Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikilä Jukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikilä Jukka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

 

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto, Otava 2021, sivumäärä 379.

Jukka Viikilän (s. 1973)  Taivaallinen vastaanotto toi hänelle toisen Finlandia-palkinnon vuonna 2021. Taivaallinen vastaanotto on hyvin erikoinen teos, joka kertoo kirjailija Jan Holmin uutukaisromaanin Taivaallisen vastaanoton taivaallisesta vastaanotosta ja romaani hänen käymästä sydänleikkauksesta. Kirjassa, joka on yhtä tekstipötköä, on pätkiä Holmin kirjasta Taivaallinen vastaanotto sikin sokin ja random-ihmisten kommentteja kirjasta, kirjoittamisesta, sairaala-asioita, lisäksi on asiaan kuulumattomia avautumisia. Jukka Viikilä kuvaa teostaan himmeliksi, mutta minusta se ei ole niin säännönmukainen vaan se on fragmentaarinen kommenttien ja tekstipätkien tarkasti sommiteltu sanasokkelo, johon minä ainakin eksyin.

Oikeastaan tuossa yläkappaleessa on kaikki olennainen kirjasta, mitä haluan lyhyessä oppimäärässä sanoa. Teosta on sen sekavuudesta huolimatta helppo lukea, ja kakofoniasta muodostuu valeharmonia, muttei synny punaista lankaa, mutta joitain teräviä huomioita lävistää lukijan tajunnan. Lukemisen minusta voi lopettaa keskenkin, kirja ei välitä mitään todellista, mutta siinä on jotain hyvin olennaista nykymaailman sirpaleisesta keskustelusta, taidepiirien hienoista mutta sisäisesti tyhjistä kirja-arvioista ja kulttuurimme ontosta tilasta.

Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto on outouden manifesti, luvuton tekstipätkäkollaasi, siksi ja vain siksi Finlandiansa ansainnut.

Pidempi oppimäärä.
Taivaallinen vastaanotto ei ole siis romaani, se on minusta ylipitkä vitsi, joka osalle lukijoista  kääntyy myös itseään vastaan ja moni lopettaa kesken. Kirjan kommentoijista alkua hallitsee uber-kuski Rauno, joka on eläkkeelle jäänyt kaupunkiviraston johtaja, ja tietynlainen linkki Viikilän edelliseen Finlandia-voittajaan Akvarelleja Engelin kaupungista. Palstatilaa saavat jonkinnäköiset kirjoittajat Linnea, Mirva ja etenkin Minttu, joka luuhaa Kriittisessä korkeakoulussa, ja käyttää päihteitä, kuten moni muukin. Lisäksi panemisesta puhutaan ja aktin eritteitä eritellään. Myös sydänvioista puhutaan ja hiippaläpän leikkausta käsitellään. Jan Holmin leikkaa sydänkirurgi Mohamed Salah. (Samanniminen pelaaja pelaa Egyptin maajoukkueessa ja Liverpoolissa).

Minulla ei ole oikeastaan mitään järkevää sanottavaa kirjasta, joten tässä lopuksi lainauksia:
"Minttu: Ostin Tor-verkosta amfetamiinia, jotta voisin omistaa koko viikonlopun Kriittisen korkeakoulun tehtäville. Lähimmälle myyjälle sopi tapaaminen Ruttopuistossa. Sain kaupan päälle maistiaisen metaa ja yhden Viagran". s. 14, teksti jatkuu..  sivulle 25.

"Rauno: "Historiallisiin keskustoihin sijoittuvat rikostarinat eivät koskaan todella elä". s.49.
"Taivallinen vastaanotto ei jätä panoja kuvaamatta. Vaikka kaikki sen panot tapahtuvat muistoissa, muistaminen on  hysteerisen tarkkaa. Rakastajatar kehuu Jan Holmin XX:n  makua". s.95, ja  (XX =erite).

Kirjassa on muutama sivistävä kohta. 
Esimerkiksi Daniel Hale Williams (1856 - 1931) teki ensimmäisen sydänleikkauksen 1893. Williams oli afro-amerikkalainen.

Suomen kulttuurirahasto omistaa Huhtamäki Oy:n osakkeita paljon (koska Heikki ja Signe Huhtamäki tekivät osakelahjoituksen 1943), Huhtamäki myy paljon pakkauksia McDonaldsille. Kun kirjailija saa "rahaa" Suomen kulttuurirahastolta, niin mistä raha on tullut? (Toki Huhtamäki panostaa yhä enemmän biohajoaviin tuotteisiin).

maanantai 19. joulukuuta 2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista


 Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista, Gummerus 2016, sivumäärä 215.

