Frances Hodgson Burnet: Kadonnut prinssi

Frances Hodgson Burnet: Kadonnut prinssi, alkuteos The Lost Prince, 1915 Suomentanut Toini Swan, NTK nro 8, neljäs painos 1975, sivumäärä 265.

Kirja alkaa Lontoon rähjäisiltä kujilta, jonne 12-vuotias Marko Loristan on isänsä kanssa muuttanut. Marko on tottunut jatkuviin muuttoihin maasta toiseen, Markon isä kertoo, että he ovat samavialaisia, ja heidän sydän sykkii Samavian puolesta, kuten Samavian puolesta ovat heidän miekkansa, katseensa, ajatuksensa, henkensä ja elämänsä. Marko ei saa paljastaa, että on Samaviasta, eikä Marko saa puhua maan kieltä. Isän kertoman tarun mukaan, Samaviassa oli viisisataa vuotta sitten ahne kuningas, joka ajoi toimillaan maan sekasortoon, ja yritti surmata kruununprinssi Ivorin, joka pääsi pakenemaan ja ehkä maanpakoon. Pian uusi kuningas syöstiin vallasta ja surmattiin, ja ahneet vallanpitäjät vaihtuivat usein. Samavian laillinen monarkkiFedorovitshin kuningassuku näyttää kadonneen, ja vallasta kamppailevat Maranovitshit ja Jarovitsihit. Samavia on uutisotsikoissa Lontoossakin, missä Marko havaitsee kuninkaan linnassa samaviaa osaavan ihmisen, ja kadulla raajarikkoisen pojan Rotan, joka tuntuu tietävän Samavian asioista. Hän ystävystyy Rotan eli Jim Ratcliffin ja hänen kumppaniensa kanssa, jotka myös tietävät Samaviasta. He perustavat salaisen "puolueen" Liiton ja leikkivät sotaa.

Frances Hodgson Burnet on kuuluisa lähinnä tyttökirjoistaan Salainen puutarha ja Salainen puutarha joka kertoo pojasta, sekä kirjasta Pikku lordi jossa on hieman samanlainen asetelma. Tämä tarina päättyy Markon ja Rotan saapuessa Samaviaan. Kirjan jännite onkin, kuka on kadonnut prinssi, ja miten mahdollinen vallanvaihdos voi toteutua.

Juonipaljastuksia älä lue
Rotta muuttaa Loristaneille, kun hänen juoppohulluisä kuolee. Rotta tottuu Loristanin perheen tavoille, ja harjoittelee kainalosauvoilla kävelyä, ja kertoo näkemyksistä tunkeutua Samaviaan. Samaviassa riehuu sisällissota, jossa maranovitshiläiset ja jarovitsihiläiset kamppailevat kruunusta. Kadonnut prinssi on löytynyt, fedorovitshiläiset suunnittelevat prinssin paluuta, jota taas muut ryhmät yrittävät estää. Marko joutuu urkkijoiden vangiksi, mutta pelastuu vankeudesta paljastamatta tietoja. Marko ja Rotta saavat tehtäväkseen välittää salasanomaa pisin Eurooppaa määrätyille yhteyshenkilöille, urkkijat ovat heidän kannoillaan ja Markolla on heistä harmia. Kaksikko kokee huikeita seikkailuja, kun Marko välittää valituille henkilöille viestin: "Lamppu on sytytetty". Ranskasta, Itävaltaan, ja Unkariin, tie vie lopulta Samaviaan, missä Marko näkee aseseppien täyttämät luolat täynnä aseita, ja viimeinen viesti papille. Pojat palaavat kotiin, mutta isä on poissa, ja Samavian "valekuningas" Mikael  Maranovitsh on surmattu. Tässä isänmaallisessa tilanteessa Loristanien  vuokraemäntä rouva Beedle ahdistelee, niinkin vähäpätöisellä asialla kuin vuokralla, jonka samavialaiset lupaavat kärttyisästi joskus maksaa. Samaviassa taistelut etenevät, ja uutiset kertovat, että prinssi on palannut, ja kruunataan kuninkaaksi. Marko ja Rotta matkustavat uudestaan Samaviaan, ja kruunupää on Markon yllätykseksi hänen oma isänsä, ja hän on nyt prinssi.

