David Suchet: Hercule Poirot ja minä

David Suchet ja Geoffrey Wansell: Hercule Poirot ja minä, Poirot and Me, 2013, englannin kielestä kääntänyt Sirpa Parviainen, Minerva 2015, sivumäärä 379.

Kirjan aihe on kiinnostava. David Suchet esiintyi 24 vuotta belgialais etsivä Hercule Poirotina. ITV teki sarjaa 70 jaksoa, Poirot dekkareita on 33 ja lyhyempiä juttuja on 54. TV-sarja alkoi Christien lyhyemmistä jutuista ja ensimmäinen jakso oli The Adventure Clapham Cook, joka tuli "ulos" vuonna 1989. David Suchet valikoitui sarjaan jo 1988. Katsoin Suchetin  "filmografian" ja tärkein sarja lienee ollut hänen itsekin mainitsemansa Sigmund Freud 6-osainen tv-sarja. David Suchet oli näytellyt teatterissa Shakespearea sekä Othellossa Yagoa ja Venetsian kauppiaassa Shylockia. Christie viittaa kirjoissaan eniten Shakespearesta Macbethiin, jossa varsinkin Lady Macbeth on Agathan viittausten kohteena. Karsea akka (siis lady Macbeth), joka onneksi kohtasi loppunsa,

David Suchet on syntynyt Lontoossa 1946, eli ensimmäisen osan aikana hän on hieman liian nuori Poirotiksi, joskin Christie loi Poirot'n omien sanojensakin mukaan liian vanhaksi. Poirot sentään teki dekkariuran vuosina 1920-1975 eli 55 vuotta.

Vasta kahdeskymmenes tv-sarjan jakso on avausdekkari eli Stylesin tapaus. Viimeinen jakso Esirippu tuli ulos 2013 ja kuvaukset päättyivät 2012, joiden tunnelmista tämä kirja alkaa.

Toteutus kirjassa on minusta hyvin poirotmainen, eli aika omahyväinen. ITV:n Poirot-sarja on viety miljööseen hyvin.  David Suchet ei ollut perehtynyt Agatha Christien dekkareihin eikä Poirotiin, ennen kuin neuvotellut Poirot'n roolista alkoivat. David Suchet on minusta onnistunut siirtämään Poirot'n varsin hyvin "valkokankaalle", mikä ilmenee loistavasta kansikuvastakin. Lyhyt mies, viikset, munamainen pää hieman kenollaan ja huoliteltu pukeutuminen. Minusta Suchetin Poirot-hahmossa on tosin liikaa Chaplinin kulkurin piirteitä, ainakin kävely ja kävelykepin käyttö ja viikset. Koska Suchet ei ole belgialainen hän puhuu Ranskassa tapahtuvissa jaksoissa englantia. Olettaisi henkilön puhuvan mielellään äidinkieltään. Enemmän sarjaa katsellessa ja kaikki Poirot't luettuani en jaa sarjan käsitystä Poirot'sta ja kirjojen hahmoista. Ihmettelen monen hahmon viemistä yli tai ohi kirjan luonteen. Minusta myös sarjan sivuhahmot komisario Japp ja kapteeni Hastings on näytelty hyvin. Suurin ansio on minusta kuitenkin sarjan käsikirjoittajien ja tuottajien. Juonta on suoristettu ja virtaviivaistettu, tapahtumajärjestystä on monesti vaihdettu. Hastingsista on tehty yksityiselämässäänkin täydellinen hölmö, ja Japp ja Poirot monesti syövät jaksossa yhdessä, toisin kuin dekkareissa.

Suchet mainitsee että tv-sarjan  Golfkentän murha sai huonot arviot. Minusta ongelmia on kaksi. TV-version filmin pätkä paljastaa vanhan murhasuunnitelman ja siten myös kaikki taustat ja syyllisiä  liian aikaisin. Minusta sarjan kannalta  oli hyvä, että alkupään jaksot on tehty suhteellisen tuntemattomista tarinoista.

Suchetin mukaan Stylesin tapaus, josta tehtiin erikoisjakso, olisi ollut "valtaisa menestys", todellisuudessa dekkarin menestys oli vain lupaava ei valtaisa. Julkaisijaa ei meinannut löytyä. Suchet kehuu myös dekkaria. Christien itsensä mielestä henkilöitä oli liiaksi.

Suchet kehuu myös dekkaria Kuolema Niilillä, jonka tv-version alku on rohkea. Siinä on sama murhasuunnitelma kuin Stylesin tapauksessa ja Ikiyössä, jonka tv-toteutuksessa on neiti Marple, mutta dekkarissa ei ole salapoliisia lainkaan. Minua haittasi TV-toteutuksessa Tim Allertonin perusluonteen muutos, henkilö on varsin karikatyyrinen ja kliseinen. Samoin kuin Philip Blaken muunnos Viiden pienen possun tv-toteutuksessa.

Minusta murhasuunnitelma on dekkarin kantava voima, ei minusta aina Hercule Poirot tai Jane Marple.

Suchetin mukaan Vaarallinen talo on loistava. Minusta dekkari on todella huono, arvasin heti, kuka on "syyllinen". Tässä Poirot on jopa tyhmempi kuin herttainen Hastings. Agatha Christie ei edes muista sen kirjoittamisesta mitään, (lähde: omaelämäkerta, Vanha hyvä aikani).

Suuri kiitos tv-sarjasta kuuluu myös rahoittajille, kuvaukset on tehty historian hengessä ja tapahtumapaikkoja on valittu huolella. Ehkäpä Poirotia olisi voinut näytellä joku toinenkin. Luultavasti Suchet sai roolisuorituksestaan jonkinlaisen rahallisen korvauksen, joten ammattimaisuudesta nimenomaan maksettiin.

Täytyy tunnustaa, että kirjan loppua kohden jopa tämä bloggari hyytyi, ryytyi ja kyynistyi.

Loppulamaannuksessa nostan kaksi kummastuksen kohdetta.

1. Poirot'n suhde
Suchet puhuu, että  "Dame Agatha sallikin hänelle (Poirot) suhteen dramaattisen venäläisen kreivittären Rossakoffin kanssa. Suhteen joka oli tuomittu katoamaan taivaan tuuliin".
Minusta kreivitär Rossakoff esiintyy vain kolmessa Poirot -tarinassa Neljä suurta, joka oli ilmestynyt jatkokertomuksena ja jonka Christie julkaisi vain rahan takia, sekä Herkuleen urotöissä yhdessä tarinassa, jossa yökerhoa pitää kreivitär Vera Rossakoff, joka on Poirotille kuin Sherlock Holmesille Irene Adleer. Tässä Poirot suojelee rikollista (jalokivivarasta) Rossakoffia. Poirot ihailee Rossakoffia, kun hän pysty huiputtamaan hetken Poirot'a. Kolmannessa jutussa Rossakoff on uppiniskainen jäätyään kiinni. Mitään suhdetta ei siis ole. Poirot tulee eläkeläisenä Belgiasta, eli Poirot on voinut kokea vaikka kuinka monta suhdetta. Poirot on minusta tarkoituksella salaperäinen. Kun Hastings on kertojana, hänet nähdään Hastingsin silmin. Hastings ei osaa luodata Poirot'a syvältä, sillä Hastings on yhtä hölmö kuin dekkarin lukija. Minusta Poirot on hyvin älykäs ja salliva. Hän yleensä naittaa hyvät keskenään, kannustaa ja rohkaisee. Hän omahyväisesti paljastaa ihmisten heikkoudet ja osoittaa hairahdukset, mutta katsoo kaikkea muuta kuin murhia sallivasti.

2. Agathan kotipaikka
Suchet kirjoittaa sivulla 38, että "isäni suosimassa merenrantalomakohteessa Devonin Torquayssa syntynyt Agatha ...". Suchet mainitsee, että isänsä on syntynyt Etelä-Afrikassa ja on gynekologi. MUTTA minusta Agatha Millerin vanhemmat asuivat Torquayssa, ei missään lomakohteessa, jossa synnytettäisiin lapsia, ja jossa  gynekologit nimeen omaan vierailisivat. Agatha itse rakasti Torquayta sellaisena kuin se hänen lapsuudessaan oli, ei minään rakennettuna turistirysänä. Suchetin isän juuret löytyvät Liettuasta, ja hän oli Etelä-Afrikassa nimellä Jack Suchet, josta siirtyi Englantiin ja Jack oli syntynyt wikipedian mukaan 1908, eli kun Agatha oli 18-vuotias. Millerien perheen rahapulan vuoksi asunto piti laittaa sitäpaitsi vuokralle, Agatha Christien isän kuoleman jälkeen.

Kaikesta kitinästä huolimatta Hercule Poirot ja minä on mukava kirja, ja hyvä sarja minusta David Suchetin Poirot on paras Poirot-toteutus.

Leena Lumi on avannut teosta hienosti ja pitänyt kirjasta kovin täällä.
Kaisa-Reettakin on pitänyt teoksesta täällä.

Itsekin olen lukenut ahkerasti Poirot kirjoja, joista lista alla.


Poirot ja Hastings
Stylesin tapaus 1920,  blogattu 6.11.2014
Golfkentän murha 1923, blogattu 17.6.2015
Neljä suurta 1927,  blogattu 2.4.2015
Vaarallinen talo 1932,  blogattu 17.7.2015
Lordin kuolema 1933,  blogattu 5.3.2015
Aikataulukon arvoitus 1935  blogattu 3.11.2013
Mykkä todistaja 1937,  blogattu 22.6.2015
Esirippu. Poirotin viimeinen juttu 1975,  blogattu 11.2.2014

Poirot
Roger Ackroydin murha 1926,  blogattu 25.12.2013
Sininen juna 1928,  blogattu 17.7.2015
Idän pikajunan arvoitus, 1934, blogattu 24.11.2013
Lentävä kuolema 1935,  blogattu 6.6.2015
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä 1935, blogattu 19.8.2015
Murha Mesopotamiassa 1936, blogattu 29.7.2012
Kuolema Niilillä, 1937 (Poirot ja eversti Race),  blogattu 8.8.2011
Hänet täytyy tappaa 1938,  blogattu 10.5.2015
Simeon Leen testamentti 1938,  blogattu 11.6.2014
Mabellen kahdet kasvot, 1940,  bloggauspäivä 28.2.2015
Teetä kolmelle 1940, blogattu 27.7.2015
Varjossa auringon alla 1941,  blogattu 1.9.2013
Viisi pientä possua 1943, blogattu 1.7.2015
Kohtalokas viikonloppu 1946,  blogattu 18.2.2015
Vuoksi ja luode 1948, blogattu 16.8.2015
Hautajaisten jälkeen 1953, blogattu 14.8.2015
Neiti Lemon erehtyy 1955,  blogattu 1.7.2015
Kissa kyyhkyslakassa 1959, blogattu 11.3.2015Kellot 1963, blogattu 11.8.2015

Poirot ja Ariadne Oliver 
Kortit pöydällä 1936, lisäksi tarkastaja Battle sekä eversti Race, blogattu 21.7.2015
Rouva McGinty on kuollut 1952, blogattu 29.7.2015

Kuolleen miehen huvimaja 1956,  blogattu 1.5.2015

(sekä Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus)

Kolmas tyttö 1966,  blogattu 7.7.2015
Kurpitsajuhla 1969,  blogattu 27.11.2014
Norsun muisti 1972,   blogattu 24.8. 2015

Poirot'n lyhyt tarinoita
Kirstun arvoitus ja muista tarinoita, blogattu 25.7.2015
Jouluseikkailu ja muita tarinoita, blogattu 25.7.2015
Poirotin varhaiset ja lyhyet jutut, blogattu 25.8.2015
Särkyneen peilin arvoitus (ja kolme muuta lyhyt juttua), 1937 blogattu 23.8.2015
Lyhyttarinoita on Hiirenloukku -teoksessa päätarinan jälkeen, bloggaan kyllä tästäkin :)

Lisäksi olen katsonut Poirot-toteutuksia tv:stä ja myös DVD:ltä.

