Sofokles: Antigone

Sofokles: Antigone, WSOY 1910, suomentaja Kaarlo Koskimies.

Sofokleen Antigone on kreikkalainen tragedia, joka esitettiin ensi kertaa jo 440-luvulla eaa.

Antigone haluaisi haudata kotikaupunkiinsa Theebaan hyökänneen veljensä Polyneikosin ja jakaa aikeensa sisarensa Ismenen kanssa. Polyneikosin  ja tietenkin Antigonen ja Ismenen veli Eteokles puolustanut Thebaa. Kaikki neljä ovat Oidipuksen lapsia. Eteokles on myös kuollut, hänet on haudattu Theebaan sankarina.

Antigone puhuu Polyneikoksen hautaamisesta sisarelleen Ismenelle, joka ei siihen suostu, koska Theban kuningas Kreon on kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt hautaamisen, koska Polyneikos on hyökännyt omaan kaupunkiinsa. Hyökkäyksen syy on pohjimmiltaan valtapeli. Kreon on astunut Oidipuksen jälkeen valtaistuimelle. Oidipus oli kuninkaana, mutta  Kreon vaati, että ruton hävittämiseksi kuningas Oidipuksen pitää selvittää, kuka oli murhannut edellisen kuninkaan Laioksen. Oidipus tapasi Teiresiaan, sokean tietäjän, ja lopulta Oidipukselle selvisi kauhea totuus, hän on tietämättään tappanut isänsä Laioksen ja mennyt naimisiin äitinsä Iokasteen kanssa. Totuus musertaa ja Iokaste tappaa itsensä, ja Oidipus puhkoo silmänsä, ja on nyt  jo kuollut. Parin neljästä lapsesta pojat ovat siis kuolleet.

Antigone onnistuu hautaamaan veljensä Polyneikosin, mutta hautaamisesta kerrotaan Kreonille. Kreon kysyy "Mitä sä virkat? Kenpä mies on juljennut?"  (Vainajaa multimassa, kylvänyt hiekkaa, uhritoimet suorittanut). Kuoro aprikoi, olisiko jumalain tekosia. Ruumis kaivetaan esiin, ja toisella yrityksellä Antigone jää hautaamisesta kiinni, ja joutuu enonsa tuomittavaksi, Kreon on siis Iokasteen veli. Antigone puolustautuu sillä, että kuolevaisen käsky ei kumoa jumalain vankkoja sääntöjä, vaikka näitä ei ole ylös kirjattukaan. Edelleen Antigone toteaa 'en vihaamaan ma luotu oo, vaan lempimään', johon Kreon vastaa, 'käy tuonelaan siis lempines sä, lempimään Heit'.

Ismene haluaa kuolla sisarensa Antigonen kanssa, vaikka ei ole ollut hautaamassa veljeään, ja on siis syytön. Ismene toteaa, että Antigonen kuolema jättää Kreonin pojan Haimonin ilman rakastettuaan. Haimon käy isänsä Kreonin kanssa keskustelun, myötäillen alkuun isäänsä, mutta tavoitteena vapauttaa Antigone. Haimon lähtee vihaisena Kreonille. Kreon päättää haudata Antigonen elävältä. Sokea tietäjä Teiresias varoittaa Kreonia, joka on uppiniskainen. Teiresias ennustaa  Kreonille, että sun omaa vertas sovitteeksi vainajain.

Tapahtumat etenevät nopeasti, hurmeissaan Haimon kuol', lisäksi Tuon neito raukan hirttyneenä heiluvan, paulaksi väätty sindon-huivi kaulassaan; eli rakastavaiset Haimon ja Antigone ovat oman käden kautta luopuneet elämästään, Eurydike Kreonin vaimo, ja Haimonin äiti on surmannut itsensä.

Tässä Kreon lausuu runomitassa:

Oi leppymätöntä Tuonen merta!
Himootko jo, surma, syyllisen verta?
Oi airut surkeiden sanomain,
Sano, ymmärsinkö sun oikein vain?
Sä kuollehen surmaat uudestaan!
Mitä kerroitkaan?
Mik' uusi hirmuinen tapaturma!
Vai minua tuhoamaan
Jo saartelee mua vaimoni hurmesurma?

