Harper Lee: Kaikki taivaan linnut, alkuteos Go Set a Watchman, suomentanut Kristiina Drews, Gummerus 2015, sivumäärä 286.
Kaikki taivaan linnut -teos alkaa, kun 26-vuotias Jean Louise Finch (eli Kuin surmaisi satakielen -teoksen Scout) tulee New Yorkista kotiin tällä kertaa junalla. Hänen perheensä ja sukunsa asuvat Alabaman Maycombissa. Isä Atticus on yli 70-vuotias ja vaikka nivelreuma vaivaa, hän on entisellään. Atticus on leski, ja myös perheen poika Jem on kuollut, hänellä oli heikko sydän kuten äidilläänkin. Atticuksen oppipoikana on reipas, ahkera ja nöyrä Henry Clinton, joka toistuvasti kosii Jean Louisea, mutta saa rukkaset.
Jean Louise on 26-vuotias akateemista oppia ammentanut ja New Yorkin "vapaudesta" nauttinut neiti, joka saapuu kotiasemalleen, ja saa junassa valkoisena oletettavasti mustien pyyteetöntä palvelua.
Itse kirja on varsin lyhytkestoinen ja siinä on vähän ulkoisia tapahtumia. Jean Louise muistelee lapsuudessaan tapahtuneita varsin viattomia sattumuksiaan. Minusta kaikki tapahtumat osoittavat minusta Jean Louiselta suurta lapsellisuutta, mikä on lapselta luonnollinen ja sympaattinen ominaisuus, mutta akateemiselta kaikkitietävältä neidiltä ei.
Jean Louise kokee suurta vierautta kotikonnullaan, joka vieraantuminen aikaansaa ison myrskyn hänen korviensa välissä. Hän ottaa yhteen lähimpiensä kanssa, sekä Henryn että Atticuksen kanssa, jotka eivät kuitenkaan hylkää häntä vaan rakastavat Jean Louisea syytöksistä ja nimittelyistä huolimatta.
Luin tämän sen ilmestyttyä, mutta en halunnut blogata siitä. Luin sen toistamiseen ja päätin blogata tästä, sillä Jean Louisen mielen myllerrys johtaa yhteenottoon Atticus-isän kanssa. He ovat eri mieltä "rotukysymyksestä", mustien asemasta ja siitä, miten yhteisö toimii. Jean Louise, joka luulee tietävänsä, miten maailma toimii, on mielipiteissään jyrkkä ja minusta kiihkomielinen ja tuomitseva, vaikka hän puhuu tasa-arvosta. Jean Louise on itse aina saanut ja odottanut parempaa palvelua kuin muut. Hänellä on ollut aina olkapää mihin nojata. Hänelle on aina kaikki maksettu, kaikki on ollut valmiina, hänelle on kaikki suotu ja hyväksytty. Hän ei hyväksy muissa niitä asioita, joita hän olettaa virheiksi. Hänellä on yhteisössä vain oikeuksia, ei lainkaan vastuuta eikä velvollisuuksia. Hän ei lainkaan ymmärrä isänsä maltillista asennetta, eikä hänen osallistumista valkoisten järjestöihin. Isän mukaan Jean Louisen pitäisi jäädä Maycombiin, sillä kaikkien pitää taistella syrjintää vastaan omalla esimerkillään. Atticus pitää kiinni tasa-arvokäsityksestään, mutta vastustaa kiihkomielisyyttä sekä mustien että valkoisten keskuudessa. Hän kuuntelee tosin valkoisten kokouksissa rasistisia kiihkoiluja, mutta yrittää vaikuttaa sisältä päin ja puuttuu laittomuuksiin. Atticus on yhteiskunnallinen realisti.
Minusta tämä Suomen "pakolaiskeskustelu" osoittaa samanlaisia mielipiteitä. Joidenkin mielestä "ei ole mitään rajaa, paljonko tänne voi tulla ihmisiä", toisten mielestä olisi pitänyt asettaa rajat. Itse en osallistu keskusteluun, mutta demokraattinen sivistysvaltio voi toimia vain, jos demokraattisista periaatteista ja sopimuksista pidetään kiinni. Tässä pitää pystyä hallittuun prosessiin ja maltilliseen keskusteluun, nopeaa ratkaisua ei ole, eikä helppoa. Perustuslain 'kaikki' minusta tarkoittaa Suomen oikeuspiiriin kuuluvaa luonnollista henkilöä. Minulle ei ole aivan selvää, missä on Suomen oikeuspiirin raja ja miten Dublinin sopimus siihen vaikuttaa. Suomi ei ole minusta rikas maa, vaan syvissä ongelmissa oleva liiaksi velkaantunut valtio, joka toimii edelleen kuin rikas valtio. Pitää muistaa, että yhteiskuntamme on velkaongelman ja säästötoimien vuoksi vasta hyvin vaikean prosessin alussa. Tähän Atticuskin viittaa, hän sanoo, että uuden tilanteen syntyminen on kivulias ja vaikea prosessi. Atticuksen mukaan kansalaisoikeuksien vastapainoksi tulevat tietyt velvollisuudet ja vastuu. Suomen oikeuspiiriin kuuluvalle luonnolliselle henkilölle kuuluvat oikeuksien lisäksi myös velvollisuudet. Jokaista pitää kohdella tasaveroisesti ja jokaisella on samat oikeudet ja velvollisuudet ja vastuu vähintään omista tekemisistään.
