Hellevi Salminen: Samuel ja Kekkosen puku

Hellevi Salminen: Samuel ja Kekkosen puku. Otava 2011, sivumäärä 127.

Kirjan päähenkilö on Samuel, jolla on lätkää pelaava isoveli Okko, dekkarikirjailija isä Reko, matkatöissä oleva äiti ja Mummu, jolla on koira Sulo Aino Armas ja joka hoitaa Samuelia.

Samuelilla on usein maha kipeä hän pitää koulusta mummu-päiviä. Samuel on kiinnostunut erilaisista asioista, hänellä on kammattava irtopää, hän meikkaa äidin meikeillä ja on kiinnostunut näyttelemisestä. Hänellä on kaverina vain Josefina.  Koulussa häntä kiusataan. Hän pystyy kertomaan asiasta isälle ja mummulle, että Viljami kiusaa. Kiusaamisen esittely on tehty varsin uskottavasti. Isä soittaa kouluun, mutta tilanne ei suinkaan parane vaan huononee. Viljami tulee uhkailemaan Samuelia, valittaa että Samuelin isä on soittanut rehtorille kiusaamisesta. Tilanne pahenee.

Kiusaaminen siis jatkuu, mutta Samuel selviää. Isä kertoo omasta lapsuudestaan. Hän on ollut lihava lapsi, jota on kiusattu. Hänen vaatteitaan on haukuttu Kekkosen puvuksi. Myös Mummua on haukuttu basilliksi. Samuel onnistuu kääntämään asetelman, hän uskaltaa kohdata Viljamin. Pelastuksena on Anne-tädin Harrikka, jonka kyydissä Viljami on, ja joka on kuvassa. Viljami ei siis aja Harrikalla. Kannen kenkä on hauskasti piirretty, se näyttää sydämeltä.

Hellevi Salmisen Samuel ja Kekkosen puku on erilainen lasten (tai alakouluikäisten lasten) kirja, siinä roolit on käännetty ylösalaisin. Samuel on herkkä poika, joka kampaa irtopäätä, ja tuoksuttelee äidin hajuvettä ja näyttelee. Isä kirjoittaa dekkareita, äiti on matkatöissä ja matkustaa töiden vuoksi ulkomailla. Isän sisko Anne on pärinäpimu ja -pomo, eli nousee tehtaan johtajaksi ja ajaa Harrikalla.

Kirjan pituus voi olla haaste alakoululaiselle, lisäksi alussa Okon mahataudin kuvaus on varsin etova, mutta lapsiperheen aitoa arkea, joka tapauksessa asenteeltaan hieno kirja.

***
Hellevi Salminen (s. 1941) on pitkän linjan kirjailija, jonka teoksesta Sanovat Allisoniksi pidin kovastikin, se on kirjoitettu vuonna 1972, esikoisteos ilmestyi jo vuonna 1962. Kirjan ostin Suomalaisen kirjakaupan alesta, maksoi euron verran.

Hellevi Salminen: Sanovat Allisoniksi

Luin suomalaisen tyttökirjan eli Hellevi Salmisen Sanovat Allisoniksi. Päähenkilö on Tarja, joka asuu toimittaja-kirjailijaäidin ja Mauri-insinööri-isäpuolen kanssa. Kotona on myös kaksoissisarpuolet. Tarjaa sanotaan koulussa Allisoniksi, kyse on koulukiusaamisesta, Allson on teoksen mukaan Peyton Placen keskiviikkosarjan hahmo?

Juoni: Tarjan elämää ja perhettä kuvataan. Tarja käy oppikoulua, kenties jopa lukiota. Tarja tapaa sattumalta rinnakkaisluokan Pentin. Tarja on aika perinteinen tyttö, mutta Pentti on Maurin mukaan kommunisti, joka vaahtoaa 1970-luvun hengessä chekevaroista ja castroista, mutta on autokauppiaan ja hammaslääkärin poika. Kirja on suhteellisen elämänmakuinen, perinteinen ja minusta oikein hyvä, jotenkin ajankuva tulee hyvin ilmi, ongelmat ovat luokassa samoja kuin nykyään, on kiusaajat ja kiusatut. Jos koulussa pärjää, vinoillaan, jos on uutta vaatetta, kampausta, puhuu pojan kanssa, vinoillaan. Kukaan ei koskaan puutu. Jos et muutu, homma jatkuu, jos muutut, kiusaaminen jatkuu eri muodossa. Kirja on yli 40 vuotta vanha, sillä minulla on neljäs painos vuodelta 1972. Sivuja on 114 ja lukuja 17.