(Kuningattaren ruumis näkyy näyttämön perältä.)

Näytelmä päättyy Kreonin valitukseen ja vinkumiseen.

Sofokleen Antigone on tragedia ja rakenteeltaan samanlainen kuin Sofokleen Kuningas Oidipus. Antigonen ja Haimonin rakkaus on syvää. Kreon kostonhimossaan ei tajua, että yhteisön sääntöjen mukaan kannattaa elää, haudata kuolleet, ja suosia eläviä, niin myös elämän harmonia säilyisi.

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr) oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjaililijoista, hän on kirjoittanut näytelmät myös Oidipuksesta ja Oidipus Kolonoksessa sekä Elektrasta.

Antigonen luin Projekti Lönnrotin kautta, e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen. Yläkuva on omatekoinen tekele.
Hannele on blogannut Antigonesta Göteborgin festivaaleilla TÄÄLLÄ
Osallistun tällä johonkin kategoriaan Gregoriuksen Shakespearen sisaret haasteeseen.

Sofokles: Oidipus Kolonoksessa

Sofokles: Oidipus Kolonoksessa, suomentanut Esa  Kirkkopelto, Like Helsinki 1994, sivumäärä 126.

Sofokleen Oidipus Kolonoksessa on hänen näytelmistään viimeinen. Näytelmän tapahtuma-aika Kuningas Oidipuksen ja Antigonen välillä.

Oidipus on traaginen hahmo. Kuningas Oidipus on selvittänyt ruttoepidemian aikana Thebassa, kuka surmasi vanhan kuningas Laioksen. Totuus on musertava, Oidipus on surmanut kimppuun käyneen Laioksen itsepuolustukseksi.  Oidipus ei olekaan Polybosin ja  Meropemin lapsi, vaan Laioksen ja Iokasteen poika. Oidipus on syyllistynyt isän murhaan ja tultuaan Thebaan hän on nainut thebalaisten lahjana  kuningatar Iokasteen, äitinsä. Totuuden selvittyä Iokaste tappaa itsensä, ja Oidipus puhkoo silmänsä.

Näytelmän alussa Oidipus harhailee Ateenan lähellä Eumenidien kostonjumalattarien uhrilehtoa Kolonoksessa saattajana uskollinen tytär Antigone. Oidipuksen matka katkeaa, kun kyläläinen kieltää etenemisen. Paikallisten kuultua, kuka kulkija on, he yrittävät karkoittaa Oidipuksen matkoihinsa. Oidipus puolustautuu, sillä että ihminen ei voi välttää kohtaloaan ja että on tehnyt tekonsa tietämättömänä itsepuolustuksesta ja vahingossa. Ihmiset säälivät Oidipusta, mutta pelkäävät jumalia. He menevät kertomaan asiasta Ateenan kuningas Theseukselle. Oidipus haluaa uhrilehtoon ennustuksen vuoksi. Antigone toimii Oidipuksen silminä, mutta antaa myös neuvoja, että  Oidipus on  vieraana vieraassa maassa, jossa pitää olla kuin muutkin, vihata ja rakastaa paikallisten lailla.

Theseus Ateenan kuningas saapuu, hän uskoo Oidipuksen perustelut tietämättömyydestä, itsepuolustuksesta, lahjasta ja kohtalosta, ja Oidipus on kärsinyt riittävästi. Vaikka Oidipus on karkoitettu Thebasta, paikalle tulee  kuningas Kreon joukkoineen, ja imartelee Oidipusta ja aikoo käyttää tätä pelinappulana. Oidipus ei pääsisi kotiin vaan olisi ihmiskilpi. Kreon kaappaa Oidipuksen tyttäret, Theseus vaatii tyttärien palauttamista. Tyttäret saadaan palautettua. Seuraavaksi Oidipuksen vanhempi poika Polyneikos tulee pyytämään isänsä apua hyökkäykseen Thebaa vastaan. Polyneikos on joutunut nuoremman veljensä Eteoklesin syrjäyttämäksi, ja kruunu on päätynyt heidän enolleen Kreonille. Polyneikos on paennut Argokseen ja mennyt naimisiin. Polyneikos ei pysty käsittelemään nöyryytystä ja häpeää, vaan sotajoukon kerättyään aikoo hyökätä Thebaan (ja siinä käy huonosti, mikä kerrotaan näytelmässä Antigone).

