Tommi Kinnunen: Pintti

Tommi Kinnunen: Pintti, Kolmenpäivänromaani WSOY 2018, sivumäärä 292. Romaani on jaettu kolmeen osaan.

Tommi Kinnusen (s. 1973)  kolmas romaani Pintti kertoo Tyynelän sisaruksista Jussista, Helmistä ja Railista, jotka asuvat lasitehtaan kupeessa kyläyhteisössä, jonka kristalli on iso kartano.

Romaaanin ensimmäisessä osassa torstaina 23.6.1949 Jussi perkaa jokea kartanon väkeä varten kivistä. Jussi sisaruksista vanhin, on erilainen ja pohtii asioita liikaa ja jumittuu niihin. Jussi uppouttuu ajatuksiinsa ja jokeen ja Jussi nostetaan kiven kanssa pohjasta kuivumaan. Jussi on lasitehtaan heittopussi, kiusattu heikkolahjaisuutensa takia. Jussi miettii värejä ja muotoja, hieman liikaa ja asiat jäävät tekemättä. Jussilla on myös kohtauksia. Pikkusiskoista Helmi on avoliitossa lasinpuhaltaja Gregoryn kanssa, heillä on lapsi Saara. Gregorylla eli Rekolla on liikaa lahjoja peruslasitehtaan puhaltajaksi. Kannen kuvassa on sudenkorento, jonka väritys innoittaa Jussia, hän myös pohtii sudenkorennon siipien kuultavuutta. Gregory on ainoa joka ymmärtää ja arvostaa Jussin erityisyyttä.
Ensimmäinen päivä päättyy ikävästi, eli juhannuksena 1949 tapahtuu onnettomuus

Toisessa osassa tiistaina  31.1.1950 paneudutaan Helmin tarinaan, ja miten elämä on jatkunut onnettomuuden jälkeen. Helmillä on ikävä, hän on yksin. "Kosketukset ovat kadonneet, miehen lämpö viilennyt lakanoista, ..." s.181. Helmillä on muutenkin vilu: "Kylmyys tarttuu nilkkoihin ja Helmi tömistelee jalkojaan. Pakkaslumi narskuu kenkien alla, Nyt on kiire kotiin". s.180. Kuten ensimmäinenkin osa toinen osa päättyy vastoinkäymisiin.

Kolmantena päivänä torstaina 13.9.1951 katsotaan maailmaa Railin silmin. Raili on itsenäinen, kovapintaisin sisaruksista. Raili on lähtenyt sodan jälkeen Helsinkiin palveluammatteihin, myös siihen maailman vanhimpaan, mutta palannut kotiin, ja kokee yhteisön pilkan, johon varmaankin liittyy pelkoa ja kunnioitustakin (päättelin tämän itse). Raili on lopulta se, joka joutuu pitämään Jussin, Helmin ja Saaran puolia, ja siinä samalla itse saa kuulla olevansa huora, mikä on ollutkin, omasta aloitteestaan. Raili on osannut kapseloida menneet, ja jatkaa elämisen kituutusta.

Tommi Kinnunen rakentaa kirja kirjalta heiveröisten historiaa. Samaa tekee tahollaan Anni Kytömäki, jonka teoksessa Kivitasku on jotain samaa kuin Pintissä, eli luonnon kuvausta, runollista kielen käyttöä, ja asenne ja suhtautuminen erilaisuuteen. Tärkeitä asioita kaikki. Tämä on minusta Kinnusen paras romaani, koska Tommi Kinnunen on malttanut pitää tarinan raameissaan. Lasiruukki tai tehdas, sen suhteet, ja alan kehitys, tehtaan työn uudenaikaistaminen  tulevat hyvin ilmi alle kolmessa sadassa sivussa.

Lasin ja lasinpuhalluksen kautta varmasti pitää tarkastella tarinaa. Kartanossa asuu yhteisön kerma. He katsovat työläisiä omien lasiensa takaa. Työläiset näkevät kartanon joutilaat omien lasiensa takaa. Heillä on varmasti sisustuksessa hienoimmat lasiesineet. Tyynelän sisarukset ovat pinttiä, lasin jätettä, joita yleenkatsotaan, mutta harvemmin kosketaan.

