Mirja on kokenut nälän, köyhyyden, vierauden ja yksinäisyyden saarellaan ja kaupungissa vieraus, rumuus, itsensä myyminen ja hulluus näyttäytyvät uusissa kulisseissa; suolissa ja päässä kurnii, alapäässä on tabuja, ja pian on reikä itsensämyyjän yläpäässä.
Meri ja merihevoset auttavat löytämään kaiken hulluuden keskeltä harmonian.
Peuran teksti vaeltaa lappilaisen kläppimäisesti ja hyppii aikatasoissa intensiivisesti ja painajaisunenomaisesti, kuten Mirjan levoton mieli. Lapin järviluonto on elävä, myös etelän urbaani ympäristö on ulostavan aito. Lopussa Mirja tarttuu lujin siten omaan akvaarioonsa: merihevonen löytää parinsa.
***
Osallistun lyhytpostauksellani Anna Matkalla Mikä-Mikä-Maahan haasteeseen lyhyesti virsi kaunis.