Rooliin liittyy aina ongelmia, sillä tässäkin ristikossa kuvan sana on Poirot, ei Suchet. Toisaalta ilman viiksiä saa olla hieman enemmän rauhassa.

Agatha Christie: Poirotin varhaiset ja lyhyet jutut

Agatha Christie: Poirotin varhaiset jutut, Poirot investigates 1924, WSOY Sapo 1981, sivumäärä 256.

Poirotin varhaiset jutut sisältää yksitoista tarinaa: 'Lännen tähden' seikkailu, Murhenäytelmä Marsdon Manorissa, Halvan huoneiston seikkailu, Hunter's Lodgen arvoitus, Miljoonan dollarin obligaatiovarkaus, Men-her-Ran kirous, Jalokivivarkaus hotelli Grand Metropolitanissa, Kaapattu pääministeri, Herra Davenheimin katoaminen, Italialaisen aatelismiehen arvoitus sekä Kadonneen testamentin arvoitus.

Minä pidän näistä tarinoista, niissä on Hastings kertojana ja Poirot sankarina. Vuokraemäntänä häärää rouva Murchison, hän tosin asettelee tavaroita huolimattomasti ja Poirot joutuu niitä uudelleen järjestelemään. Näissä tarinoissa on varsin sherlockmainen meno, usein tulee joku asiakas ongelmineen Poirot'n pakeille ja lopussa Poirot'lla on ratkaisu valmiina. Nämä kaikki tarinat on esitetty tv-sarjan jaksoina, lukuunottamatta Men-her-Ran kirous -tarinaa, ainakaan sen nimistä jaksoa en löytänyt.

'Lännen tähden' seikkailu kertoo kahdesta timantista ja kahdesta avioparista, joista toinen on filmimaailmasta  ja toinen on aatelispari. Molemmat parit ovat saaneet uhkauskirjeitä, että timantit varastetaan. Poirot ratkaisee mysteerin ja päästää erään äidin pinteestä.

Murhenäytelmä Marsdon Manorissa, vakuutusyhtiö Northern Union pyytää selvittämään ison henkivakuutuksen ottaneen  henkilön kuolemaa.

Halvan huoneiston seikkailu, Hastings on tavannut viehättävän naisen rouva Robinsonin, joka on saanut edullisen vuokra-asunnon. Poirot selvittää muuttamalla taloon, mikä on edullisen tarjouksen takana. Mies oli USA:sta tullut kostamaan. Nainen esiintyi nimellä Robinson ja yritti näin saada sijaisuhrin itselleen. Perusrikos oli satama-aseiden sijoituskarttojen varastaminen.

Hunter's Lodgen arvoitus selviää Poirot'n influenssasta huolimatta. Todisteet eivät riitä tuomioon, mutta kuten monessa lyhyessä Sherlock Holmes -tarinassa sattuma niittää viikatteellaan rikolliset.

Miljoonan dollarin obligaatiovarkaus
Brittipankki on lähettänyt miljoonan dollarin obligaatiot Amerikkaan Olympia-laivalla, sillä pankki haluaa laajentaa luotonantoaan. Obligaatiot on kuitenkin varastettu ja myyty New Yorkissa. Apua tulee pyytämään   neiti Esmee Farquhar, joka on  Philip Ridgewayn kihlattu. Ridgewayn huomaan on obligaationippu annettu. Varkaus on tapahtunut kertomusten mukaan Olympialla. Poirot ratkaisee mysteerin. Ratkaisu on varsin ilmeinen, mutta tärkeintä oli ymmärtää varkauden ajankohta. Obligaatiot varastettiin jo pankista, ei suinkaan laivalla.

Men-her-Ran kirous 
Egyptissä on avattu farao Men-her-Ranin hauta, ja löydön tehnyt lordi Willard on kuollut. Lady Willardin pyynnöstä Poirot alkaa tutkia, onko kuolemantapausten takana yliluonnollinen kirous. Perheen poika haluaa jatkaa kaivauksia. Poirot matkustaa laivalle Egyptiin, ja penkoo asian taustat, häntäkin yritetään myrkyttää kamomillateellä. Tässä tapauksessa kuolemat olivat ihmisen aikaansaamia.

Jalokivivarkaus hotelli Grand Metropolitanissa  
Poirot matkustaa Brightoniin, jossa majoittuu Grand Metropolitanissa. Siellä pörssimeklari Opalsenin vaimon helmet varastetaan. Poirot selvittää varkaat, jotka olivat ammattirikollisia, jotka toimivat siivoojana ja palvelijana.

Kaapattu pääministeri -tarinassa Poirot selvittää mystisen pääministerin kaappauksen Ranskassa. Pääministerin pitäisi osallistua Versailles'issa liittoutuneiden kokoukseen, mutta hänet on kaapattu matkalla sinne. Aiemmin häntä vastaan on tehty attentaatti. Poirot selvittää rikoksen ja rikolliset. Itse asiassa hän selvittää, missä rikos on suoritettu, sitä ei suinkaan tehty Ranskassa vaan jo Englannissa.

Herra Davenheimin katoaminen on harmillista, sillä hän on pankkiiriliikkeen vanhempi osakas. Samaan aikaan on murrettu herran kassakaappi. Hastingsilla on oma teoria ja syyllinen. Poirot kumoaa ystävänsä teorian ja kehottaa ottamaan talletukset pois liikkeestä. Herra Davenheim on vapaaehtoisesti kadonnut. Hän on vaihtanut henkilöllisyyttään. Tässä on kummallisin katoamispaikka. Davenheim on hommannut itsensä kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Luultavasti tästä "kepposesta" tuli hieman isompi siivu kakkua nautittavaksi.

Italialaisen aatelismiehen arvoitus on idealtaan hyvä ja klassinen tarina, sillä syyllinen on hovimestari. Tässä on käytetty kreivi Foscatinen riitaa hyväksi, mies on pistetty päiviltä ja lavastettu lounaat ja muut. Poirot näkee lavasteet ontoiksi, ja verhotkin oli unohtunut laittaa oikein.

Kadonneen testamentin arvoitus
Tarinan päähenkilö on neiti Violet Marsh, orpo tyttö, joka on suututtanut rikkaan setänsä opiskelemalla itselleen luonnontieteen kandidaatin tutkinnon. Violet saa omaisuuden vain vuodeksi käyttöönsä, ellei löydä oikeaa testamenttia. Hän tulee Poirot'n luo. Poirot onnistuu ratkaisemaan kimurantin arvoituksen ja toteaa tytön olleen viisaan, aina kannattaa palkata asiantuntija.

Agatha Christien (1890 - 1976) Poirotin varhaiset jutut ovat varsin mukavaa luettavaa.

*****

Agatha Christie: Poirotin lyhyet jutut, Poirot Early Cases, suomentanut Kouvolan kieli-instituutin 2. kurssi 1976-1977, WSOY 1995, sivumäärä 246.

Nämäkin ovat hyvin sherlockmaisia tarinoita, jossa sodasta kotiutettu kapteeni Hastings kirjaa asuintoverinsa tutkimuksia. Minusta kansi, vaikka esittääkin viiksekästä miestä, jolla on kananmunan muotoinen, on hirveä.

Voitontanssiaisten tapaus
Lehdessä pohditaan, kuka murhasi lordi Cronshawnin voitonpäiväntansseissa. Samaa ihmettelee komisario Japp. Poirot ratkaisee ongelman. Murha on tapahtunut naamiaisissa, missä uhri oli pukeutunut Harlekiiniksi, muut hahmot olivat Pierre, Pierrette, ilveilijä, Punchinello, Pulcinella.
Myöhemmin myös lordin kihlattu oli kuollut, kokaiinin yliannostukseen.
Poirot järjestää demonstraation, jossa on naamioituja hahmoja. Hän kysyy, kuinka monta hahmoa oli. Kaikki vastaavat kuusi, vaikka oikea vastaus oli viisi, sillä yksi hahmo oli vaihtanut välillä rooliasua.

Kadonneen keittäjättären seikkailu
Poirot'lta pyydetään apua keittäjättären etsimiseen. Hän kieltäytyy, mutta suostuu lopulta, sillä ongelma voi olla mielenkiintoinen. Keittäjätär on kadonnut, ja hänen valmiiksi pakattu arkkunsa on haettu pois. Ensiksi tulee mieleen, että keittäjätär olisi ollut arkussa. Poirot näkee enemmän, keittäjätär löytyy ehjänä, vain hänen arkkuaan tarvittiin, tähän linkittyy eräitä muita rikoksia, joita Hastings on lukenut Poirot'lle lehdestä.

Cornwallin mysteeri
Tarinassa rouva  Pengelley epäilee, että häntä yritetään myrkyttää arsenikilla. Poirot ja Hastings saapuvat Cornwalliin, mutta liian myöhään, nainen on kuollut. Kun mies kihlaa sihteerinsä, hauta avataan ja tutkimukset alkavat. Epäiltyjä on kolme, mistä Poirot pakottaa murhaajan tunnustamaan.

Kaksoisjohtolanka
Marcus Hardmanilta on varastettu rubiini ja smaragdikaulanauha. Epäilykset kohdistuvat Bernard Parkeriin, pudonneen savukekotelon takia, siinä alkukirjaimet ovat B.R.  Todellinen syyllinen on Poirotiin suuren vaikutuksen tehnyt Vera Rosakoff. Tässä on sama idea kuin eräiltä osin Idän pikajunan arvoituksessa. Kyrilliset aakkoset poikkeavat meikeläisistä.

Ristikuningas
Tarinassa on tapahtunut murha tai tappo. Ruhtinas Paul pyytää Poirot'n apua, sillä tanssijatar Valerie Saintclair, joka on sekaantunut tapahtumiin, on ruhtinaan mielitietty. Poirot pääsee jäljille erään todistajalausunnon kautta, jossa selitetään heidän (olemattomasta) bridge-pelistään. Bridgeen tarvitaan neljä (kolme ei riitä), lisäksi ristikuningas oli kotelossa, eli monessa muussakin pelissä tarvitaan kaikki kortit pelaamiseen. Hastingsin teoriat ovat tässäkin mielenkiintoisia, mutta vääriä.

