Dorothy L. Sayers: In The Teeth of the Evidence

Dorothy L. Sayers: In The Teeth Of The Evidence, 1939, New English Library 1975, sivumäärä 220.

Dorothy L. Sayersin novellikokoelma Teeth of the Evidence sisältää kaksi Lordi Peter -tarinaa.
In the Teeth of the Evidence alkaa, kun lordi Peter on hammasläääkärissä. Hammaslääkärin ovella on ollut poliisi ja  tulee puhetta vainajasta, joka on kuollut autotallinsa tulipalossa. Lordi Peter lähtee tutkimaan Wimbledoniin autotallia, vainajaa ja on mukana tutkimuksissa. Jutussa paikataan lordi Wimseyn hampaita, lisäksi Wimseyn hammaslääkäri tunnistaa vainajan hammaskartasta. Edelleen
ilmenee, että kuolema ei ollut tapaturmainen, eikä itsemurhakaan. Lordi Peter lisäksi päättelee, kuka on murhaaja. Tämä on lyhyt juttu, mutta aivan erinomainen, ja todisteet revitään hampaita analysoimalla. Myös Agatha Christie laittoi Hercule Poirotin istumaan hammaslääkärin tuoliin vuonna 1940 dekkarissa Mabellen kahdet kasvot.

Absolutely Elsewhere.

Alibi tarkoittaa muualla oloa, ja tulee latinasta. Baldockin poliisi Henley, lordi Peter Wimsey sekä Scotland Yardin Parker ratkovat rikkaan  herra Grimboldin murhaa. Vainajalla on nippu rahaa ja kaksi veljenpoikaa herrat Neville ja Harcourt, lisäksi on naissukulainen Pariisissa. Mies on murhattu. Murron jälkiä ei ole, ja kaikilla epäilyillä on alibi. Peter Wimsey kuuntelee kaikkien epäiltyjen kertomukset ja päättelee, että jollain on ollut toinen avain Yale-lukkoon muttaei oikeata alibia. Minusta oikein viihdyttävä tarina.

Montague Egg tarinoita on kokoelmassa viisi. Montague Egg edustaa lontoolaista viiniliikettä, ja Montague Egg on terävä myyntimies, joka selvittää matkoillaan murhia ja siteeraa Myyntimiehen käsikirjaa. "Hyvä myyntimies kuin omaan lastaan, hoitaa aina asiakastaan" Älä anna itseäni yllättää, muista aina älyäsi käyttää". "Muista aina säntilleen, tilittää rahat pennilleen".

Osa näistä Montaque Egg -novelleista on suomennettu Tammen kokoelmaan Dorothy L. Sayersin parhaat ja kääntäjä on ollut Heikki Karvonen. Montaque Egg istuu hyvin lyhyisiin tarinoihin, ja ne olivat minusta kaikki erinomaisia.

Dirt Cheap, suomeksi Pilkkahintaan -tarinassa Montaque Egg joutuu majoittumaan hotelliin, missä on kehno palvelu, ja huono äänieristys. Samassa hotellissa on joukko muita myyntiedustajia, joista yksi yön aikana murhataan. Montaque Egg ratkaisee murhan lopulta analysoimalla kellojen lyöntejä, ja hän pystyy murtamaan murhaajan alibin. Englanninkielisen nimen Dirt, viittaa tiettyihin kuviin, jotka ovat osittainen motiivi.

A Shot at Goal, suomennettu Laukaus maaliin. Kauppamatkustaja Montaque Egg on Twiddlestonen kaupungissa baarissa. Keskustellaan jalkapallosta. Tweed-tehtaanjohtaja  Robbins, saa pikakirjeen ja poistuu tehtaaseen, ja toivoo, että mahdollisesti asiakkaaksi tuleva poika Edgar, pitää käskeä tehtaalle. Poika Edgar on uppiniskainen, mutta lähtee baarista. Johtaja Robbins on muutenkin särmikäs mies, hän on irtisanonut keksijä  Bill Fletcherin, joka on kehittänyt tehtaalle uuden tuotantomenetelmän. Lisäksi jalkapallojoukkueen maalivahti  Hughie Searle on saanut joukkueesta potkut. Kun Robbins löydetään murhattuna, Montaque Egg päättelee, revenneestä kirjeenpalasta, kuka murhaaja on. Montague Egg tekee päätelmiä kirjoituksen tekstauksesta, ja lopulta sanojen merkityksestä, sanaleikistä, ja yhdestä kirjoitusvirheestä.

Bitter Almonds -tarinassa on kyse myrkytyksestä ja myrkyttämisestä. Tässä Montague Egg ratkaisee sen, millä keinolla herra Whipley onnistuttiin myrkyttämään, kun hän käsitteli alkoholejaan itse. Tässä siis alkoholia käytetään vääriin tarkoituksiin. Olennaista on millä tavalla syanidi saadaan uhrin nieltäväksi.

False Weight, suomeksi Paljastava punnus
Tuntematon mies on tapettu. Montague Egg tunnistaa miehen myyntiedustajaksi, jolla on monia vaimoja. Tässä ilmenee, että Montague Egg on naimaton. Hän aina mainitsee Piccadillyn, missä lienee hänen viiniliikkeensä. Syytä yritetään vierittää erään myyntiedustajan niskoille, mutta Egg todistaa kellohuijauksen, ja saa syylliset nalkkiin. Nimi viittaa kellon punnukseen. Montague Egg siteeraa Myyntimiehen käsikirjaa: "Attend to details and you'll make your sale - a little weight will often turn the scale". s.78

The Professor's Manuscript. Montague Egg myy viiniä professorille, jolla on mullistavia havaintoja ja hän väsää asiasta kirjaa. Montague Egg havaitsee, että professorissa on jotain omituista.

Muita tarinoita, teoksessa ovat:

The Milk-Bottles, suomeksi Maitopullot.
Hector Puncheon on nuori ja nälkäinen reportteri. Hän näkee erään talon ulkopuolella täysinäisiä maitopulloja, ja vainoaa ison jutun. Hector Puncheon selvittää, kenen maitopullot ovat, maidon tilanneet Wilbrahamit ovat kadonneet. Lopuksi asunnosta alkaa tulla kuvottava löyhkä, ja poliisi avaa oven. Kertomus leikkaa tässä vaiheessa nuoreen aviopariin, joka keskustelee keveästi. Mies on muuttotohinoissaan unohtanut lopettaa maitotilauksen. Nainen muistaa jättäneensä kampelan pöydälle!

Dilemma, suomeksi Vaikea pulma on minusta erinomainen juttu. Seurue tarinoi dilemmasta, mitä pitää pelastaa tulipalosta. Unitaudin tutkimukset vai palvelijan henki. Lääkäri on valinnut tutkimustulokset ja saanut satikutia oikeudessa ja julkisuudessa. Seurueessa asianajaja kertoo murhasta syytetystä asiakkaastaan, jonka hän olisi saanut vapaaksi saamillaan käsineillä, joka todistaisi asiakkaan alibin. Juna kolaroi. Mies pelastaa palavasta vaunusta juuttuneen pikku pojan, salkku ja siinä olevat hanskat palavat. Asiakas tuomitaan ja hirtetään. Jutun pointteja on kaksi. Asianajaja mainitsee että pikku poikakin hirtettiin aikuisena, koska oli tappanut kaksi pikku lasta. Hän on tunnistanut seurueesta lääkärin joka on unitaudin hoitomenetelmän keksimisellä pelastanut lukemattomia ihmishenkiä. Tällä tarinalla, hän vapauttaa lääkäriä syyllisyydentunnosta.

An Arrow O'er the House, suomeksi Ilmaan ammuttu nuoli, kirjailija haluaa kustannussopimuksen, ja tekee arveluttavan kampanjan. Hän pelästyy, kun kuulee kustantajan tehneen itsemurhan. Itsemurhan syy ei ole maanisen kirjailijan. Tässä on miljöö , henkilöt ja kustannusmaailman sopimukset hyvin esitelty.

Scrawns, suomeksi Hauta puutarhassa. Neiti-ihminen Susan Tabbit ottaa avioituneen siskonsa patistamana pestin taloon, jonka portissa lukee Scrawns. Talo on pelottava, vastaanottava taloudenhoitaja, on iso nainen, jolla on möreä ääni. Tabbit alkaa tarkailla ympäristöään vauhkona, ja ihmettelee, kun puutarhassa kaivetaan hautaa. Susanin kutsumat poliisit tulevat paikalle, mutta haudassa ei ole ruumista vaan eriskummallinen esine.

Nebuchadnezzar, suomeksi Nebukadnesar
Nebukadnesar on seurapeli, jota pelataan. Eräs osallistuja murtuu ja sen vuoksi eräs vanha murhenäytelmä selviää.

The Inspiration of Mr. Budd, suomeksi Mr Buddin oivallus
Herra Budd on parturi. Hän saa oivalluksen, kun hänen asiakkaakseen tulee murhasta etsitty mies. Tässä oivallus on hieno. Tämä on hyvä juttu.

Blood Sacrifice, suomeksi Veriuhri on suhteellisen pitkä tarina ja teatterin maailmasta, ja siinä suunnitellaan veritekoa käyttämällä tekoverta.

Suspicion, suomeksi Epäluulo vaivaa vatsavaivaista herra Mummerya. Onko vatsaväänteitä, vai arsenikkia.

The Leopard Lady, suomeksi Leopardinainen. Tämä on vastenmielinen tarina, mutta hyvin rakennettu. Setä haluaa päästä veljensä pojasta eroon, siten hän pääsisi ison rahamassin omistajaksi. Veljenpoika hourailee Leopardinaisesta.

The Cyprian Cat, suomeksi Kyproksenkissa on joko kauhutarina tai sairaskertomus. Murhasta syytetty mies kertoo tarinaa, missä hänen ystävänsä meni naimisiin. Syytetyn tarinan mukaan Merrideweillä esiintyi mystinen kissa Kyproksen kissa, jonka syytetty tunnustaa ampuneensa, mutta ei ampunut rouvaa, jonka murhasta häntä syytetään.