Jean Louise peilaa yhteisöä, mikä on muuttunut ja mikä ennallaan. Hän, kuten Henry Clinton huomauttaa, on saanut olla etuoikeutettu Finchin tytär, jolle kaikki on ollut luvallista ja hyväksyttyä. Sen sijaan Henry Clintonin isä on kadonnut ja juoppoäiti on kuollut. Hank on opiskellut itsensä juristiksi, ollut sodassa ja haluaa olla yhteisön jäsen, sen arvostettu ylläpitäjä. Hankille ei mikään ole itsestään selvyys, hän kuuluu taustaltaan "roskäväkeen". Näin yhteisö toimii. Hank on pelastanut Jean Louisen hengen (tai vähintään terveyden), mutta Jean Louise ei arvosta Hankia, koska asettaa omat mielipiteensä ja arvonsa Hankin arvojen yläpuolelle. Jean Louise ei ymmärrä, miten Etelä toimii. Hän ei ymmärrä myöskään Etelän miestä, joka heimona ei ole päässyt yli sisällissodasta. Kuten Atticus toteaa, uuden sivilisaation syntymä on kivulias prosessi, Minusta tasa-arvoasiassa ei koskaan päästä täydellisyyteen, ja uutisten mukaan se ei ole toteutunut Etelässä, tai niin minä sen tulkitsen, mutta sitä kohtaan on pakko mennä. Jean Louise syyttää Atticusta siitä, että hän ei anna toivoa mustille. Toisaalta turhan toivon antaminen ilman olojen kohenemista katkeroittaa vielä enemmän. Myös New Yorkissa oli pidätetty syyskuussa 2015 entinen tennispelaaja Blake, ilmeisesti ihonvärinsä vuoksi. Eli ei ole olemassa aluetta, jossa vallitsisi täydellinen harmonia.
Katsoin taannoin Reggie Yatesin ohjelman Etelä-Afrikan nuorista (kolmiosaisen ohjelman ensimmäinen osa koko sarja oli hyvä). Vaikka Etelä-Afrikka on "mallimaa" muutoksessa enemmistövaltaan, selvisi ohjelmassa myös valkoisten nuorten syrjäytymiskierre, joka johtuu osin mustien positiivisesta erityiskohtelusta. Vaikka edelleen valkoiset omistavat paljon resursseja, myös valkoinen voi asua hökkelikylässä tai teltassa tai hylätyissä vanhainkodissa, jonka vieressä mustat rikkaat nuoret entisellä "vain valkoisten" golfkentällä juhlivat. Tämä on tasa-arvoa, osattomuus ja köyhyys katkeroittavat, niitä joita se kohtaa. Luultavasti keskimäärin valkoisilla on edelleen paremmat olosuhteet, ja pääosa osattomista on mustia, mutta myös valkoisia putoaa yhä enemmän elintasokilpailussa pois. Muutosprosessi on kipeä.
Olen epävarma, pitääkö tätä bloggausta lainkaan julkaista. Luulen, että yllä oleva mielipiteeni aiheuttaa reaktioita kaikissa. Tällaisessa keskusteluissa reaktio on aina kielteinen ja tekstiin nähden liian iso, kuten myös Jean Louisen ja Atticuksen keskustelussa, joka minusta on tönkkö ja kummallinen. Itse en ole kummankaan kannalla. Minusta kansalaisoikeudet ja perusoikeudet kuuluvat kaikille. Eli esimerkiksi Suomen oikeuspiiriin kuuluvalla ON oikeudet ja velvollisuudet. Luultavasti viranomaiset tietävät, missä oikeuspiirin raja on. Minusta Suomesta on annettu vääriä signaaleja. Minusta hulppeita omakotitaloja ei ole tarkoitettu tämänlaiseen toimintaan. Itse elän hyvin ahtaasti. Toisaalta on ennakoitavissa, että tulijoihin ei suhtauduta netraalisti. Tämä on minusta EU-tasolla ja Suomessa osin hallitsematon prosessi, missä on uhkia enemmän kuin mahdollisuuksia.
Rauha ja yhteistyö ovat niitä asioita, joita pitää saada sinne, missä soditaan. Ilman suurvaltoja ei minusta rauhaa voi aikaansaada kriisipesäkkeisiin.
Pyydän "oikeutta" editoida tai poistaa tekstin, olen epävarma tämän julkaisusta. Kirjan ansio on minusta tämä yksi keskustelu, muuten kirja on lähinnä nuorelle alakoulua käyvälle tytölle sopiva teos (sattumukset ovat osa tytön kasvua naiseksi: ihastuminen, tanssiaiset ja ...), ja minusta varsin raakilemainen, kuten tämä postauskin. Lisäksi Atticuksen henkilö on toisenlainen kun edellisessä Harper Leen teoksessa, sitä paitsi kyseisen kirjan raiskaustapaukseen viitattiin. Kuin surmaisi satakielen traagisuus oli siinä, että syytön mies tuomittiin ja hän kuoli vankilassa ihonvärinsä vuoksi eikä suinkaan vapautunut kuten tässä annetaan ymmärtää.
****
Harper Leen (1926 - 2016) pääteos on legendaarinen Kuin surmaisi satakielen. Pöytälaatikosta yllättäen löytyi tämäkin käsikirjoitus, joka julkaistaan kesällä 2015 puolisen vuotta ennen loistavan kirjailijattaren kuolemaa.
Watchman (tai watchmen) on mainittu Raamatun Vanhassa Testamentissa Jesaja 62:6:ssa
On your walls, O Jerusalem,
I have set watchmen;
all the day and all the night
they shall never be silent.
You who put the Lord in remembrance,
take no rest,
I have set watchmen;
all the day and all the night
they shall never be silent.
You who put the Lord in remembrance,
take no rest,
"Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko".
Harper Leen toinen romaanikäsikirjoitus on nyt siis suomennettu. Hyvä lisä, mutta ei minusta yllä Kuin surmaisi satakielen tasolle.