Lemesurierin perintö
Tässä tarinassa Lemesurierien sukua seuraa kirous, joka kohtaa esikoispoikia. Poirot'n tuttu Vincelt kuolee. Kun Hugo Lemesurierin vaimo pelkää esikoisensa puolesta Poirot ja Hastings menevät paikan päälle estämään tapauksen. Kirous oli alunperin tullut uskottomuusepäilyjen takia. Suvun kantaisä oli muurannut vaimonsa ja tämän lapsen "holviin", ja vaimo oli kuollessaan langettanut kirouksen suvun ylle. Tässä syyllinen on samanniminen kuin muuraajamies, ja poika, jota hän viimeksi yritti murhata on tekstin mukaan luultavasti avioton, ja leski naikin murhaajan sihteerin, luultavasti aviottoman lapsensa biologisen isän.

Kadonnut kaivos
Hastings on ylittänyt (taas) tilinsä. Poirot kertoo, miten on saanut 14 000 Burma Minesin osaketta. Poirotin tehokkaaseen tapaan, hän vain ratkaisi Wu Lingin murhan, miehen, joka tuli selvittämään kaivoksen sijaintia Burmassa.

Plymouthin pikajuna
Tarina muistuttaa paljon Agathan dekkaria Sinistä junaa tai on tavallaan sama tarina, mutta lyhyt versio. Miljonäärin tytär Flossie Halliday on naimisissa retkun kanssa ja on nyt rouva Carrington. Hän on matkalla junassa Plymouthiin 100 000 dollarin jalokivet mukanaan. Flossie löytyy tapettuna junasta, jalokivet ovat kadonneet. Miljonääri-isä haluaa saada syyllisen kiinni. Juoneen liittyy avioeroaie. Flossielle on eräs ketku kreivi lähettänyt kirjeen ja lirkutellut likkaa. Poirot haastattelee palvelijaa, joka muistaa vaatteet liian hyvin. Kysymys on varkaudesta, jonka suoritti palvelija ja hänen rikoskumppaninsa yhdessä, tässä on liian paljon Sinistä junaa.

Suklaarasia
Hastings ja Poirot puhelevat takkatulen loimutessa. Poirot selittää tapausta Belgiasta, missä hän oli karkeasti epäonnistunut. Katolisuutta vastustanut poliitikko oli yllättäen kuollut, Poirot selvittää, oliko se murha ja kuka on syyllinen. Poirot tajuaa, että myrkyttäminen on suoritettu suklaakonvehdeilla. Talossa pöydällä on täysi ja roskakorissa tyhjä konvehtirasia. Kannet ovat vaihtuneet, tätä kuka kannet on vaihtanut, Poirot ei tajunut, ennen kuin syyllinen itse tunnusti ja motiivin, joka osittain liittyi uskonnollisuuteen ja osaksi vanhoihin synteihin, mies oli tappanut aiemmin vaimonsa.

Sukellusveneen piirustukset
Poitot ja Hastings kutsutaan lordi Allowayn luo. Uuden Z-tyypin sukellusveneen piirustukset ovat kadonneet. Tämä on samantyyppinen kuin vastaavat sherlock-jutut. Ratkaisu löydetään ja piirustukset, ja lordi Allowaysta tulee pääministeri.

Kaksoissynti
Tässä on miniatyyrien varkaudesta kyse. Tarinan lopussa Hastings valittelee Poirot'lle, että Poirot harhauttaa häntä. Poirot kuittaa Hastingsille etten harhauta sinua, annan sinun harhauttaa itse itseäsi  ...

Marker Basingin arvoitus
Tarinassa Poirot, Hastings ja Japp ovat Market Basingissa. Kesken ruokailun heidän pitää ratkaista, onko eräs kuolema murha vai itsemurha.  Tarinaan liittyy vasenkätisyys ja kostonhimo. Tämä on idealtaan sama tarina kuin Murha tallikujalla.

Ampiaispesä
Hercule Poirot estää murhan ovelasti. Tarinan nimi tulee ampiaispesästä, jonka voi hävittää myrkyllä. Poirot estää ihmisen myrkytyksen. Kolmiodraama siintää taustalla.

Hunnutettu nainen
Hunnutettu nainen nainen pyytää apua Poirot'lta väittää olevansa lady. Poirot havaitsee kengistä, että näin tuskin on. Poirot narauttaa rikolliset, jotka havittelevat menettämiään (anastettuja) jalokiviä. Poirot tosin itsekin meni niitä etsimään luvatta, mutta Japp on mukana jutussa, ja kihlaa rosvot valtiolle.

Ongelma merellä
Poirot selvittää laivalla Egyptissä rouva Clappertonin murhan. Laiva pysähtyi Alexandriassa ja rouva löydetään murhattuna lukitusta hytistä. Poirot järjestää demonstraation nukella, jonka seurauksena syyllinen kuolee sydänkohtaukseen. Tässä on hyviä elementtejä, kuten silmänkääntötemppuja ja vatsasta puhumista.

Kukkatarha
Poirot saa kirjeen ikäneidiltä Amelia Barrowbyltä, jossa neidillä on epämääräisiä myrkytysepäilyksiä. Epäilykset eivät olleet turhia, sillä hänet murhattiin stryktiinillä. Poirot'n pitää selvittää, miten myrkky annettiin. Nyt epäilykset kohdistuivat neidin seuralaiseen. Talossa oli hyvin hoidettu puutarha ja kukkapenkit, joista Poirot tajusi myrkyn antotavan ja siten syylliset. Tässä tarinassa esiintyy tehokas ja konemainen sihteeri neiti Lemon. Häntä kuvaillaan vähemmän mairittelevasti: "neiti Lemon oli 48-vuotias eikä hänen ulkonäössään ollut kehumista. Hän muistutti summamutikassa kyhättyä luukasaa".

Poirot'n lyhyet jutut ovat mukavaa luettavaa, vaikka kansi olikin minusta ei niin kovin mukava.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Särkyneen peilin arvoitus

Agatha Christie: Särkyneen peilin arvoitus, ja 3 muuta Poirotin juttua, alkuteos Murder in The Mews, 1937, suomentanut Anna-Liisa Laine, WSOY 1995, sivumäärä 230.

Agatha Christien Särkyneen peilin arvoitus on erittäin hyvä pienoisdekkari, jonka sivumäärä on 83.
Tarina alkaa, kun Gervase Chevenix-Gore pyytää kirjeitse Poirot'n apua, hän on joutunut petoksen uhriksi. Poirot puhuu herra Satterthwaiten kanssa. Satterthwaite esiintyy eräissä Christien dekkareissa, isossa osassa Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, sekä herra Quin -tarinoissa. Satterthwaite sukkuloi aatelisten seurapiireissä hyvin, vaikka on tuntenut rahvastakin. Häneltä Poirot kysyy luonnehdintaa Gervase Chevenix-Goresta, joka on jaarli. Gervase Chevenix-Gore on hurjapää, joka on kiertänyt purjelaivalla maapallon ja käynyt naparetkellä. Hän on täysin itsekeskeinen. Hän on naimisissa, vaimon nimi on Vanda, liitto on lapseton. Vanda on hurahtanut salatieteisiin. Gervase Chevenix-Gorella on ottotytär Ruth. Hercule Poirot kutsutaan sähkeitse paikalle. Kun Poirot saapuu paikalle alkaa lounas, jonne isäntä ei saavu. Hän on kirjan kannen tilanteessa, luodinreikä päässä, ovi lukittuna ja huoneen peili on rikki.
Talossa on kiinnostavia ihmisiä. Vainajan vaimo, ottotytär Ruth, kapteeni Lake, Susan Cardwell, vainajan sisarenpoika Hugo Trent, vainajan vaimon hyvät ystävät eversti Bury ja lakimies Oswald Forbes, suvun historiikkia kirjoittava neiti Lindgard sekä hovimestari Snell.
Poliisin mielestä teko on itsemurha, Poirot tajuaa kyseessä olevan murhan. Poirot selvittää murhan tekijän, ja tekotavan, ja tekijä itse kertoo motiivin.
Dekkarissa on erityisen hyvät henkilöt. Rautainen itsekeskeinen paskiaisparoni, hänen höpsö vaimo, jonka entiset heilat pyörivät nurkissa. Paronin suku on jatkunut aina Vilhelm Valloittajasta alkaen, nyt se uhkaa sammua. Hän yrittääkin naittaa sisarenpoikaansa Hugoa sydämiä murskaavalle koukkunenäiselle ja kauniille sekä ylpeälle Ruthille. Ruth on itse asiassa adoptoitu ja vainajan sodassa kaatuneen veljen lehtolapsi. Eversti Bury on sijoittanut vainajan kanssa rahoja Ihmetekokumi OY:hyn. Sijoituskohde ei ollut kultasuoni.
Poirot päättelee, miksi peili on rikki tai rikottu. Lisäksi hän päättelee, kuka valehtelee tai valehtelee eniten ja miksi.

Tämä tarina on pidennetty versio Poirot-tarinasta Toinen kutsu, jossa teko on teknisesti sama, mutta syyllinen ja motiivi ovat erilaiset.
***
Kirjassa on kolme muutakin Poirot-tarinaa

Murha tallikujalla alkaa Guy Fawkesin yönä, jolloin komisario Japp on yhdessä vanhahkon miehen kanssa, jolla on munanmuotoinen pää ja muhkeat sotilaalliset viikset. Herra on tietenkin Hercule Poirot. Itse ihmettelen viiksien määritelmää. Suomen armeijassa viikset on kielletty eivätkä muutenkaan sotilaalliset viikset ole kuin Poirot'lla. Japp ja Poirot puhuvat murhan tekemisestä. Seuraavana päivänä selviääkin, että kujalla tehtiin itsemurha, rouva Allen on kuollut. Poirot ja Japp setvivät asiaa, ja selviää että rouva Allen ei ole rouva vaan oikeasti neiti, ja häntä on kiristetty. Poirot tekee päätelmiä golfmailoista ja päättelee uhrin vasenkätiseksi. Loppu on varsin yllättävä.

Uskomaton varkaus alkaa lordi Mayfieldin kohokas-aterialla lady Julia Carringtonin kanssa. Lordi Mayfieldiä kuvaillaan seuraavasti: "Vaikka hän oli naimaton, hän oli aina viehättävä naisia kohtaan". Eikö naimattoman miehen kannata olla viehättävä naisia kohtaan? Illanvietossa on muitakin silmäätekeviä. Kohokas lässähtää, kun uuden pommikoneen piirustukset varastetaan. Hercule Poirot selvittää yllättävän varkaan ja varkauden motiivin. Kyse on politikkojen urasta.

Kolmiodraama Rhodoksella
Poirot ottaa aurinkoa valkoisella hiekalla Rhodoksella panamahattu päässä. On lokakuu ja hän on ikävystynyt, mutta pian tapahtuu. Tarinan polttopisteessä on kaksi "uutta" avioparia, Valentine (nykyisin) Chantry, rikas ja oikullinen nainen, joka on avioitunut viidennen kerran komentaja Chantryn kanssa. Komentaja on nyt komennettava. Myös Douglas ja Marjorie Gold ovat häämatkalla. Miesten välillä on riitaa naisista ja pian Valentinen Chantry kuolee myrkkyyn. Poirot näkee kolmioiden läpi ja pelastaa viattoman. Hän myös varoitti syyllistä, poistu Rhodokselta. Neuvo ei kelvannut.

