Tuula Karjalainen: Tove Jansson, tee työtä ja rakasta, Tammi, 2013, sivumäärä 304.
Toven juhlavuosi on ohi. Olen lukenut aina Muumikirjoja ja Janssonin teoksia. Juhlavuosi pursui yli äyräiden. Se on nyt ohi. Vuoden aikana julkaisin vain oman muumihistoriani täällä. Tämän kirjan otin pikalainana loppukeväästä. Koko vuoden olen jättänyt kirjasta tehdyt bloggaukset kommentoimatta, nyt on sen aika. Olkaa hyvä.
Tuula Karjalainen (s.1942) valottaa Tove Janssonin (1914 - 2001) elämänvaiheita ja työtä osin erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin. Karjalainen on taidehistorioitsija, tohtori ja entinen Kiasman johtaja. Ote onkin asiantunteva, taidetta ja taiteen tekijöitä tunteva. Kirjassa on mielenkiintoisia tosiasioita ja näkemyksiä, mutta välillä asenne lukijaa kohtaan on minusta -anteeksi tämä- hieman tätimäinen. Tätimäinen olisi voitu korvata myös sanalla setämäinen, vastaavalla analyysillä tämä tyylini on moukkamaista ja rahvaanomaista, joka tapauksessa kirjan tyylistä tulee mieleen perinpohjainen opastus taidemuseossa, puhutaan viisaita henkilöille, joiden oletetaan tulkitsevan taulut kuten naisopas kertoo tai mies luennoi kuivasti (tai toisinpäin). Teos on taideopastusten hengessä helppolukuinen, kirjasinkoko on suuri ja upeat kuvat värittävät tekstisivuja.
Tuula Karjalainen korostaa monesti sitä, että Tove Jansson oli kuvataiteilija. Useista taideteoksesta onkin kuvat, paljon samoja kuin muissakin teoksissa. Minusta taideteokset näyttävät Toven kyvyt, jotka kuitenkin tulevat minusta parhaiten ilmi sarjakuvissa ja kirjojen kuvituksessa. Minusta Tove on nimeenomaan mestarillinen piirtäjä, ja hyvä taidemaalari. Tämä on kuitenkin jokaisen itsensä päätettävissä. (Minä olen se opastuskierroksella hieman erillään muista oleva mieshenkilö, joka ei niin piittaa oppaan puhetulvasta vaan taideteoksista ja niiden tenhovoimasta)
Karjalainen kahlaa Toven nuoruuden läpi tuttujen kaislikoiden läpi. Valkoinen Viktor isä, punainen Tove, Toven läheinen suhde äitiin ja nuorempiin pikkuveljiinsä. Äiti kävi setelipainossa töissä ja hankki elannon. Isä oli kuvanveistäjä ja veisteli valkoisten muistomerkkejä. Mielenkiintoista on väite, että Tove asui kotonaan 27-vuotiaaksi. Tässä ei oteta huomioon hänen opiskeluaikaansa Tukholmassa. Tove opiskeli lisäksi Ateneumissa. Oudolta tuntuu se, että Karjalainen käsittelee paljon Toven suhdetta sodan aikana Tapio Tapiovaaraan (Nyrkin veljeen), mutta suhde Sam Vanniin jää mainintojen asteelle. Karjalainen on nimittäin tekstin mukaan väitellyt Sam Vannista (alun perin Samuel Besprosvanni).
Karjalainen käsittelee Toven taulua Perhe ja sen nuivaa vastaanottoa (taulu löytyy googlen kuvahaulla, en viitsi linkittää, sillä lupaa ei ole). Minusta taulussa merkittävää on Toven hahmo mustissa, varsin tiukka ilme kasvoillaan. Muut henkilöt jäävät ohuiksi. Karjalainen intoutuu analysoimaan taulua. Itse kiinnitän huomiota sen lisäksi äidin kädessä olevaan savukkeeseen (oletan sen olevan savuke). Monissa tauluissa Tovella on tupakka tai tupakoidaan ja ilme on nyrpeä. Myös Muumipappa viljelee tupakkaa ja Nuuskamuikkunen polttaa piippuaan. Tupakka-asiaan Karjalainen kommentoi kirjan viimeisellä sivulla. En lähde analysoimaan kuten Karjalainen Toven omakuvia, mutta viimeiseksi maalattu on minusta parhain, varhaisemmista puuttuu jotain. En laita kuvia tänne, mutta juhlavuoden www-sivuilta omakuvat löytyvät helposti täältä.
Karjalainen intoutuu selvittämään Atos Wirtasen seuraavan Toven kumppanin taustoja. Atos Wirtasen ideasta syntyivät ensimmäiset muumisarjakuvat Ny Tid -lehteen 1947. Wirtas-kaudella myös syntyivät ensimmäiset muumikirjat.Toven rakkauselämää avataan sangen suoraviivaisesti. Karjalainen tyytyy luetteloimaan, muttei juuri analysoimaan. Minusta Toven miehet menevät suhteen katkeamisen jälkeen naimisiin, jopa leski Atos Wirtanen. En huomannut Karjalaisen maininneen Wirtasen puoluetta, mutta eduskunnan www-sivujen mukaan hän istui SDP:n ja SKDL:n ryhmässä. Wirtanen on siis Nuuskamuikkusen esikuva. Itse en tekisi suhteista vastaavia johtopäätöksiä, toisaalta jokainen elää tavallaan ja päättää suhteistaan. Mymmelin kytkeminen mymmla -verbiin tuntui olevan Karjalaiselle keskeistä ja kekseliästä, itse jättäisin nämä päätelmät tekemättä, ja keskittyisin olennaisempiin kysymyksiin.