Teos Kadonnut prinssi kasvaa loppua kohti kuvaukseksi vallanvaihdosta, ja Markolla on oma osansa asiassa. Markon isä pitää paljon piilossa suojatakseen poikaansa urkkijoilta ja itseltään. Loppuun asti hänelle ja lukijalle on epäselvää kuka on prinssi, mutta oli siis Marko.

****
Frances Hodgson Burnett (1849 - 1924) oli englantilainen kirjailija, Kadonnut prinssi on hänen laajasta tuotannosta viimeisimpiä, ja luultavasti viimeinen, joka on suomennettu. Minusta se sopii lapselle edelleen varsin hyvin ja miksei kyyniselle kirjabloggaajallekin, vaikka kirja on toisaalta ennalta arvattava ja kliseinen, mutta lapsi ei ole lukenut ennen tällaisia kirjoja, eli on huikea seikkailu.
Olen blogannut hänen kirjoistaan
Pikku prinsessa
Salainen puutarha
Pikku lordi
Näistä kaksi ensimmäistä ovat loistavia ja Pikku Lordi ja Kadonnut prinssi ovat teoksia joista myös  kyyninen kirjabloggari pitää.

Frances Hodgson Burnett: Pikku lordi

Frances Hodgson Burnett: Pikku lordi, Little Lord Fauntleroy 1886, suomentanut Helmi Krohn, kuvittanut Poika Vesanto, Otava 1956, sivumäärä 253.

Frances Hodgson Burnettin Pikku lordi on ihastuttava ja ajaton lastenkirja, jota voin vilpittömästi suositella lapsille ja lapsenmielisille.

Juoni ja henkilöt
Seitsenvuotias Cedric Errol asuu New Yorkissa orvon kauniin äitinsä kanssa. Cedric on avoin ja viehättävä pikkuvanha poika, hänellä on paljon ystäviä kenkänkiillottaja Dick Tipton ja Omenamummo. Dick kiillottaa kenkiä kadulla, ja on yritteliäs ihminen, mutta kärsii liikekumppaninsa Jaken petollisuudesta. Omenamummo myy taivasalla omenoita. Cedric on varsin köyhästä kodista.

Cedricin "paras ystävä" Dickin lisäksi on sekatavarakauppias Silas Hobbs, jonka kanssa Cedric keskustelee päivänpolitiikasta. Hobbs on hyvin amerikkalainen ja halveksii Englannin aatelisia. Cedricin isoisä on juuri englantilainen aatelinen Dorincourtin kreivi. Cedricin isä on kuollut, kun poika on ollut pieni, Cedricin isä on avioiduttuaan amerikkalaisen taviksen kanssa polttanut sillat aateliseen sukuunsa. Koska isoisän muut pojat ovat kuolleet lapsettomina, haetaan Cedric Englantiin aateliskartanoon oppiin. Cedric eli lordi Fauntleroy joutuu hyvästelemään vanhat ystävänsä, ja tekee heidän elonsa helpommaksi. Hän antaa rahaa Dickille, jotta hän pystyy lunastamaan liikekumppaninsa pois ja ostamaan uudet kiillotusharjat. Omenamummolle hän ostaa teltan, ja Bridgetiä, jonka mies Mikael on sairas ja jonka 12 lasta kärsii puutetta, hän avittaa 25 dollarilla, mikä tuolloin oli paljon rahaa.

Englannissa vanha kyyninen kreivi, sairaalloinen valittaja kohtaa Cedricin, joka on avoin ja optimistinen lapsi ja ajattelee kaikista ja kaikesta hyvää. Cedric selviää myös Englannissa. Vanha kärttyinen kreivikin unohtaa luuvalonsa, kun Cedric selittää baseballin saloja ja he pelaavat lautapelejä. Kreivi opastaa Cedriciä kriketin maailmaan. Kaikki menee hyvin, mutta Cedricin äidin kanssa kärttykreivi ei suostu puhumaan. Äiti ei pääse kartanoon asustamaan, mutta rouva Erroll hurmaa paikkakuntalaiset uurastamalla koko kylän hyväksi.