Agatha Christien (1890 - 1976) Särkyneen peilin arvoitus on kohtuullisen hyvä kokoelma, vaikka jutuissa on kierrätetty jonkin verran samoja perusideoita. Kaksi ensimmäistä tarinaa ovat muunneltuja versioita aiemmin julkaistuista novelleista.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä

Agatha Christie: Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, alkuteos Three Act Tragedy, 1935, suomentanut Eero Ahmavaara, WSOY 1997, Sivumäärä 230

Tarina on kirjoitettu näytöksittäin ja se alkaa Sir Charles Cartwrightin yleellisessä huvilassa Korpin pesässä. Kukkea keski-ikäinen Sir Charles on vetäytynyt näyttämöltä ja pitää kutsut, minne on kutsunut liudan vieraita. Paikalla ovat  mielitautilääkäri tohtori ja sir  Bartholomew Strange, lady Mary ja hänen lemmenkipeä tyttärensä Egg eli Hermione Lytton Gore, kapteeni Dacres vaimoineen, neiti Emily Wills, Oliver Manders, joka on ihastunut Eggiin, tunne on ehkä molemminpuolinen. Paikalla ovat myös paikallinen kirkoherra Stephen Babbington vaimoineen. näytelmäkirjailija Anthony Astor, rouva Cynthia Dacres Ambrosinen muotisalongin omistaja ja miehensä Freddie Dacres, paikalla on myös neiti Muriel Milray "pitkä ja harvinaisen ruma nainen" s.13, sir Charlesin mukaan neiti Milray "on ruumiillistunut hyve ja kunnianarvoisuus -ja sitä paitsi hemmetin käyttökelpoinen naisihminen. Olen aina pyrkinyt valitsemaan mahdollisimman rumia sihteereitä". s.15. Christien vakiohahmoina ovat paikalla salonkileijona herra Satterthwaite ja "itserakas pieni otus" Hercule Poirot.

Rupattelu päättyy, kun kirkkoherra Babbington saa sairaskohtauksen cocktailista ja kuolee. Kuolemalle ei löydy selitystä, vaikka  Cartwright epäilee murhaa, jolle ei saada vahvistusta.

Toisessa näytöksessä herra Satterthwaite lukee Monte Carlossa lehdestä Sir Bartholomewin kuolemasta Yorkshiressa. Monte Carlossa Poirot on jäämässä eläkkeelle (taas kerran), hän selittää Satterthwaitelle että on tehnyt Englantiin tultuaan toisen uran ja on riittävän rikas. Myös Cartwright ilmestyy näkyville, ja lähtee  Satterthwaiten kanssa Sinisellä junalla Englantiin penkomaan taustoja, kolmanneksi he saavat nuuskimiseensa mukaan Eggin, jolla on tunteita myös sir Charlesia kohtaan.

Epäilykset tuntuvat kohdistuvan Oliver Mandersiin. Hänessä on ihmisten mielestä omituista, ja hänen vihjaillaan olevan vieläpä kommunisti! Egg minusta loukkaa häntä jo alussa sanomalla: "Oliver senkin liukas Shylock". Shylock on hyljeksitty koronkiskuri Shakespearen Venetsian kauppiaassa.

Yorkshiressa sir Charles näyttelee etsivää. Sir Bartholomew on kuollut nikotiinimyrkytykseen. Huomio kiintyy uuteen hovimestariin. Hovimestari Ellis on kadonnut, onko hän kiristänyt syyllistä  ja sitten kadonnut.

Tarinaan liittyy vielä sir Bartholomewin potilas rouva de Rushbridger, jolla menee ensin muisti ja sitten henki.

Väliverhot laskevat, kun Poirot palaa polleana eläkepäiviltään, hän seuraa erästä hahmoa ja estää todisteiden hävittämisen. Loppukohtauksessa Poirot  latelee faktat pöytään. Hänen armeliaisuuttaan osoittaa, että hän kätilöi yhden suhteen ja päästää konnan päättämään itse päivänsä. Konnan kiitos on karu "Kirotkoon Jumala teidät" s.227

*****
Agatha Christien (1890 - 1976) dekkaria  Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä pidetään tekijältään omaperäisenä ja nokkelana. Minusta dekkarin konsepti oli varsin ennalta arvattu ja yksinkertainen, tässä oli sekoitettu Roger Ackroydin murhan ja Aikataulukon arvoituksen kaava.

Motiivi oli kovasti kummallinen ja hyvin heikko. Rakkaus tai halu elää yhteiskunnan normien mukaan ei voi oikeuttaa kolmea murhaa edes dekkarissa. Sama motiivi on osin dekkarissa Paddingtonista 16.50. Tässä kolmellakaan murhalla ei olisi päästy tavoitteeseen, mihin murhilla alunperin pyrittiin. Tämän dekkarin USA-version loppu on erilainen ja minusta uskottavampi, eli motiivi on hieman erilainen (murhaaja on mielisairas).

Dekkari on silti minusta hyvä ja siinä pohjustetaan paljon Poirot'n hahmoa herra Satterthwaiten huomioiden välityksellä. Herra Satterthwaite on hyvinkin alykäs mies ja yksi Christien kirjoissa ajoittain esiintyvistä vakiohahmoista, useimmin Harley Quinin kanssa. Satterthwaite mielellään käy silmäätekevien kanssa cocktail-tilaisuuksissa. Hänet kuvataan naismaiseksi mieheksi, joka siksi tuntee naiset. Omalaatuinen on määritelmä. Satterwaite kysyy Poirot'lta suoraan: "Miksi puhutte joskus aivan sujuvaa englantia mutta sen sijaan toisinaan puheessanne on hyvin ulkomaalainen sävy". s.229. Poirot'n vastauksesta selviää, että Poirot osaa hyvää idioottimaista englantia. Vieras sävy on suunnaton etu, puhujaa väheksytään. "Yritän houkutella heidät pitämään itseäni hiukan naurettavana. Ja siksi myös kerskailen ... ".  Satterthwaiten mukaan tämä on käärmeen oveluutta.

TV-toteutus tuli tästä 13.11.2015 nimellä Murhenäytelmä (Three Act Tragedy), se on vuodelta 2010.
Juoni menee samoin ensin kuolee Babbington ja Yorkshiressä sir Bartholomew.  Molemmat juotuaan toinen giniä ja vermuttia toinen portviiniä. Tapahtuu vielä kolmaskin murha ja motiivi on sama.
Herra Satterthwaitea ei ole näkynyt, neiti Wills korvasi tätä.
Minusta TV-versio oli onnistunut ja kirjan mukainen. Näyttelijät ovat huippuja sir Charles Cartwrightinä on Martin Shaw, Egginä Kimberley Nixon, joka on ollut Christien Greenshaw Follyssä, sekä Sir Bartholomew Strangena Art Malik, joka oli jo vuonna 1984 Kuningattaren jalokivessä Hari Kumar, sekä James Bondin Vaaran vyöhykkeellä Kamran Shah.

Näyteltynä ja lavastettuna tämä toimi, jostain syystä en pitänyt kirjasta, oli epäuskottava, mutta tämä toimi paremmin.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Vuoksi ja luode

Agatha Christie: Vuoksi ja luode, Taken at the Flood, 1948, suomentaja Anna-Liisa Laine, teos kuvan mukaisessa yhteisniteessä sivuilla 200-392. Suuri Suomalainen Kirjakerho WSOY 1988.

Tarina alkaa kerhosta 1944, jossa majuri Porter kertoo monipolvista tarinaa herra Underhayn entisen vaimon uuden upporikkaan aviomiehen Gordon Cloaden  kuolemasta pommituksessa. Tarinan ydin on siinä, että vaimon entinen mies Robert Underhay ei olisikaan kuollut vaan halusi hävitä ja tulla takaisin nimellä Enoch Arden. Kerhossa tarinan kuulee myös vainajan veli lakimies Jeremy Cloade sekä salapoliisi Hercule Poirot.

Vuoksi ja luode- dekkari on minusta lupaavasta alustaan huono ja puuroutuva. Varsin pitkään selvitellään Cloaden suvun raha-asioita. Vainajan kaikilla sukulaisilla on rahavaikeuksia ja sen vuoksi Cloaden suvun jäsenet käyvät ruinaamassa rahaa nuorelta leskeltä Rosaleen Cloadelta. Leskellä on karski veli David Hunter. Hän sanoo ei pikkuvipeille ja varsinkin isommalle rahan tarpeelle eli lakimies Jeremy Cloade tarvitsee rahaa ainakin 10 000 puntaa, firman rahat ovat sekoittuneet omiin. Koko suku on kuin pullasorsalauma. Gordon Cloade on nakellut näille rahaa, maksanut kaikki haihatukset ja hölmöilyt. Kun rahaa jaetaan, sitä hassataan aina lisää. Gordon Cloade oli luvannut testamentissaan muistaa kaikkia, testamentti jäi päivittämättä avioliiton myötä, ja leski hallitsee elinaikansa vainajan miljoonaomaisuutta. Jeremyn lääkäriveli Lionel ei ole rikas, ja hänen vaimonsa Katherine tuhlaa rahaa spiritistisiin istuntoihin ja meedioihin ja käy ruinaamassa Rosaleeniltä rahaa. Sukuun kuuluu Gordon Cloaden "maataloustukien avulla" tiluksiaan viljelevä Rowley Cloade, joka on avioitumassa sukulaisensa Lynn Marchmontin kanssa, Lynnin äiti Adele on tottunut leveään elämään Gordonin varoilla ja lainaa rahaa leskeltä.

Tarinaan tulee jännitettä kolmiodraamasta, eli David Hunter flirttailee Lynnin kanssa, Rowley ei ota asiaa kovinkaan hyvin.

Tilanne mutkistuu entisestään, kun majatalo Hirveen ilmestyy Enoch Arden -niminen kiristäjä, joka vaatii David Hunterilta rahaa, jotta Robert Underhay ei ilmesty paikalle ja Cloadeilta, jotta hän kertoisi missä Underhay on. Underhay -nimellä tehdään "huumoria", eli että puhutaan neulan etsimisestä heinäsuovasta.

Enoch Arden ei ehdi saada rahaa keneltäkään, hänet löydetään takaraivo murskana huoneestaan.

Toinen osa alkaa, kun Rowley Cloade pyytää Poirot'lta apua. Rowley ymmärtää Enoch Ardenin symboliikan. Tennysonin sankari oli kateissa ja hänen vaimonsa avioitui uudestaan. Poirot ottaa yhteyttä majuri Porteriin ...

Hercule Poirot  on kuullut alkuperäisen Underhay-tarinan ja Katherine Cloade tulee pyytämään hänen palveluksiaan, hän on saanut aavistuksia spiritistisissä istunnoissa, mutta vasta ruumis saa Poirot'n liikkeelle.