Tarja eli Allison on iis pullantuoksunen esimerkkinuori, joka hoitaa pikku kaksoset ja on kiltti ja ahkera. Pentissä eli Penassa näkyy ajan henki, hän tupakoi, ja on kiinnostunut näennäisestä maailmanparannuksesta, muistaen itse kuitenkin hankkia mankat ja moottoripyörät. Penan äiti pitää lähetystyötapaamisia ja matkustaa Israeliin, ja poika kritisoi matkoja maksun kannalta. Näsäviisaana pojalta jää kokonaiskuvio näkemättä. Paljon rahaa tuohon aikaan kului kylmän sodan ylläpitämiin varustelukustannuksiin, eikä yksittäisen ihmisen muutamaan ulkomaan matkaan. Minua hieman ärsytti penanuoren kovinkin punahenkinen puolustelu, mikä luultavasti oli ajan muotia. Tarja on puolestaan isänmaallinen konservatiivi, vaikka äiti on freelancertoimittaja ja isäpuoli amisopettaja ja insinööri ja Tarja on avioerolapsi, mutta ydinperusperheen Pena on punikki, vaikka äiti on uskovainen hammaslääkäri ja isä on äveriäs autokauppias. Aatteet aaltoilevat, ja ristiaallokkoa syntyy.

Ajan henkeä tai muuta, mutta Tarjan särkevä hammas, vain poistettiin!

Kirja käynnistyy lukukauden alkupuolella, ja loppuu seuraavan lukuvuoden alkuun. Kirjassa kuvataan Tarjan äidin nuorten kirjan kirjoitusta, Tarjan koulua, viatonta seurustelua ja elämää pikku episodeja, ja muuttoaikeista Helsinkiin puhutaan. Taustalla riehuu Vietnamin sota ja Lähi-idän tilanne kuohuu ja kytkennästä Palestiinaan saadaan jännitystä aikaan, joskin kyse on väärästä hälytyksestä. Kirja päättyy mistä alkaakin, eli syksyiseen kouluun Vinoilut sattuvat edelleen Tarjaan, mutta Pena on onneksi vielä mukana, ehkä pari särmää hiottuna ja muutamaa vaahtokuplaa vähempänä.

Pidän kirjan antina ajankuvan tallentumista sivuille. Eikä ongelmat ole niin erilaisia kuin nyt, on bileitä punssilla ja pillereillä, vatsahuuhtelua, uutisissa sotia, nälänhätiä, luonnonkatastrofeja, lentokonekaappauksia ja arjessa koulukiusaamista ja rahapulaa ...  Puhutaan kotitalouksien velkaantumisesta, tv:n, auton  ja muun tavaran tuputuksesta. On avioero, ja lapsi ei näe isäänsä.

Mutta Tarja on yhtä pullantuoksuinen pehmo tyttö kuin 2000-luvun Hämeen-Anttiloiden Nietos -sarjassa. Tällaisia tyttöjen pitää ollakin :) Ongelmahan tulee siitä, että kaikki eivät pysty täyttämään tätä standardia, esimerkiksi tasapäistävän, pitkäkestoisen ja raa'an koulukiusaamisen vuoksi. Tupakointi 1970-luvulla oli sallittua, ongelmana ei pidetä Pentin tupakointia ja välikaljan juontia. Rivien välistä pojille sallitaan enemmän kuin tytöille, jota mallia en itse pidä tasa-arvoisena. Nuorten elämä ja pulmat ovat yhä samoja. Nuorten maailmaa on muuttanut nykyiset iPodit, ja internet, enää ei kahviloissa ole slovaria, eikä leffassa niin usein käydä. Kännykkä on muuttanut vielä enemmän, kaikki ovat periaatteessa tavoitettavissa. Ilmeisesti ennen piti tehdä treffit, jonne oli syytä saapua ajoissa, ei ollut mahdollista ilmoitella myöhässä olojaan kännykällä.

Teoksen tytöt ovat minusta perinteisiä suomalaisia eli  Tarja (Allison) ja äiti, muut tytöt ovat suhteellisen normaaleja. Pojista ei voi sanoa samaa: Pena on minusta vaahtoava tyhjänpuhuja, ja Mauri hyvää tarkoittava, mutta liian suuren tilan ottava isäpuoli.

*****
Hellevi Salmisen (s.1941) myöhäistuotantoa on Samuel ja Kekkosen puku