Dorothy L. Sayersin kokoelma In The Teeth of the Evidence on mainio kokoelma, varsinkin Montague Eggin jutuista pidin.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928

Lordi Peter katsastaa ruumiin  1928 –novellikokoelma

Myrkkyä  1930

Yksi kuudesta 1931

Kas tässä teille ruumis 1932

Mainosmurha 1933

Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma

Kuolema kirkkomaalla 1934

Juhlailta 1935

Kuolema häämatkalla, 1937

In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma

Striding Folly, 1972 –novellikokoelma

Dorothy L. Sayers: Kuolema häämatkalla

Dorothy L. Sayers: Lord Peters smekmånad, suomennettu nimellä Kuolema häämatkalla, alkuteos Busman's honeymoon 1937, sivumäärä 415.

Dorothy L. Sayersin teos Kuolema häämatkalla on alkuun hyvinkin farssinomainen ja hauska. Harriet Vane on vihdoin suostunut lordi Peterin kosintaan. Häät pidetään Oxfordissa lokakuun alussa. Peter Wimsey on ollut kesän aikana Italiassa neuvottelemassa Abessinian tilanteesta. Fasistinen Italia hyökkäsi Abessiniaan lokakuussa 1935, ja maa ajautui italialaisten hallintaan, kunnes italialaiset ajettiin pois vuonna 1941. Kirjan alussa on paljon läheisten kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Häät ovat  Bunterin ja leskiherttuattaren eli Peterin äidin mielestä hyvät,ja he pitävät Harrietista, mutta Peterin veljen Geraldin vaimo Helen ei voi sietää häitä, eikä Harrietia. Lehdistö heittää lokaa Harrietin niskaan, koska tällä oli suhde mieheen, jonka myrkyttämisestä Harrietia syytettiin, mutta Wimsey löysi oikean murhaajan teoksessa Myrkkyä. Helen pitää Harriettia kamalana  nuorena naisena vaikka Harriet Vane on yli 30-vuotias, lisäksi hän toivoo liitosta lapsetonta, mikä ei toteudu, sillä Peter ja Harriet saavat kolme lasta. Harrietilla on minusta kaksi valttikorttia, hän on tolkun ihminen, ja lisäksi tienaa rahat itse kirjoittamalla dekkareita. Lady Helen Denver, ei ole tolkullinen eikä työläinen, vaan kopea aatelinen. Tämä kirja kertoo paljon Denverin suvusta, ja aikakauden ja käytöstapojen muutoksesta. Helen myös kaihtaa miehensä sisarta Marya, joka on naimisissa poliisin kanssa, eli Scotland Yardin Parkerin kanssa, ja heillä on lapsi Peter. Tätä Denverin perheen tilannetta käsitellään teoksen loppupuolella.

Peterin ja Harrietin häämatka suuntautuu  entiseen majataloon Talboysiin, joka on Harrietin kotiseudulla. Harrietin vanhemmat ovat kuolleet, ja Harrietin isä toimi lääkärinä. Peter on hankkinut Harrietin haluaman talon, mutta mikään ei ole kunnossa. Entiselle omistajalle William Noakesille on rahat kelvanneet, mutta muuttojärjestelyt ovat tekemättä, eikä Noakesia näy missään. Noakesin sisarentytär neiti Agnes Twitterton on täysin tietämätön mistään. Savupiiput ovat nuohoamatta, puut pilkkomatta, ja kaikki on kaaosta. Vettä lämmitetään öljykamiinan avulla, ja siellä lämpenee myös hääruoka eli kilpikonnakeitto. Aamulla tulee ihmisiä perimään saataviaan, etunenässä talon puutarhuri Frank Crutchley, joka aikoo käyttää rahat 40 puntaa huoltoaseman perustamiseen. Seudun pappi Simon Goodacre tulee ruinaamaan rahaa kirkon urkujen palkeisiin. Savupiipun nuohoaminen Tom Puffetille on aivan ylivoimaista, lopulta piippuun ammutaan alhaalta päin haulikolla. Lordi Peterin hyveisiin kuuluu hetkessä läsnäolo, ja Peter on innoissaan, hän toteaa, että on nuortunut 20 vuotta, koska englantilainen maaseutu ei muutu. Aamulla velkojien joukkoon liittyy lakiasiain toimiston MacBride,ja karhuaa asiakkaansa 900 punnan erääntynyttä saatavaa.  Taloa käy siivoamassa naapuri Martha Ruddle, jolla on poika Bert. Peterin palvelija Mervyn Bunter ilmoittaa, että on valitettavasti löytänyt Noakesin. Noakesilla on kallo murskana, ja ruumis on kellarissa. Paikalle sekamelskaan pelmahtavat konstaapeli Joseph Sellon ja tarkastaja Kirk. Vainaja William Noakes ei ollut mukava ihminen, mutta ihminen.. Hän oli kuitannut talon kauppasumman 650 puntaa ja rahaa oli taskussa 600 puntaa, kuitenkin hän selitti velkojilleen, että hänellä ei ole rahaa. Aikansa kun pöyhitään, niin Noakesin tililtä löytyy kiristystäkin.

Harriet Vane ja Peter Wimsey  tekevät päätöksen. He jäävät taloon, asiat selvitetään ja haamut karkotetaan. Tutkimusten soljuessa eteenpäin tarkastellaan Harrietin ja Peterin suhdetta, ja poliisien suhtautumista yläluokkaan. Harriet pohtii myös, täytyykö Peterin selvittää rikos. Harriet puhuu Peterin äidin kanssa Peterin menneisyydestä, jonka mustin jakso oli sodassa haavoittumisen jälkeen. Peter alkaa oireilla yhä enemmän. Peter kuitenkin selvittää murhaajan, joka saa tuomionsa. Jos Peter ei olisi selvittänyt murhajaa, olisi viaton tuomittu. Siitä huolimatta Peter oireilee, ja hyysää ylimielistä murhaajaa, ja palkkaa tälle sir Impey Biggsin puolustusasianajajaksi. Syytetty tuomitaan kuolemaan ja Peter syyttää siitä itseään, vaikka hän pelasti syyttömän, ja kirja päättyy salapoliisin katkeraan itkuun.

Ainoa järkevä selitys on, että lordi Peter Wimsey pohtii itse kuolemantuomion oikeutusta, Englannissa viimeinen kuolemantuomio oli vuonna 1964, ja laista se on poistettu vuonna 1969. Tässä suhteessa Peter on empaattinen humanisti ja edelläkävijä. Se, että Peter oireilee päästyään naimisiin unelmiensa naisen kanssa, jota on kosinut useita vuosia, on hankalampi käsittää, mutta liittyy varmasti haavoittumiseen rintamalla, ja psyykkiseen rasitukseen. Lordi Peter on sotainvalidi, ja sodan kauhuista useimmilla menee loppuelämä toipuessa. Avioliiton tarkoitus minusta on tukea puolisoa hyvinä ja pahoina päivinä, eikä käydä tapaamassa uppiniskaista, tunteetonta  ja aggressiivista murhaajaa, ja saamassa asiatonta palautetta, jota ei murtumatta kestä. Harriet on minusta enemmän tolkunihminen kuin Peter. Onneksi Peterin avioliitto on kaikesta huolimatta onnellinen. Kylpyhuonetta ja lämmintä vettä suunnitellaan, ja Peterillä ja Harrietilla on myöhemmin ainakin kolme lasta, joidenkin lähteiden mukaan viisi.

Alla on postaukset Wimsey-kirjoista, Striding Folly -kokoelmassa on tarina Talboys, jossa yksi Peterin ja Harrietin lapsista käy omenavarkaissa Puffetin puutarhassa. Pitkää juttua Wimseystä ei enää julkaistu. In the Teeth of the Evidence kokoelmassa on kaksi Peter Wimsey-tarinaa. Bloggaan tästä kokoelmasta 4.7.2019.

Osallistun tällä kirjabloggareiden Dekkariviikko tulee -tempaukseen
****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) on tunnetuin Peter Wimsey kirjoistaan, pidän myös hänen Montague Egg -tarinoistaan.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Dorothy L. Sayers: Kuolema kirkkomaalla

Dorothy L. Sayers: Kuolema kirkkomaalla, The Nine Taylors 1934, suomentanut Annika Eräpuro, Viihdeviikarit Oy 1989, sivumäärä 273.

Dekkari alkaa lumipenkasta Uuden vuoden aattona. Lordi Peter Wimsey on ajanut lumessa Daimlerinsa ojaan, ja he  kävelevät yhdessä Bunterin kanssa Fenchurch St Pauliin pappilaan. Kirkkoherra Theodore Venables ottaa vieraat vastaan ystävällisesti. Pappilan vieressä on hieno kirkko ja kellotorni, jossa on yhdeksän nimettyä ja huolella valettua kirkonkelloa, joilla on aikomus soittaa yhdeksän tunnin "aaria" uuden vuoden kunniaksi. Peter pääsee soittamaan yhtä kelloista, kun William Thoday on sairaana. Samalla kuullaan juoruja etenkin sir Henryn häistä, jotka on tosin vietetty vuonna 1914, kirjassa eletään luultavasti 1930-luvun alkua. Sir Henryn häiden aikana on varastettu rouva Wilbrahamin smaragdikaulanauha. Kaulanauhaa ei ole koskaan löydetty, mutta oikeudessa sen varkaudesta on tuomittu hovimestari Deacon, ja lontoolainen konna Cranton. Miehet ovat saaneet pitkät vankeustuomiot, mutta Deacon on kuollut vankilapaon yhteydessä. Sir Henryn isä on korvannut smaragdit, ja se on tehnyt ison loven sir Henryn omaisuuteen, joka meni naimisiin orvon ja köyhän tytön kanssa, ja josta tuli siis lady Thorpe. Sir Henry haavoittui vaikeasti ensimmäisessä maailmansodassa. Parilla on nyt  viisitoistavuotias tytär Hilary Thorpe. Kyläläisistä William Thoday on mennyt naimisiin Deaconin vaimon Mary Russelin kanssa. Uutena vuotena lady Thorpe kuolee ja haudataan. Kun pääsiäisenä kuolee sir Henry, avataan sukuhauta, ja lady Thorpen arkun päältä löytyy miehen ruumis, jonka kasvot on ruhjottu. Kirkkoherra Theodore Venables kirjoittaa perjantaina kirjeen lordi Peterille, joka saa postin lauantaina aamupostissa! (Kirjasin tämän huomioksi, miten posti voi kulkea ripeästi. Pappila on hyvinkin syrjäinen paikka).