Kuka on syyllinen ja miksi? Rosaleen, David Hunter, kuivakka lakimies Jeremy Cloade vai hänen rakastava vaimonsa Frances, lisäksi Rowley oli käynyt riehumassa Ardenin luona.

Agathan dekkarin tavoin ruumiita tulee lisää.

Murhien ratkaisu ja alibien rakennus ovat minusta varsin monimutkaisia ja koko tilanne on varsin epäuskottava. Ihmettelin kirjan alussa olevaa Poirot'n toteamusta, olen kunnon katolinen. Niin varmaan onkin. Tämä asia on nostettu esiin vain loppuratkaisun vuoksi.

Hercule Poirot filosofoi lopussa "Vuoks' on ja luode ihmiskohtaloissa: Jos vaarin otat nousun, vie se onneen." ja teksti jatkuu "Niin, vuoksi nousee - mutta luode tulee aikanaan ja voi kuljettaa ihmisen kauaksi merelle". Tällä Poirot kätilöi erään avioliiton. Tulevan vaimon mielestä mies on osoittanut rakkautensa kuristamalla tämän miltei hengiltä. Minusta tämä oli moraaliltaan outo kirja, varsinkin kun miehen muussakin tekemisessä on pohjalla väkivalta, vaikka mies ei ole edes sodassa ollutkaan vaan käpykaartissa, tuleva vaimo sen sijaan oli sodan aikana palveluksessa.

Jos alkuosa kirjasta on varsinaista vuoksea, niin on loppuosa luodetta. kirja vaikuttaa moraaliltaan kummalliselta. Tämän kirjan teema on huijaus, myös tälle lukijalle tuli olo, että häntä on pahasti huijattu.

Agatha Christien (1890  - 1976) dekkari Vuoksi ja luode on minusta kirjana luode, eli pohjanoteeraus: punainen lanka puuttui ja dekkarin rakenne jäi hyvin hajanaiseksi.
*****

Vuoksi ja luode TV-sovitus (2005) tuli uusintana  2.10.15 Yle ykköseltä.

Alku onkin suoraviivaistettu. Majuri kertoo tarinaansa. Gordon kuolee räjähdyksessä, nuori vaimo ja hänen veljensä jäävät henkiin.

Enoch Arden tulee kiristämään ja hänet löydetään kuolleena.

Lynn ja David Hunter suutelevat...

Loppu on syyllisen osalta sama, tv-versiossa vaan hänen murhalistansa on pidempi, kirjassa hän käytti vain tilaisuutta hyväksi ja oli huijari ja teki murhan. TV-versiossa Lynn ei avioidu vaan lähtee Afrikkaan. Tässä "Rosaleen" jää henkiin...

Minusta tv-filmi oli onnistunut uusversio kirjasta.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Hautajaisten jälkeen

Agatha Christie: Hautajaisten jälkeen, alkuteos After the Funeral 1956, suomentanut Eero Ahmavaara, WSOY 1994, Sivumäärä 266.

Teos alkaa Richard Abernethien hautajaisilla ja testamentin luvulla goottilaiseessa Enderby Hallin kartanossa. Vainajan poika ja perillinen Mortimer on hiljattain kuollut polioon. Vainaja Richard Abernethie oli etsinyt työlleen jatkajaa ja omaisuudelleen haltijaa, mutta on tyytynyt jakamaan muhkean omaisuutensa elossa olevien sisarusten ja heidän jälkeläistensä kesken. Raha ja tilanne yleensä aiheuttaa jännitteitä. Vainajan veli Timothy elää, mutta on (teko)sairas, hänellä on vaimo Maude. Leo-veli on kuollut, mutta vaimo Helen on hengissä. Rosamund Shane on vainajan veljentytär, joka on naimisissa velkaisen näyttelijän kanssa. Susan Banks on vainajan sisarentytär, hänellä on kemistimies Gregory. George Crossfield on sisarenpoika. Vainajan sisarukset ovat omituisia, mutta saamattomia, sisarusten lapset ovat varattomia ja moraalittomia. Rouva Cora Lansquenet on vainajan nuorin sisar, höpsö nainen, joka laukoo "totuuksia". Hän kohauttaa hautajaisissa toteamalla, että vainaja on murhattu, eikö totta. Cora on ollut naimisissa taidemaalarin kanssa ja itsekin harrastelijamaalari.

Hautajaiset on vietetty, ja pian kuullaan suruviesti: Cora Lansquenet on murhattu kirveellä. Murhaa on yritetty lavastaa ryöstöksi. Hänen seuraneitinsä Gilchrist on löytänyt vainajan. Murhatutkimukset alkavat ja Richard Abernethien kuolema kiinnostaa uudestaan.

*****
Christie-tietäjä John Curran analysoi tätä dekkaria paljonkin teoksessaan Agatha Christien murhasuunnitelmat. Ensinnäkin tämä on Agathan ominta-aluetta, sekalainen suku ja miljöönä kartano, jonka esikuva on Abneyn kartano. Ovela murha, jonka tekijäkin tavallaan kerrotaan lukijalle. Curran ihmettelee sekä murha-asetta, joka on kirves että ylenmääräistä raakuutta. Minusta sen sijaan murhan motiivi on outo, vaikka onkin raha, mutta tarkemmin ajatellen ei vain raha. Murhaaja kutsuu lopussa totuutta puhuvaa Poirot'a Pontarlieu'ksi, minusta sen jälkeiset hänen "hulluuden osoitukset" ovat pelkkää teatteria.

*****
Dekkarissa lakimies Entwhistle käy pyytämässä Poirot'a  tutkimaan mahdollista Richard Abernethien murhaa. Poirot syö lakimiehen kanssa hanhenmaksaa, merianturaa, lihaviipaleita ja liekitettyjä päärynöitä. Lisäksi nautitaan asianmukaiset juomat. Poirot kuuntelee Entwhistlen selvitykset ja palkkaa itsekin herra Gobyn selvittämään sekalaisen seurakunnan tekemisiä. Tarkastaja Morton käy myös Poirot'n tykönä, hän tutkii Coran murhaa. Richardin kohdalla tutkimukset vetävät vesiperän, sillä hänet on polttohaudattu. Minusta tämä on omituista, sillä Cora surmattiin jo hautajaisia seuranneena päivänä. Oliko kyse uurnan laskusta, tuskinpa.

Monissa nykyajan kirjoissa putkahtelee esiin Vermeer, kuten Tracy Chevalierin teoksessa Tyttö ja helmikorvakoru, sekä Donna Tarttin Tiklissä. Tämä teos on aiemmin kirjoitettu ja on puhetta Vermeerin maalauksesta. Vermeerin suosio on noussut, mutta hänen teoksiaan on myös yritetty jäljentää. Tässä Vermeerin taulun hinnaksi arvioidaan 5000 puntaa, minusta varsin pieni summa, joskin 1956 rahaa ei voi verrata nykysummiin.

Hautajaisten jälkeen -dekkarista on vaikea kirjoittaa, että ei avaa asetelmaa. Ratkaisu on varsin yllättävä, mutta samalla hyvin epäuskottava. Murhakaavassa on samankaltaisuutta Lentävä kuolema -murhan kanssa.

Poirotin viiksistä on monia mainintoja. "Poirot kiersi ponnekkaasti viiksiään" ja puhutaan "muhkeista viiksistä" ja viikset osoittivat ylöspäin. Minusta tv-toteutuksen viikset eivät yllä tämän kirjan kuvailuihin. Poirot on ottanut sarjan edetessä enemmän kuuntelevan otteen. Poirot korostaakin "keskustelun vaarallisuutta", eli valheiden joukosta totuuskin lörpsähtelee. Poirot ratkaisee mysteerin analysoimalla keskusteluja ja loogisia ketjuja. Totuustaulut paljastivat todellisen ilkityön ja sen tekijän, ja myös peilikuva tai peilikuvan analysointi. Peilikuvan tajuaminen on ratkaisun avain myös teoksessa Mykkä todistaja.

Vainajan veli Timothy on ilmeisen tekosairas, tai ongelma on hyvin pitkälti asenteellinen, hän toteaakin, että "minun henkeni on laastarin yläpuolella". Suvun omaisuus on saatu laastareista. Mikä pahentaisi ylhäistä brittimiestä enemmän kuin rehellinen työ laastaritehtaassa?

Vaisun bloggaukseni lopuksi uudelleen toteamus, että minusta on vaikea ymmärtää murhan motiivia, hyvä dekkari, mutta hyvin vähän uskottava.

TV-toteutus tuli uusintana 25.9.2015 klo 21.35 YLE TV 1:stä 

TV-toteutus alkaa hautajaisilla, ruumis poltetaan. Cora lörpsäyttää murhateoriansa. Nainen on kuin menninkäinen päivänvalossa hyvin epätodellinen.

TV-näyttelijät ovat tunnettuja Rimakauhua ja rakkauden "David Marsden" eli Robert Bathurst Entwhistlenä ja Geraldine James Helen Abernethienä.

Yllä mainittu taulu ei tv:ssä ole Vermeer vaan Rembrandt. Minusta kirjan siirto valkokankaalle on onnistunut.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Hercule Poirot ja salainen kaava

Agatha Christie: Hercule Poirot ja salainen kaava, näytelmästä sovittanut Charles Osborne, alunperin näytelmä 1930, suomentanut Leena Tamminen, WSOY 1997, sivumäärä 179.

Hercule Poirot ja salainen kaava -kirjan aluksi Sir Claud Amory soittaa Hercule Poirot'lle ja pyytää häntä viemään salaisen kaavan ministeriöön. Sir Claud on keksinyt hiukkaskiihdyttämisen periaatteen ja on tehnyt atomipommin "kaavan".

Ennen kuin Poirot ja kapteeni Hastings saapuvat paikalle sir Claud aterioi perheensä kanssa, johon kuuluvat viktoriaaninen vanhapiikasisko Caroline, ainoa poika, rahapulassaan kärvistelevä Richard ja hänen italialainen omituisesti käyttäytyvä vaimonsa Lucia. Barbara Amory on hehkeä veljentytär, Edward Raynor on fyysikon sihteeri. Fyysikon vieraaksi on itsensä tunkenut italialainen tohtori Carelli, jolla tuntuu olevan asiaa Lucialle.

Lounaalla on monenlaista ristiriitaa, myös henkilökohtaisuuksia. Lopulta Lucia puhuu myrkyttämisestä. Lopulta isäntä hermostuu, kun hän havaitsee kaavansa kadonneen. Hän saa neronleimauksen. Valot sammutetaan ja kaavan saa palauttaa. Kaava ei palaudu, mutta Sir Claud on kuollut kun valot sytytetään. Poirot ja Hastings tulevat paikalle, kun kuolema havaitaan.

Poirot joutuu ratkaisemaan sekä murhaajan henkilöllisyyden että kadonneen kaavan piilopaikan.

Käytetty myrkky on kasvialkaloidi skopolamiini, jota on ainakin hulluruohossa. Konna sekoitti myrkyn kahviin, josta näytelmän nimi.

