Anita Brookner: Rantahotelli Seven pokkari, 2009, Hotel du Lac, 1984, sivumäärä 176
Anita Brooknerin (s.1928) Rantahotelli on herkkä ja tarkka kuvaus brittikirjailijatar Edith Hopen matkasta Sveitsiin Hotel du Laciin. Anita Brooknerin teksti tuo esiin Edithin huomioita miljööstä ja asukkaista, sekä luotausta suhteestaan varattuun Davidiin, ..syömingit joita David näytti aina tarvitsevan kun he lopulta nousivat sängystä, kaikenlaisiin hankaliin aikoihin, joskus puolenyön jälkeen ... ennen kuin David ampaisi äänettömiä katuja pitkin Holand Parkiin... Kaikki sellainen kuului Davidin toiseen elämään; niiden parissa hän puuhasi joka aamu vaimon huudellessa lapsille jotka ovat myöhässä ... Edithistä oli tuntunut, että päivän valoisa aika meni Davidin odottamiseen. Ja kuitenkin hänellä oli viisi kohtalaisen pituista romaania todistamassa ettei ollut viettänyt päiviään vain tuijottamalla ulos ikkunasta ...ss 26-27.
Itse asiassa lukija luulee, että Edith Hope pakenee Davidia Sveitsiin, mutta ei, vaan Edith ei ole mennyt naimisiin, koska on huomannut sulhasensa "Geoffreyn hiirimäisen säädyllisyyden koko kuvan".
Rantahotelli -teoksen kerronta on hotellin ruokailujen puuduttavaa esittelyä. Vieraista tyhjänpäiväisin on vanha leskirouva Iris Pusey, joka pitää tytärtään Jenniferiä seuralaisenaan ja shoppailukaverinaan. Mamma saa rintakipuja kirjan loppuosassa, kun kolmikymppisen tyttären luona on piipahtanut mies. Ilmeisesti mitään ei ole tapahtunut, ja Alain niminen poika itkee käytävässä, ja Jennifer murjottaa (ehkä mitään ei siis tapahtunut!). Shoppailukierroksen ja kampaamokäynnin jälkeen maistuu taas iltapäivätee. Iris Pusey on kuitenkin kulissielämän kuihtumaan päin oleva kuningatar. Edith kokee ensimmäisen lounastuksensa raskaaksi, vaikka itse haluaa arvuutella seurapiirin asemaa, ammattia ja ikää. Eräs huomionarvoinen persoona on Koiranainen eli Monica. Monicalla on anoreksia (tai/ja bulimia) ja hän syöttää suklaakakkunsa Kiki-koiralleen, joka myös oksentelee ja pysyy hoikkana. Lukuisten naistyhjäntoimittajien joukossa tepastelee myös kaksilahkeinen Phillip Neville, joka käy tylsät ja perinpohjaiset liikeneuvottelut Edithin kanssa ...
Kirja tapahtuu nykyajassa ja Edith on vain 33-vuotias, mutta hänellä on unettavan tylsää. Kerronta etenee kahdessa tasossa sekä hotellissa että muistoissa, Edith kirjoittaa kirjeitä Davidille, (joita ei lähetä) ja seuraavaa romaaniaan "Alla kiertävän kuun", jota tuskin itse lukisin. Hopella on teoria, "kilpikonnasta ja jäniksestä", yleensä ihmisten arvellaan arvostavan kilpikonnaa suhteessa jänikseen heidän välisessä juoksukilpailussa. Itse hän on päätynyt toisiin lopputuloksiin, minusta Edith Hope on kilpikonna, David on ehkä jänis tai ainakin uros ja ehkä eros, jonka kohde vaihtuu, mutta kaksi yötä on varattuna kuussa Edithille.
Näistä aineksista brittikirjailija on kokannut hajuttoman ja mauttoman mössön, jota ei voi edes pureskella. Vaikka "keitos" on palkittu Booker palkinnolta, kirja oli minusta kaikilta osin unettava ja hampaaton. Sain tosin monet hyvät yöunet, kun yritin iltasella tätä lukea. En tiedä ovatko muut bloggarit käyttäneet kirjaa samoin, mutta tästä on blogattu Kirjanurkkauksessa näin, Tarukirjassa noin, Erja näin sekä Maria Sinisen linnan kirjastossa noin suositan kirjaa iltalukemiseksi.