Tommi Kinnusen Pintissä on kieli on ilmavaa ja kaunista kuin kermavaahtoa. Kakku on itse tarina, lasitehtaan miljöö, ihmisten suhteet ja sisarusten sinnittely ankeassa maailmassa. Tarina ei ole vakavuuden vuoksi liian äitelä, vaan kirpeän karvaskin ja osin terävä kuin lasinsiru

Tommi Kinnusen teokset tässä blogissa
Neljäntienristeys 
Lopotti

Tämä ei ole hyvä arvio, mutta Pintistä on kiittävät ja hyvät arviot ainakin seuraavissa blogeissa
Arjan Kulttuuri kukoistaa blogi
Main Kirjasähkökäyrässä
Nannan Kirjakimarassa
Kirjanurkkauksessa
Jonnan Kirjakaapin avaimessa
Nämä arviot löysin kun tämän kirjoitin 16.10.2018.

Nektarina aurinkopullossa Sannan bloggaus täällä, myös kuvitus on upea.

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnunen: Lopotti, WSOY 2016, sivumäärä 364. Romaani on jaettu kolmeen osaan.

Tommi Kinnusen (s. 1973)  toinen romaani Lopotti kertoo esikoisteoksesta tuttujen sokean Helena Löytövaaran sekä Helenan veljenpojan Tuomas Löytövaaran tarinat. Tommi Kinnusella on ensimmäisen kirjan Neljäntienristeyksen jälkeen uskallusta herkistellä heti alkuun Onnin kirjeellä tulevalle lapselleen, joka on juuri Helena. Tuomas on siis Helenan pikkuveljen Johanneksen lapsi.

Kun Neljäntienristeys tarkoittaa paikkaa, myös Lopotti tarkoittaa kauppakylää, kirkonkylää jo googlenkin mukaan. Romaanin ensimmäinen osa on kaunista harsomaista kerrontaa onnellisesta lapsuudesta, vuoroin Helenasta ja vuoroin Tuomaksesta. Ensimmäinen osa päättyy todellisuuden paljastamiseen (paljastumiseen). Helena lähetetään sokeainkouluun etelään ja Tuomas tajuaa, miksi hän on 'erilainen'.

Toinen ja kolmas osa (kuten ensimmäinen osakin) vievät päähenkilöiden tarinoita limittäin eteenpäin. Toisessa osassa Helena on sokeainkoulussa, mikä ei ole aina niin miellyttävä paikka. Tuomaskin käy koulunsa, pääsee ylioppilaaksi ja pääsee kauppakorkeakouluun. Armeijankin hän taitanee suorittaa (alla tästä enemmän). Lopotin lukemisen edellytyksenä on minusta se, että on lukenut Neljäntienristeyksen tai ainakin ymmärtää, miksi Onnilta loppui ilo ja miksi Lahja odottaa kupeet kuumina, ja paljon muita asioita olisi ymmärtämisen takia hyvä oivaltaa. Tuomas kertoo vasta kolmannessa osassa Helenalle sen, jonka jo kaikki perheestä tietävät ja hyväksyvät. Tätä ennen on Helenan ja Tuomaksen seurustelukuvioita selvitelty, molemmat suuntautuvat miehiin. Helenan avioliitto on lopulta traaginen, ilkeän sadistisen miehen kanssa, joka alkuun vaikuttaa hyvinkin asialliselta, mikä kuuluu tähän naisen alistamiskuvioon.

Tommi Kinnusen teos on parhaimmillaan minusta ensimmäisessä osassa, kaunis kieli ja tunnelmointi vievät tarinaa eteenpäin, kiireettömästi ja kauniisti. Kinnusella on paljon humaaneja huomioita ja oivalluksia. Tosin "kertojan äänet" ovat hyvin toistensa kaltaisia, eli oli vaikea joskus erottaa kummasta ihmisestä oli kyse. Helenan tarinan Kinnunen osaa kuvata kauniisti, Tuomas on normaali, eikä Tuomakseen minusta liity mitään dramatiikkaa, toisin kuin ympäristön reaktioihin.