Tämän näytelmän lopussa Oidipus menee kuolemaan, haluaa tuntemattoman haudan, joka suojaa Ateenaa theboslaisilta juonittelijoilta.

Minä pidin Sofokleen näytelmistä miltei eniten tästä, johtuen siitä, että itse olen pitänyt Oidipusta olosuhteiden uhrina, isompien tapahtumien sijaiskärsijöinä. Sofokleen tragedia käyttävät paljon kuoron ja jonkun päähenkilön vuoropuhetta, pelkkää kuoroa, tai kahden henkilön dialogia. Moni ongelma johtuu siitä. että ihminen toimii ennustusten pelossa.

Oidipus on vilpitön, kun hän mainitsee, että ken kohtaloaan voi karata, ei kukaan?

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjailijoista, hän on kirjoittanut näytelmät myös Oidipuksesta ja Antigonesta ja Elektrasta. Ateena, Argos ja Theba ovat kaikki pieniä valtioita nykyisen Kreikan alueella.

Sofokles: Elektra

Sofokles: Elektra, suomennos Vesa Vahtikari. Kustannusosakeyhtiö Teos 2018.

Sofokleeen Elektra on tragedia. Sen ensi-esitys on ollut likimain 410 eaa, eli noin 2430 vuotta sitten. Tragedian ainekset ovat Sofokleelle ominaiset, pääosin dialogia, ja kuoro vie asioita eteenpäin.

Troijan sota on päättynyt jo kymmenen vuotta sitten. Agamemnon on murhattu. Agamemnonin ovat murhanneet vaimo Klytaimnestra  ja hänen rakastajansa Aigisthos, jotka ovat valtaistuimella.  Agamemnonin poika Orestes on maanpaossa. Oresteen isosiskot Elektra ja Khrysothemis elävät äitinsä ja tämän rakastajan  pahan silmän alla.

Näytelmä alkaa, kun Orestes, hänen ystävänsä Pylades, ja vanha uskollinen palvelija saapuvat kostoretkelle.

Elektra pohtii isänsä pään halkaisua. Kuoro toteaa, että Elektra ei voi saada isäänsä Haadeksen järvestä. Elektra valittaa myös, että kuihtuu pois ilman lapsia ja ilman suojaavaa puolisoa, pelkkänä palvelijana.  Elektran sisar Khrysothemis on ottanut äitiinsä toisen lähestymistavan, myönnytyspolitiikan, jota Elektra irvistelee. Sisar varoittaa Elektraa, että kun äidin rakastaja Aigisthos saapuu, Elektra lähetetään paikkaan, missä aurinko ei paista.

Kuoro vihjaa tragedian alkusyyhyn eli isoisän isään Pelopsiin. Vahtikari selittää, että Pelops sai vilpillisessä hevoskilpailussa vaimokseen Hippodameian. Pelops viskaa lahjomansa Myrtiloksen mereen, ja Myrtilos kiroaa Pelopsin ja tämän jälkeläiset.

Elektra tapaa äitinsä  Klytaimnestran. Äiti perustelee Agamemnonin murhaa sillä, että tämä uhrasi jumalille kolmannen tyttärensä Ifigeneian. Elektra kertoo puolestaan äidilleen Artemiksen toimista, joka oli johtanut Agamemnonin rankkaan ratkaisuun. Äiti ja tytär sylkevät sappea toistens' päälle, eikä sopua synny.

Vanha palvelija tuo hoviin viestin, että Orestes on kuollut, Elektra murtuu. Elektran sisar Khrysothemis luulee, että Orestes olisi hengissä, sillä Agamemnin haudalle oli tuotu koristeita. Elektra todistelee toisin. Kuoro kertoo Elektralle, että kaikkien kuolevaisten osa on kuolema ja kuolema on velka, mitkä pitää maksaa (elämästä). Elektralla ja hänen sisarellaan on kipakaa sananvaihtoa. Elektra on ehdoton, mutta Khrysothemis ei pidä kuolemaa hyvänä vaihtoehtona.
Kun (elossa kokoajan ollut) Orestes paljastaa itsensä, on näytelmän loppu varsin suorasukainen, hän surmaa äitinsä, ja kun Aigisthos saapuu, luulee hän rakkaansa ruumista Oresteen raadoksi. Orestes päättää teloittaa Aigisthoksen isänsä kuolinpaikalla, ja näytelmä päättyy.

