Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Paulo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin, alkuteos Na margem do rio Piedra eu sentei e chorei 1994, suomentanut Jarna Piippo, Bazar 2002, sivumäärä 220.

Paulo Coelhon teos Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin jakaa lukijoiden mielipiteet, eli tästä joko pidetään tai tätä inhotaan. Luultavasti ne, jotka pitävät lukevat tarinan loppuun, muut jättävät kesken.

Kirjassa minäkertoja noin kolmikymppinen nainen Pilar kertoo, kuinka hän kohtasi uudestaan nuoruuden rakkautensa, luostarissa asioitaan työstäneen nykyisin karismaattisen parantajan. Luostarin apotti on järjestelemässä taustalla "nuorten" kohtaamista. Rakastavaiset poukkoilevat Ranskan ja Espanjan välillä. Tai naisen rakastettu poukkoilee, hän kun ei tiedä, sitoutuako naiseen, vai suuntautuako muualle. Sitten tavataan apotti, ja sitten  suudellaan ja mennään vielä syventämään rakkautta lakanoiden väliin. Lakanaleikin jälkeen mieskin on valmis jättämään tytön kuin nallin kalliolle tai tässä tapauksessa parkumaan Piedrajoen rantapientareelle, kirjan sanoin "Virran varrella istuin ja itkin".

Rakkaus voi suuntautua myös Jumalaan,  lähimmäisiin, eli kestääkö rakkaus, ja mihin se lopulta kohdistuu?

Coelhon kirjat ovat uskomattoman rönsyileviä elämän viisauksia tai jääkaappi-sloganeita viliseviä tekstejä (kuten rakkaus on ikuista kohde vaihtuu, on minulla ollut muita naisia, mutta olen ajatellut vain sinua :).

Kirjassa on  hengellisyyttä ja jumaluuden pohdintaa. Puhutaan Jumalan naisen kasvoista ja vietetään  Neitseellisen  Perisynnittömän sikiämisen päivää  eli tarinassa eletään myös tämä päivä 8.12.1993. Puhutaan armonlahjoista ja parantamisen voimasta. Ihmiset antavat varmoja "ennustuksia", mitä tapahtuu. Tämä minusta johtaa siihen, että kaikki olisi ennalta määrättyä predestinaatiota ja jollain on kyky nähdä se. Mihinkään hengelliseen en ota kantaa, jokainen päättää, mihin uskoo.

Tästä kölhömäisestä kirjasta en lainkaan pitänyt, useat muut ovat, sillä kirjasta otetaan paljon uusintapainoksia. Minusta kirjan takakansi johtaa harhaan, sillä eivät mies ja nainen omaa lapsuuttaan tai suhdettaan kelaa, vaan kyse on näissä hengellisistä asioista. Ainoa hyvä neuvo kirjassa oli minusta se, että pitää uskaltaa heittäytyä epävarmuuteen, muuten tahkoaa samaa oravanpyörää koko elämänsä.

****

Paulo Coelho (s.1947)  on tykätty, mutta kiistelty brasilialainen kirjailija, hänen kirjastaan Alkemisti pidin TÄÄLLÄ, mutta en erityisemmin teoksesta Veronika päättää kuolla TÄÄLLÄ.

Hannele on blogannut tästä täällä.

Paolo Coelho: Alkemisti

Paolo Coelho: Alkemisti, Alquimista 1988, suomentanut Sanna Pernu, Bazar 2006, sivumäärä 180.

Paolo Coelhon Alkemisti on tarina andalusialaisesta lammaspaimenesta Santiagosta. Santiago on ollut opissa pappisseminaarissa, mutta palannut lampaiden kaitsijaksi. Hän on taitava työssään, kaitsee laumaansa, keritsee lampaita ja myy kauppiaalle villaa. Santiago on kiinnostunut kauppiaan tyttärestä. Hän näkee toistuvasti unta, hän on löytämässä aarretta Egyptistä.

Alkemisti on tarina ihmisen kasvusta ja elämästä. Lauseet ovat yksinkertaisia. teksti on terapeuttista, osa tarinasta on vertauskuvallisella tasolla. Tarina sisältää myös uskonnollisia viittauksia, jotka jätän mainitsematta, kuten "loppuratkaisutkin", suositan lukemaan kirjan pelkästään Coelhon huomioiden vuoksi, joista alla poimittuna muutamia.