Tämän dekkarin ansiot ovat Wimseyn järjestelmälliset tutkimukset, siitä kuka kuollut on, onko hän Cranton. missä ovat Wilbrahamin smaragdit, mihin vainaja on kuollut, ja miksi hän on haudassa. Kaikki liittyy luonnollisesti sir Henryn häihin, ja siellä sattuneeseen varkauteen, jotka dekkarin tuleva lukija saa herkutella rauhassa. Murha tapahtuu hieman toisista syistä, ja ongelma haaroittuu erilaisiin arvoituksiin, joihin saadaan riittävä selvyys.

Dekkarin ytimessä on kuitenkin pappilan ja sen henkilöiden elämä. Dorothy L. Sayers varttui itse pappilassa seudulla, jossa oli tulvia. Sayersin muiden dekkareiden tapahtumapaikat eivät ole englantilaisia maalaiskyliä, sillä maalaiskylään sijoitti murhamysteerit Agatha Christie ja salapoliisiksi neiti Marplen, joka asuu St. Mary Meadin maalaiskylässä. Lordi Peter selviää kuitenkin hyvin ja saa kartutettua Hilary Thorpen omaisuutta löytämällä smaragdit, ja on Hilaryn omaisuuden haltija, sillä setään ei luoteta.  Ansiokasta on myös Sayersin kuvaus kirkon kellojen soitosta.  Kaikista kirkonkelloista annetaan yksityiskohtaista tietoa: "Batty Thomas (No. 7 Paino n. 1530 kg Sävelkorkeus D) Sarjan vanhin kello nykyisessä ilmiasussaan, ja vanhin myös alkuperäiseltä malliltaan. Kellon on ensikertaa valanut Thomas Belleytere Lynnistä vuonna 1338...." s.77

Nipvetin Juha Makkonen on analysoinut uuden ajan ja vanhan ajan törmäystä omassa bloggauksessaan täällä. Minusta yhteydet ulkomaailmaan pelaavat postin ja puhelimen ansiosta, mutta kirkonkylä on sisäänpäin kääntynyt, josta on vähemmän mairitteleva huomio: "Holliday on Russelin sisarentytär, haudankaivajan, tiedättehän, ja jonkinlaista sukua Mary Thodaylle, vaikka, tietysti, kaikki ovat, tässä kylässä, siis sukua jollekulle. Se johtuu siitä että kylä on niin pieni, vaikka nyt kun jokaisella on  moottoripyörä ja bussit kulkevat kahdesti viikossa tilanne ei ole niin  huolestuttava, eikä synny niin monia epäonnisia olentoja kuten Hullu-Peake". Lopussa kylä on saarroksissa tulvan vuoksi, ja silloin lordi Peter vasta tajuaa, miten vainaja on kuollut. Makkosen analyysi on paljon syvempi ja parempi kuin omani, mutta tulkitsen pappilan Sayersin lapsuuden maisemaksi, jossa autoja ei ollut. Rikokset itsessään ovat Sayersin dekkareissa usein arvattavia, niin tässäkin. Suola onkin kaikki muu inhimillinen toiminta ja kyläläisten ajatukset ja juorut, joita ilmenee dekkarissa.

Toisin kuin muut suomalaiset bloggarit voin suositella tätäkin dekkaria brittidekkarien ja Sayersin ystäville, englantilaisissa bloggauksissa tätä on lämpimästi suositeltu.

****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Dorothy L. Sayers: Hirttäjän vapaapäivä

Dorothy L. Sayers: Hirttäjän vapaapäivä, alkuteos Hangman's Holiday 1933, suomentanut Annika Eräpuro, Gummerus 1997, sivumäärä 191.

Dorothy L. Sayersin Hirttäjän vapaapäivässä esiintyy kaksi salapoliisia, Sayersin pitkissä jutuissa esiintyvä älykäs lordi Peter Wimsey sekä vain lyhyissä jutuissa esiintyvä  Plummett & Rose viiniliikkeen myyntiedustaja Piccadillyltä Montague Egg. Tämä on hyvä kokoelma, erityisesti lyhyet jutut sopivat Montague Eggin personaan.

Ei kuitenkaan kannata lukea selostusta jutuista, joissain voidaan paljastaa tekotapaa tai ideaa.

Lordi Peter Wimsey tarinat:

Kuva peilissä
Peter Wimsey joutuu ratkaisemaan murhan, josta syytetään Wimseyn tapaamaa Robert Duckworthya. Robert on kertonut lordi Peter Wimseylle merkillistä tapahtumista, jotka liittyvät uniin, unitiloihin, ja peileihin. Lisäksi ihmiset väittävät Robertin olleen eri paikoissa, kun tämä on ollut sairaana. Tässä rikoksen juuret juontavat kolmeen sisarukseen, joista naimaton neiti saa kaksoset. Muut naimisissa olevat sisarukset adoptoivat lapset, ja he kasvavat erillään, toinen Englannissa ja toinen Australiassa. Tässä on vielä kysymys ns. peilikaksosuudesta, eli kaksoset ovat toistensa peilikuvia, tämä lienee mahdollista identtisillä kaksosilla. Tässä kaksosten luonteet ovat joko peilikuvia, tai vain vastakohtia.

Lordi Peterin uskomaton pakomatka
Tarina tapahtuu Pyreneiltä. Wimsey kuulee junassa herra Langleyltä tarinan tohtori Wetherallin kiroukseen joutuneesta vaimosta Alicesta, joka on täysin apaattinen. Seuraavaksi seudulle muuttaa latinaa puhuva velho ja hänen avustajansa. Kun tohtori Wetherall menee käymään kotiin USA:han hoitaa velho rouvan kuntoon ja pakomatka voi alkaa.  Latinaa puhuva velho on tietenkin Wimsey ja avustaja Bunter. Peter Wimseyn ja Alicen välillä ei ole mitään, tulevaisuudessa Alicen ja Langleyn välillä kenties on.
Kyse oli mustasukkaisen aviomiehen mahdollisuudesta alistaa nuori vaimo olemalla antamatta tälle kilpirauhaslääkettä.

Helmikaulanauha
Arvokas helmikaulanauha varastetaan sir Septimus Shalen vuosittaisissa juhlissa, joissa on arvoitusleikkejä, ja syödään myös "dickensiläisiä herkkuja". Sir Septimus on upporikas, ja joka vuosi hän lahjoittaa tyttärelleen helmen helmikaulanauhaan. Ohjelmassa on myös piilosilla oloa. Juhlat menevät hyvin, kunnes huomataan, että helmikauhanauha on kadonnut loppusointuleikin aikana. Tämän jälkeen tutkitaan osallistujien taskut. Lordi Peter Wimseyllä on kirurgin pihdit, suurennuslasi, ja tuumamitta, muilta löytyy ruuansulatuspilleriä, sokeripaloja, sinettivahaa, hakaneuloja, ja lankaa. Eräältä herralta löytyy sukkanauha, puuterirasia ja perunan puolikas. Lordi Peter pystyy selvittämään, kuka vohki helmikaulanauhan, ja minne hän sen pilotti. Minusta tämä oli mainio juttu.

Montague Egg -jutut
Myrkytetty Dow '08.
Kauppamatkustaja Montaque Egg, joka on Plummet &Rose -edustaja, tulee myymään tuotteitaan lordi Borrodalelle, joka on hänen asiakkaansa. Poliisi on vastassa, Borrodale on kuollut siemaillessaan Eggin myymää portviiniä. Portviini on hyvää, mutta sen seassa, on nikotiinia. Egg selvittelee poliisin kanssa tilannetta, ja konna jää kiinni, jo heti alkuun herättämällä puhetavallaan huomion. (Älä lue seuraavaa: tässä jutussa on dekkarien suurin klisee, eli hovimestari on syyllinen. Hovimestari aiemmista tavoistaan poiketen kutsuu Eggiä siriksi. Tämä juttu myrkynkin osalta, muistuttaa Agatha Christien Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, jossa myrkky oli nikotiini, ja syyllinen näytteli hovimestaria. Portviini siis on Plemmet & Rosen ja vuosikertaa 1908.
Kääntäjä on suomentanut The Salesman's Handbookin Kauppamiehen käsikirjaksi, muissa suomennoksissa se on Myyntimiehen käsikirja, tässä Egg siteeraa käsikirjan sääntöä 10, "Kun saavutat sisäkön suosion, kauppa jo puoleksi tehty on" s.77

Vainukoirat hajulla

Egg on Pig & Pewterin hotellissa ja sen takkahuoneessa viettävät aikaa Montague Egg, eräs parfyymiedustaja, paikallispoliisi, nuori pari, ja muutama muu herrasmies. Radiosta tulee kuulutus, että Alice Stewartin murhaajaksi epäiltyä Gerald Beetonia nuorta miestä (on 35-vuotias) etsitään, ja pyydetään ottamaan yhteyttä Nottighamin seriffiin, no oikeasti poliisipäällikköön. Montague Egg ja muut pohtivat veritekoa, ja Montague Egg pystyy nerokkaasti selvittämään kuka huoneissa olijoista Beeton on, ja saa hänet paljastamaan itsensä. Tarinassa väitetään, että paikka on savuinen ja ruuanhajun pilaama. Loppuselvittelyissä putoaa hajuvesipullo ja rikkoutuu, joten tuoksut vaihtuvat.

Murha aamulla
Montague Egg aikoo myydä tuotteitaan, koska "älä pientäkään tilaisuutta ohittaa päätä, kuin koittanut oot kepillä jäätä". Asiakas Humphrey Pinchbeck löytyy kuitenkin kallo murskana. Egg, joka on ollut Länsirintamallakin, hälyyttää poliisin. Kuolemansyyn tutkimuksessa epäilykset kohdistuvat vainajan retkumaiseen velkaiseen sisarenpoikaan Theodore Bartoniin. Yllätystodistaja neiti Queek todistaa nähneensä epäillyn auton rekisteritunnuksella WOE-1313 muualla. Jutun juju on siinä, että Montague Egg murskaa yllätystodistajan kertomuksen. "Jos kauppamies käyttää aivojaan, hän säästelee runsaasti vaivojaan". Tässä Montague Egg myy lauantaina viinejä, eli pitkään tehtiin kuusipäiväistä työviikkoa.