Hercule Poirot ja salainen kaava on viihdyttävä kirja, joka ei kuitenkaan ole minusta samanlainen kuin Agathan omat dekkarit. Yleensä tarinat, joissa on Poirotin aisaparina on Hastings, on Hastingsin hassun hölmöä tilanneanalyysiä.

*****
Charles Osborne on australiainen 1927 syntynyt lehtimies, kriitikko ja kirjailija. Hän on kirjoittanut Hercule Poirot ja salainen kaavan lisäksi Agatha Christien (1890 - 1976) näytelmän Seitti kirjaksi.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Vaarallinen talo

Agatha Christie: Vaarallinen talo, alkuteos Peril at End House 1932, suomentanut O.A. Joutsen (tarkastanut Kirsti Kattelus) WSOY 2010, sivumäärä 258.

Agatha Christien Vaarallinen taloa on sen takakannen mukaan pidetty kriitikoiden taholta Christien uran siihen asti parhaana teoksena. Tämän on minusta oltava kyllä virheellinen tieto, sillä Christien yksi parhaista dekkareista eli Roger Ackroydin murha julkaistiin 1926.

Seuraava bloggaus ei paljastane juonta eikä syyllistä, mutta käsittelee jonkin verran asetelmaa, joten jos ajattelet lukea dekkarin, ei kannattane lukea pidemmälle bloggaustani. Juoni kokonaisuudessaan ja täydellisesti syyllisineen on paljastettu wikipediassa täällä.

Takakannessa todetaan lisäksi "Eh bien Christie vie lukijaa kuin pässiä narusta", tätä lukijaa ei vienyt.  Vaarallinen talo -dekkarissa on syyllisen osalta jotakin samaa kuin Roger Ackroydin murha -dekkarissa. Agatha Christie siis huijaa rankasti lukijaa. Mutta tämä on minusta varsin huono dekkari, sillä se ei tarjoa herkullisia psykologisia asetelmia, kuten parhaat Damen dekkarit. Juonikin on julkaisutavan mukainen eli jaksottainen. Hassu Hastings hölmöilee, mutta yhtä lailla Porot on kuin äimän käki, vasta lopussa Poirot saa jotakin tolkkua tarinaan. Hastingsia voi pitää kokonaisuutena ottaen tässä nokkelampana kuin Poirotia. Hastings on muuten kirjan aikana noin 40-vuotias, eli olisi siis syntynyt noin 1890, kuten Agatha Christie, se koska Hastings kuolee jää arvoitukseksi, ehkä samana vuonna kuin Christie eli 1976.

Poirot on Cornwallissa yhdessä Hastingsin kanssa, joka asuu Argentiinassa. He tapaavat tytön Nick Buckleyn, joka asuu sukutalossa Tien päässä. Poirot on päättänyt vetäytyä "eläkkeelle", mutta kiinnostus herää, kun joku yrittää ampua Nickiä, Nick itse luulee tilannetta ampiaiseksi, mutta Poirot huomaa luodinreiän hatussa ja löytää luodin. Ilmenee, että Nickin henkikulta on säästynyt jo kolmesti: taulun pudottua, kiven vieriessä veteen ja jarrujen petettyä.

Poirot asuu hotelli Majesticissa, jossa on Nickin mukaan kehnoin ruoka ja nylkyhinnat. Nickin ympärillä pyörii nuorta porukkaa kuten Freddie eli rouva Rice, jonka mies on huumekoukussa, kuten Freddiekin, sekä kapteeni Challenger, joka välittää huumeita. Lisäksi talossa on lisää rikollista ainesta. Lopulta kyse on rahasta ja testamenteista. Rahaan kytketään "kaksoisolentoja", lentosankareita ja testamenttiväärennöksiä.

Juhlissa tapahtuu sitten murha, jonka tekijää ja motiivia etsiskellään. Tapahtuu vielä myrkytysyritys ja ennen loppuselvittelyjä tapahtuu vielä huijaus ja "valespritistinen istunto", joka on näytelty.

Syyllisen Poirot päästää itse päättämään päivänsä.

Minusta Vaarallinen talo on Christien keitokseksi varsin mauton pöperö, mutta tulipahan tästäkin blogattua. Agatha Christie (1890 -1976) sanoo muistelmissaan, että tämän kirjoittamisesta ja julkaisusta on jäänyt hänelle varsin vähän muistoja.

*****
Muutenkin kirja sisältää kummallisia luonnehdintoja ihmisistä, Challengerilla on "väsyneen naukuva ääni" ja Freddie on kuin "väsynyt madonna" ja myöhemmin "katuva madonna", minusta tässä on madonnat hyvin kaukana. Jim Lazarus on taidekauppias, ja kuuluu kirjan "hyviin", häntä luonnehditaan positivisesti, mutta sävy on väärä ja viitataan hänen etniseen ryhmäänsä positiivista ominaisuutta vesittämään (en laita lainausta mutta löytyy  kolmannesta luvusta ja tästä painoksesta sivulta 42,). Jim Lazarus ja Freddie Rice lopussa kihlautuvat, mikä on usein Agatha Christien dekkareissa tapana.

Jos tosiaan haet juonipaljastuksia käytä tätä wikipedian sivua.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Kolmas tyttö

Agatha Christie: Kolmas tyttö, Third Girl 1966, suomentanut Laura Tetri,  2009 (ensimmäinen painos 1970), sivumäärä 235.

Agatha Christien myöhäistuotantoa oleva Kolmas tyttö -dekkari alkaa, kun parikymppinen Norma Restarick hakee apua suklaata (kaakaota) juovalta Hercule Poirot'lta. Norma pohtii, onko tehnyt murhan? Sekava Norma pinkaisee Poirot'n tyköä, Poirot on hänen mielestään liian vanha. Kolmas tyttö -kirja tapahtuu 1960-luvulla ehkä vuonna 1965, kun Poirot vuonna 1916 saapui Englantiin Stylesin tapauksessa, hän oli eläköitynut Belgian poliisista. Jos Poirot olisi ollut tuolloin 46-vuotias, olisi Poirot ollut kirjassa 95-vuotias. Toisaalta Poirot olisi voinut olla Englantiin tullessaan  66-vuotiaskin, jolloin hän olisi jo 115-vuotias. Ikinuorella Poirotilla on kuitenkin edelleen muhkeat viikset ja muutenkin hän on vireässä kunnossa. Dekkarikirjailija Ariadne Olivier on suositellut Normalle Hercule Poirot'ta. Ariadne Oliver mainitsee  kirjoittaneensa 43 dekkaria, joissa kaikissa päähenkilönä on Sven Hjersson, joka mainitaan Kortit pöydällä -dekkarissa suomalaiseksi. Poirot on tahollaan viimeistellyt teoksensa jännityskirjailijoista, jossa teoksessa hän kritisoi Edgar Allan Poeta, miksi, se jäi epäselväksi.

Hercule Poirot'n ylpeyttä on loukattu. Hän alkaa selvittää kummallista tapausta, jossa ei ole näkyvissä rikosta, eikä ruumista, mutta Norma on ajoittain kateissa, ja hän on hyvin harhainen. Poirot ja Oliver pitävät tyttöä Ofeliana ilman viehätysvoimaa, mutta lopussa häntä verrataan Ifigeneiaan, mikä minusta on hyvin osuva vertaus.

Norma Restrick asuu Lontoossa Chelseassa, hän asuu kahden muun "tytön kanssa", josta kirjan nimikin tulee. Kämppäkavereina ovat Claudia Reese-Holland sekä Frances Cary. Norman isä on karannut ulkomaille toisen naisen kanssa, kun Norma oli viisivuotias. Nyt isukki Andrew Restarick on palannut nuoren blondiäitipuolen kanssa takaisin ottaakseen suvun yrityksen ohjat käsiinsä veljensä kuoltua, myös Norman äiti on kuollut. Perheen välit ovat kireät. Normalla on jonkin näköinen suhde David Bakerin kanssa, joka on taidemaalari.

Ariadne Oliver tekee tahollaan tutkimuksia ja Hercule Poirot tahollaan. Loppujen lopuksi on tehty yksi murha ja toinen tehdään. Ariadne Oliveria kopautetaan päähän, mutta kolhuilla selvitään. Tarinan kuluessa tarvitaan psykiatri Stillingfleetin diagnoosejakin.

Juonen huikeudesta ja yllätyksellisestä lopusta huolimatta dekkari on varsin ulkokohtainen ja minusta jopa tylsä.  Siinä on kuitenkin samoja teemoja kuin muissakin Agatha Christien 1960-luvun dekkareissa eli huumeita, salakuljetusta, nuorison pukeutumista ja uusia käytöstapoja. Itse rikos Agathalla pysyy muuttumattomana ja se on murha. Murhan motiivi on raha ja muiden rikosten peittely. Tarinaan liittyy lisäksi sivujuonena taideväärennökset ja huumekauppa. Lisäksi tarinassa on herzlovakialainen au-pair Sonya, Herzoslovakia on Agathan kuvitteellinen valtio, joka mainitaan ensimmäisen kerran teoksessa Rakkauskirjeiden salaisuus.

Kolmas tyttö on Poirot ja Ariadne Oliver -trivialtaan hyvinkin kiinnostava teos, lisäksi kirjassa mainitaan eversti Race, joka esiintyy myös kirjassa Kortit pöydällä. Muuten dekkari on hyvinkin vaisu. Ihmettelin käännöksessä erään rikollisen nimeä eli George Orwell, englannin kielisessä wikipediassa se on mainittu muodossa Robert Orwell. George Orwell leipoi loistavan kirjan, mutta ankean dystopian eli Vuonna 1984.

****

TV-toteutus on vuodelta 2008, ja alkaa samoin kun kirja, eli Norma Restarick pyytää Poirot'lta  apua, mutta Norma lähtee kuitenkin pois ... Normalla on "harhoja", mutta muiden aiheuttamia. Lopussa tehdään lavastus, ja Poirot kiihtyneenä huutaa syylliset. Tätä oli jonkin verran "uudelleen käsikirjoitettu" kirjaan verrattuna. Tässä oli henkilönä Robert Orwell, eikä niin kuin eräässä käännöksessä George Orwell. Orwell ei ole Orwell vaan huijari, huijareita on muitakin ja Norma Restrick ei suinkaan ole hullu ...
****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Golfkentän murha

Agatha Christie: Golfkentän murha, Murder on the Links 1923, suomentanut Niilo Pakarinen, WSOY 1985, sivumäärä 242.

Tarina alkaa junassa Ranskassa. Junavaunussa kapteeni Arthur Hastings tapaa nuoren ihastuttavan naisen, joka esittäytyy Cinderellaksi. Hastings kertoo sodanaikaisesta vammautumisestaan Sommessa, kertoo olevansa Parlamentin jäsenen sihteeri ja asuvansa Hercule Poirot'n kanssa. Cinderella putkahtelee tarinan kuluessa useasti ja kirjan suola on se, että Hastings on purjehtimassa avioliiton satamaan ja muuttaa myöhemmin Argentiinaan. Kun Hastings on kertojana päähenkilönä on tietenkin 160-senttinen Hercule Poirot, joka on tarkka yksityiskohdista ja jolla on munanmuotoinen pää. Hercule Poirot saa avunpyynnön kirjeitse P.T,  Renauldilta Ranskasta. Kun Poirot ja Hastings saapuvat paikalle, on Renauld murhattu. Poirot tuntee Lucien Bexin rikosta tutkivan poliisin vuodelta 1909, lisäksi rikosta tutkii kopea Giraud Suretesta. Giraudin ja Poirot'n välillä on kitkaa ja kilpailuasetelma. Giraud nuuskii ja tutkii, mutta Poirot luottaa enemmän harmaisiin aivosoluihin. Poirot peittoaa Giraudin, jonka hermoille belgialainen käy. Poirot on näissä alkualbumeissa varsin toiminnallinen, eli ei edes juurikaan kukkoile Giraudille.