Juoni lyhyesti
Santiago on oppinut lammaspaimenena tulkitsemaan laumaa, ja oppinut hiljaisuudesta. Hän kysyy unista neuvoa ennustajalta ja vanhukselta, joka esittäytyy Melkisedekiksi, Salemin kuninkaaksi, joka kehottaa häntä seuraamaan oman elämänsä tietä. Hän puhuu myös Maailman Sielusta, johon tarinassa viitataan monesti, mutta ei enää tässä bloggauksessa. Santiago pystyy päästämään irti paimenen työstä ja kauppiaan tyttärestä ja lähtee kohti pyramideja ensin Tangeriin. Tangerissa häneltä varastetaan matkarahat ja hän päätyy töihin kristalleja myyvään kauppaan, jossa hän kiillottaa kristalleja. Kauppa sujuu suotuisasti, ja tässä osiossa puhutaan oman elämänsä tiestä ja haaveiden toteuttamisesta. Santiago ottaa vastoinkäymisten jälkeen seikkailijan asenteen eikä uhrin. Tässä osiossa käydään monta hedelmällistä keskustelua, ja Santiago osaa lopulta kristallien myynnin, enteiden tulkinnan ja sanattoman kielen.

Lähtiessään kaupasta "varakkaana", hän voisi palata lammaspaimeneksi, mutta päättää ylittää karavaanin mukana Saharan autiomaan. Hän tapaa karavaanissa englantilaisen, joka yrittää kirjoista oppia alkemian salaisuuden. Hän etsii myös alkemistia. Santiago sen sijaan tarkkailee aavikkoa, hän oppii, sillä aavikko on vanha ja viisas. Vaikeuksien kautta he päätyvät keitaalle. Aavikolla riehuu sota, joka on aiheuttanut ja aiheuttaa paljon vaaratilanteita. Karavaani ei kykene jatkamaan matkaa. Keitaalla Santiago tapaa elämänsä naisen kaivolla, jossa Santiago odottaa joka päivä tätä, he käyvät keskusteluja elämästä. Keitaalla on myös alkemisti, joka odottaa oppipoikaa, ja englantilainen, joka haluaa oppipojaksi. Kirjan luonteeseen liittyen, englantilainen ei ole vielä sillä tasolla, että hän voi olla oppipoika. Santiago näkee enteitä, että keitaalle vastoin aavikon lakia hyökätään, hän varoittaa keitaan vanhimpia. Jännittävien vaiheiden jälkeen hyökkääjät tapetaan ja johtaja hirtetään. Alkemisti paljastaa itsensä ja on valmis ohjaamaan Santiagon pyramideille. Santiago joutuu painimaan sydämensä kanssa, jotta pystyy jättämään ihastuksensa keitaalle. Alkemisti osoittaa, että jos Santiago ei toteuta unelmiaan, avioliitto, ja muu menestys näivettyvät.

Tarina jatkuu ja pyramidit saavutetaan, lopussa on tavallaan alku ja itse tarinan loppu ei ole aivan suoraviivainen, mutta on onnellinen.

Arvostelu
Paolo Coelhon kerronta on mestarillisen yksinkertaisella tasolla. Joka kappaleessa on yksinkertaisia totuuksia, mikä on unelmien voima, mikä meitä vie eteenpäin, mikä kahlitsee ja sokeuttaa. Jokainen voi kokea tästä elämyksiä. Jotkut asiat tosin olivat liian lennokkaita, ja sitä paitsi kirjan toimijat ovat miehiä. Naisten osa on olla kotona ja odottaa, keitaan tyttö ja kauppiaan tytär. He odottavat miestä, tiukasti kotona. Lisäksi aavikon sanotaan olevan kuin oikukas nainen. Arvosteluista päätellen, tämä on kuitenkin naisten rakastama kirja.