Yksi liikaa
Yhtyneitten Nitrofosfaattien Simon Grant on kateissa, ja yhtiön pörssikurssi laskee. Montague Eggillä ei ole yrityksen osakkeita, mutta hän on ollut junassa, johon Simon Grantilla on ollut lippu. Kuulusteluissa Montague Egg päättelee huijarikoplan menettelyn. Simon Grant ei ollut kadonnut murhaamisen vuoksi, vaan siksi, että hän on huijari, joka on häipynyt. Menetelmä perustuu silloiseen konduktöörien tapaan lukea junalippuja, ja jutun nimi viittaa epäsuorasti lippukikkailuun. Mukava tarina tämäkin.

Murha Pentecostissa
Montague Egg on myyntimatkalla Oxfordin kampuksella, ja Pentecostissa on tapahtunut rehtorin murha. Egg narauttaa syyllisen kirjastokäyttäytymisen perusteella. Konna on harhauttanut Collegen opiskelijoita myös pukeutumalla naisten vaatteisiin, tämäkään ei myyntimiestämme harhauta.

Maher Shalal Hashbaz
Montague Egg törmää väkijoukkoon, joka ihmettelee kissan karkaamista puuhun. Kissa on nuoren tytön Jenny Maitlandin, joka on myymässä sitä rahapulassaan lehdessä olleen ilmoituksen vuoksi. Kissan myyjiä on jonossa, ja kissa pitää viedä illalla tiettyyn osoitteeseen. Montague Egg on onneksi tytön tukena. Kissa on Jennylle rakas, ja Maher Shalal Hashbaz karkaa ja palaa  Jennyn luo. Egg tutkii kissaongelmaa, ja se on sukulaisten juoni saada eräs vanhus kuolemaan sydänkohtaukseen. Montague Egg pitää tekoa murhana.

Muita tarinoita on kaksi

Mies joka tiesi miten, herra Pender lukee tusinoittain salapoliisiromaaneja, ja uskoo erään herran pelottelutarinan junassa, ja sillä on arvaamattomia seurauksia, myös pelottelijalle.

Suihkulähde pulppuilee -tarinassa herra Spillerin elämää haittaa ikävä kiristäjä, kun hänestä päästään, on seuraava jonossa. 

*****

Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Dorothy L. Sayers: Kas tässä teille ruumis

Dorothy L. Sayers: Kas tässä teille ruumis, Have His Carcase, 1932, suomentanut Kersti Juva.  WSOY 1993, Sivumäärä 443.

Dekkarikirjailija Harriet Vane on vapautunut myrkytysepäilyistään. Hänen dekkarinsa myyvät hyvin. Hän välttelee lordi Peter Wimseyn yhteydenottoja, ja patikoi Wilvercombessa kesäkuun 18. Harriet Vane löytää rannalta verisen  miehen ruumiin kurkku auki viillettynä. Harriet Vane pohtii asioita hänen kirjojensa sankari Robert Templetonin näkökulmasta. Hän havaitsee, että vainajalla on sininen sarssipuku ja keikarimaiset ruskeat kengät. Paikalla ei ole ristin sielua. Hiekassa on yhdet jalanjäljet. Koska nousuvesi upottaa pian ruumiin, Harriet Vane ottaa valokuvat rikospaikasta, ja etsii rantavedestä partaveitsen (katso kansikuvaa). Vanella on monta mailia lähimmälle maatalolle, ja vielä pidempi matka puhelimen ääreen. Harriet soittaa sekä poliisille että Morning Stariin. Morning Starin toimituksesta soitetaan Wimseylle, joka rientää paikalle.

Dekkari etenee paljolti Harriet Vanen ja Peter Wimseyn tutkimuksin eteenpäin. Wimsey kosii vakiovälein Vanea, mutta luovuttaa lopussa monien rukkasten jälkeen. Myös poliisikomisario Umpelty ja Scotland Yardin Parker sekä Wimseyn nokkela palvelija Bunter tekevät tutkimuksia.

Harriet Vane haastattelee ensiksi hotellin muita tanssijoita, ja rouva Flora Welden haluaa puhua Harrietin kanssa. Selviää, että vainaja on Paul Alexis Goldschmidt. Hän on venäläisemigrantti ja lähtenyt maasta vallankumouksen aikana 9-vuotiaana, ja nyt hieman yli kaksikymppinen. Hänellä on Englannin kansalaisuus nimellä Paul Alexis. Hän on puhunut ylistävästi omasta syntyperästään Pavel Aleksevits Vorodinina, mutta on hotellissa tanssijana, ja gigolona, mitä termiä kirjassa käytetään. Rouva Welden on upporikas 57-vuotias leski, ja on ollut avioitumassa Paulin kanssa. Rouva Weldenillä on poika Henry, johon äiti on pettynyt. Mitään johtolankoja ei tunnu olevan.

Lordi Peter Wimsey selvittää partaveitsen arvoitusta ensin sen myyneeltä Endicootilta ja sitten eversti Belfridgeltä. Jolla on konservatiivin ajatukset: "Teräksestä ei ole mihinkään. Niistä peevelin ulkomaalaisista se johtui, ja massatuotannosta, hunnigolle menossa koko maan teollisuus". --- Mistään ei saa kunnon partaveitsiä ennen kuin maassa on konservatiivihallitus - niin voimakas hallitus, joka uskaltaa suojella rauta- ja terästeollisuutta. Mutta tuleeko siitä mitään? Ei tule, koska pelkäävät menettävänsä ääniä. Hempukoiden ääniä!". ss. 94-95. Naiset saivat Britanniassa äänioikeuden vasta 1928, ja ilmeisesti viittaus on tähän. Kirjan tapahtuma-aika on luultavasti vuosi 1931, jolloin oli Parlamenttivaalit, koska oli talouskriisi, edelliset vaalit olivat 1929, Työväenpuolue oli tuolloin vallankahvassa.

Partaveitsi oli siis terästä, jota hiotaan uudestaan ja kahva on norsunluuta! Tutkimukset etenevät, ja ilmenee, että Paulilla on ollut tyttöystävä Leila Garland, jonka jätti. Kun riittävän syvälle tongitaan löytyy kummallisia kultarahoja, ratkotaan salakirjoitusta, myös vainajan kirjahyllyä analysoidaan ja pohditaan  bolshevikeistäkin.

Dekkari on varsin pitkä, mutta myös mielenkiintoinen, lopulta Wimsey, Harriet Vane ja komisario Umpelty tietävät kuka tai ketkä ovat syyllisiä ja osaavat vastata kysymykseen miksi. Syyllisen tai syyllisten alibit vaikuttavat rautaisilta. Tässä kohtaa etsiväpari miettii, että tarvitaan tarkastaja Frenchiä, eli Freeman Wills Croftsin salapoliisia murtamaan rautainen alibi. Siihen pystyy lopulta Peter Wimsey.

Huomioita
Peter Wimsey kosiskelee Harriet Vanea, joka mainitaan tässä 28-vuotiaaksi, kummallista, kun edellisessä kirjassa olen muistavinani, että hänet mainitaan 29-vuotiaaksi. Kirjan loppu on varsin kyyninen, nimittäin vetyperoksidilla blondattu rouva Welden on ottamassa seuraavaa gigoloa suojiinsa. Sayers kirjoittaa myös Harriet Vaneen luultavasti myös hieman itseään, ja ainakin huomiot salapoliisikirjoista ovat asiantuntevia. Luulen, että dekkarin nimi Have His Carcase, liittyy myös Habeas Corpus -periaatteeseen (suora käännös Omistanet ruumisi). Ruumis nimittäin katoaa nousuveden aikana, mutta on suunniteltu, että se aikanaan löytyy, se kuuluu murhasuunnitelmaan.
Tässä kirjassa Charles Parker on naimisissa lordi Peterin Mary sisaren kanssa.

Dorothy L. Sayersin dekkari Kas tässä teille ruumis on hyvin klassinen dekkari, jonka murha on monimutkaisesti suunniteltu.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Dorothy L. Sayers: Lordi Peter katsastaa ruumiin

Dorothy L. Sayers: Lordi Peter katsastaa ruumiin, alkuteos Lord Peter Views The Body, suomentanut Paavo Lehtonen, SaPo 238 WSOY 1979, sivumäärä 294.

Lordi Peter selvittää tässä teoksessa yksitoista arvoitusta. Tämä kokoelma on laadukas kirja, olen aina pitänyt Lordi Peteristä ja hänen uskollisesta ja nerokkaasta palvelijasta Bunterista. Tähän aikaan lordi Peter asuu Piccadilly 110 A:ssa Lontoossa. Yläluokan tapaan Bunter syöttää, ja pukee lordin, jolla on siniverisyydestään huolimatta oma aloitteisuutta, rohkeutta ja uteliaisuutta rynnätä päin vaaroja, ja ongelmia, (Wimsey ei ehkä ole uskottava hahmo, mutta tällaisiin ihmisiin haluan uskoa ja tämä on fiktiota).

Kuparisorminen mies.
Ensimmäisessa tarinassa Kuparisorminen mies joukko herrasmiehiä kokoontuu Egotists' Clubilla. Atleettinen näyttelijä Varden kertoo merkillistä tarinaa New Yorkista, jossa hän tutustui kuvanveistäjä Eric P. Loderiin, mieheen, jolla oli kaikkea, myös kaunis rakastajatar Maria Morano, joka oli miehen mallina. Kun sota alkaa Vardenin ja Loderin tiet eroavat, mutta he tapaavat uudestaan. Vardenin mukaan Maria on jättänyt hänet, ja tunnelma on hyvin pingottunut. Vardenin tarina loppuu kohtaukseen, jossa ventovieras varoittaa Loderista. Lordi Peter Wimsey kertoo lopputarinan. Hän varoitti Loderista, koska tämä oli murhannut Marian, ja suunnitteli Vardenin murhaa. Loder on narsisti, ja (älä lue saat tekstin näkyviin vain maalaamalla: Narsisti oli valanut naisystävänsä taideteokseen :( Tarina on karmiva, mutta hyvä.