Käännekohta sattuu yllättävän myöhään, kun eräs katunainen väittää olevansa kärttykreivin toisen pojan vaimo ja synnyttäneensä tälle pojan, jolle vaatii lordin oikeuksia.

Cedric ja hänen äitinsä ei ole millänsäkään käänteestä, sen sijaan kreivi ja tiedon saaneet Hobbs ja Dick ovat. Huikeittein käänteiden jälkeen selviää, että katunainen on Dickin veljen Benjaminin hullu ja hurja vaimo Minna (alkukielelläkin naisen nimi on MINNA), ja lapsi on Benjaminin...

Kirjan aatemaailmaan voi pääosin yhtyä. Köyhiä ja kipeitä  pitää auttaa, työläiset ovat hienoja ihmisiä. Kirjassa paljon korostetaan Errollin kaunista ulkonäköä, hänen ruumiinsa muotoa ja ulkoista kauneutta. Ne köyhät, joille rahaa annetaan, eivät ole kerjäläisiä, vaan yrittäjiä ja työntekijöitä, kuten kengänkiillottaja tai muurari. Kirjasta välittyy rivien välistä näkemys, että toimettomat eivät tarvitse avustusta.

Henkilöiden kirjoitustaidosta revitään myös huumoria, tässä englanniksi Cedricin kirje Hobbsille, pitää huomata vain se seikka, että Cedric on vasta seitsemän, eikä hän ole käynyt koulua, joten kuinka moni seitsenvuotias pystyy edes kirjoittamaan näin pitkän kirjeen?

"I write this in a great hury becaus i have something curous to tell you i know you will be very mutch suprised my dear frend when i tel you. It is all a mistake and i am not a lord and i shall not have to be an earl there is a lady whitch was marid to my uncle bevis who is dead and she has a little boy and he is lord fauntleroy becaus that is the way it is in England the earls eldest sons little boy is the earl if every body else is dead i mean if his farther and grandfarther are dead my grandfarther is not dead but my uncle bevis is and so his boy is lord Fauntleroy and i am not becaus my papa was the youngest son and my name is Cedric Errol like it was when i was in New York and all the things will belong to the other boy i thought at first i should have to give him my pony and cart but my grandfarther says i need not my grandfarther is very sorry and i think he does not like the lady but preaps he thinks dearest and i are sorry because i shall not be an earl i would like to be an earl now better than i thout i would at first becaus this is a beautifle castle and i like every body so and when you are rich you can do so many things i am not rich now becaus when your papa is only the youngest son he is not very rich i am going to learn to work so that i can take care of dearest i have been asking Wilkins about grooming horses preaps i might be a groom or a coachman. The lady brought her little boy to the castle and my grandfarther and Mr. Havisham talked to her i think she was angry she talked loud and my grandfarther was angry too i never saw him angry before i wish it did not make them all mad i thort i would tell you and Dick right away becaus you would be intrusted so no more at present with love from

your old frend

CEDRIC ERROL (Not lord Fauntleroy)." 

Loppu hyvin kaikki hyvin
Kunnon lastenkirjan tapaan tarinaan räätälöidään onnellinen loppu eli Cedric on lordi, Hobbs perustaa kaupan Englantiin, Dick saa kunnon koulutuksen ja Benjamin ja lapsi ovat onnellisesti Kaliforniassa, minne Dick myös suuntaa.

****
Frances Hodgson Burnett (1849 - 1924) oli englantilainen kirjailija, Pikku lordi oli hänen ensimmäinen lastenkirjansa ja se oli iso menestys. Minusta se sopii lapselle edelleen varsin hyvin ja miksei kyyniselle kirjabloggaajallekin. Ihastuttava kirja.
Olen blogannut hänen kirjoistaan
Pikku prinsessa
Salainen puutarha
Kadonnut prinssi
Näistäkin jopa kyyninen kirjabloggari pitää.