Vainajan selkään on lyöty itse tehty teräase, ja hän on rakenteilla olevan golfkentän hiekkaesteen pohjalla vatsallaan. Rouva Renauld todistaa makuuhuoneeseen tulleen kaksi naamioitunutta miestä, jotka sitoivat hänet. Miehet etsivät rouvan kertomuksen mukaan ilmeisesti papereita.

Renaudilla on poika Jack, joka on matkalla Etelä-Amerikkaan. Itse herra omaa kytköksiä sinne ja omaa myös vihamiehiä. Lähihuvilan nainen Daubreuil on tapaillut vainajaa, ehkä kiristystarkoituksessa. Madame Daubreuililla on tytär Marthe. Vainajalla on lisäksi taskussaan kummallinen kirje myös Bellalta, jossa vastaanottajaa (ja itseä) uhataan tappamisella.

Tarina etenee viihdyttävästi eteenpäin. Vainajan poika Jack Renauld saapuu paikalle. Uusi ruumiskin löytyy samanlainen astalo rinnassaan. Pikku hiljaa ilmenee, että monet kertomukset ovat valheellisia ja menneisyydestä alkaa paljastua kaikennäköistä vähemmän kivaa. Myös vainajan takkia aletaan kummastella, samoin kuin surma-aseita.

Hastingsin ympärillä pyörivä Cinderella pelastaa viimeisen uhrin. Loppuratkaisu on moniosainen, ja vasta viimeinen syyllinen on oikea syyllinen. Kolmas konna murhat teki.

Agatha Christien: Golfkentän murha on varsin hyvä dekkari, jossa on sivupolkuja ja menneisyyden rikoksia paljon. Ratkaisu löytyy kuitenkin nykyisyydestä. Poirot kätilöi myös pari avioauvoa, joten tämä päättyy kaikin puolin onnellisesti. Neljä Suurta joka ilmestyi 1924 viitataan Hastingsin vaimoon Cinderellaan, rosvot huijaavat siepanneensa hänet. Poirotin viimeisessä Esirippu -tarinassa esiintyvät Poirot, Hastings ja Hastingsin ja Cinderellan nuorin tytär.

Agatha Christien omaelämäkerran mukaan dekkarin alkuasetelma perustuu tositapahtumaan Ranskassa, jossa naamioituneet miehet sitoivat vaimon ja tappoivat miehen. Agathalla oli tässä epäedullinen kustannussopimus. Agatha tajusi, että asetelma on liian sherlockmainen ja Hastings jää hiljalleen taka-alalle.

TV-toteutus (näkyy kuukauden areenassa ja on saatavilla DVD:nä) oli hyvä ja selkeä. Kuvaus alkaa vanhasta murhaoikeudenkäynnistä, mikä kirjassa tulee ilmi vasta myöhemmin. Hastings näkee Isabel Duveenin laulamassa hotellissa, jossa hän ja Poirot majoittuvat. Golf-kenttä on käytössä ja ruumis löytyy sieltä. Poirot ja Girauld mittelevät taitojaan. Jos Girauld häviää, hän luopuu piipustaan, jos Poirot häviää hän leikkaa viiksensä. Loppuselvittelyistä ilmenee, että Renauld on yrittänyt päästä kiristäjän armoilta lavastuksella, mutta yllätetty.
Hahmokatrasta on tiivistetty. Poirot kätilöi lopussa Hastingsin ja Isabel "Bella" Duveelin romanttista tapaamista. Renauldin poikapuolesta oli tehty pyöräilijä.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti, alkuteos Hercule Poirot's Christmas, 1939, suomentanut Helena Luho. Loisto-pokkari 2001, sivumäärä 290.

Gorston Hallissa asuva sadistinen vanha miljonääri Simeon Lee on jo raajarikkoinen, mutta on elämässään saattanut vaimonsa hautaan pettämällä tätä. Hän on ilkeillyt perheelleen, rehvastellut vaimolleen syrjähypyistään, hankkinut itselleen lehtolapsia ja vihamiehiä, mutta myös kahden miljoonan punnan omaisuuden ja timantteja Etelä-Afrikasta. Simeonin kanssa asuu puudelimainen poikansa Alfred Lee hieman kipakamman taiteilijavaimonsa Lydian kanssa. Gorston Hallissa on palkollisia vino pino, Simeon Leen kamaripalvelija hiljaa hiippailee Sydney Horbury, muista palkollisista eniten häärivät juonessa Edward Tressilian ja Walter Chapman.

Simeon Lee kutsuu joulun viettoon sukuaan riitelemään hänen huvikseen. Parlamentin jäseneksi noussut poika George Lee tulee tuhlailevan Magdalene-vaimonsa kanssa, myös herkkä poika David Lee tulee Hilda-vaimonsa kanssa. Perheen musta lammas Harry Lee on väärentänyt isukin aikanaan nimikirjoituksen shekkiin ja lähtenyt muhkea rahatukko mukanaan talosta ja häipynyt. Perheelle tuhlaajapojan paluu on suuri mutta ikävä yllätys. Simeon Leen ainoa (ainakin virallinen lapsenlapsi) orpo Pilar Estravados tulee sisällissodan runtelemasta Espanjasta, mihin hänen äitinsä Jennifer oli avioitunut. Kartanoon porhaltaa myös Stephen Farr, joka on Simeon Leen entisen liikekumppanin Ebenezer Farrin poika Etelä-Afrikasta. Kartanossa on vielä poliisitarkastaja Sugden keräämässä rahaa Poliisien lastenkodille. Simeon Lee on vasta ensimmäiset sappensa sylkenyt sukulaisten silmille, kun hän (Simeon Lee) korahtelee lukitussa huoneessaan ja löytyy sieltä valtaisasta verilammikosta kuolleena kurkku auki leikattuna.

Hercule Poirot on vierailulla lähiseudulla eversti Johnsonin luona ja ottaa tutkimuksiin osaa yhdessä Sugdenin kanssa.

Motiiveja ja mahdollisuuksia murhaan on paljon ja monilla. Simeon Lee on ollut jokaiselle riippa. Hän on loukannut ja ivannut jokaista. Poikien äidin Adelaiden kohtalo hiertää kaikkia. Lisäksi Simeon Lee on ollut ehkä muuttamassa testamenttiaan. Kassakaapissa olleet raakatimantit ovat kadonneet.

Tarinan alkutahdit pyörähdellään 22.päivä joulukuuta, jouluaattona Simeon Lee murhattiin ja koko tarina päättyy 28. päivä joulukuuta.

Simeon Leen testamenttikin luetaan, ja vain pojat saavat perintöä. Tämän jälkeen yritetään harventaa yksi osallistuja ennen kuin Poirot kertoo keitä talossa todellisuudessa on ja miten murha voitiin suorittaa ja kuka sen teki.

Minusta tämä dekkari tarjosi monia yllätyksiä, myös loppuratkaisu on ennenkuulumaton.

Agatha Christie (1890 - 1976) viljeli paljon Shakespeare -viittauksia tässä viitataan Lady Macbethin lausahdukseen "Mutta kukapa olisi uskonut siinä vanhuksessa niin paljon verta olevan?" viittauksella ei ole välttämättä sisällöllistä merkitystä, sillä sanoja ei ole syyllinen. Macbethin hallituskausi oli sangen verinen ja ladykin pesi verestä itseään puhtaaksi. Simeon Leen lattialla oleva verimäärä oli todella suuri ja liittyy rikoksen tekotapaan ja peittelyyn. Macbethiin viitataan myös Agatha Christien Kurpitsajuhlassa, sekä dekkarissa Kissa kyyhkyslakassa.
*****

TV-toteutus alkaa Etelä-Afrikasta vuonna 1896. Simeon Lee hamuaa timantit väkivaltaisesti itselleen ja viettää yö yhdessä erään armeliaan naisen kanssa, jolla on kasvoissaan punainen merkki. Sitten siirrytään jouluun 1936. Simeon Leen pojat vaimoineen tulevat joulun viettoon kutsusta, yksin tulevat Pilar ja Harry Lee (mutta lähtevät yhdessä), Stephen Farr on karsittu juonesta pois.

Tähän jaksoon on kytketty Poirotin keskuslämmityshuolet ja Jappin sukulaisvierailut. Poirot tulee kartanoon ennen murhaa, Japp sen jälkeen.

Syyllinen on sama henkilö samalla motiivilla. Tätä veren paljous-aspektia ei ollut tv-toteutuksessa.

Japp antoi Poirot'lle vaimonsa kutomat käsineet, joita Poirot tuntui inhoavan, käyttää  nahkahanskoja. Poirot antoi Jappille joululahjaksi sikareja. TV.toteutuksen Poirot-hahmon maneerit jonkin verran ärsyttävät. Tekoviiksineen ja kävelyineen muistuttaa minusta jonkin verran liikaa Chaplinin kulkuri-hahmoa.
****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa

Agatha Christie: Hänet täytyy tappaa, Appointment with Death, 1938, Bon-dekkari WSOY 2013, sivumäärä 204. Suomentanut Helsingin yliopiston suomentajakurssin työryhmä, jossa mm. Kristiina Rikman ja Kersti Juva, missä roolissa kukin on ollut ei selviä alkusivulta.

Agatha Christien Hänet täytyy tappaa on nopealukuinen ja hyvin käännetty Poirot-dekkari. Dekkari alkaa, kun Poirot kuulee hotellihuoneessa Jerusalemissa "Ymmärrätkö nyt että hänet täytyy tappaa".

Hotellissa on leskirouva Boynton ja hänen pelokas perheensä. Sairastavaisella Boyntonilla on sadistinen tapa kontrolloida perhettään, sen jokaista liikettä. Kaikki ovat leskirouvan kontrollissa pienintä yksityiskohtaan myöten. Hänellä ja entisellä miehellään on yhteinen lapsi Ginerva eli Jinny, jonka minuus on hajoamassa matriarkan käsittelyssä. Rouva on entinen vanginvartija ja mies ollut vankilan johtaja, miehellä on ensimmäisen vaimon kanssa kolme lasta. Mies on jättänyt suuren omaisuuden vaimonsa hallintaan elinajaksi. Muut perheen lapset ovat ikeen alla, vaikka eivät ole rouvan biologisia lapsia, vanginvartijan rooli on synnynnäinen eikä pelkästään ammatillinen. Vanhin lapsista Lennox on nainut leskirouvan myötävaikutuksella kaukaisen sukulaisensa Nadinen, Lennox oli käynyt tansseissa, jonka harrastuksen leskirouva lopetti. Lennox on varsin lammasmainen, mutta Nadine yrittää eri keinoin saada Lennoxia itsenäistymään. Lisäksi perheeseen kuuluvat alussa tappoaikeitaan sanoiksi työstäneet Raymond ja Carol. Perhe on kotoisin USA;sta. Samassa hotellissa on myös psykiatrisista ongelmista paljon tietävä tohtori Theodore Gerard, lääketieteen kandidaatti Sarah King, Nadinen hyvin tunteva herra Jefferson Cope sekä lady Westholme ja hänen seurassaan neiti Pierce. Hotellissa on myös Hercule Poirot.