Kyseinen artikkeli 
Lordi Peter ja Bunter ovat matkustamassa tulossa Italiasta, kun kaksi ranskalaista kiinnittää lordi Peterin huomiota, puhuessaan jonossa. Bunter ottaa valokuvan ja lordi Peter ottaa yhteyttä Medwayn leskiherttuattareen, jonka järjestämiin häihin lordi Peter haluaa. Koittaa hääpäivä, ja morsian ulvoo timanttiensa varastetun. Parker tekee pidätyksen, Celestine Berger pidätetään. (Älä maalaa hiirellä, jos et halua tietää, mikä on jutun juju: Lordi Peter oli tajunnut Ranskassa, että naiseksi pukeutunut henkilö on mies, koska tämä puheessaan käytti maskuliinimuotoja. Valokuvasta mies tunnistettiin jalokivivarkaaksi. Kielten osaamisesta on siis hyötyä.). Mainio juttu.

Yllätysten laukku
Tarina alkaa takaa-ajolla, jossa autoilija yrittää saada moottoripyöräilijää kiinni palauttaakseen tämän pudottaman laukun. Tämä on minusta hyvä tarina. Laukussa on raskauttava todiste, mutta laukut on vaihtunut. Tämä on lopulta murhajuttu, jossa Peter Wimsey valelaukulla höynäyttää syyllisen tunnustamaan

Juonikas jokeri
Rouva Ruyslaender on kauhistunut, hänen timanttikauppiasmiehensä on tulossa kotiin. Miehen antama 115 timantin sisältämä kaulanauha on varastettu. Rouva tietää varkaan, mutta hän ei pysty tunnustamaan asiaa miehelleen, mutta tunnustaa lordi Peterille, joka hankkii sen takaisin. Korttitemppuja on hyvä osata.

Kiistakapula on kokoelman pisin tarina on mitaltaan 69 sivua. Lordi Peter on maaseudulla rauhantuomari Frobisher-Pymin luona. Seudulla on tulossa hautajaiset. Oikullinen, mutta rikas herra Burdock on kuollut New Yorkissa, mutta hautajaiset ja perinnönjako ovat paikkakunnalla. Vainajalla on kaksi poikaa Martin ja Havilland, joiden avioliittoihin liittyy skandaaleja. Veljekset eivät ole väleissä keskenään. Havillandin vaimo on sangen ongelmallinen ja hänellä on kaunis maku. Seudulla on taikauskoa, ja outoja tapahtuu, joku näkee ruumisvaunut yöllä, kirkon alttaria pengotaan, ja ruumis on kateissa. Sen sijaan vainajan testamentti löytyy. Juttu on huijausyritys, jonka  Peter Wimsey selvittää.

Juoksevat askelet
Wimsey ja etenkin Bunter auttavat tohtori Hartmania kokeissa. Bunter ottamalla valokuvia. Laboratorion yläpuolella asuu aviopari. Mies juoksee ja huutaa että vaimo on murhattu. Wimsey selvittää murhan tekijän ja höynäyttää hänet mikroskoopin avulla. Bunter siteeraa Korkeaa Veisua muististaan: Väkevä kuin kuolema on rakkaus, ankara kuin helvetti lemmenkateus. En itse löytänyt kyseistä kohtaa kuin muodossa: Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. "Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin."

Makuasia
Peter Wimsey'tä seurataan, kun hän on diplomaattisissa asioissa lähdössä Ranskaan. Tässä jutussa  salaisista piiruistuksista neuvotellaan, ja Peter Wimseyn lisäksi paikalla on Death Bredon. Kohta tulee paikalle toinen Peter Wimsey. Jutun juoni on se, että molemmat Wimseyt ovat huijareita, kuten Mainosmurhassa Wimsey esiintyy nimellä Death Bredon, jotka ovat hänen toinen ja kolmas nimensä. Molemmat vale-Wimseyt luulevat toista aidoksi. Oikea Wimsey luonnollisesti tietää molemmat vääriksi.

Lohikäärmeen pää
Tarina on mainio. Lordi Peterin veljenpoika  kymmenvuotias Gerald on koulun tuhkarokkoepidemian ja vanhempien matkan vuoksi lordi Peterin hoidossa. Seikkailu alkaa kirjakaupasta, mistä Gerald ostaa  Münsterin Cosmographia Universalis opuksen.
Seuraavaksi lordi  Petrin luo tulee itsepintainen  Wilberforce Pope, joka haluaa kirjan. Gerald ei ole halukas myymään, vaikka Pope  tarjoaa pojalle 50 puntaa. Wimsey  pistää kirjan kassakaappiin. Murtovarkaita vierailee talossa. Wimsey ja Gerald ratkaisevat, miksi kirja kiinnostaa ja pääsevät aarteen jäljille.

Varastettu vatsa
Thomas Macpherson on saanut perinnöksi Joseph isosedältään, tämän vatsalaukun. Terve ja tolkuissaan oleva isosetä on kuollut 95-vuotiaana hypättyään ikkunasta. Thomas säilyttää vatsalaukkua kotonaan ja näyttää sitä Wimseylle. Wimsey joutuu kuitenkin lähtemään  Skotlannista Lontooseen, ja  tutkiskelee asioita. Wimsey kehottaa sähkeitse avaamaan vatsalaukun, joka on kuitenkin varastettu. Wimsey palaa Skotlantiin, ja alkaa etsinnät. Vatsalaukku löytyy ja löytyy perintökin. Tämä on hyvä juttu.

Mies ilman kasvoja, tarinassa Wimsey selvittää murhan, missä vainajan kasvot on silvottu.

Ali Baban luola on dramaattinen päättöjuttu, joka alkaa lehtijutulla, jossa todetaan Lordi Peterin testamentanneen pääosan omaisuudestaan miespalvelijalleen. Joseph Rogers entinen Peterin hovimestari liittyy salaiseen rikollisjärjestöön, jota johtaa mystinen numero 1. Rikollisjärjestö tekee murtoja yläluokan lukaaleihin, mutta yrittää päästä salaisten asiakirjojen jäljille. Juttu on varsin dramaattinen. Rogers on järjestössä numero 21, ja hän jää petturuudesta kiinni. Rogers on itse asiassa Wimsey, joka ei olekaan kuollut. Sama kikka, jonka tekivät myös Hercule Poirot tarinassa Neljä Suurta, sekä Sherlock Holmes, joka lavasti kuolemansa tarinassa Viimeinen tapaus ja palasi tarinassa Autio talo. Ali Baba liittyy kassakaapin koodiin.

Lordi Peter katsastaa ruumiin on erittäin hyvä kokoelma, joka valottaa Wimseyn eri puolia, joista yksi on esiintyä valehenkilöllisyyden takana. Kirja on Sapo-painos, ja yllätyin ladontavirheiden suuresta määrästä. Lisäksi ihmettelen takakannen tekstiä: "Ja hän paljastaa Ali Baban luolan salaisuuden tavalla, joka saa lukijan mykistymään ...". Tämä ei minusta mennyt aivan näin.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Dorothy L. Sayers: Kuolema keskiyöllä

Dorothy L. Sayers: Clouds of Witness, suomeksi Kuolema keskiyöllä, 1926, englanninkielinen painos vuodelta 1978, sivumäärä 254

Dorothy L. Sayersin Kuolema keskiyöllä on toinen lordi Peter Wimseyn ratkaisema murhamysteeri. Tässä viitataan ensimmäiseen Kuka ja mistä -tarinaan, jonka jälkeen lordi Peter on tehnyt muuta, samoillut Korsikallakin. Peter on ollut poissa kuolemansyyntutkimuksesta, jonka raportin Peter lukee. Lokakuun neljäntenätoista päivänä on Peterin sisaren lady Maryn kihlattu kapteeni Denis Catchcart on ammuttu. Teosta epäillään Peterin ja Maryn veljeä Geraldia, joka on Denverin herttua. Kuolettava laukaus on ammuttu herttuan revolverilla. Denisin ja herttuan välillä on ollut suukopua, eikä Herttua ole ollut yöllä vuoteessaan. Kello kolmen aikoihin Herttua on löytänyt vainajan ammuttuna puutarhasta kasvihuoneen edustalta, paikalle pelmahtanut lady Mary huudahtaa, että ammuitko hänet. Herttua on saanut kirjeen ystävältään Tom Freebornilta Egyptistä, joka oli nähnyt kihlausuutisen. Tom kertoo, että Denis Catchcart on peluri, joka huijaa minkä Denis on auliisti myöntänyt. Asiaa selvitetään seikalla, että Denis on kasvatettu Ranskassa, ja siellä asioihin suhtaudutaan eri tavalla. Herttuan hoteissa on joukko muita ihmisiä, eversti Marchbanks rouvineen, Frederick Arbuthnot, herra ja rouva Pettigrew-Robinson.

Peter Wimsey saapuu paikalle, ja alkaa tutkia tapausta yhdessä Scotland Yardin rikosetsivä Charles Parkerin kanssa. Peter puhuu kevyesti paikalla olijoiden kanssa, ja tutkii monokkelisuurennuslasinsa avulla rikospaikan. Puutarhassa on ylimääräiset jalanjäljet, Wimsey nimeää ne N:O 10:n jäljiksi, lisäksi lehtien alta löytyy jalokivinen kissakoru, joka on kansikuvassa. Järjestelmälliset tutkimukset edistyvät ja niitä on nautittava lukea. Vainajan hotellihuone analysoidaan, hänen kirjahyllynsäkin, kirjeenvaihto läpikäydään. Parker matkustaa Pariisiin, jossa selviää, että vainaja on menettänyt omaisuutensa vuonna 1914, hänellä ollut sijoituksia Saksassa ja Venäjällä.

Charles Parker alkaa pohtia prosessin aikana lady Maryn mahdollista osallisuutta kihlattunsa toimissa. Lady Mary, jota Wimsey kutsuu Pollyksi, alkaa myös oirehtia. Lopulta hän tunnustaa tehneensä murhan. Pian selviää numero 10:n henkilöllisyys, hän on lady Maryn salainen "ystävä". Lady Maryn mielestä Simon Catchcardilla oli eri käsitykset kihlauksesta ja avioliitosta kuin englantilaisilla, mutta tuolloin lady Maryn omat toimet eivät olleet tavanomaisia. Tutkimuksia myös haittaa se, että Parker on ihastunut Maryyn, mutta suhde ei etene tässä osassa, mutta myöhemmissä osissa pari on aviossa, ja heillä on kaksi lastakin.