Toisessa ja kolmannessa osassa juonenkäänteitä minusta on joko väkisin keksitty tai huonosti perusteltu, sokeudessa ja ympäristön ennakkoluuloissa on aineksia jo tarpeeksi. Varsinkin Tuomakseen liitetty armeijakokemus ja lopun lapsikuvio olivat minusta täysin turhia. Armeija-luku (sivuilla 144 - 150) kertoo alikessun olevan alikessu vain siitä syystä, että hänellä on lyhyet hiukset. Alikessu katsoo sotaelokuvia mm. Kauriinmetsästäjiä (s. 144),  filmin nimihän on oikeasti Kauriinmetsästäjä, ei Kauriinmetsästäjät. Kauriinmetsästäjä (The Deer Hunter) on paljon enemmän kuin sotaelokuva, se on kipeä kuvaus sodan mielettömyydestä ja nuoruuden viattomuuden kuolemisesta. Päähenkilö Mike joutuu hakemaan ensin Stevenin pois jalattomana hoitolaitoksesta, ja hänen on pakko palata Saigoniin etsimään herkkää sodassa seonnutta parasta ystävää Nickiä, jonka kuoleman hän joutuu todistamaan ja jonka ruumiin hän tuo kotiin. Mike ja Nick ovat rakastuneita samaan "tyttöön". Vaikuttava filmi. Luvussa mainittu Ilmestyskirja Nyt ei sisällä oikeastaan kuin yhden rankan sotakohtauksen (kuten ei juurikaan Kauriinmetsästäjäkään kokonaismittaansa verrattuna), ja kertoo Willardin matkasta "pimeyden ytimeen" eli hakemaan sodassa seonnutta eversti Kurtzia, elokuva perustuu löyhästi kirjaan Pimeyden sydän, jonka bloggauksen yhteydessä olen käsitellyt myös näitä kahta elokuvaa. Molemmat elokuvat ovat hyvin sodanvastaisia, toki 'alikessu' voi ymmärtää filmin varmasti juuri toisinpäin ja tämä on aina sotaelokuvien ongelma.

Lisäksi luvussa vihjataan, että sotilasmestari tekisi kaappitarkastuksia. Hän antaisi taustansa (lestadiolainen) vaikuttaa valintoihin varusmiesten "tulevaisuudesta". Minusta asioista päättää yliluutnantti tai kapteeni -tasoinen upseeri mainitussa "radiokomppaniassa" varusmiesten suoritusten perusteella eli psykologinen testi, P-arvo, Cooperin testi, lihaskuntotesti, ammunnat, haastattelut ..., tai ehkä asiasta päättää jopa majuri, ei kaiketi sotilasmestari. Esimerkiksi aliupseerikouluun ovat valintakriteerit olleet täysin avoimet 1990-luvulla ja myös jokaisen tulokset. Myös kirjuriksi valitaan usean hakijan joukosta valintakriteerien perusteella, eikä minusta sovita vääpelin kanssa. Kaappitarkastuksia tekevät lähinnä omat alikessut, he myös valvovat aamu- ja iltatoimet. Komppanian vääpeli on paljon toimistotöissä ja toimii virka-ajassa, voi tosin olla leireillä ja harjoituksissakin, mutta ei juurikaan kouluta varusmiehiä. Komppaniassa on toki paikalla aina PU, eli päivystävä upseeri. Kirjassa sivulla 150 luvun lopussa on kummallista juttua nuoren vääpelin pesuhuonekäytöksestä, ei varmastikaan olisi voinut tapahtua 1990-luvulla armeijassa ilman rangaistusta. Tuomas saa kuntoisuusloman suunnistuksesta, vaikka hän lintsasi aiemman kuvauksen mukaan lukion liikuntatunneilta ja oli liikunnassa luokan huonoin, ei pystynyt tekemään edes kieppiä (perusliike rekillä, onnistuu jo 8-vuotiaalta, jos jaksaa vetää edes yhden leuan). Tuomas ei kuvauksen mukaan myöskään lenkkeillyt eikä suunnistanut, tai sitä ei ainakaan tuotu ilmi. Armeijassa kovakuntoisimmat varusmiehet juoksevat yli 3000 metriä tai parhaat yli 3500 (tai yli 4000) metriä Cooperissa ja moni harrastaa kilpasuunnistusta, eli suunnistuksessa kuntsarit ovat tiukalla liikuntatuntilintsarille. Lisäksi pitkään lomamatkaan saa lomanpidennyksen (ei tarvita kuntsaria), eli minusta luku oli huonosti kirjaan niveltyvä ja turha. Armeija oli 1990-luvun alussa miesten koulu, eli tähän olisi voinut pureutua, naisten asepalvelus alkoi nimittäin vasta 1995.