Dekkarin ensimmäisessä osassa vanha rouva terrorisoi perhettään. Hän estää Sarah Kingin ystävystymisaikeet eri perheen jäseniin. Lopulta Sarah King ajautuu riitaan sadistisen leskirouvan kanssa. Leskirouvan vastaus Sarahille on hyytävä, hän ei unohda mitään. Aavikkoretkellä teltassa rouvan sydän pysähtyy. Myöhemmin ilmenee, että häneen oli pistetty injektioneulalla voimakasta sydänlääkettä.

Murhatutkimukset ovat hankalat, sillä miltei jokainen valehtelee, sillä haluaa suojata toisia. Moni tietää olevansa syytön, mutta haluaa suojata muita epäilyksiltä. Kuolinajastakin valehdellaan. Kintymyssuhteet ovat tärkeitä. Sarah King on ihastunut Raymondiin, Copella on tunteita Nadinea kohtaan, Carolilla taas veljeään Raymondia kohtaan ja päinvastoin. Ginervalla on harhoja, lisäksi Gerard on ilmoittanut kärsivänsä malariakohtauksesta.

Loppukatsaus on pitkä, missä Hercule Poirot selvittää eversti Carburylle ja perheelle murhaajan. Tämä oli niitä dekkareita, jossa minulla ei ollut aavistustakaan murhaajasta eikä motiivista, eli varsin yllätyksellinen dekkari. Dekkarissa on myös onnellinen jälkinäytös, jossa jäljelle jääneet pystyvät elämään normaalia elämää ilman jatkuvaa hiostusta ja vartiointia.

*****
Agatha Christie (1890 - 1976) oli varsin tuottelias 1930-luvulla. Tämä dekkari nimestään huolimatta on hyvä ja tapahtuu Christien eräässä lempimiljöössä Lähi-Idässä. Christien toinen mies oli  arkeologi ja oli 1930-luvulla "kaivauksilla". Agatha Christien kirjoja tapahtuu monia lähi-idässä esimerkiksi  Murha Mesopotamiassa,  Kuolema Niilillä, sekä Absent in Spring.

TV-toteutus tuo esiin rouva Boyntonin ilkeyden. Poirot kuulee hotellihuoneeseen, että hänen siis rouva Boyntonin on kuoltava. Seuraavaksi suunnataan aavikolle, jossa murhenäytelmä tapahtuu.

TV-toteutus on aivan toinen tarina kuin kirja, esimerkiksi motiivi on toinen. Rouva rahoittaa kaivauksia, ja tehdään valelöytö. Todellisuudessa motiivi liittyy lasten adoptointiin, ja rikollisia on kaksi, jotka "poistuvat" oman käden kautta. Kirjaversiossa motiivi liittyi rouvan ammattiin, joka oli vanginvartija. Rikollisia oli vain yksi.

****
Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.

Agatha Christie: Varjossa auringon alla

Agatha Christie: Varjossa auringon alla, Evil under the Sun, 1940-41, Suuri Suomalainen kirjakerho 1982, 256 sisältäen esittelyn "Näin syntyi mestarietsivä Hercule Poirot". Tämä pitää sisällään lähinnä selvityksen, että Agatha Christie ei halunnut omasta salapoliisistaan tehdä Sherlock Holmesin kaltaista, hän keksi tehdä salapoliisista belgialaisen sotapakolaisen (epäilemättä ensimmäisestä maailmansodasta), seuraavaksi syntyi etunimi, ja lopulta siihen sopiva sukunimi ...

Teoksen Varjossa auringon alla alussa on henkilöluettelo ja kartta, jotka ovat oivat apuvälineet arvioitaessa, henkilöiden ja paikkojen suhteita. Tapahtumapaikka on  Jolly Roger's Hotel -niminen kesänviettopaikka, jossa Hercule Poirot pohtii ulkonäköään tai isoa vatsaansa ja ruumiinkulttuuria harjoittavia auringonpalvojia. Tuleva uhri on vamppi Arlena, jolla on aviomies ja tytärpuoli. Arlenan sukunimi on Marshall. Kenneth Marshall on Arlenan aviomies vaimoaan vanhempi ja entinen upseeri, vaimo on muiden mukaan punapäävamppi Arlena, joka vetää magneetin lailla miehiä puoleensa. Kennethillä on lapsi Linda ensimmäisestä avioliitostaan. Lindan äitiä Ruthia oli syytetty liiallisesta arsenikin käytöstä oman aviomiehensä kuollessa, mutta Ruth oli vapautettu syytteistä. Kenneth ja Arlena nukkuvat eri makuuhuoneissa!
Jolly Roger's Hotel:ssa on kaksi avioparia: amerikkalaiset Gardenerit, tyypillisiä turisteja, Redfernit, vasta vihitty aviopari, joista Christine on entinen opettaja, ja Patrick on komea ja "kiimainen", ja laukkaa Arlenan perässä. Saarella on lisäksi muotisuunnittelija Rosamund Darnley, joka tuntee Kennethin nuoruudestaan, kiihkeä kirkkoherra Lane, Intiassa palvellut majuri Barry, vanhapiika Emily Brewster sekä nousukas Horace Blatt, mies joka on rikas, ja puhuu mielellään Horace Blattista.

Alkuun Hercule Poirotin läsnäolo kirvoittaa keskusteluja pahasta, ja pappi näkee pahaa auringon alla. Lindan auringon sumentaa ikävä äitipuoli, Christine näkee punaista, kun katselee Arlenaa, ja ennakkoaavistukset toteutuvat luvussa 4 (lukuja kaikkiaan 13), kun Arlena löytyy kuristettuna syrjäiseltä rannalta. Paha on saarella, monella on motiivi, kenellä on ollut tilaisuus, ja ratkaisevaa, kuka on kuristaja ja miksi.

Hercule Poirot on onneksi paikalla, kun tarkastaja Colgate tulee "hampaat vaahdossa" kuulustelemaan epäiltyjä. Christiemäiseen tapaan lukija ei voi päätellä, kuka valehtelee ja miksi.

Poirot löytää steariinimöykyn, hiuksia ja nuppineulan takan vierestä, ja erään kirjan, jota lukijalle ei paljasteta, myös kartonkimaista paperia on poltettu. Kirjan kansikuva (yllä) viittaa näihin esineisiin, mutta nämä esineet eivät paljasta rikoksen motiivia, eikä tekijää tai tekijöitä  ...

Hercule Poirot on yksin ilman kapteeni Hastingsia, ja Colgatella on aihetta hohtavaan hymyyn, hänen ja poliisin apua tarvitaan, sillä susi tai susia on lampaan tai lampaiden vaatteissa ja pohjatyöhön tarvitaan poliisia.

Minusta tämä oli hyvin yllättävä kirja, jota avaan hieman alempana, mutta syyllisiä enkä motiivia en kirjaa.

TV-toteutus (2001) on hyvä linkki areenaan. Poirot'n matkaa hotelliin perustellaan sairaskohtauksella, joka johtui liikalihavuudesta. Sairaskohtaus johtui ravintolan ruuasta. Hastings oli taas tehnyt hölmön sijoituksen. Tämä tosin ilmenee jakson lopussa.
Kenneth Marshallin lapsen sukupuoli oli vaihtunut, tv-toteutuksessa poika Lionel oli 17-vuotias nörtin näköinen poika. Muuten murhat ja murhaajat olivat samoja, kirjassa toinen murha ilmeni vasta lopussa. Minusta hiekkarantakohtaus ja luola oli toteutettu hyvin ja miljöö kaiken kaikkiaan.
Poirot hikoili samanlaisessa höyrykaapissa kuin James Bond (Sean Connery) filmissä Pallosalama. Muutenkin Poirot'lle syötettiin terveysruokaa ja juotettiin terveysjuomia.

***
Varo mahdollisia juonipaljastuksia

John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat, 432 sivua, sisältää tiukkaa analyysia Agatha Christien kirjojen murhasuunnitelmista. Minulla on ollut kirja jonkin aikaa, ja luettuani tämän teoksen katsoin miten Curranin kirja kertoo teoksesta Varjossa auringon alla. Hakemistosta löytyi yhteensä kymmenen osumaa, ja viisi "murhasuunnitelmaa" tai piirrettä jota Agatha Christie on käyttänyt tai jota salapoliisiromaaneissa on yleisesti käytetty, näitä ovat:
1. Lavastettu riita. 
Tämä on sinäänsä huvittava, koska dekkareissa tämä ei paljasta paljoakaan, sillä on lavastettuja ja oikeita riitoja. Valhetta ja totta puhutaan. Syyllinen ei tietenkään koskaan puhu totta itse murhasta.
2. Liittolaismurha
Tämä paljastaa jo paljon enemmän, kuka on ollut liitossa, sitä en paljasta, ja miten.
3. Epäluotettava kello
Tämäkään ei yksin paljasta, sillä jonkun alibi kaatuu.
4.Ilmeinen syyllinen
Tämäkään ei paljasta, mutta itse arvelin häntä melko varhaisessa vaiheessa
5. Lavastettu rikos

Viidettä en uskalla "aitona" kirjata, koska se paljastaa juonesta jo liikaa. Mutta teoksessa Kuolema Niilillä on minusta käytetty tätäkin, ja myös rikostapahtuma on samanlainen, minusta ei kovinkaan uskottava vaan aika uskomaton. Jos rikospaikasta olisi kuva syyllinen selviäisi helpommin. Kuolema Niilillä teoksessa tapahtui monta veritekoa kirjan aikana, Varjossa auringon alla teoksessa muutama oli tapahtunut ennen tätä kertomusta. Tässä dekkarissa on myös usein käytetty juonenkäänne eli syytön luulee olevansa syyllinen ja alkaa toimia sen mukaan, näin tapahtui esimerkiksi Dorothy Sayersin kirjassa Kuolema vierailee kerhossa

 Kuolema ilmoittaa lehdessä  ja Murha Mesopotamiassa -teoksissa on minusta käytetty samaa temppua, mitä Curran ei suoraan myöskään listaa, eli henkilöt eivät ole sitä, mitä he uskottelevat olevansa, tosin tässä eri motiivilla. Miljöö muistuttaa hieman ympäristöä N-saarella teoksessa Eikä yksikään pelastunut, joskin tässä kulkuyhteydet pelaavat.

Kaikkiin Agatha Christien dekkareihin löytyy linkit TÄÄLTÄ.