Peter Wimsey on lordi, joka on valmistunut Oxfordista pääaineena nykyajan historia. Britti aatelinen ei ole tuolloin käynyt töissä, ja salapoliisin työ on hänelle ollut harrastus. Peter Wimsey taisteli ensimmäisessä maailmansodassa kohoten majuriksi, mutta haavoittui vakavasti, jonka seurauksista hän edelleen ajoittain kärsii. Hänen joukoissaan palvellut kersantti Bunter on hänen miespalvelijansa. Mervyn Bunter on hyvin korrekti ja uskollinen Wimseylle, ja hyvin palkattu ja hyvin älykäs. Uskollisuus ei ole rahasta kiinni ja Bunter hoitaa Wimseytä liikuttavan hyvin.
"Mr Bunter brought Parker's letter up to Lord Peter in bed on the Wednesday morning". Posti kulki erinomaisesti Englannissa eli posti toimitetaan jo aamulla. Myös kahvikulttuuri kukoisti, tai Bunter valmistaa hyvää kahvia päätellen Wimseyn kommentista. "Bunter, said Lord Peter rather fretfully, your cafe au lait is the one tolerable incident in this beastly place". Todellisuudessa Peter Wimsey on reipas, tässäkin tarinassa häntä ammutaan, eikä mies ole siitä millänsäkään.

Kuolema keskiyöllä -dekkarissa on legendaarista ajan patinaa ja kaikki  huipentuu oikeussalissa lordi Peterin puolustukseen, jossa hän selvittää, miten kaikki tapahtui ja miksi.

Dorothy L. Sayersin dekkarien loistavuus ei tule ilmi rikoksissa, eikä edes niiden ratkaisuissa. Usein motiivi on ilmiselvä, rikoksen ratkaisu ei huipenna välttämättä dekkaria. Tässä huipennuksen muoto ja ajoitus ovat olennaisia, ja minä pidän miljöön ja Peter Wimseyn elämän kuvausta lukemisen arvoisena. Pidän myös Sayersin kuolemansyyntutkimuksen ja oikeudenkäynnin kuvauksista.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.
Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Dorothy L. Sayers: Mainosmurha

Dorothy L. Sayers: Mainosmurha, alkuteos Murder Must Advertise 1933, suomentanut Simo Pakarinen, Otava 1960, sivumäärä 285.

Mainosmurha -dekkari alkaa, kun Job Bredon tulee Pymin mainostoimistoon kuolleen tekstimiehen Victor Deanin tilalle. Dean on suistunut kierreportaita suinpäin alas, niska on taittunut ja ohimossa on painauma. Mainostoimiston arkea Deanin poismeno ei järkytä. Dean oli varsin epäsuosittu henkilö, hän nuuski toisten asioita ja omi muiden ideoita. Job Bredon tekee mainostekstejä lehti-ilmoituksiin, mutta tutkii ympäristöä, katselee palkkalistoja, mutta sopeutuu hyvin toimiston arkeen.

Dekkaristi Dorothy L. Sayers oli itse mainostoimistossa töissä. Dekkarin parasta antia on minusta mainostoimiston miljöön kuvaus. Pym johtaa mainostoimistoa, sitten on osastopäälliköitä, jotka on jaettu asiakkaiden mukaan. 1930-luvulla mainokset olivat lehdessä, niissä oli värssy ja kuva, kuvittajat, tekstimiehet ja taittajat tekivät mainoksen. Lisäksi oli konttorihenkilökuntaa, konekirjoittajia, latojia, ja painonpinnan valmistajia.

Juonipaljastuksia (murhaajaa, murhatapaa ei paljasteta, eikä mainostusta)
Job Bredon on 'valeasuinen' lordi Peter Wimsey. jonka koko nimi on siis Peter Death Bredon Wimsey. Peterin ja Harrietin vanhin poika nimettiin myös Bredoniksi. Lukijalle Wimseyn valeasu paljastetaan vasta sivulla 66, kun Wimsey puhuu ystävänsä Scotland Yardin rikostarkastaja Parkerin kanssa. Parker on naimisissa Peterin sisaren lady Maryn kanssa. Pym on pyytänyt apua asian selvittämiseen. Wimsey on varma, että Dean on murhattu, sillä vainaja ei ole yrittänytkään pudotessaan suojata käsillään itseään, kirja on pysynyt kädessä, Dean oli notkea nuori ja hyvä tanssimaan.

Kirjan kuluessa nerokas murhatapa ja murhaaja selviävät. Motiivi liittyy mainostoimistoon, vaikka itse rikollinen toiminta eli kokaiinin myynti tapahtuu muualla. Kirjan juoni on vaihteleva, mainostoimiston arkea kuvataan lämmöllä. Kiistoja on paljon, lisäksi Wimsey tutustuu yöelämään harlekiinina saadakseen kytköksiä vainajan tunteneeseen Dian de Momerie -nimiseen huonomaineiseen naikkoseen. Lisäksi pelataan kiihkeä krikettiottelu kahden mainostoimiston välillä. Peter Wimsey paljastuu peli tuoksinassa, hän on ollut Oxford Cambridge -ottelun tähti vuonna 1911. Kirjassa sivutaan tätä koulutusasiaa, Wimsey on käynyt Oxfordin, kuten syyllinenkin, eräs toinen on käynyt "vain" Etonin. Useimmat muut ovat käyneet muita kouluja, tai ovat kouluttamattomia. Peterillä on apuri Joseph Potts, joka on neljätoistavuotias juoksupoika.

Mainosmurha
Peter Wimsey saa alkuun tehdä margariini-mainoksia, mutta kehittää hyvän lopulta kampanjan savukkeille, joita tuolloin siis mainostettiin. Murhan motiivi on raha tai paremminkin kiristys. Murhaaja on rahapulassaan alkanut auttaa koplaa. Tapa on mitä nerokkain, ja liittyy mainoksiin. Tämä kuvio paljastuu Wimseylle, mutta kopla halutaan kiinni. Wimsey "armahtaa" murhaajan, joka kuitenkin saa rangaistuksensa. Mainonnan etiikastakin puhutaan; "Pym on ankaran moraalinen mies  -paitsi tietysti ammatissaan jonka ytimenä on kertoa uskottavia valeita maksua vastaan".

Käännöksestä
Kirjan kääntäminen on vaikeaa, luin tämän myös englanniksi. Kirjassa on on paljon hauskoja mainoslauseita, kuten " Makes Monday, Fun-Day", joka on käännetty "Lauantaina saa laiskotella". Victor Deanilla oli kovakuoriaisen muotoinen amuletti, se on käännetty vain skarabeeksi (virallinen nimi hyönteiselle lienee pillerinpyörittäjä). Outo käännös on minusta päähenkilön nimi Job Bredon, alkutekstissä se on Death Bredon. Wimseyn koko nimi on siis Peter Death Bredon Wimsey.

Mainostoimiston juoksupojan nimeä Punahilkka ihmettelin kaikkein eniten, alkuteoksessa hän on Joseph Potts ja lyhemmin Joe, lempinimenään Ginger. Punahilkka on nainen ja Little red riding hood englanniksi.

Murha-ase on Joen (joka oli takavarikoitu ja Joe on siis syytön) ja se on ritsa, mutta käännetty kumipyssyksi, alkuteoksessa se on catapult eli miksei puhuta ritsasta, ritsaan kuuluu kuminauha, käännös puhuu kumiletkusta? Jos haluaa kunnon ritsan, voi muuten käyttää polkupyörän sisäkumista leikattua palaa, mutta kumiletku kuullostaa kummalliselta. Sivulla 101 puhutaan eversharp-kynästä. Luultavasti kynä on aina terävä?

Kirjassa on jokaisen henkilön edessä mr. miss. tai mrs, leipää ja sirkushuveja on kääntynyt leipää sirkusleikeiksi ...

Käännösongelmista huolimatta Mainosmurha on nautittava dekkari, ja loistava ajankuvaus myös mainostoimistosta, ennen tietokoneita ja kännyköitä.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.
Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti

Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta

Dorothy L. Sayers: Yksi kuudesta, alkuteos Five Red Herrings 1931, suomentanut Hilkka Pekkanen, WSOY Sapo 295, sivumäärä 368.

Skotlannin Gallowayssa vierailee vain joko kalastajia tai taiteilijoita. Lordi Peter Wimsey on perhokalastamassa. Kukkoileva skottilainen maisemamaalari Sandy Campbell löytyy ensimmäisen luvun jälkeen kuolleena. Onnettomuus olisi mahdollinen, mutta Campbell on riidellyt kuuden taiteilijan kanssa. Wimsey tajuaa, että putoamispaikka on lavastettu maalauspaikaksi, sillä putoamispaikalla on keskeneräinen taulu ja maali on märkää. Ruumis on ollut ennen löytöhetkeä yli kuusi tuntia kuolleena mahdollisesti jopa 13 tuntia.  Campbell maalaa öljyväreillä, mutta käyttää palettiveistä, ei siveltimellä, joka on kannessa. Wimsey tajuaa, että Campbellin tavaroista puuttuu jotakin, joka ei kuitenkaan ole kannessa oleva esine eli sivellin (puuttuva esine paljastetaan lopussa). Epäilyt lankeavat kuuden taidemaalarin päälle, koska toisen maalaustyyliä ei voi jäljitellä kuin toinen taidemaalari.

Epäillyt on ovat taidemaalarit: Michael Waters, Hugh Farran, Matthew Gowan, Jock Graham, Henry Strachan sekä John Ferguson. Campbell on ollut jokaisen kanssa riidoissa. Minusta riidan aiheet ovat sangen pieniä, kukkoilua pubissa, vinoilua golfista, ja Campbell ajanut autolla naapurin kivimuuriin. Toisaalta taiteilijoista kolme on naimisissa, ja Campbell on vieraillut erään vaimon luona? Kyseisen vaimon taidemaalariaviomies on lisäksi häipynyt.

Tapahtumapaikka  on Skotlannin lounaisrannikolla Kirkcudbrightin seutuvilla. Kuva on google-kartasta ja paikka on punaisen nuolen alla, löytyy haulla Kirkcudbright tai Dumfries ja Galloway ja googlessa on katunäkymämahdollisuuskin. Seudulla on kirjassa vain kalastajia ja taidemaalareita, sekä hotellinpitäjiä ja poliiseja.