Kirjan takana on paljon ylistäviä arvosteluja, Russell Crowen mukaan hän suosittelee hukassa oleville kahta kirjaa Alkemistiä ja Siddhartaa, Siddhartassa on jotain samaa. Tämä Alkemisti on minusta sukua myös Bachin Lokki Joonatanille kasvamisen ja oman tien löytämisen suhteen sekä Pikku prinssille aavikonkin suhteen. Rudyard Kiplingin Kim koko maailman ystävän lasken samaan kategoriaan. Nämä teokset ovat lukijoiden mukaan joko höpöhöpöä tai elämää kantavia. Minusta nämä ovat enimmäkseen jälkimmäistä, mutta arviointi liittyy myös jokaisen tunnetilaan ja elämänvaiheeseen.

Coelhon huomioita ja oivalluksia
En kirjaa niitä aivan sanatarkasti, sillä kirjan hyvyyttä on niveltää viisaudet itse tapahtumaan

Santiago oppii aluksi suotuisan onnen periaatteen ja ymmärtää aloittelijan hyvän onnen, mutta joutuu lopussa tekemään unelmansa täyttämiseksi "ison loppurypistyksen"

Ihmisen pitää valita, haluaako toteuttaa unelmansa vai  haluaako haaveilla.

Aavistukset ovat sielun nopeita sukelluksia elämän virtaan.

Tuntematonta ei tarvitse pelätä, koska jokainen ihminen pystyy saavuttamaan sen, jonka haluaa ja mitä tarvitsee. Pelkomme katoaa kun ymmärrämme että kohtaloa ja maailmaa ohjaa sama käsi. Jos haluat jotakin täydestä sydämestä, olet lähellä maailman sielua. Sydän puhuu, mutta sitä pitää osata kuunnella, eikä torjua unelmia, sen takia sydän puhuu etenkin lapselle. He eivät torju unelmia.
Rohkeus on tärkeää ja välttämätöntä, kun tavoitellaan unelmia.
Oikea rakkaus ei kiellä seuraamasta elämäntietä.
Älä ajattele taakse jäänyttä.
Oppia voi vain tekojen kautta.
Pelko tuskasta on pahempaa kuin itse tuska.

Uudempi painos löytyy kaupasta

Ajanjakso ja viisasten kivi
Kirjan tapahtumat ovat ikuisia, sijoittaisin tarinan 1900-luvun alkuun, sillä kirjassa puhutaan esperantosta, joka kehitettiin vasta vuonna 1887, lisäksi sotilailla on käsissään tuliaseita.

Nimensä mukaan puhutaan alkemististä ja alkemiasta. Myös Potterista tuttu viisasten kivi ja elämän eliksiiri on mukana tarinassa, samalla tavalla elämän eliksiiriä juotaessa elinikä nousee.

Usein puhutaan että alkemistit yrittäisivät muuttaa lyijyä kullaksi. Kulta on tarinassa vain sivutuote, alkemistin tehtäväkenttä on varsin toisenlainen, siihen liittyvät maailman kieli ja henki.
Epäjalojen ajatusten jalostaminen ja mielen puhdistaminen ovat myös alkemistin tavoitteina. Alkemistit ovat tavallaan kuin jedit, eräässäkin kohdassa alkemisti käännyttää soturit katseella ja puheella. Lisäksi alkemian oppi siirtyy suullisena, ja on "mestari" ja "oppipoika".

*****
Paolo Coelho (s. 1947) on brasilialainen kirjailija. Alkemistiä sanotaan hänen läpimurtoteoksekseen, Coelhon ensimmäinen suomennettu teos on Pyhiinvaellus 1987. Olen blogannut (mutta en pitänyt) teoksesta Veronika päättää kuolla (1988) täällä. Teoksen alkusanoista selviää, että Coelholla on ollut hyvin vaikea ja onnetonkin lapsuus ja nuoruus.

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

Veronika päättää kuolla on brasilialaisen Paulo Coelhon (s.1947) teos, jossa on nimettömiä lukuja ja 240 sivua. Lopuksi on kahdeksan sivun tietopaketti Paulo Coelhon omista kokemuksista tematiikkaan liittyen.