F.H Burnett: Salainen puutarha

F.H Burnett: Salainen puutarha, wsoy 1971, 219 sivua, jossa mukana sisällys ja sivu kirjailijasta, kääntänyt Toini Swan, alkuteos The Secret Garden 1911.

Salainen puutarha -teoksen juoni lyhyesti 
Mary Lennox, jonka isä on Intiassa virkamiehenä, jää orvoksi, kun isä ja seurapiireissä viihtyvä äiti kuolevat koleraan. Marya kuvataan rumaksi lapseksi ja kiukkupussiksi, jota intialaiset hoitajat ovat palvelleet, kun vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita seurapiireistä. Orpo Mary lähetettiin Englantiin Misselthwaite Manoriin Yorkshireen setänsä Archibald Cravenin luokse, joka asuu kolkossa kuusisataa vuotta vanhassa talossa. Marylle Craven kuvataan kyttyräselkäiseksi leskimieheksi, jonka ihastuttava vaimo on kuollut kymmenen vuotta sitten, nyt leski elää erakkona ja rouvan vaalima puutarha on lukittu.  Hemmoteltu Mary ottaa pala palalta uteliaisuutensa ja hyvän Martha-palvelijan avustamana maailmaa haltuun, hän oppii pukeutumaan, ja kiinnostuu puutarhasta. Hän ratkaisee sekä kadonneen puutarhan että piilotetun pojan arvoituksen. Puutarhan arvoituksen hän ratkaisee etupäässä itse. Myös kadonnen pojan arvoitus selviää Maryn luontaisella uteliaisuudella ja vaistoilla. Mary ja Marthan veli Dickon hoitavat ja kuokkivat puutarhan kukoistavaksi, ja reipastuttavat heikossa hapessa olevan Archibaldin pojan Colinin, jota hoitaa hänen lääkärisetänsä, ja joka odottelee mahdollista perintöä.

Tätä kirjaa pidän ehkä loppua lukuun ottamatta parhaimpana tyttökirjana, minkä olen lukenut. Ainakin tämä painii samassa sarjassa alcottien ja montgomerien kanssa. Täyden kympin kirja siis, joka on vaimoni omaisuutta.

Salainen puutarha on monipuolinen ja moniulotteinen lasten kirja. Se on ensinnäkin arvoituskirja, jossa etsitään salaista puutarhaa, joka on lukittu rouvan kuoltua. Kunnon ongelma on jaettu osiin. Mary keksii ensin, missä on puutarhan ovi, sen jälkeen hän löytää avaimen. Arvoitukseksi jää punarinnan rooli opastuksessa, ja myös se, mikä rooli Archibaldin vaimolla on tapahtumissa. Kirjan hienous on siinä, että mitään ei avata kokonaan, jokainen saa päättää, mihin uskoo. Mary ratkaisee myös talosta kuuluvan itkun ongelman, ja löytyy poika, joka ei halua elää, muttei kuollakaan. Mary ratkaisee miten elämähalu elvytetään, ja hän oppii elämästä myös itsekin.