Ylietsivä Dalziel ja poliisipäällikkö sir Maxwell Jamiesson tutkivat poliisista murhaa. Lontoossakin käydään etsimässä erästä epäiltyä ja saadaan virka-apua Scotland Yardin Parkerilta. Sir Peter Wimsey on paikalla vuosittain kalastamassa taimenia, Wimsey asuu yhdessä miespalvelijansa Bunterin kanssa vuokraamassaan ateljeessa, ei tänä vuonna hotellissa. Juuri sir Peter Wimsey paneutuu tarmoikkaimmin asiaan ja hän  porhaltaa Daimlerillaan eri verukkein jututtamassa ihmisiä. Tämä kirja on hyvä juuri siksi, että tässä on vain Wimsey ei muita, Bunterkin on vain muutamassa kohtauksessa.

Epäillyt ovat kateissa, yksi  lienee mennyt junalla Glaskow'hun, yksi Lontooseen. Paikalla on pyörän jälkiä,ja lisäksi selvitetään muita junamatkustajia, jos tekijä onkin ulkopuolinen. Joku on saattanut livahtaa lautalla Irlantiin. Vaimojen luona on ollut vieraita. Näistä yksittäisistä asioista nousevat väärät vainut, lisäksi golf-kentällä tapelleen taiteilijan silmä on murhayönä mustunut, useimmat epäilyksen alaiset ovat lähteneet lipettiin. Oikeastaan kukin kuudesta olisi voinut tehdä sen. Campbell on itse ollut ilkeä riidanhaastaja, eli häntä ei juuri paikkakunnalla surra.

Suomalainen nimi Yksi kuudesta viittaa kuuteen epäilyyn, alkuperäinen nimi Five Red Herrings ei liity niinkään kalastukseen eikä savustukseen. Red Herring liittyy vääriin jälkiin, joita on tehty 1800-luvun lopulla savusilleillä, eli viisi epäilyistä on aiheettomia. Loppu on nerokas, poliisit esittävät teoriansa, mutta Wimsey uudelleen rakentaa murhan, ajomatkan autolla, pyörällä ja junalla, kaikkine oveline harhautuksineen. Tässä jälkien tekeminen ja kaikki ovelat lavastukset on viety nautittavan pitkälle.

Tämä on dekkariksi varsin pitkä, mutta minä pidin tästä. Seutu on kuvattu hyvin ja ihmiset. Campbellin ruumiin vatsasta löytyi vain whiskyä (asiaa ei mitenkään alleviivattu). Skotit eivät varmaankaan rakasta herroja eikä englantilaisia, mutta Wimseytä he sietävät, sillä Wimsey ei halveksi koskaan muita ihmisiä ja on oma itsensä. Tässä Wimseyn, poliisin ja paikkakunnallisten suhteista on mukava lukea. Monia vanhoja tapoja on esitelty, portit kesken tien, villan kehräys kotona ja junalippujen tarkastus, niputus ja lähettäminen tarkastettavaksi.

*****
Dorothy L.Sayers (1893 - 1957) on tunnettu Peter Wimsey -dekkareistaan, joista tämä on seitsemäs.

Dorothy L. Sayers ottaa tässä teoksessa kantaa käytettyjen autojen kauppiaiden moraaliin sivulla 230, viittauksen mukaan käytettyjen autojen kauppiaat käyttivät  orjatyövoimaa, eli kyyniset ja tuimat miehet ajavat ostettuja autoja vuorokaudet ympäri, ja jättävät nopeasti asiakkaille, ja liukenevat paikalta, ennen kuin asiakkaat ehtivät tehdä harmillisia havaintoja. Lainaus ei sanatarkka, mutta sisältö on suurinpiirtein näin, 1930-luvulla kuluttajan mahdollisuudet reklamoida ja purkaa kauppa olivat varmasti pienempiä kuin nyt.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928

Lordi Peter katsastaa ruumiin  1928 –novellikokoelma

Myrkkyä  1930

Yksi kuudesta 1931

Kas tässä teille ruumis 1932

Mainosmurha 1933

Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma

Kuolema kirkkomaalla 1934

Juhlailta 1935

Kuolema häämatkalla, 1937

In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma

Striding Folly, 1972 –novellikokoelma

Dorothy Sayers: Luonnoton kuolema

Dorothy Sayers: Luonnoton kuolema, Unnatural Death 1927, suomentanut Inkeri Relander 1961, Otava 247 sivua.

Scotland Yardin komisario Charles Parker ja lordi Peter Wimsey ovat viettämässä iltaa, kun kuulevat eräältä lääkäriltä tarinan vanhan naisen kuolemasta, josta hän oli vaatinut ruumiinavausta. Ruumiinavauksenkin jälkeen kuolema todettiin luonnolliseksi. Vainaja oli yli 70-vuotias, hänellä oli lisäksi levinnyt syöpä.

Lordi Peter pyytää neiti Alexandra Climpsonia (Takakannessa lukee Agatha Climpson!) selvittämään, kuka vainaja on. Lääkäriä, joka tässä tapauksessa on tohtori Carr, sitoo nimittäin vaitiolovelvollisuus. Kyläläiset eivät ole vaitiolosta kuulletkaan. Neiti Climpson ja lordi Peter alkavat selvittää neiti Agatha Dawsonin kuolemantapausta. Tohtori Edward Carr on menettänyt kaikki asiakkaansa vaadittuaan ruuminavausta, sillä kaikki säälivät vainajan sisarentytärtä neiti Whittakeria, joka perii vainajan omaisuuden. Aiemmin Whittakerin toinen täti oli kuollut.

Neiti Climpson muuttaa paikkakunnalle eli Leyhamptoniin. Hän tarttuu ilmassa oleviin vihjeisiin ja ujuttautuu Leyhamptonin juoruihin mukaan. Climpson asuu rouva Budgen luona ja raportoi kirjeitse Wimseylle. Wimsey tapaa Lontoossa yhdessä Parkerin kanssa Templetonin valehahmossa pääepäiltyä. Wimsey pyytää neiti Dawsonin entisiä palvelijoita ottamaan yhteyttä, valitettavasti yksi heistä eli neiti Gotobed (nimi on minusta omituinen Go to bed) murhataan, ja häneltä löytyy viiden punnan seteli, jota aletaan jäljittää ...

Leyhamptonissa neiti Climpsonin tutkimukset valottavat neiti Agatha Dawsonin elämää. Hän on asunut aiemmin yhdessä vanhemman neiti  Whittakerin eli Clara Whittakerin  kanssa. Clara on ollut rikas nainen, joka on ollut töissä omistamassaan hevossiittolassa, leikannut tukkansa lyhyeksi ja kieltäytynyt menemästä naimisiin. Agatha on asunut Claran kanssa ja tehnyt kotityöt. Clara on testamentissaan jättänyt omaisuutensa Agathalle.

Yhdeksi todisteeksi paljastuu  erään henkilön kirjoittama paperi, jossa hän on hahmotellut, mitä syntejä ripissä tunnustaa. Henkilö, joka murhattiin näiden vuoksi, ilmoittaa lempikirjailijakseen Sheila Kaye-Smithin (1887 - 1956), katsoin, niin Sheila Kaye-Smith on ollut sangen kuulu kirjailija ja kuvannut kapitalismia ja naisen asemaa. Tämä tarina tapahtuu keväällä ja kesällä 1926, ja neiti Dawson kuoli vuonna 1925, ajankohdalla on merkitystä motiivin kannalta.

Dekkari on sangen selvä, ja ratkaisukin. Syyllistä hiillostetaan jatkuvasti, hänen tekemisiään tarkastetaan, ja neiti Dawsonin kuolemaa yritetään todistaa murhaksi. Motiivikin ymmärretään, Keskivaiheilla dekkaria tulee mukaan neiti Dawsonin serkku Länsi-Intiasta, joka on musta pappi Hallelujah Dawson, jolle tarjotaan syyllisen viittaa, kuten rouva Forrestille, mutta Wimseylle ja Parkerille on selvää koko ajan, kuka syyllinen on, luultavasti lukijallekin.

Loppuratkaisu on myös kaksijakoinen. Sarjamurhaaja iskee neiti Climpsonin kimppuun, joka säästyy, kun Wimsey ja Parker tulevat onneksi ajoissa paikalle

Dorothy Sayersin Luonnoton kuolema on minusta varsin mukiinmenevä dekkari, vaikka se käynnistyy hitaasti, eikä se ole tekijänsä parhaimmistoa, lisäksi syyllinen on ilmeinen. Murhatapa sen sijaan on yllättävä, ja minusta ainutlaatuinen. Sarjamurhaaja saadaan kiikkiin, mutta hän päättää päivänsä ennen oikeudenkäyntiä.

Sayersin mukavat dekkarit kertovat Wimseystä, Parkerista, Bunterista, tai oikeastaan 1920- ja 1930-luvun Englannista. Peter Wimsey asuu Piccadilly 110 A:ssa Lontoossa. Hän on perustanut Konttoripalvelun, jossa neiti Climpson on töissä, ja jonka suojissa hän myös tutkii asioita dekkarissa Myrkkyä. Lordi Peter kerää muuten kirjoja tai niiden ensipainoksia, joka on ollut tuolloin hyvin kallista puuhaa, luultavasti edelleenkin, jos kerätään satoja vuotta vanhoja kirjoja.

Sayers on laittanut Vera Findlaterin (Find later?) suuhun omituisen virkkeen: "Miss Findlater puhui kuin väsynyt elostelija, joka on luullut imeskelevänsä elämän makeaa appelsiinia, mutta havainnut sen kuolleeksi merisiiliksi". s.160. Tässä virkkeessä ei minusta ole juurikaan mitään mieltä, mutta englanniksi saattaa olla. Kirjassa puhutaan ystävyydestä, miesten ystävyydestä ja naisten, myös naisten yhdessä asumisesta puhutaan paljonkin. Vera Findlaterikin asuu naisen kanssa, ja tämä nainen kutsuu tätä Veraa, rakkaaksi. Climpsonin mukaan Vera on kotiorja. Tämän ehkä tulkitaan 90 vuotta kirjoittamishetkestä eri tavalla, kuin tämä on tulkittu tuolloin. Samoin neiti Whittaker vanhemman ja Agatha Dawsonin yhteisasumisen. Ihmisten asumisjärjestelyissä ei ole tietenkään mitään tuomittavaa, mutta murhissa sen sijaan on.

Dorothy L. Sayers: Kuka ja mistä?