Ljubljanalainen slovenitar Veronika on päättänyt ottaa unilääkkeitä yliannoksen. Hän asuu luostarin omistamassa asunnossa, hän on terve, nätti ja elämänsä voimissa. Veronika elää tavallista normielämää käyden kirjastossa töissä. Miksi hän haluaa päättää maanpäällisen elämänsä?

Mielisairaalassa hänelle luvataan muutama lisähetki, ennen kuin sydän sammuu... tästä alkaa tarina, jonka kuluessa selviää, että kirjailija itsekin on ollut mielisairaalassa vanhempiensa lähetteestä, ja hän on päättänyt kirjoittaa tästä joskus teoksen.

Teos on tematiikaltaan hieno, siinä tarkastellaan hullujen maailman etuja ja ominaisuuksia sekä terveiden maailman ominaisuuksia (omituisuuksia). Laitoksen lääkäristä annetaan hieman erikoinen kuva, samoin kuin hänen hoitomenetelmistään.

Itse asiassa tarinoita on monia. Veronikan tarinan lisäksi tarkastellaan Igorin lääkärin toimia. Lakimies Marin, Zeljkan, ja Edvardin tarina esitellään kaikki vuorollaan ja limittäin. Marin tarina on aika tavanomainen, mutta Igorin toimia kummastelin. Juonta ei voi avata yhtään, sillä se pilaa toisten lukunautinnon.

Teos sisältää minusta voimakkaita mielipiteitä. Hyvät elämän ohjeet ja asenteet sekä loistavat huomiot kannattelevat teosta, mutta toisaalta teoksessa on minusta monia epäloogisuuksia, ja induktiivista yleistystä, joka ei mielestäni pidä paikkaansa. Myös Jugoslavian hajoamisesta ja sodasta puhutaan, vaikka Slovenia pääsi irtautumaan konfliktista. Brasiliassakin piipahdetaan. Teoksen keskeisiä ajatuksia ovat ainakin se, että kannattaa uskaltaa elää unelmien mukaan, eikä kannata näytellä normia, jos ei ole normi. Viisaudet olivat minusta osin terapeuttisia, teoksen luvun jälkeen oli kevyehkö olo.

Tekstissä vilisee seuraavia ajatelmia (lainaukset eivät ole kaikki sanatarkkoja, ja lauseista poimittuja, joten sijamuodot voivat olla virheelliset, enkä siksi laita sivunumeroakaan)

”Mielisairaalassa voi sanoa, mitä ajattelee”, miksei muualla?  

”Hulluus on kykenemättömyyttä ilmaista itseään”.

”Katkerille sunnuntai-ilta on pahin, sillä työ ei ole lievittämässä oireita”, tämä voi pitää paikkaansa. Katkeruudesta puhutaan kirjassa paljon, se varmasti myrkyttää, monet hautaavat itsensä työhön, rutiineihin ja eivätkä uskalla elää unelmiensa mukaan. Puhutaan myös vanhempien vastuusta. Teoksen mukaan vanhemmat turhaan miettivät aikuisten lastensa toimia, ja syyllistävät itseään. Tästä olen samaa mieltä, kaikesta ei vanhempiaan voi syyttä, ihmisellä on tahto ja vastuu teoistaan. Vanhemmilla varmasti on kuitenkin myös vastuu omista tekemisistään.

”Pohjimmiltaan kaikki, mitä elämässä tapahtuu on meidän syytämme”. Tästä olen aika eri mieltä, sillä erilaiset onnettomuudet, geenit, kasvuympäristö, onnettomuudet, sattumat, läheisten toiminta vaikuttavat elämääsi, voit olla oman onnesi puuseppä vain tietyssä rajatussa raamissa.  

Minusta myös (mieli)sairauksista annetaan sellaista viestiä, että se olisi osin oman tahdon alaista, päästääkö irti, toisaalta puhutaan kemiallisesta tilanteesta aivoissa. En ole millään tavalla asiantuntija, mutta luultavasti asia on ainakin joissain tilanteissa monimutkaisempi.

Blogistaniassa Katja/Lumiomena on blogannut alkuvuonna 2010 näin. 

Ostin Bazarin pokkaripainoksen kirjakaupasta. Nopealukuinen kirja.