Armeijalukua ennen kerrotaan Helenasta:
"Täällä minä olen tavallinen. Otan käteeni Johanneksen siihen nostelemia näkinkenkiä. Ne tuoksuvat vienosti levälle".  ... s.143
Ja luvun jälkeen
"Tasainen rytmi unettaa, mutta enää ei uskalla nukahtaa. Tarkistan vielä kerran, että laukku on jalan vieressä lattialla. Avaan rannekellon lasin ja tunnustelen  viisareita ..." s.151.
Minusta armeijaluku oli kauneusvirhe, ei -pilkku.

Helenan syntymä ja nuoruus selvitettiin Neljäntienristeyksessä. Tuomaksen syntymää ja koulunkäyntiä on hankalampi ajoittaa. Ensin puhutaan Hurrikanesin (oikeasti Hurriganes) Get On -biisistä, se on julkaistu 1974 albumilla Roadrunner, kirjasa mainitaan myös Urho Kekkosen ero lokakuussa 1981, sekä viitataan (?) kaksoistornien tuhoutuminen vuonna 2001.

Tommi Kinnusen Lopotti oli minusta parempi kuin avausosa. Kinnunen on "lupaillut" kolmatta kirjaa "Kiviharjua", eli se on varmasti paras. Lopotti ansaitsee kiitosta kauniista kielestään, ja Helenan tarinasta. Emme näe sokeita, mutta hyvä, että he saavat äänensä kuuluviin. Olen lukenut aiemmin Helen Kellerin (kuurosokean ja mykän) Elämäni tarina -teoksen. Helenan aviomiehen Karin käytös on alle kaiken arvostelun. Viiltää ivalla naista keskenmenon jälkeen, ja pahoinpitelee sitten tätä potkuin ja lyönnein, se on minusta asia, jonka voi minusta kuitata vain vankilatuomiolla, tässähän seuraukset (kipu, tuska ja nöyryytys ja vielä muutakin) koituvat Helenalle. Sinin ratkaisu ei minusta ole "reilu" eli olla pitämättä sopimusta, vaikka äidillä on minusta oikeus päättää synnyttämästään lapsesta, ja vauvalla on oikeus äitiin, mutta toki myös isään. Isän oikeudet ovat käytännössä luultavasti vasta kolmannella sijalla vauvan ja äidin jälkeen. Lapsi on kuitenkin ihminen eikä "kauppatavaraa". Minusta tämä Sini-kuvio oli jotenkin irrallinen eikä sopinut minusta kokonaiskehykseen ja asetti kirjaan tarpeettomia kareita.

Lopotista on kiittävät ja hyvät arviot ainakin seuraavissa blogeissa
Leena Lumi
Kannesta kanteen
Lukuisa
Kirjasähkökäyrä
Suomi lukee

Lisäksi Suuren Suomalaisen kirjakerhon A4-kokoinen lehti nro 4E/16 hehkuttaa vain Lopottia, etukannessaan ja neljällä sivullaan, takakannessa on kirjan tilauskuponki  hintaan 18,95 jäsenelle vielä mahdollisuus hankkia esikoinen Neljäntienristeys hintaan 9,95. Tämä ei ole mainos vaan informaatio, itse lainasin tämän Jokeri-kirjana Turun kaupungin kirjastosta ja editoin vuoden päästä tätä bloggausta, ja analysoin pääasioita, en silloin saivartele. Lukunautintoa, yllä oleva saivartelu on vain marginaalimielipide. Kinnunen on parhaita kirjailijoita Suomessa ja kirja hienoudestaan huolimatta on helppolukuinen, ja se  käy runokirjastakin.
Edit 4.11.2016: ja on vielä Finlandia-ehdokas.

Edit 19,12.2016 Ei voittanut Finlandiaa, mutta voitti Lukija-Finlandian.