Dorothy L. Sayers: Kuka ja mistä? Alkuteos Whose body? 1923, suomentanut Kristiina Rikman, WSOY SaPo n:o 299 1986, sivumäärä 253.

Kuka ja mistä -nimi viittaa  ruumiiseen, joka löytyy herra Thippsin  kylpyammeesta. Alfred Thipps on arkkitehti, joka asuu kuuron äitinsä kanssa. Poliisista Sugg pidättää Thippsin. Suggilla on teoria, että ruumis on kadonneen Reuben Levyn.

Ruumis on alaston, lihava noin 50-vuotias, hiukset on leikattu ja  kädet hoidettu manikyyrillä. Kuoleman on aiheuttanut isku niska- ja selkänikamiin. Sen toteaa ruumin tutkinut läheisen sairaalan lääkäri sir Julian Freke.

Lontoon Cityn pörssin velho sir Reuben Levy on kadonnut jäljettömiin. Hänen vaimonsa lady Levy on Denverin herttuattaren nuoruuden ystävä. Hän on parhaillaan ulkomailla. Denverin herttuatar tuntee myös Thippsin, jonka äidin hän ottaa kartanoonsa asumaan. Denverin herttuatar on taas lordi Peter Wimseyn äiti.

Tämä on Dorothy L. Sayersin ensimmäinen lordi Peter Wimsey -tarina ja hyvä sellainen. Salapoliisi Peter Wimsey pohjustetaan hyvin. Hän valmistui Oxfordista pääaineena nykyajan historia. Hän taisteli ensimmäisessä maailmansodassa kohoten majuriksi, mutta haavoittui vakavasti, jonka seurauksista hän edelleen ajoittain kärsii. Hänen  joukoissaan palvellut kersantti Bunter on hänen miespalvelijansa. Wimsey on muuttunut haavoittumisen seurauksena vakavaksi. Ennen sotaa hänellä oli koko joukko naisseikkailuja, ja hän oli hyvin urheilullinen. Tässä hän kerää kirjaharvinaisuuksia ja  ensipainoksia. Mervyn Bunter on hyvin korrekti ja uskollinen Wimseylle, ja hyvin palkattu ja hyvin älykäs. Uskollisuus ei ole rahasta kiinni. Lordi Peterillä on monokkeli, joka on itse asiassa voimakas suurennuslasi. Bunter on taitava valokuvaaja, ja lordi Peter tukee hänen hankintojaan avokätisesti.

Lordi Peter saa kuulla Thippsin ahdingosta ja ehtii nähdä ruumiin löytöpaikan ja tekee monia havaintoja, jotka poliisilta on jäänyt kokonaan havaitsematta. Itse asiassa rikostapaus on mielikuvituksellinen ja riittävän outo, ja tavallaan nerokas, mutta syyllinen ja motiivi sekä tekotapa ovat dekkareita lukeneille varsin ilmeisiä. Syyllinen mainitaan ensimmäisen kerran yhdennellätoista tekstisivulla, ja motiivi paljastuu kun tarinasta on jäljellä noin kaksisataa sivua ja toistetaan heti kuolemansyyntutkimuksen jälkeen. Nämä siis mainitaan kaiken muun ohella. Enimmäkseen tehdään selvityksiä ja tutkimuksia ja seurataan kiinnostavasti myös sivulatuja. Dekkari on silti äärimmäisen kiinnostava, se on myös takaa-ajo ja kamppailu, joka päättyy tunnustuskirjeeseen, ja itsemurhaan. Peterille valkenee rikoksen logiikka noin 90 sivua ennen dekkarin loppua. Lopun aikaa hän etsii oikeat todisteet ja todistajat, ja etsii rikollisen tiedot, ja käy rikollisen luona. Rikollinen pohjustetaan hyvin, hän on punatukkainen, hyvin koulutettu ja arvossa pidetty kansalainen. Koska liikutaan ylhäistöpiireissä, bloggauksen lukija ei voi aavistaa tätä, punatukkaisuuskin mainitaan ohimennen. Murhaajan ajatuksiaan kuvaa esimerkiksi seuraava: "ihmisen omaatuntoa voidaan verrata mehiläisen pistimeen, joka edistämättä lainkaan omistajansa hyvinvointia ei toimi aiheuttamatta sen kuolemaa, sen olemassa olo on kussakin tapauksessa puhtaasti sosiaalinen". s.161  Minusta omatunto on ihmisen moraalin kannalta hyvä ominaisuus, on olemassa universaalisti oikeaa ja väärää, henkilön hengen riisto on väärä teko.

Bunter on erilainen avustaja kuin kapteeni Hastings Poirot'lle tohtori Watson Sherlock Holmesille. Bunter kerää todisteita ja kuvaa niitä, hän menee palvelijoiden joukkoon. Bunter on omalla tavallaan terävä kaveri. Lordi Peter tuntee Scotlandin Yardin päällikön Parkerin, joka on poikamies, mutta nai myöhemmin Peterin sisaren. Heidän ystävyytensä on aitoa ja vahvaa. Peterin tutkimukset ovat todistusaineiston keräämistä perinteisellä tavalla ja päättelyä, mutta myös vai vihkaa leikkimällä yksinkertaista tai höpöttämällä kirkon katon korjausprojekteista. Lordi Wimseyssä siis yhdistyy Sherlock Holmes, neiti Marple sekä Hercule Poirot, tai hän käyttää heidän kaikkien menetelmiä. Lordi Peter on lisäksi varsin inhimillinen hahmo, sillä hän kärsii ajoittain sotaneuroosista.

Dorothy L. Sayersin Kuka ja mistä? on hyvä esikoisdekkari.

*****
Dorothy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.

Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928

Lordi Peter katsastaa ruumiin  1928 –novellikokoelma

Myrkkyä  1930

Yksi kuudesta 1931

Kas tässä teille ruumis 1932

Mainosmurha 1933

Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma

Kuolema kirkkomaalla 1934

Juhlailta 1935

Kuolema häämatkalla, 1937

In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma

Striding Folly, 1972 –novellikokoelma

Dorothy L. Sayers: Striding Folly

Dorythy L. Sayers: Striding Folly, 1984, alunperin julkaistu 1972. Teos sisältää johdannon Dorothy L Sayersista, ja kolme Lordi Wimsey -tarinaa. Sivumäärä 124.

Johdannosta selviää seikka, että Dorothy Leigh Sayers opiskeli jo 1910-luvulla Oxfordissa, mutta sai Masters of Arts -tutkinnon vasta 1920, sillä  vasta silloin naiset voivat valmistua  Oxfordista. Sayers oli mainostoimistossa töissä varsin pitkään. Bloggaan tästä Juhlaillan jälkeen, sillä tästä selviävät Wimseyn ja Vanen avioelämän hedelmät.

Striding Folly -jutussa herra Mellilow pelaa shakkia herra Creechin kanssa keskiviikkoisin. Mellilow asuu yksin maaseudulla. Creech aikoo myydä maita sähköyhtiölle, mikä raivostuttaa Mellilow'ta.

Mellilow näkee merkillisen unen, missä esiintyvät silta, shakki ja ruumis.

Viikon päästä Creechiä ei kuulu pelaamaan. Mystinen mies tulee  sen sijaan pelaamaan, ja matittaa torneilla Mellilow'n.  Mies katoaa nopeasti. Mellilow hakee ulkoa rakkaat kalossinsa ja Creech löytyy kuolleena, valkoinen torni eli yksi shakkinappuloista (myös kirjan kannessa) on ruumiin vieressä. Poliisin epäilykset kohdistuvat Mellilow'hun, sillä poliisi ei usko hänen pelijuttujaan eikä kalossien hakua. Sen sijaan paikalle pelmahtava Peter Wimsey osoittaa jälkien, kalossien ja sillan avulla, että juonessa oli kaksi miestä, joista toinen on Creechin tuttu, mutta Mellilow on syytön.

Haunted Policeman -juttu alkaa nokkelasti, siinä vaikka ei alkuun uskoisi: Harriet Vane synnyttää potran pojan ja Wimsey on mukana synnytyksessä. Peter kipaisee kotiin ja hän pyytää poliisia lasilliselle. Poliisi kertoo muun jutustelun lomassa merkillisen tapauksen, jossa hän oli nähnyt ruumiin lattialla asunnossa, jonka osoite oli  Merriman's End 13:sa. Asiaa selvitellään ja kadulla on vain parilliseia numeroita.
Peter Wimsey menee paikalle ja selvittää arvoituksen. Hän puhdistaa poliisin maineen, häntä epäiltiin työmaajuopoksi.

Talboys -juttu alkaa, kun Peterin ja Harrietin esikoispoika Bredon tunnustaa, että on pihistänyt herra Putffitin palkintopersikat. Tunnustus on yliampuva, sillä pöllittyjä persikoita oli vain kaksi. Puffit ottaa asian hyvin. Wimseyn vieraana on omituinen neiti Quirk, jolla on joka asiaan mielipide. Neiti-ihmisenä hän tietää lasten kasvatuksesta kaiken.
Seuraavaksi Puffitin kaikki persikat nyysitään, ja Bredon on taas syyllisen viitassa. Lordi Peter, joka on tarinassa 52-vuotias osoittaa syyllisen/syylliset ja lopussa neiti Quirkia "koulutetaan" käytännön "kasvatuksen kautta".

Peterillä ja Harrietilla on tässä kolme poikaa: Bredon, Roger ja Paul. Jossain on tieto, että lopulta poikia (tai lapsia) olisi lopulta viisi.
*****
Dorythy L. Sayers (1893 - 1957) oli tuottelias ja laadukas dekkarikirjailija.
Tuotantoa
Kuka ja mistä 1923
Kuolema keskiyöllä 1926
Luonnoton kuolema 1927
Kuolema vierailee kerhossa 1928
Lordi Peter katsastaa ruumiin 1928 –novellikokoelma
Myrkkyä 1930
Yksi kuudesta 1931
Kas tässä teille ruumis 1932
Mainosmurha 1933
Hirttäjän vapaapäivä 1933 –novellikokoelma
Kuolema kirkkomaalla 1934
Juhlailta 1935
Kuolema häämatkalla, 1937
In The Teeth of the Evidence, 1939 –novellikokoelma
Striding Folly, 1972 –novellikokoelma, julkaistu postuumisti