Kirja on myös kasvatus- ja kasvuromaani, koska se tarkastelee lempeästi myös hemmotellun pikkutytön kasvua ottamaan vastuuta itsestä ja myös muista, ja olemaan aktiivinen. Tarkastellaan myös lapsen luontaisen uteliaisuuden voimaa. Mary kasvattaa ja vaalii yhdessä yorkshireläisen pikkupojan Dickonin kanssa puutarhaa. Mary myös edesauttaa itkupilli Colinin kasvua miehiseen mittaan. Raivokohtauksista ja luulosairaudesta kärsinyt kuolemaa odottava pikku tyranni saadaan ylös ja ulos ja jopa lenkille tai ainakin tekemään Dickonin lihaskuntojumppaa. Mikä on ollut silloin tärkeää? Työläislapsi ja orpo tyttö siirtomaista reipastuttavat herrasväen lapsen ja antavat hänelle eväät kunnon kasvuun! Mary saa hyppynarun (käännöksessä hyppynuora) ja se on maaginen tavara, se johtaa liikkumisen iloon, kuten jalkapallo tai kirkonrotta pojalle (tosin ei tässä kirjassa :).
Kasvatuksessa tärkeä huomio on Marthan kyky saada Mary pitämään itsestään. Mary sanoo, ettei kukaan pidä hänestä ja Martha kysyy "Mitäs itse pidät itsestäsi?" Mary ja koko palvelusväkeä vaivaa ulkonäköön tuijottaminen. Ihmetellään, kuinka kauniilla äidillä voi olla ruma tytär. Lapsen ei tarvitse olla kaunis. Lapselle ei kannata luoda ulkonäköpaineita, jokainen on tavallaan sievä. Tämä sama ennakkotuomion antaminen suistaa Colinin rautahäkkyrään ja rullatuoliin. Hän on unohdettu, odottaa kyttyrän kasvua selkään, ajattelee, että jokainen nystyrä on se tuleva kyttyrä. Hän väittää kaikkien uskovan hänen kuolemaan, keiden kaikkien? Hän eli omassa harhaisessa maailmassa kuten Siintää Sargassomeren ullakkoon lukittu Antoinette eli "hullu-Bertha". Mary tajusi pojan kasvaneen vinoon, Colin kontrolloi raivareilla ympäristöään.  Raivarit sanelevat päiväjärjestyksen, ja niitä lievennetään rauhoittavalla lääkityksellä. Raivareihin lopulta auttaa Maryn kuuntelu ja se, että raivari otetaan vastaan, muttei tehdä niin kuin toinen haluaa. Mary kasvaa itsekin ja Ben voi todeta, että Maryllä on  lapsen verta suonissa, ei kirnupiimää.

Archibaldillakaan ei ole kyttyrää selässä, hän työstää omaa suruaan ulkomailla: fyysisesti vuorilla ja henkisesti laaksoissa. Hän saa elämän syrjästä kiinni, hallinnan tunne palaa, ja hän elpyy kuten kotitalonsa salainen puutarhakin.

Lasten kirjassa pitää olla pieni ripaus taikuuden tenhoa ja lasten aktiivisuutta. Lapset kuvittelevat taikaa, mikä on harhaa, kyse on ulkoilman ja mielekkään tekemisen tervehdyttävästä voimasta. Kirjassa salaisen puutarhan kunnostamisessa auttaa Marthan reipas veli Dickon (12 v), joka on eläinten "kesyttäjä", kansikuvan mukaan hänellä mukanaan kulkevat karitsa, kesy kettu, orava ja varis, ei harakka, mikä on kansikuvassa. Dickon on nimennyt eläimet Kapteeniksi, Kuoriksi, Pähkinäksi, Hyppyjalaksi ja Nokipekaksi. Puutarhassa lentävä punarinta on myös tärkeä puutarhan ja piilossa olevan avaimen löytymisen kannalta.  Eläimet puhuvat sadunomaisesti.
Kirjan antama kuva ulkoilun, ulkoilman, työnteon voimistavasta vaikutuksesta on aito, eikä erityisen saarnaava. Colin paranee myös puhumisen ansiosta, hän jakaa ajatuksia, joku kertoo ulkomaailmasta ja Colin pystyy unelmoimaan näkevänsä puutarhaa. Luulosairaus ja todelliset kivut alkavat helpottaa. Aikuinen ymmärtää, että kliinistä sairautta ei pelkkä usko tai unelma paranna, mutta toisaalta usko siirtää Colinin valittavasta vuodepotilaasta reippaaksi pojaksi. Colin kuten Mary ovat hemmoteltuja lapsia, jotka eivät osaa alkuun edes pukeutua, ja jotka pikkutyrannien tapaan hyppyyttävät palvelija-armeijaa. Maryn koulii orpous ja Martha, ja Colinin Maryn esimerkki, puheet ja unelma puutarhasta. Colinin ja Maryn lapsuus ovat olleet yltäkylläistä, Mary tutkii talon kaappeja ja "eräässä kaapissa oli sata norsunluusta tehtyä norsua". (Kuudes luku s.45). Colin kuitenkin pystyy irrottautumaan kodin lihapatojen ääreltä ja valmistaa isälleen yllätyksen.