Kinnusen kolmas romaani on Pintti

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys, Wsoy, 2014, sivumäärä 335. Teoskappale on kirjaston pikalaina.

Tommi Kinnusen Neljätienristeys on yhtenäinen romaani, vaikka koostuukin kuudesta osasta, joissa on neljä eri kokijaa. Kätilö Marian taivalta seurataan paloittain vuodesta 1895 alkaen. Maria kutsutaan vaikeisiin synnytyksiin, yleensä liian myöhään. Vuonna 1904 pyörämatkalla hän tajuaa olevansa raskaana. Toisen osan päähenkilö Marian tytär Lahja syntyy äpäränä, paikallinen apteekkari on isänä, mutta kuolee traagisessa tulipalossa. Lahja jatkaa suvun perinteitä, eikä hänen esikoisellaan ole koti-isää, joksi hän hommaa itselleen Onnin, viimeisen osan päähenkilön. Kolmannen osan päähenkilö on suurperheen äiti Lahjan miniä ja Johanneksen vaimo Kaarina. Prologissa Lahja on kuolinvuoteellaan vuonna 1996 samaten kuin epilogissa tongitaan vintiltä salaisuuksia tai niiden rippeitä. Tarina sijoittuu pohjoissuomalaiseen kylään lähelle Neljäntienristeystä.

Toisessa tarinassa nousee Lahja keskiöön. Lahja on päättänyt onnistua. Äiti on itsenäinen kätilö, ja itsenäinen haluaa olla myös Lahja, joka perustaa lopulta valokuvaamon. Eri kirjan osissa kuvataan Lahjaa, joka nousee päähenkilöksi. Lahja on kasvattanut itselleen kuoren, hän on muiden silmin määräilevä, ilkeä, eikä osaa olla läsnä. Onnin, miehensä, hän ottaa huonekaluksi. Huonekalu-Onni tuo mukanaan kaapin ja alkaa nikkaroida tarvekaluja, taloa ja saunaa. Onnia kuvataan araksi, mukavaksi ja lopussa sekavaksi.

Neljäntienristeys -teos on blogattu ja tykätty teos. Neljäntienristeys ei herättänyt minussa yllätyksiä, asetelmasta annettiin riittävästi viitteitä. Ensimmäinen oli Onnin ja Lahjan tyttären Helenan sokeutuminen, viimeinen oli vieraan käynti kylillä. Lahja oli myös löytänyt miehensä kirjekätkön.

Minusta esikoisteokseksi kirja oli varsin tyylikäs, mutta paikoin outo. Tommi Kinnunen käyttää nykyään yleistä tapaa katkaista teoksen aikajana ja jatkaa seuraavassa luvussa jostain muusta ajanhetkestä. Juoni onkin pätkittäinen, ja eri henkilöiden tarinat olivat osittain limittäin ja käsittelivät samoja ajanhetkiä.

Lukujen nimet olivat minusta harhaanjohtavia tai huonoja kuten Huppukuja, Kievarintie, Porrastus ja Shemeikantie, minusta nämä eivät linkittyneet paikkoihin eikä edes tapahtumiin. Osien alussa olevat kätilönvala, Lottasäännöt, avioliittolupaus ja sotilasvala olivat mielestäni irrallisia ja siksi turhia. Teoksessa lainattu kätilöntodistus löytyy helposti googlettamallakin " Täten tehdään tiettäväksi, että koska kätilöimen-oppilas ... Helsingin synnytyshuone 1907" täältä.

Sivulla 326 mainitaan eräästä paperista "lähettäjänä käräjäoikeus". Vuosi on 1959, eli silloin minusta oli alioikeuksina joko raastuvanoikeus tai kihlakunnanoikeus riippuen paikkakunnasta. Käräjäoikeudet tulivat vasta 1990-luvulla.

Näytelmällisyydestä johtuen luvut sisältävät paljon olennaista tietoa. Hyvä tehokeino kirjallisuudessa, mutta tuskin 1930-luvulla au-lapsen äiti sanoisi valokuvausliikkeen omistajalle harjoittelujakson alussa seuraavaa: Kyllä se kestää, jos sen hyvin tekee. Paskaa saa nopeammin s.107. Potkut saisi nopeimmin ja porttikiellon muualle, siis oikeassa elämässä.

