Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomalaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomalaisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. toukokuuta 2012

V.A Koskenniemi: Runousoppia ja runoilijoita





V.A Koskenniemi: Runousoppia ja runoilijoita on teos vuodelta 1951. Jo heti avaus on valaiseva Koskenniemi naulaa, että "laulurunouden aikamuoto on preesens", hän hehkuttaa läsnäolevasta hetkestä, silmänräpäyksen taltioinnista. On runous toki muutakin, ja Koskenniemi käy läpi sanan taiteen, diftonkien voiman, rytmin ja riimin ja loppusoinnut. Jokaiselle runon lukijalle on Koskenniemen teesi riimistä selvä. Loppusoinnut eivät pelasta huonoa runoa, eikä hyvässä runossa tarvitse olla loppusointua. Riimi sitoo ja eristää ,,, (eli riimi sitoo rivit toisiinsa, ja eristää ne muusta tekstistä VAK on riimien puolesta, hän näkee niillä merkityksensä).

Koskenniemellä on asiantuntemusta, ja mieli(kieli)piteitä, mutta teoksen kieliasu on vanhahtava. Koskenniemi kehuu suureellisesti monta runoilijaa ja runoa, ja kehuu myös Suvivirren, mutta hieman kummalla tavalla: "suvivirren teho, jollei juuri sen naiivia sisältöä säestävään naiiviin poljentoon" mitä naivia on kevään tulossa? Toisaalta monta runoilijaa jää kehumattakin.

Tässä teoksessa on paljon saksankielistä runoutta runsaasti Goethen runoja. Ruotsinkielisiä runoja on myös, Runebergiä hän arvosti kovasti. Olen postannut Vänrikki Stoolin tarinoista, mutta saksaa en ymmärrä runouteen asti.

Koskenniemen runoista parhaiten tunsin ennen tätä teosta runon Koulutie, joka on perinteinen, luultavasti Koskenniemi arvostaa loppusoinnullista runoa hyvin kontrolloitua ilmaisua, laitan tähän runon ensimmäisen säkeistön, huomaa aikamuotona preesens, ja runo on aika perinteinen, mutta siinä on myös sävyjä.

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.
***
Säkeistössään ja koulun aitaa vastaan
jo vanhan rehtorin nään
Miten tuttu astunnastaan,
ja ryhdistä miehisen pään!
Koskenniemi kuvaa rehtorin Mauno Rosendalin ja lähde on K A Wegeliuksen Routaa ja rautaa.
***

Teoksen lopussa Koskenniemi selittää omien runojen syntyä, ja runoissa Pääkallokiitäjä ja Maariankämmekkä on sama loppusoinnillisuus ja "määrämittaisuus" havaittavissa.

Koskenniemi käsittelee myös suomalaisia naisrunoilijoita kuten Maila Talviota ja lopussa nuorena nukkunutta Saima Harmajaa. Heidän runojaan en toista tähän, se on toisen postauksen paikka. Maila Talvio on suomentanut sekä Quo Vadiksen että H.C Andersenin tarinoita.

Jokaisella aikakaudella on oma kielensä. Koskenniemen kieli on ollut juhlallisista varmasti jo tuolloin, laitan tekstinäytteen ja kaksi runoilijaesittelyjä tähän, niin voitte arvioida hänen sanojensa tehoa.

metafyysillisille mietteille on ominainen suuri lyyrillisyys, niin on hänen etiikkansa sen sijaan varsin rationalistinen. Sääli on sille tuntematon … s. 189


Uuno Kailasta kuvataan seuraavasti ”Ranskan rivieralla, taivaansini-rannikolla, keskellä etelän kevättä sammui Suomen runoilija-toivo, lyyrillinen lieska, kirkas ja kuuma tuli, jonka polttovälineenä oli nuori ihmiselämä. Zeun kateellinen salama on syössyt Faethonin alas tämän luvattomalta taivaankaariretkeltä”.

Saima Harmaja rakkaudentunteen lyyrikkona
näkemään yhden alkuperäisemmistä lyyrillistä elämäntöistä … s. 236  …Kuolemantaudin ansari-ilma joudutti Saima Harmajan ehkä vieläkin nopeampaan varhaiskypsyyteen …s. 240.

--
V.A  eli Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962) oli akateemikko, runoilija ja kulttuurivaikuttaja, joka ehkä parhaiten tunnetaan Finlandia-hymnin sanoista. Kuten wikipedian jutussakin sanotaan Koskenniemi arvosti mitallista loppusoinnullista runoutta ja antiikin perinnettä. Tämän kirjan yleisin sana lienee lyyrillinen, myös tragediallinen sana mainitaan useasti. Itse asiassa nautin lukemastani. Tätä kirpputorilta ostamaani teoskappaletta ei ehkä ole ennen luettu kokonaan, koska sivuja ei ollut avattu. Tätä teosta on ollut saatavissa myös huuto.netistä.

Tämä on positiivinen blogi. Arvostan V.A Koskenniemen runoutta ja elämänuraa.

Teoksen kirjoittamattomista virkkeistä, ja paatoksellisuudesta voin kuitenkin päätellä, että Koskenniemellä on ollut luultavasti oma oppositionsa.
---
Suomi on kaunis karu maa, ja pieni kieli, joten samaan suuntaan kannattaa venettä soutaa, kun on pilvistä, poutaa, matka taittuu joutuin, ei haittaa tyven, ei virta, mutta epäpura riita, kansan turmioon vie, se on tuhon tie, lyhyt lie, loiva, kovin ei motivoiva, siis yhteen hiileen pitää puhaltaa, läpi tyrskyjen taivaltaa, perille vie kohtaloon, onneen, ja kansan autuuteen. (Jokke Böcker -2012)

--

V.A Koskenniemi on laatinut esipuheen myös Victor HugonKurjien 1927 wsoy:n painokseen, aloittaen näin: ”Harvoin kertomataiteellista teosta on odotettu yhtä kiihkeästi ja tervehditty yhtä kansainvälisellä innostuksella kuin Victor Hugon … Koskenniemi on haltioissaan, kuten seuraavasta ilmenee: Sen valtavia, joskus hiukan muodottomia mittasuhteita vastaa jättiläismäinen mielikuvitus, runoilijafantasia, jonka näkevä voima sen parhaimmillaan ollessa vangitsee elämän sykäshdyttävän suurena värikkäihin freskoihinsa.
Haltiotila ilmenee monipolvisine lauseineen, attribuutit milteipä ahdistavat paatoksellaan.

Alkusanojen kolmannella sivulla (kaikkiaan seitsemän sivua) löytyy  nykyään muotisana ikäänkuin ja yhteen kirjoitettuna  Runoilija kuljettaa väsymättömästi lukijaansa ikäänkuin näköalavuorelta toiselle -