Muumikirjat esitellään ilmestymisjärjestyksessä ja avataan hahmojen syntyä ja ketä ne muistuttavat. Taikurin hattua Karjalainen tarkastelee enemmänkin. Minusta Sirke Happonen Muumi-teoksessaan valottaa Mörköä uskottavammin kuin Karjalainen. Mörkö ei varmastikaan ole vain virkavalta, minusta Mörkö on ylipäätään pahansuopa asenne. Karjalainen naputtaa kuitenkin sivuille tulkintansa Tiuhdista, Viuhdista, Rubiinista ja Mörköstä. Sitten saadaan taas lisäannos näitä suhdeasioita ja puhutaan sarjakuvasopimuksesta. Tarina rahapulasta ja sarjakuvapiirtämisen stressistä on varsin loppuun kaluttu. Karjalainen viittaa myös Nukkekaappi -teoksen sarjakuvapiirtäjä novelliin, sen olen itsekin analysoinut. Taikatalvea on taas kertaalleen avattu, tässä ei minusta ole mitään uutta. Karjalainen kompuroi lopuksi. Hän kirjoittaa 1960-luvun kirjojen Näkymättömän lapsen, Muumipappa ja meren ja Muumilaakson marraskuun kirjoitetun lapsille, mutta seuraavalla sivulla, hän toteaakin, että ne onkin sitten suunnattu aikuisille.
Tove piti edelleen taidenäyttelyitä, itse pidän eniten Toven abstraktista tyylistä. Loistavia teoksia.
Karjalainen pitää Pentti Eistolan, Toven ja Tuulikki Pietilän rakentamaa upeaa taloa "aikuisten leikkinä". Minusta tämä on vakavasti otettavaa taidetta ja aikuisten harrastus, ei mitään leikkiä. Tässä tulee esille rahvaan bloggarin ja kultivoituneen tohtorin ero. Toisaalta tämä rahvas junttilmainen bloggari on käynyt katsomassa taloa ja vitriinejä Tampereella ainakin kymmenen kertaa. Yläkuva on CD-pelistä "Alkuperäinen Muumilaakso", jossa talossa pystyy seikkailemaan. Talo on ollut Tampereen taidemuseossa, ja se on taidetta siinä mielestäni kuin Karjalaisen ylistämät taulutkin. Se, että vitriinejä ja käsintehtyjä taiteellisia nukketaloja ei myydä, johtuu lähinnä joko siitä, että tekijä ei halua niistä luopua, tai hinta olisi liian kallis. Lisäksi talot vievät tilaa ja kalustusta voi aina muuttaa. Taulua ei voi maalata uudestaan.
Lopussa tulee näitä Karjalaisen täysin tarpeettomia analyyseja suhteiden luonteesta, joten en huomannut, että hän olisi maininnut, että Tove Jansson on kuvittanut myös Hobitti -kirjan suomalaisen painoksen. Sen sijaan upeiden muumiasetelmien ja Muumitalon rakentamisesta Pentti Eistolan ja Tuulikki Pietilän kanssa Karjalainen kirjoittaa. Myös Puolassa piirretty Muumisarja sekä Japanissa tehty sarja saa mainintansa.
Tuula Karjalaisen kirja on saanut bloggareilta varauksetta hienon ja ylistävän vastaanoton. Ilmeisesti kirja on siis hyvä. Minä Jokke puolestani olen se museon kierroksella oleva hieman muista erillään oleva henkilö. Voin paljastaa, etten ole edes se, vaan menen joko perheen kanssa museoon tai yksin, en halua kuunnella kenenkään valmiiksi pureskeltua analyysia.
Minusta sen sijaan kirjan kuvitus on loistava, ostin vaimolleni kirjan, hän halusi sen kuvien tai kuvituksen takia. Eli kolme kymppiä olisin voinut maksaa pelkistä kuvista, yläkuva on kirjaston pikalainasta, toinen ostetusta teoksesta.
****
Lainauksia ja huomioita kirjasta
Toven upea ex-libris on sivulla 98 ja Karjalainen kirjoittaa sivulla 99: "Sen tekstinä on 'Labora et amare' Latinankielinen lause ei ole kieliopillisesti ihan oikein ..."
Komet Jaktenista sivulla 144: " Mukana on myös useista lastenkirjoista tuttuja pelottelukeinoja, kuten hurjistunut mustekala, kondorikotka ja myrkkypensas"
Molemmissa lainauksissa minusta ilmenee se, mitä minä pidän hieman pikkuvanhana (setämäisenä tai tätimäisenä) tyylinä. Tästä ex-libriksestä on revitty kirjan nimi. Minusta taiteilijalla on täysi vapaus tehdä ja kirjoittaa ex-librikseensä vaikka kuinka monta kielioppivirhettä. Ehkä jännittävä seikkailu sitten sisältää "pelottelukeinoja". Toisaalta itse elämäkin sisältää paljon "pelottelukeinoja" mutta myös niitä unohtumattoman kauniita hetkiä, ja sellaisia muumikirjoissa on myös paljon ja siksi niitä olen lukenut ja luen tulevaisuudessakin.