Luonnon kuvauksen olisi minusta voinut jättää vähemmälle. Se tuntui olevan monessa kohtaa vain pelkkä tapa siirtyä seuraavaan asiaan. Räystäiltä tippuu vesi ja puissa linnut laulavat kesää lähemmäksi. s. 109. Minusta mitään sanomaton aasinsilta, tämä voisi olla missä kirjassa hyvänsä tai mieluummin olla olematta.

Uusien mieskirjailijoiden ilmaisussa nykyään Suomessa kaikissa kirjoissa maneereiksi nousevat tyrskähtely ja ynähtely: Sivulla 292 "mies päästää äänekkään tyrskäyksen" ja sivulla 68 on ilmaus "Ynähtelisi unissaan". Välillä voitaisiin tuhista, puhista, korista, kuorsata, puhua unissaan, voihkia, kiljua, karjua, hymistä, piipittää, vikistä, vinkua tai vaikka inistä, mutta ei ynähdellä. Kuten tapahtuu Timo K. Mukan klassikossa Maa on syntinen laulu, joka sisältää kuoleman keskenmenon yhteydessä, itsemurhan, aviottoman raskauden, kuolemaa, seuroja, puukkotappeluja ja viinaksien juontia.  Kirja on julkaistu jo vuonna 1964. Mukalla lehmä ynisee.

Juonipaljastus: Onni on siis kiinnostunut miehistä, ei Lahjasta. Aiemmin mainittu Mukka ei miesten välistä rakkautta kuvaa, mutta sitä on kuvattu nobelisti Andre Giden kirjassa Ellei vehnänjyvä kuole, teos on julkaistu vuonna 1926,  bloggaus täällä. Nobelisti Mario Vargas Llosa kuvaa myös tätä vaiettua aihetta teoksessaan Keltin uni, bloggaus täällä. Kuvaukset ovat hyvin samanlaisia.

****
Ville Kivimäen Murtuneet mielet taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 - 1945 -teoksen kuvatekstissä (sivujen 254 ja 255 välissä) avataan saunan merkitystä rintamalla ja mainitaan sen olleen veljestymisen, puhdistuksen ja hetken rentoutumisen paikka, asiasta on kuvakin. Minusta se kuva ja kuvateksti on oikea. Kivimäen teos perustuu hänen englanninkieliseen väitöskirjaansa. Kinnusella rintamalla oleva Onni "touhuaa" saksalaisupseerin kanssa saunassa näissä miesten välisissä jutuissa. Tuskinpa. Bloggari tai kirjailija Kinnunen on ollut rintamalla. Itse olen ollut armeijassa, siellä sauna oli saunomista varten, kuten varmasti rintamallakin, mutta romaanissa kaikki on luonnollisesti mahdollista.

Kaikesta kitinästä huolimatta tai ehkä juuri siksi Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on loistava esikoisteos. Bloggari ovat tykänneet, kansa on lukenut ja ostanut, kriitokot ovat kehuneet. Jatkoa seurasi: Tommi Kinnusen toinen romaani Lopotti on tarina Onnin sokeasta Helenasta ja Helenan pikkuveljen Johanneksen kuopuksesta Tuomaksesta, joka "pelkää" ympäristön painostusta, koska pitää mieheistä. Helenan tarina on kauniisti kerrottu, olisi riittänyt yhdeksi romaaniksi, mutta Tuomaksen tarina on limitetty mukaan. Myös Onnin traaginen vaihe käydään läpi.

Yle-uutisissa 15.2.2016 Tommi Kinnunen lupaa jatkaa sarjaa trilogiaksi työnimellä "Kiviharju" eli "hyljättyjen tarinat" jatkuvat, tätä hyljättyjen tarinat -termiä käytti kirjailija ja yläkoulun äidinkielen opettaja itse. Lopotti on minulla luvussa, sen etulierissä puhutaan tosiaan, että Tommi Kinnunen on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Varsin hienosti kirjoitettu yläkoulun opetuksesta, mutta näinhän se on kirjallisuutta yläkoulussakin käsitellään.

(Light-edit 4.3.2016)

Kinnusen kolmas romaani on Pintti