Minusta näytelmän ydin on minusta Elektran ja äitinsä välinen keskustelu Agamemnonin murhan oikeutuksesta, lisäksi Elektra käy keskustelun sisarensa kanssa. Tässä kuten Sofokleen useimmissa näytelmissä kohtalon taakka tai kirous näyttelee suurta osaa. Huono-osaisuus, kauna, kiroukset johtuvat aikoja sitten tapahtuneista asioista. Troian sotakin johtui lopulta jumalten eripuraisuudesta-

Elektra -näytelmä on julkaistu Sofokles -teoksessa, jonka on toimittanut Kustannusosakeyhtiö Teos, Koneen säätiön tukemana.

Teos (klik) sisältää myös näytelmät Traakhiin neidot, Filoktetes ja Aias.  Näytelmät on käännetty ja pohjustettu erinomaisesti.

******
Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjailijoista, kirjoitti myös Oidipuksesta, joka surmaa itsepuolustuksena isänsä, ja nai äitinsä tietämättä. Sekä Oidipus että Elektra toimivat näytelmässä aikuisena, Oidipus tietämättä, Elektra tietäen. Myöhemmin Sigmund Freudin teorioi poikien Oidipus-kompleksista, hän pohti vastaavaa myös tytöillä, ja Elektra-kompleksin nimen lienee keksinyt Carl Jung. Freudin mukaan Oidipus-kompleksinen 3-6-vuotias poika rakastuu äitiinsä, ja kadehtii isäänsä, vastaava tytöillä on siis Elektra-kompleksi. Sofokles tarkasteli siis aikuisia ihmisiä. Elektrasta on kirjoittanut näytelmän myös Euripides (480 eKr - 406 eKr).

Osallistun tällä Tuntemattoman lukijan Klassikkohaaste 9:ään

Sofokles: Kuningas Oidipus

Sofokles: Kuningas Oidipus, suomentanut Veijo Meri, Otava 1988, sivumäärä 96.

Kuningas Oidipus on tragedia, jonka perusjuonikuvion luultavasti kaikki ovat kuulleet, eli Oidipus surmaa isänsä ja nai äitinsä, tämä on kuitenkin vain pintatietoutta.

Näytelmän kirjoittaja oli antiikin kreikkalainen Sofokles, joka kuoli 406 eKr. Kuningas Oidipus -näytelmää ei ole erikseen jaettu näytöksiin eikä kohtauksiin, vaan se koostuu runon muotoisista vuorosanoista, joista jotkut ovat varsin pitkiä, eli tämä on näyttelijöille ollut hyvin vaikeaa. Kuoroa käytetään kertojana, ja asioiden selventäjänä.

Näytelmän alussa Apollo on lähettänyt ruttoepidemian Thebaan, ja Kreonin mukaan ruton hävittämiseksi kuningas Oidipuksen pitää selvittää, kuka on murhannut edellisen kuninkaan Laioksen. Murhaaja on tarkoitus toimittaa oikeuden eteen. Oidipus tapaa Teiresiaan, sokean tietäjän.

Kansikuvassa Oidipuksen silmistä valuu veri, ja Oidipus tosiaan totuuden paljastuttua puhkaisee silmänsä itsemurhan tehneen vaimonsa ja äitinsä Iokasteen rintaneuloilla.

Alkuvaiheessa hän siis tapaa sokean tietäjän, ja näkemis-teema korostuu vuorosanoissa.