Jukka Viikilän teos Akvarelleja Engelin kaupungista voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016, luultavasti ilmavuutensa ansiosta.

Kirjan idea on hyvin yksinkertainen, siinä on saksalaisen Carl Ludvig Engelin (1778 - 1840) keksittyjä päiväkirjamerkintöjä alkaen vuodesta 1816, kun Engel muutti perheineen Helsinkiin, kuolemaansa asti eli vuoteen 1840. Kirja on jaettu kolmeen osaan vuosikymmenittäin ja luonnollisesti päiviin ja vuosiin.

Minä pidin tästä kirjasta. Engelhän oli Venäjän keisarien luottomies, kun Suomen suuriruhtinaskunnan uutta pääkaupunkia suunniteltiin tai uudistettiin. Engel ruutukaavoitti myös Turun kaupungin palon jälkeen. Nämä ja paljon muuta tulee ilmi päiväkirjamerkinnöistä.

Ihminen ei tiedä, miten elämä menee, Engel luuli, että "olemme Helsingissä kuusi vuotta". Vaimo Charlotte ei saa suunvuoroa, mutta tuskin viihtyi Helsingissä miestään paremmin. Engelille varsinkin tuuli ja talvi ottivat koville. Päiväkirja on kirjoitettu suomeksi, Engelin äidinkieli oli saksa, ja hän osasi joten kuten ruotsia, mutta epäilen, että ei suomea.

Raha johdatti neron suomeen, tai rahahuolet. Ne selättyivät aikanaan, ja Engel Viikilän teoksen mukaan rakensi lopulta myös itselleen ensin puutarhan Bulevardille ja sitten talon.

Vaimo-Charlotte kuolee 15,9.1931, parilla oli varmasti onnellinen avioliitto, heillä oli 1812 (oli neljävuotias 1816) syntynyt tytär Emile, jolla oli ollut englannin tauti, lienee riisitauti. Emile asuu kotona ja lukee kirjoja ääneen.

Engel uppoutuu töihin liiaksikin "paneudun piirroksiin enemmän kuin tarve vaatisi. Ikään kuin ne eivät olisikaan rakentamisen välivaihe, vaan jotakin lopullista".

Kirja menee Engelin miettein eteenpäin. Monia hänen piirtämiään rakennuksia mainitaan, viimeisimpänä Lapinlahden mielisairaala, jota ympäröi puutarha, joka elementtinä oli rakas Engelille.

Merkinnöissä mainitaan Engelille tärkeitä henkilöitä, Ehrenström toimi Helsingin uudelleenrakennuskomitean puheenjohtajana. Sen sijaan merkintöjen mukaan Charles Bassi, suhtautuu Engeliin hyvinkin nuivasti, ja oli Engelin mukaan "pässi" (no tämän luin rivien välistä :). Engel tosin on itse aikamoinen ruikuttaja, tai kirjaa näihin yöpäiväkirjoihin ruikuttamisen aiheita.

Päiväkirjan lopussa unet saavat enemmän jalansijaa, ja ne alkavat elää omaa  elämäänsä.

Lintuviittauksia on paljon "19. syyskuuta 1820 "Sama varis raakkuu aina työmatkani varrella. Se talvehtii Helsingissä  päästäkseen kertomaan asiansa joka aamu".  Kaunokirjallisissa teoksissa yleensä näitä luontojuttuja väkisin keksitään, ja vaikea uskoa, että olisi vain yksi ja sama varis ja sillä olisi oma sanoma, mutta tässä lintuteema lehahtaa siivilleen, kuten koko tarina.

Enemmittä lässytyksittä linkkaan tähän

Riitta K:n monipuolisen bloggauksen Kirja vieköön blogista.
Paulan bloggauksen Kirjan pauloissa blogista
Tiian bloggauksen Karvakasa alta kirja blogista
Main bloggaus Kirjasähkökäyrässä
Bloggaus Sanoissa ja sivuilla


Turussa Tuomiokirkon "kirkontorni"  yläosa on Engelin suunnittelema, Turun palo runteli joen molempia puolia, vaikka alkoi Aninkaisista joen toiselta puolelta.


Tähtitorni on myös Engelin kynästä.


Kupoli lähempää näyttää tältä.

Jukka Viikilän teos Taivaallinen vastaanotto voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2021.