja on vielä paljon parempi. Se johtuu siitä että odotin jotain vanhanaikaista kieltä ja tyttöjen lälläritouhua. Todellisuudessa orpo Anna on ihanan intohimoinen ja tunteissaan lapsellisen ehdoton ja loputtomalla lörpötellyllään kietoo pauloihinsa jopa Jokken, sitä ennen Matthewin ja Marillan, ja hän saa jäädä Vihervaaraan heidän taloonsa. Tässä tulee kirjalistojen paras puoli esiin, en olisi ikinä lukenut muuten tätä kirjaa, uskalsin lukea ja blogata tämän jälkeen jopa Pienen runotytön, ja Pikku Naisia.

Annan "kasvattivanhemmat" Matthew ja Marilla Cuthbert ovat tahoillaan naimattomia ja konservatiiveja ja hyvin uskonnollisia. Annan tie on pitkä Vihervaaraan orpouden ja "piikuuden" jälkeen Nova Scotian lastenkodin kautta  Prinssi Edvardin saarelle, joka on Annan mielestä varsin kaunis paikka, jossa ihmiset ovat kuten nykyäänkin enemmän kiinnostuneita toisten asioista kuin omistaan. Anna tuo lisää dynamiikkaa kaikkien elämään. Anna vaikka osoittautuu kiltiksi lapseksi ja hyväksi koulussa, mokailee säännöllisesti aiheuttaen sekä itselleen (hiusten värjäys, nilkan ympärimeno …) että muille vaikeuksia (kokkailut ja viinitarjoilut ...), mutta vilpittömät anteeksipyynnöt siloittelevat tietä.

Kirja ei siis ole pelkkää onnistumista, vaan sisältää suurta draamaa, sairautta ja kuolemaakin. Kirjan suurimpia opetuksia on varmasti kahden saman käyttäminen: Kiitos ja Anteeksi. Kiitollinen pitää olla ja nöyrä. Myös optimismista on hyötyä ja periaatteista. Annassa on perfektionistin vikaa, hän haluaa olla koulussa paras.

Anna ulkomuoto kerää kommentteja ja se on hieman kuin Peppi Pitkätossun punainen tukka ja kaksi palmikkoa, kunnes leikitään väriaineilla. Anna on hyvin periaatteellinen ja ehdoton ihminen. Hän haluaa koulussa olla priimus. Heti ensimmäisenä päivänä hän pahastuu Gilbert Blythelle, joka vertaa Annan tukkaa tulipaloon. Alkaa viiden vuoden mykkäkoulu. Gilbert olisi halunnut Annan kanssa sovintoa, mutta ylpeä Anna ei suostu. Anna on välillä koulusta poissakin kohtelunsa takia, mutta palaa koulun penkille. Gilbert on yhtä hyvä koulussa, kuin Anna, ja saa jatko-opistossa mitalin, kun Anna saa stipendin yliopistoon. Stipendi jää käyttämättä, sillä Matthew saa sydänkohtauksen, kun Abbey-pankki menee konkurssiin, ja kaikki rahat häviävät se tien. Koska Marillan silmät oikuttelevat jää Anna saarelle hakien opettajan paikkaa. Gilbert on herrasmies ja vetää oman hakemuksensa pois, joten Anna saa paikan. Gilbertin rooli kirjan loppuosassa kasvaa, Annan ystävä Diana Barry alkaa jäädä taustalle. Annahan hurmasi tiukan ja kärttyisän Dianan isotädin Josephine Barryn, jonka luona Anna vierailee kirjassa useasti. Anna huvittaa Josephinea, mutta Josephine myös tajuaa Annan haltioitumiskyvyn ja herttaisuuden. Anna haltioituu luonnosta, hän kuvittelee usein olevansa lady Cordelia. Tätä Cordelia-asiaa on kirjassa paljonkin. Myös paikkoja hän kuvaa nimillä kuten Rakastavaisten polku, Metsänymfin lähde, Orvokkien laakso, ja Satakielen pesä.

Kirjassa on myös hienoa kuvausta luonnosta, mutta kirjan tärkein ominaisuus on siinä, että tarina itsessään sekä naurattaa että itkettää.

Suosittelen!

Editoin tätä bloggausta 1.3.2014, koska luin koko Anna-sarjan. Luin ensimmäisen osan uudestaan, ja allekirjoitan edelleen kaiken. Tämä on paras tyttökirja, jonka olen lukenut. Jätin vanhat kommentit jäljelle. Bloggaus on varsin heikko.

Alkuperäisen Anna-sarjan bloggaus on TÄÄLLÄ,
Uudet Annat on blogattu TÄÄLLÄ.