Kreon: Aikoja sitten meillä oli maan päämies Laios ennen sinun tänne tuloa.
Oidipus: Hänestä olen kuullut, koskaan en nähnyt

Oidipus syyttää Teiresisasta murhan suunnittelusta ja toteutuksesta, mutta "jos olisit nähnyt, olisit selvinnyt siitä itsekin" Teiresias kuittaa itse sinä saastutit tämän maan. sinulla on rakkaimpiisi suhde, joka häpäisee. Et näe näkevillä silmillä, kuka asuu kanssasi tässä alhossa ... Ketään kuolevaista ei tulla raatelemaan kuin sinua. Tulee sokea näkevästä ja kerjäläinen rikkaasta.

Oidipus vikisee Iokasteelle, että hänen veljensä  Kreon näkee Oidipuksessa Laioksen murhaajan. Iokasteen mukaan pitää ymmärtää, että yksikään kuolevaisista ei osaa nähdä silmillä. Iokaste tunnustaa, että hänen ja Laioksen pojasta ennustettiin tulevan isän murhaaja. Siksi poika vietiin nilkat sidottuina metsään tapettavaksi.

Hiljalleen todistustaakka kasvaa rutsaiseen ja murhaisaan päätepisteeseensä. Lapsena Oidipus on löydetty nilkat tohjona, hän ei olekaan Polybosin ja  Meropemin lapsi, vaan Laioksen ja Iokasteen. Vieläkin Iokaste haluaa kiistää totuuden, ja minusta päästää suustaan kumman lauseen, ja vielä valheellisen "niin monet miehet ovat naineet unissaan äitiään", tuskinpa kukaan voin ounastella, en minä ainakaan. Oidipus oli kavahtanut Korintissa huhuja, jonka mukaan hän ei olisi Polybosin poika, ja lähti Thebaan, matkalla hän on surmannut kimppuun käyneen Laioksen. Oidipuksen kuultua vanhaa palvelijaa, totuus on paljas. Iokaste tekee omat johtopäätöksensä ja surmaa nuoralla itsensä. Oidipus mylvii ja puhkoo silmänsä, vaimoäitinsä kultaisilla hiusneuloilla.

Teeemat
Oidipuksen tekemä isän tappo on minusta ihmisen tappo itsepuolustuksessa, sillä Oidipus ei tiedä miehen olevan isänsä. Hän ei myöskään voi tietää Iokasteen olevan äitinsä. Kohtalo siis on määräävämpi kuin vapaa tahto?  Itse pohdin enemmän äidin Iokasteen roolia. Hämmästyttää lisäksi seikka, miksi kuningas haluaisi naida itseään vanhemman kuningattaren, joka on ollut toisen vaimo. Itseäni säälittää myös lasten Antigonen ja Ismenen kohtalo. Teemoina on vapaa tahto, kohtalo, ja kärsimys sekä häpeä.

Näytelmän Veijo Meren käännös päättyy: "Siksi älkää kuolevaista ennen viime hetkeään arvioiko, ylistäkö, onnen vuoksi ainakaan, ennen kuin on loppuun päässyt kärsimättä kertakaan".

Onnen kadehtiminen on siis turhaa, kohtalo paiskaa yleensä onnen jälkeen onnettomuutta.

Oidipus Kolonoksessa kertoo Oidipuksen tarinan loppuun ja näytelmä Antigone Oidipuksen lasten.
******
Thomas Mann on kirjoittanut teoksen Pyhä syntinen, joka on muunnelma Oidipuksen tarinasta, mutta Pyhän syntisen rutsamies ei silmiään puhko vaan kärsii kammottavan itselangettamansa askeesirangaistuksen ja saa vielä uuden "elämän". Thomas Mannin tarina pohjautuu Von Auenin runoteokseen, joka siis pohjautuu Oidipukseen. Freudin "teorioiden" kautta Oidipuskompleksi on sanana tuttu useimmille, Freudin mukaan 3-6-vuotias poika rakastuu äitiinsä, ja kadehtii isäänsä, vastaava tytöillä on Elektra-kompleksi. Sofokles (n.496 eKr - 406 eKr), joka oli antiikin yksi suurimmista näytelmäkirjalijoista, kirjoitti myös Elektrasta, joka surmauttaa äitinsä kostoksi isän murhasta aikuisena. Sekä Oidipus että Elektra toimivat näytelmässä aikuisena, Oidipus tietämättä, Elektra tietäen. Freudin teoria siis koskee lapsuusaikaa.