Salaisuuskirja
Salainen puutarha on salaisuuskirja, se kiehtoo. Maryn löytämän puutarhan yksi ulottuvuus on sen yksityisyys, se, että se on salainen. Mary pohtii uskaltaako kertoa Dickonille, uskaltaako kertoa Colinille. Hänen pitää punnita toisen luotettavuus. Molemmat pojat ovat luottamuksen arvoisia.

Salaisuuksia käsitellään monelta muultakin kannalta. Colin valittaa Marylle, että hänellä ei ole koskaan ollut salaisuutta. Hän on tavallaan itse salaisuus, tai paremminkin vaiettu aihe, ja piilotettu poika, mutta kaikki palvelijat tietävät hänestä. Dickonin mukaan tämä salaisuus on voimia vievä. Kun joku asia vaietaan näkymättömäksi, se ei lakkaa olemasta, mutta peittely syö voimavaroja. Colin on salattu, puutarha on salainen.

Puutarhakirja
Minusta tämä on myös puutarhakirja varsinkin kuvailultaan ja asenteeltaan. Mary ja Dickon tekevät oikeaoppiset toukotyöt, leikkaavat puut ja pensaat, muokkaavat maat, ja luonto hoitaa loput. Ben Weatherstaff on asialleen omistautunut puutarhuri. Hän ratkaisi salaiseen puutarhaan pääsyn samoin, kuin olisin itsekin tehnyt, muurin yli tikkailla.
***
Sara on blogannut kirjasta täällä. Saralla on ollut kuvitettu versio, jossa on upeita kuvia.
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan Anna on blogannut myös kuvitetusta painoksesta täällä.
Aino täällä.
Babylonian riippuvista puutarhoista (katso kommentit :) on blogattu täällä.
***
F.H Burnett on kirjoittanut myös loistavan Pikku prinsessa -kirjan, jonka arvio on täällä.
Salainen puutarha -teoksen loppusivuilla suitsutetaan kirjailijaa tyttönimeltään Frances Hodgson, joka muutti kuusitoistavuotiaana Englannista Yhdysvaltoihin ja alkoi jo varhain kirjoittaa. Hän avioitui lääkäri Burnettin kanssa ja sai kaksi poikaa. Francesin isä kuoli tytön ollessa pieni ja lapset osallistuivat rahan hankintaan, ja varsin varhain Frances sai kirjoittajan palkkioita.

***Tämän bloggauksen kirjoitin ex-tempore, ohjelmoituna tämän vuoro olisi ollut syksymmällä, editoin ainakin virheet pois, kun joudan***

Pikku prinsessa, F H Burnett

Luin tyttökirjan Pikkuprinsessa NTK painoksena vuodelta 1974. Takakannen mukaan se on kahdeksas painos 58. tuhat, eli tarkoittaako tämä kappalemäärää, on aika huikea! Teoksessa on 191 sivua 17:ssa luvussa ja se on kirjoitettu vuonna 1909, eli teos on yli sadan vuoden ikäinen. Kuinka monta äitiä ja isoäitiä ja näiden äitiä on teoksen lukenut. Monta! (kuinka monta isää??)

Päähenkilö Saara Crewe on Intiassa palvelevan kapteenin ainoa tytär, jonka ranskalainen äiti on kuollut. Isä vie Saaran Englantiin neiti Minchinin tyttökouluun koulutettavaksi. Herttainen, mutta määrätietoinen haaveilija pääsee kaikkien lemmiksi koulussa, mutta Saara pitää aina heikompien puolta, mutta 11-vuotispäivänä kaikki muuttuu, rikkaus haihtui ja osa vaihtui. Vastoinkäymiset alkavat. Tämä käännekohta tapahtuu sivuilla 66-67.
Aluksi ajattelin, että onpa liian herttainen kirja, mutta myötätuulessakin Saara säilytti realisminsa, ja puolusti sorrettuja ja itseään, tuhotyttöduo Lavinian ja Jessien viha-, iva, ja kaunapuheilta. Kun kaikki muuttui Saara joutui "kotiorjaksi" ja Lavinia pääsi piireihin ja vanhapiikakaksikko Minchin ja Amelia pääsevät kostamaan, yleensä vältän sanaa vanhapiika, sanaa, jolla on huono kaiku. Tässä tätä piirrettä rivien välissä painotetaan. Minchinin ensimmäisten sivujen kuvailussa kerrotaan ulkonäöstä s.10 kookas ja ikävä, kopea ja ruma ... isot kylmät kalansilmät   .. leveä liehittelevä suu... minusta ikävästi ilmaistu, mutta kuvailu tehty tarinan käännekohdan ymmärtämiseksi. Minchin "halusi hallita ja tuntea valtansa", s.74.

Roolien käänteisyyttä pohjustetaan monesti s.51 todetaan viisaasti, että Sattumasta johtuu, etten minä ole sinä ja sinä minä. Sattumaa muutenkin käsitellään. Sattuma on minusta teoksen ja tasa-arvon ydin. Emme valitse vanhempiamme, elämä on täynnä sattumuksia. Vai onko? Heldelmätarhan Kilmenyssä puhuttiin ennaltamääräämisestä. Jos kaikki on ennaltamäärättyä, mikä on yksilön rooli? Jos sattuma määrää, miten voin toimia. Tyttökirjat vastaavat kysymykseen, säilytä optimistinen ja avoin elämänasenne, ole kiitollinen ja suvaitsevainen, sillä pärjäät. Tässä kohtalo suosii kilttiä ja urheaa ja loppua kohti satu saa upean lopun.

Ihmisten kohtelusta intialainen havaitsee seuraavaa: s.128 Koulun johtajatar, joka on ilkeä nainen kohtelee häntä niin kuin paariaa ... Paariahan tarkoittaa kastittomia, oikeuksia vailla olevia ihmisiä.

Kuka voi väittää, etteivät tyttökirjat herätä ajatuksia?!? Onko elämä ennaltamäärättyä predestinaatiota, jossa käsikirjoitus on tehty, vai onko kaikki sattumaa, vai niiden välimuotoa, voiko vain joku tapahtuma olla ennaltamäärätty. Kirja on vaimoni omaisuutta, hän on lukenut sen hieman yli kymmenen ikäisenä. Luultavasti tällöin nuori lukija ei ajattele sattuman ja ennaltamääräämisen problematiikkaa eikä paariaa, mutta teos on rivien välissä hyvin opettavainen ja raaka. Köyhän osa on ikävä, mutta köyhtyneen osa on vielä ikävämpi. Luultavasti Burnett on saanut teokseen jotakin omasta nuoruudestaan, ja minusta sanoma on luettavissa ja allekirjoitettavissa vielä vuosisadankin jälkeen. s77 Saara toteaakin Beckylle, "että olimme aivan samanlaisia kaksi pientä tyttöä vaan". Koska sekä Montgomeryn ja Burnettin teokset ovat uskonnollisia, tätä sattuma vai ennaltamääräminen -asiaa pystyy aikuinen pohtimaan, vaikka kyse on lasten kirjasta. Burnett liputtaa tosiaan sattuman, ja siksi myös oman käytöksen ja yritteliäisyyden puolesta. Puhuttaessa paariasta hän viitannee kastittomien kohteluun, Saarahan on Intiassa syntynyt. Tässä on yhteys omien tekojen vaikutuksesta siihen osaan, jonka joutuu kokemaan syyn ja seurauksen lain perusteella noin yksinkertaistaen. Saara on tässä suhteessa esimerkillinen, hän sekä rikkaana että köyhänä auttoi aina hädänalaisia ja vielä köyhempiä, ja nälissäänkin antoi ruokansa vielä nälkäisemmille, ja se oli myös avaintapahtuma uuteen parempaan kohtaloon, Burnettin kirjassa on siis lohdullinen loppu.

Ajaton loistava tyttökirja dramaattisine juonen käänteineen. ja hyvä aina lopulta voittaa!